Kenelle kuuluvat Suomen marjat?? Miksi ei suomalaisille. Miksi rahdataan thaimaasta poimijoita. Keräsin aikaisemmin marjoja myyntiinkin.En kerää enää. ei ole mitä kerätä. Thaimaalaiset ovat jo hoitaneet sen. Kuusamossa ja Taivalkoskella on uusi marjakulttuuri; marjat kerärään raakoina. Menimme hillaan,kävimme ensin katsomassa, koskahan mustikan pominnan voi aloittaa; ajattelimme, että siihen menee ainakin 3-4 päivää. Tulimme hillasta ja kas kummaa. Siellähän Thaimaalaiset kantoivat mustikka säkkejä. Kypsyminen oli tosiaan tapahtunut nopeasti. Marjat jäävät edelleen metsiin, koska ulkolaiset keräävät helpot ja hyvät paikat, josta kyllä suomalaisetkin keräisivät. Kuusamossa kaupunginjohtaja Halonen voisi olla jo huolissaan marja mökkeilyn vähentymisestä.Tunne useita perheitä, jotka sanovat,että Kuusamoon ei kannata syksyllä mennä marjastamaan, kun ei sielä enää ole marjoja. Mielipiteeni on : POIS ULKOLAISET MARJANPOMIJAT SUOMEN METSISTÄ.JOKAMIEHEN OIKEUS VAIN SUOMALAISILLE. Lupaan ääsestää seuraavissa vaaleissa sitä puoluetta, joka saa aikaan lain eduskunnassa, että jokamiehen oikeus marjastamiseen vain suomalaisille.
Vastaukset 1
- fgjhghjkhk
Mitäs vittua asialla on tekemistä magian kanssa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 36492
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427