Pissavaivaa

ja muutakin

Pari viikkoa sitten kävin laboratoriossa antamassa virtsanäytteen klamydia -testiä varten. Miesystäväni kanssa olemme suunnitelleet hankkivamme toisenlaisen ehkäisykeinon. Siksi testit.

Aamulla jouduin pinnaamaan pissaa labraan asti, reippaat 3 tuntia heräämisestä. Yleensä käyn aamupissalla heti herättyäni.

Mielestäni tuosta päivästä alkoi kiusallinen vaiva.
Ensinnäkin pissaaminen sattuu. Ne viimeiset pisarat mitä tulee, tekee kipeää.
Toisekseen kun käyn pissalla (kun on pissahätä), niin 5 minuuttia tämän jälkeen tulee "painetta" rakkoon (paineentuntua) ja saattaa jopa lirahtaa muutama tippa jos en ehdi vessaan!! Jos ehdin pöntölle, niin silti tulee pienen pieni liru/muutama tippa.

Sitten yölläkin pitää nousta vessaan. Yleensä aamuyöstä, pari tuntia ennen herätyskellon soittoa. Herään siihen, että on julmetun kova pissahätä ja rakko halkee kohta ja kaikkee, mutta silti tulee vain normaalia pienempi määrä (tunne verrattuna siihen, että rakko olisi OIKEASTI täynnä).

Koko ajan tuntuu sellaista pientä pissahätää.

Yhdynnöissä käytämme liukkaria eikä yhdyntä tee kipeää. Sormetettaessa aluksi tuntuu vihlaisuja mutta vain pari kertaa.

Mitähän tämä mahtaa olla? Ja mikä siihen auttaisi. Yöllä herätessäni jos vain ajattelen että nukun vielä nämä pari tuntia ja käyn sitten... -ei onnistu.

Koskaan ennen ei ole ollut tällaista.
Tämän päivän ajattelin juoda koko ajan nesteitä, tiedä sitten onko siitä mitään hyötyä.

4

861

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siltä
    • Tuttua.

      Voi että kuulostaa tutulta tuo kertomasi vaiva.
      Se on erittäin kiusallinen, todella häiritsevä ongelma.
      Minulla ensimmäisen kerran ilmeni jo vuosia sitten, ja sen jälkeen olen yrittänyt selvitellä mikä sen aiheuttaa. Aluksi luulin virtsatietulehdukseksi, mutta ikinä ei mitään löytynyt kun kokeissa kävi, joten se se ei ollut.
      En vielä tänäkään päivänä tiedä mikä sen aiheuttaa, mutta olen löytänyt syyt sen ilmestymiseen, ja tavat joilla saan sen pois.

      Yleensä normaalisti tuo vaiva ilmestyy sellaisina päivinä joina olen syönyt ja juonut huonosti, en tiedä mistä se johtuu, mutta jos unohdan juoda tarpeeksi vettä päivän aikaan, tai jos en syö mitään, tuo vaiva tulee automaattisesti.
      Samaten jos on jaloille tullut kylmä päivän mittaan, illalla tuo vaiva ilmaantuu.
      Sen takia saa istuskella pitkiä aikoja pöntöllä ilman että mitään tapahtuu, kuten sanoit niin pikku liruja ja siinä se.
      Ei välttämättä kannata koko aikaa nesteitä juoda, mutta riittävä määrä vettä ainakin minulla tehoaa. Ja ei pelkästään vettä, esim ruisleipä tai joku sopivan täyttävä melko pieni ruoka-annos veden kanssa tepsii. Ei heti, mutta muutaman liruttelun jälkeen.
      Vettä saa juoda paljonkin, ainakin itse huomannut että se auttaa.
      Ja toinen apukeino - lämpö. Jalat lämpimäksi.
      Aina kun tuo vaiva ilmaantuu, käärin jalkani villasukkiin ja peiton alle, vesilasi viereen ja ruisleipä massuun ja yritän makoilla selällään/mahallaan sängyssä ja lukea tai muuten vain ajatella muuta. Minulla se auttaa. En tiedä auttaako sinulle, mutta suosittelen kokeilemaan.

      En osaa sanoa mistä tuo vaiva johtuu, olen useampaan kertaan sitä lääkäriltä kysynyt muttakun ei mitään tulehdusta mistään löydy niin ei kukaan osaa kertoa syytä.

      Nykyään on onneksi vähentynyt todella reippaasti nuo, ehkä osaan pitää jalkani lämpiminä ja juoda tarpeeksi vettä. Monesti myös kuukautisten aikaan tuo vaiva ilmaantuu, silloin se on yleensä kaikkein hankalin mutta joskus olen särkylääkkeen ottanut avuksi niin kyllä se siitä ohi menee.

      Toivottavasti löydät avun tuohon vaivaan, tiedän miten kamalaa se todellakin voi olla, aikanaan poikaystävän kanssa ajeltiin moottoripyörällä reilut 250km about kuuteen tuntiin ja miljoonalla pysähdyksellä kun kyseinen vaiva pakotti pysähtymään suunnilleen joka ikisellä huoltoasemalla, ja oli kamalaa.

      Mutta hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä sinne, toivottavasti saat vaivan kuriin!

      PS: Joskus myös rasvat auttaa. En tiedä miksi, mutta aikanaan käytin jotain herkälle iholle tai nimenomaan limakalvoille tarkoitettuja rasvoja alapäähän ja siitäkin tuntui ainakin apua olevan, tiedä sitten oliko todellisuudessa.

      • Anonyymi

        Mistä klamydia tullut?
        Jollei kumpikaan ole käyny vieraissa ei sitä pitäisis tulla!


    • Anonyymi

      Pissavaiva on käytävä pari kertaa vessassa ennen nukkuu menoo. On ollut että pissattanut niin tutkitattanut onko mittää ei ole löytynyt.
      Lantiopohja pitää kunnossa. 2 tuntua ja sitte vessaan se tavallinen rakon tyhjennys.
      Mutta jos juot jotain juomia tieteni joutuu vessaan.
      Eikai ihmeitä tartte olla jos se vain tuntuu että pissa tulee ja se on muuta, tavallinen AQualan perusvoide voi olla hyvä. Tietenki ei ihmisten kirjoituksiin uskoo että tutkituttaa, lähinnä mikä voi olla.
      Ei kannata niitä voiteita kovin rueta laitteleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      57
      1371
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      990
    3. 78
      859
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      768
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      744
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      675
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      642
    9. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      88
      631
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      626
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      559
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      552
    14. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      550
    15. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      93
      508
    16. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      482
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      465
    19. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      464
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      457
    Aihe