Ystävyydestä

Kertokaapas te muut 30-vuotiaat ja siitä ylöspäin, varsinkin naiset. Onko teillä n. 18-20-vuotiaita ystäviä? Ystäviä, joiden kanssa teillä on suuri ikäero. Onko teidän mielestä sillä merkitystä?

Itse olen 32-vuotias ja minulla 19-vuotias ystävä, molemmat siis ollaan naisia. Meillä kemiat kohtaa, ystäväni on fiksu ja kypsä. Missään vaiheessa ei ole tullut tunnetta, että jotenkin hänen ikänsä vaivaisi meidän ajan viettoamme ja syvällisempiäkin keskusteluja yhdessä.

Olen saanut parilta lähellä omaa ikääni olevalta ystävältä kuulla piikittelyä siitä, kuinka minä pystyn olemaan niin nuoren seurassa ja eihän meillä voi mitenkään synkata emmekä voisi muka keskustella muusta kuin pinnallisista sään tyylisistä asioista. Tämä minua raivostuttaa, sillä heillä on ennakkoluuloja nuoremmista ihmisistä selvästikin eivätkä todella voi sanoa kokemuksen perusteella ettei nuorempien ihmisten kanssa voisi yhtälailla tulla toimeen. Ovat vain omanikäistensä ja vanhempien ihmisten kanssa kaveria.

Nyt kysyisinkin, että mistä ihmeestä nämä ennakkoluulot syntyvät? Eikö olisi mukavempi vain ensin tutustua ihmiseen tekemättä noinkin turhan ominaisuuden kuin iän perusteella johtopäätöstä? Meitä on monenlaisia ikään katsomatta ja itse olen ainakin avarakatseinen ja valmis tutustumaan eri ikäisiin ja muulla tavoin erilaisiin ihmisiin. Erilaisuushan on rikkaus!

Mitäs mieltä olette? Onko teillä teitä itseänne paljon nuorempia ystäviä / kavereita?
3221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

luin tuon kertomuksesi ja olen sitä mieltä että,ystävyys ei ikää katso.
itse olen 39 vuotias ja minulla sinun ikäinen ystävä ja muutama itseäni vanhempikin ystävä ja hyvin minulla ja ystävilläni synkkää.joten jos sinulla ja ystävälläsi menee kemiat hyvin yhteen niin en nää mitään estettä siinä että,miksei nuoremman kanssa voisi olla ystävä.Todellakin erillaisuus on rikkaus

Äänestä

Ei katso ikää. 20 vuotias ystäväni lukee taloustieteitä ja on kiinnostunut politiikasta. Juttelemme niistä asioista, kun näemme. Emme tosiaankaan puhu mistään säästä. Lisäksi molemmat tykkäävät matkustelusta, joten puhuttavaa riittää.

Äänestä

Itte oon 29v mies ja nelikymppisten naisten kanssa juttu luistaa ja stooria heitetään. Ei siinä ikää mitään meinaa, pääasia on että yhteisiä harrastuksia ja yhteistä puhumista löytyy.

Suomalaiset: TUTUSTUKAA ROHKEASTI ERI-IKÄISIIN IHMISIIN!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kovasti ihmettelen! kirjoitti:

Kertokaapas te muut 30-vuotiaat ja siitä ylöspäin, varsinkin naiset. Onko teillä n. 18-20-vuotiaita ystäviä? Ystäviä, joiden kanssa teillä on suuri ikäero. Onko teidän mielestä sillä merkitystä?

Itse olen 32-vuotias ja minulla 19-vuotias ystävä, molemmat siis ollaan naisia. Meillä kemiat kohtaa, ystäväni on fiksu ja kypsä. Missään vaiheessa ei ole tullut tunnetta, että jotenkin hänen ikänsä vaivaisi meidän ajan viettoamme ja syvällisempiäkin keskusteluja yhdessä.

Olen saanut parilta lähellä omaa ikääni olevalta ystävältä kuulla piikittelyä siitä, kuinka minä pystyn olemaan niin nuoren seurassa ja eihän meillä voi mitenkään synkata emmekä voisi muka keskustella muusta kuin pinnallisista sään tyylisistä asioista. Tämä minua raivostuttaa, sillä heillä on ennakkoluuloja nuoremmista ihmisistä selvästikin eivätkä todella voi sanoa kokemuksen perusteella ettei nuorempien ihmisten kanssa voisi yhtälailla tulla toimeen. Ovat vain omanikäistensä ja vanhempien ihmisten kanssa kaveria.

Nyt kysyisinkin, että mistä ihmeestä nämä ennakkoluulot syntyvät? Eikö olisi mukavempi vain ensin tutustua ihmiseen tekemättä noinkin turhan ominaisuuden kuin iän perusteella johtopäätöstä? Meitä on monenlaisia ikään katsomatta ja itse olen ainakin avarakatseinen ja valmis tutustumaan eri ikäisiin ja muulla tavoin erilaisiin ihmisiin. Erilaisuushan on rikkaus!

Mitäs mieltä olette? Onko teillä teitä itseänne paljon nuorempia ystäviä / kavereita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu