Tälläisiä poliisijohtajia

olette kumarrelleet

jotka tappavat itsensä.
Välkki, Nevala, Salminen, kaikki suomen terävintä poliisijohtoa ja kansalaiset näitä mielenvikaisia hulluja(poliisijohtajia) palvoneet ja pelänneet.
Mitähän mielenvikaisia sitä sitten alaisissa on jos poliisijohto on ollut noin sairasta,(korvienväli).
Nämä sankarit sitten valvoneet lakia suomessa ja vieläpä poliisien laillisuusvalvontaa. Jouni Välkki oli laillisuusvalvonnasta vastannut ylin poliisiviranomainen.

Kyllä ne jos muualla euroopassa tietäisivät.

Tämän sekaissemmin ei poliisihallinto voi enää olla.

25

562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tästä kärsii

      Se nyt on selvä.

      • lainvartijat

        ja tälläisiä johtajia on pidetty lainvartijoina, joilla nuppi aivan sekaisin.

    • mikä on poliisi

      miehiään, enää ei kumarrella, ainakaan täälläpäin varsinaissuomea. Se on saletti. Arvostus on mennyt.

      • Markku Ahdeoja

        Vaikka minä olen kritisoinut voimakkaasti Poliisorganisaatiota, niin Välkin puolustukseksi.

        En ole perehtynyt MIkkelin tapaukseen enkä JUkaraiseen.

        MInun oman kokemukseni mukaan Jouni Välkki vaikutti vastuuntuntoiselta. Verrattuna moneen muuhun poliisiviranomaiseen, niin Välkki ainakin minun kohdallani toimi moitteettomasti.

        Selkeästi hänellä oli paineita ja puhuin hänen kanssaan vain reilua kuukautta ennen hänen menehtymistään.

        Kun kuulin Välkin menehtyneen, niin henkilökohtaisesti se oli aika raskas uutinen. Menin vielä vitsailemaan sihteerin kanssa, kun en tiennyt.

        Olen todella pahoillani, kun Välkki teki tuollaisen ratkaisun.

        Poliisijohto on kovan paineen alla ja ylilyöntejä sattuu.

        Organisaatio uudistus on ollut varsin epäonnistunut kokonaisuudessaan. Se on lisännyt paineita poliisipuolella ja kansalaisten oikeusturva on heikentynyt huolestuttavasti.

      • ....
        Markku Ahdeoja kirjoitti:

        Juu, juu. Poliisi on kuin ajokoirien jahtaama jänis. Koirina ovat vaan ihmiset. Eikö tuo apulaisoikeusasiamiehen kertomus aikoinaan kerro mitään, 18.000 kantelua, yksi (1) syytemääräys.

      • terveisiä
        Markku Ahdeoja kirjoitti:

        Vaikka minä olen kritisoinut voimakkaasti Poliisorganisaatiota, niin Välkin puolustukseksi.

        En ole perehtynyt MIkkelin tapaukseen enkä JUkaraiseen.

        MInun oman kokemukseni mukaan Jouni Välkki vaikutti vastuuntuntoiselta. Verrattuna moneen muuhun poliisiviranomaiseen, niin Välkki ainakin minun kohdallani toimi moitteettomasti.

        Selkeästi hänellä oli paineita ja puhuin hänen kanssaan vain reilua kuukautta ennen hänen menehtymistään.

        Kun kuulin Välkin menehtyneen, niin henkilökohtaisesti se oli aika raskas uutinen. Menin vielä vitsailemaan sihteerin kanssa, kun en tiennyt.

        Olen todella pahoillani, kun Välkki teki tuollaisen ratkaisun.

        Poliisijohto on kovan paineen alla ja ylilyöntejä sattuu.

        Organisaatio uudistus on ollut varsin epäonnistunut kokonaisuudessaan. Se on lisännyt paineita poliisipuolella ja kansalaisten oikeusturva on heikentynyt huolestuttavasti.

        Ei Välkissä sinänsä vikaa ole ollutkaan, oli liiankin tunnollinen. Mutta tapaus Jukaraisen kohdalla hän joutui puun ja kuoren väliin.
        Välkki kun oli juuri se poliisiviranomainen jonka piti kertoa Salmisn aikaisten poliisijohtajien syylistyneen vakaviin talousrikoksiin/rahanpsuun. Välkki katsoi parhaaksi teilata itsensä.
        Jos hän olisi paljastanut poliisijohdon korruption, henki olisi jokatapauksessa mennyt.

        Olete kai lukenut Esko Koiviston kohtalon Helsingin poliisilaitoksella. Totuuden puhujille ei yösijaa heru

        Kukaan ei voi tätä tosiasiaa toiseksi muuttaa.

      • muun tapauksen
        Markku Ahdeoja kirjoitti:

        Vaikka minä olen kritisoinut voimakkaasti Poliisorganisaatiota, niin Välkin puolustukseksi.

        En ole perehtynyt MIkkelin tapaukseen enkä JUkaraiseen.

        MInun oman kokemukseni mukaan Jouni Välkki vaikutti vastuuntuntoiselta. Verrattuna moneen muuhun poliisiviranomaiseen, niin Välkki ainakin minun kohdallani toimi moitteettomasti.

        Selkeästi hänellä oli paineita ja puhuin hänen kanssaan vain reilua kuukautta ennen hänen menehtymistään.

        Kun kuulin Välkin menehtyneen, niin henkilökohtaisesti se oli aika raskas uutinen. Menin vielä vitsailemaan sihteerin kanssa, kun en tiennyt.

        Olen todella pahoillani, kun Välkki teki tuollaisen ratkaisun.

        Poliisijohto on kovan paineen alla ja ylilyöntejä sattuu.

        Organisaatio uudistus on ollut varsin epäonnistunut kokonaisuudessaan. Se on lisännyt paineita poliisipuolella ja kansalaisten oikeusturva on heikentynyt huolestuttavasti.

        kohdalla puun ja kuoren väliin. Tässä yksi sellainen.

        Esko koivisto oli juuri se henkilö Helsingin poliisilaitoksella joka alkoi tutkia valtavata korruptiota/veronkiertoa poliisien laittomissa asekaupoissa. Esko joutui jo kaksi vuotta sitten väliaikaiselle sairaslomalle vakavan työpaikkakiusaamisen johdosta.

        Liisa Veijalainen kirjoittaa:
        20. syyskuuta 2008 kello 13.54
        Tästä linkistä pääset katsomaan ajankohtaisen kakkosen uudemman kerran, jossa jakso, “poliisien hämärät asekaupat”. Ohjelma esitettiin ensin kerran, 16.09.2008. TV2, 21:00. Ohjelman kesto 35 min. Poliisien hämärät asekaupat on ohjelman kolmannessa osiossa ja kestää reilut 15 min. Suosittelen katsomaan ohjelman uudestaan ja ajan kanssa.

        http://areena.yle.fi/toista?id=1497678

        Esko paljasti poliisien asebisnekset ja siitä syystä hänen virkauransa on ohi välillä Hanko-Utsjoki. Kuulostaa ihan mafia-touhulta. Suomella ei olisi ollut tässä tilanteessa varaa menettää rehellistä selkärankaista poliisia sairaslomalle.Miettikääpä kuinka monta Eskoa poliisissa on vielä mahdollisesti jäljellä ja harva sitä riskeeraa työpaikkaansa. Jos poliisi joutuu suojelemaan rikoksen tehnyttä toveriaan oman työpaikan menetyksen uhalla niin voidaan oikeutetusti kysyä kuinka paljon tuota rikollisuutta tosiasiassa onkaan?Kaikki jotka katsoivat ajankohtaisen kakkosen tiistaina niin Eskon kommentteja ei ole mitään syytä epäillä.

        Hänhän ei ollut havittelemassa edes itselleen ylennystä urallaan vaan tiesi kokoajan, että ura on sitten ohi.Meidän on syytä kyllä Eskoa kiittää tuosta ennennäkemättömästä rehellisyydestä.
        Mitä tekee Paatero?

        Nämä asiat jäivät selvittämättä kuten monet muutkin, jotka olisivat vieneet lopunkin uskottavuuden poliisihallinnon toimista. Helsingin huumepoliisien tutkintaa on jälleen siirretty myöhemmäksi syksyä. Ei tullut monelle yllätyksenä, vetkutellaan, vetkutellaan, jotta asia unohtuisi. Suomessa kun on liian vaikeata tuomita poliiseja vankeusrangaistuksiin.

      • mitenkähän lie...
        muun tapauksen kirjoitti:

        Eiköhän Esko lähtenyt eläkkeelle todellakin ihan oman mielenterveytensä vuoksi ja sitten on vielä hörhöjä, jotka uskoivat kyseisen herran harhoihin. Toisaalta, Islaminuskokin (KUTEN MUUTKIN USKONNOT) lähti liikkeelle harhoista niin miksei jotain pienimuotoisempaakin....

      • omien
        muun tapauksen kirjoitti:

        kohdalla puun ja kuoren väliin. Tässä yksi sellainen.

        Esko koivisto oli juuri se henkilö Helsingin poliisilaitoksella joka alkoi tutkia valtavata korruptiota/veronkiertoa poliisien laittomissa asekaupoissa. Esko joutui jo kaksi vuotta sitten väliaikaiselle sairaslomalle vakavan työpaikkakiusaamisen johdosta.

        Liisa Veijalainen kirjoittaa:
        20. syyskuuta 2008 kello 13.54
        Tästä linkistä pääset katsomaan ajankohtaisen kakkosen uudemman kerran, jossa jakso, “poliisien hämärät asekaupat”. Ohjelma esitettiin ensin kerran, 16.09.2008. TV2, 21:00. Ohjelman kesto 35 min. Poliisien hämärät asekaupat on ohjelman kolmannessa osiossa ja kestää reilut 15 min. Suosittelen katsomaan ohjelman uudestaan ja ajan kanssa.

        http://areena.yle.fi/toista?id=1497678

        Esko paljasti poliisien asebisnekset ja siitä syystä hänen virkauransa on ohi välillä Hanko-Utsjoki. Kuulostaa ihan mafia-touhulta. Suomella ei olisi ollut tässä tilanteessa varaa menettää rehellistä selkärankaista poliisia sairaslomalle.Miettikääpä kuinka monta Eskoa poliisissa on vielä mahdollisesti jäljellä ja harva sitä riskeeraa työpaikkaansa. Jos poliisi joutuu suojelemaan rikoksen tehnyttä toveriaan oman työpaikan menetyksen uhalla niin voidaan oikeutetusti kysyä kuinka paljon tuota rikollisuutta tosiasiassa onkaan?Kaikki jotka katsoivat ajankohtaisen kakkosen tiistaina niin Eskon kommentteja ei ole mitään syytä epäillä.

        Hänhän ei ollut havittelemassa edes itselleen ylennystä urallaan vaan tiesi kokoajan, että ura on sitten ohi.Meidän on syytä kyllä Eskoa kiittää tuosta ennennäkemättömästä rehellisyydestä.
        Mitä tekee Paatero?

        Nämä asiat jäivät selvittämättä kuten monet muutkin, jotka olisivat vieneet lopunkin uskottavuuden poliisihallinnon toimista. Helsingin huumepoliisien tutkintaa on jälleen siirretty myöhemmäksi syksyä. Ei tullut monelle yllätyksenä, vetkutellaan, vetkutellaan, jotta asia unohtuisi. Suomessa kun on liian vaikeata tuomita poliiseja vankeusrangaistuksiin.

        sortamiseksi. Työpaikkakiusauksen näkyvin uhri poliisihallinnossa.

      • ai ei vai? hihihihih

        Silti säkin oot turpa rullalla kun sinipukuinen virkamies pyöräyttää sut maijan koppiin näpistelystä kiinni jäätyäs. Teitä uhoteinejä kun riittää 18 tusinaan. Kasva aikuiseksi ja lopeta typerä uhoaminen jolla vain teet itsesi naurettavammaksi kuin ehkä olet.

      • ihan muu...
        omien kirjoitti:

        sortamiseksi. Työpaikkakiusauksen näkyvin uhri poliisihallinnossa.

        Eskoa sorti kylläkin vain ja ainoastaan päivästä toiseen jatkunut laistesi rupusakin kuskaaminen ja kuuntelu, joka johti alkoholismiin ja sitä kautta mielenterveysongelmiin. Jotta älä sä jauha kun et mitään tiedä.

    • tiedän, en luule...

      Sä et ilmeisesti ole käynyt koskaan Tamperetta kauempana, joten sulla ei liene oikeutta edes mainita noiden henkilöiden nimiä. Et sitten ole tullut ajatelleeksi, että kukahan se sairas on joka painostaa ihmisen itsemurhaan... niin no toisaalta, ethän sä kykene ajatteluun...

    • tark.as.taja

      Kolme poliisijohtajaa kuoli neljän kuukauden sisällä vuonna 2008 ja Vanhasen toinen hallitus, jossa poliisiasioista vastavana sisäministerinä Anne Holmlund.

      Tietääkö joku tarkemmin , että mikä kuvio tuossa on oikein takana?

    • znuznu

      eihän tästä ole kovinkaan kauaa kun joku iso poliisikiho heidän omissa joulujuhlissa virkapaikalla haki virka-aseensa ja kesken kaiken muiden pomojen ja alaisten ollessa paikalla ampui virka-aseella itsensä hengiltä, että on ihan sekopäitä ja luonnevikaisia ja kuinka paljon näitä piileksii virkamerkin ja virkansa suojissa ja ovat suuna päänä käymässä kanslaisten kimppuun eri pakkokeinojen muodossa ja lisää tahtovat, ja onko oma pesä puhdas tai itsellä puhtaat jauhot päässä tai pussissa?

      • Zezezeze

        Jos jollakin on eukkona sellainen riivinrauta kuin tuolla ukolla oli, niin ei ole ihme, jos päätyy tuollaiseen ratkaisuun.

    • pokpoks

      eikös se yksikin poliisialipomo joka julkitietojen mukaan oli kaupitellut salassapidettäviä tietoja MTV:lle joskus 2014 vuoden lopulla ampunut itsensä virka-aseellaan. Poliisia etsittiin ja lopulta löydettiin jonkun vesistön ääreltä läheltä rantaa. Että kyllä näitäkin juttuja riittää ja jotakihan näistäkin voi jokainen itse päätellä?

    • Poliisikunniaan

      Ateistit täällä kirjoittelee huuhaa juttujaan.Ateisti haluaa pahuuden tulevan mahdollisimman
      paljon kaikkien lähelle.Poliisille on annettava lisäoikeuksia ja virkavallan loukkaavista kirjoituksista kunnon sakko.Suomalaiset arvostaa todella paljon poliiseja.

    • rouvaTappinen

      Markku Ahdeoja kirjoittaa vuonna 2009 että poliisijohto on paineen alla ja ylilyöntejä sattuu.
      Joo, muistan että Ahdeojallekin sittemmin sattui jotakin mutta kuuluneeko enää pohdinnan piiriin sen enempää vankiloissa kuin virastoissakaan.

      Mielestäni Ahdeoja osoitti harvinaista kypsyyttä poliisiketjussa vuonna 2009.

    • ajan.hermo

      Näin tästä aloituksesta kymmenen vuotta myöhemmin ajateltuna näyttää siltä että elokuussa 2009 oltiin aallonpohjassa. Vankilakundit Saaroineen olivat saaneet ajettua oman päänsä rulettamaan koko Suomi 24:n ylläpitoa niin että poliisijohdon kerrottiin olevan sekaisin.
      Onko vastuu poliisijohtajien ahdistuksesta ja itsemurhista kymmenen vuotta sitten oikeastaan ollut sen rajun asennemuutoksen syytä johon netin käyttöönotto laajemmin johti.
      Asenneilmastossa oli tapahtunut sairaita muutoksia joihin poliisijohto ensimmäisinä reagoi sairastumalla.

      • 77reiska

        Totta. Saara roikkuu päivät pitkät eri keskustekupalstoilla. Nauttii trollailusta ja osaa kirjoittaa niin että viesti menee ihon alle. Siskonsa kanssa sitten vielä puhelimessa aikoinaan kävivät läpi ketjuja ja onnistuneita trollauksia. Sellaiset kirjoitukset eivät terveestä päästä edes lähde.

      • 12345654321

        Turhia hienojen miesten kuolemia ja vain siksi että nettikirjoittelu antoi madollisuuden kohdistaa teräviä piikkejä alamaailman eli rikollisten vihaamaa ammattikuntaa vastaan.
        Eikä tuo asenne kyllä vieläkään ole vaikeaa havaita laki ja rikos-palstoilla.

      • Mantelitumake.rön
        77reiska kirjoitti:

        Totta. Saara roikkuu päivät pitkät eri keskustekupalstoilla. Nauttii trollailusta ja osaa kirjoittaa niin että viesti menee ihon alle. Siskonsa kanssa sitten vielä puhelimessa aikoinaan kävivät läpi ketjuja ja onnistuneita trollauksia. Sellaiset kirjoitukset eivät terveestä päästä edes lähde.

        Voisiko nimimerkki Nimby olla Saaran sisko?

    • öööööö

      Miten poliisissa pääsee johtavaan asemaan? Ihmetellä pitää näitä aapioita, riikosia ja muita, jotka ovat haastatteluissa aivan kuin puusta pudonneita, eivät saa sanaa suustaan.

    • inspector
    • lisäänäitä

      Toivotaan että lisääntyy nuo itsarit oikein räjähdysmäisesti. Kun päänuppi ei enää kestä itsensä ja toisten kyttien rikoksia, niin vähintäänkin ryyppäävät itsensä hengiltä, kuten sekin Aasiassa huorissa käynyt teki. Onkohan montaakaan kyttää jolla ei olisi murhaa tunnolaan, pelkästään putkamurhia parikymmentö vuosittain, lisäksi takaa-ajoissa, ampumalla jne murhatut. On helvetti täynnä kyttiä jos sellainen paikka on olemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      Yleistä iskelmämusiikista
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe