Milsuli kuoli...

Minulla oli ennen kaksi chinchillaa, Milsuli, joka oli minulle TODELLA ÄÄRETTÖMÄN POHJATTOMAN RAKAS ja hieman nuorempi ja itsenäisempi Muisuli.
Milsuli oli minulle äärettömän tärkeä. Se oli paras ystäväni, kuunteli minua ja tuntui lukevan ajatukseni. Se oli ensimmäinen chinchillani. Milsuli oli myös hyvin rauhallinen, utelias ja hiukan pyöreä, koska rakasti rusinoita.
Milsuli eli onnellisena 11-vuotiaaksi, kunnes alkoi saada kummallisia kouristuskohtauksia, uikutti täyttä kurkkua ja tökötti vain paikoillaan. Ruoka ei maistunut, silmät näyttivät sameilta ja raukkaparka pystyi juomaan vain pikkuruisesta pipetistä.
Heti seuraavana päivänä käytin Milsulia eläinlääkärillä. Eläinlääkäri antoi sille kipupistoksen ja jotain ruisketta, joka auttaa edistämään ulostusta.
Tämän jälkeen Milsulin olo parani hiukan, ja lähdimme kotiin.
Mutta yöllä heräsin jälleen ininään ja uikutukseen.
Milsuli makasi häkissä kyljellään, huohotti raskaasti ja kouristeli.
Emme osanneet tehdä muuta kuin ottaa sen pois häkistä, yrittää juottaa, silitellä ja yrittää soittaa eläinlääkäripäivystykseen.
Ennen aamunkoittoa Milsuli nukkui pois.

Minulla on Milsulia edelleen sanoinkuvaamaton ikävä! Myin yksinäisen Muisulinkin pois, sillä en kestänyt nähdä ainuttakaan chinchillaa ja muutenkin se halusi toverin.