Minusta tuntuu, että juuri tältä palstalta saattaisin saada arvokasta apua tai neuvoja...
Koirani kuoli muutama kuukausi sitten. Se eli hyvin, hyvin vanhaksi, ja meillä oli monenlaista mukavaa ja antoisaa harrastelua yhdessä.
Ymmärrän, ettei koirakaan ole ikuinen. Mutta silti järkeily ei auta. Minulla on aivan mahdottoman ikävä koiraani ja tuntuu, että kaipaus kouraiseen joka päivä. Tuntuu kuin olisn itsekin juuttunut jonnekin elämän ja "elämättömyyden" välimaille.
Koirani kuoli muutama kuukausi sitten. Se eli hyvin, hyvin vanhaksi, ja meillä oli monenlaista mukavaa ja antoisaa harrastelua yhdessä.
Ymmärrän, ettei koirakaan ole ikuinen. Mutta silti järkeily ei auta. Minulla on aivan mahdottoman ikävä koiraani ja tuntuu, että kaipaus kouraiseen joka päivä. Tuntuu kuin olisn itsekin juuttunut jonnekin elämän ja "elämättömyyden" välimaille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
> Minusta tuntuu, että juuri tältä palstalta
> saattaisin saada arvokasta apua tai neuvoja...
Ennen kuin minä ja kaikki muut hyvät, hellät ja muutenkin kukertavat buddhalaiset alamme lohduttamaan sinua, niin kertoisitko miksi katsot, että löytäisit juuri täältä (keskustelupalstalta, joka on mukamas omistettu keskusteluun buddhalaisuudesta) apua ja lohtua kokemaasi menetykseen?
Kristityt ovat huomattavasti hellämielisempiä ja sinisilmäisempiä. Kannattaisi kertoa surustasi heille.
Ajattelin että buddhalaisilla saattaisi olla jotain rakentavaa sanottavaa siitä, miten ihminen voi "ottaa etäisyyttä" ikävän ja surun tunteisiin. En tarkoita mitään empatiamössöä. Ei tässä nyt mistään pelkästä terapian tarpeesta ole kysymys.
Suru ja ikävä tuli tässä esiin lemmikin menetyksen yhteydessä. Minua kiinnostaa vaikka buddhalaisten asennoituminen suruun ja ikävään. Tarkoitukseni on ihan vilpitön ja kunnioittava.
Buddhan arvostavaa asennetta eläinten elämää ja niiden tunteita kohtaan kuvataan mm. näin:
>>> Buddhan opetusten keskeinen periaate oli väkivallattomuus ja hän kielsi tappamasta eläimiä. Buddha itse oli luonnollisesti kasvissyöjä.
Lankavatara Sutran mukaan Buddha on kehottanut munkkikokelaita pidättymään lihansyönnistä ja Surangama Sutrassa annetut säännöt ulottuvat vielä pidemmälle: "Munkkikokelaat, jos he ovat totuudellisia ja oikeamielisiä, eivät käytä silkkivaatteita eivätkä nahkakenkiä, koska ne perustuvat elämän tuhoamiseen. Kokelaat eivät käytä maitoa tai juustoa, koska siten he riistäisivat vasikoilta sen, mikä niille oikeutusti kuuluu."
Kirjallisuutta:
-Akers, Keith: A Vegetarian Sourcebook
-Moran, Victoria: Compassion. The Ultimate Ethics
-Dinshah, Jay: Here´s Harmlessness
-Singer, Peter: Oikeutta eläimille >>>
-Joonia Streng
> Ajattelin että buddhalaisilla saattaisi olla
> jotain rakentavaa sanottavaa siitä, miten
> ihminen voi "ottaa etäisyyttä" ikävän ja surun
> tunteisiin. En tarkoita mitään empatiamössöä.
Ok. Jos kysymys oli aito, niin olen pahoillani. Suoraan sanoen luulin sinua trolliksi.
________
Varsinaisesti tuon kaltaisiin tunteisiin ei saa otettua etäisyyttä, sillä kun ne nousevat, niin siinähän ne sitten nousevat. Myöskään niitten kieltäminen ei ole pidemmän päälle mielekästä. Sen sijaan on mahdollista olla joutumatta tunteittensa virran vietäväksi.
Se ei ole ihan helppoa, mutta mikäli on meditoinut jonkun verran, sitä huomaa kuinka ajatukset ja tunteet nousevat omasta mielestä, jonne ne sitten kohta laskeutuvat takaisin. Perinteisesti tätä verrataan siihen, kuinka valtameren aallot nousevat ja palaavat mereen (karman) tuulten nostattamina. Pidemmän päälle havainto tästä mielen kuohuamisesta johtaa siihen, että ei enää ota niin hirveän vakavasti niitä omia mielen pyörteitänsä, eikä tunne tarvetta takertua jokaiseen yksittäiseen aaltoon, oli ne sitten isoja tai pieniä.
Tuo ei tietenkään poista itse surua, mutta se kuitenkin estää antamasta lisävoimaa sille surulle. Suru edelleen nousee, mutta se ei enää "jyrää yli" samalla tavalla kuin ennen.
Jotta tuosta olisi apua, vaatii se sitä, että on harjoittanut ennen surun heräämistä.
Toinen - ja ennakkovaatimukseton - tapa on mietiskellä sitä, kuinka kaikki olennot kohtaavat samanlaista surua: "Kaikki ovat menettäneet tai tulevat menettämään omia rakkaitaan, joten tämä minun tuskani ei olekaan niin merkityksellistä ja tärkeää kuin miltä se aluksi tuntui." Idea on siis kiinnittää huomio omasta menetyksestä muitten menetyksiin. Tämä suhteellistaa ja "kutistaa" sen oman menetyksen, eikä se näin enää täytä omaa elämää. Jos meditoi tällä tavalla oikein tosissaan, niin kun huomio siirtyy omasta menetyksestä muitten kokemaan tuskaan ja suruun, vaihtuu se "minun ikioma suru" myötätunnoksi muita kohtaan.
Tällaista harjoitustapaa kutsutaan "epäsuotuisien olosuhteiden muuntamiseksi valaistumiseen johtavaksi poluksi". Toisin kuin edellisessä menetelmässä, ei tässä ainoastaan vähennetä omaa surua, vaan lisäksi sen tilalle nostatetaan positiivinen mieli. Kieroa ja näppärää!
Toivottavasti näistä muutamista sanoista oli apua ja hyötyä.
Kiitos sinulle ja muillekin vastauksista! Olen saanut hyviä ajatuksia - ja ehkäpä joku siemen lähtee kasvamaan otollisessa maaperässä.
En varmasti osaa lohduttaa sinua surussasi. Lemmikit valtaavat sydämen ja vievät osan siitä mukanaan, kun on niiden aika lähteä. Nelijalkaisissa ystävissämme ei ole kuin yksi vika: ne ovat kovin lyhytikäisiä (kilpikonnia yms. lukuunottamatta).
Aika tekee tehtävänsä, suru korvautuu ilolla ja kiitollisuudella; olemmehan saaneet kokea monen monituisia ilonhetkiä eläinystäviemme kanssa touhutessamme, niiden puuhia seuraillessamme.
Kaikkea hyvää sinulle :-).
Vaikea sanoa jotain vihastuttamatta sinua.
Mutta, Kuoleminen kuuluu elämän kiertokulkuun yhtälailla kuin syntymä. Koirasi henki on palannut "Ykseyteen".
Samaan paikkaan mennään kaikki.
Kaikki on hyvin, Ikuisuudesta Ikuisuuteen.
Vaikkapa, mistä minä sen tietäisin.
Näin minä vain uskon.
Osanottoni.
Se mitä nyt koet on Dukkha.
Buddha opetti että elämä on dukkha.
Dukkha suomennetaan yleensä "kärsimys", mutta dukkha sanan merkitys on paljon laajempi, se tarkoittaa elämän epätyydyttävyyttä ja kaikkea negatiivista elämässä, eli vaikka kaikki elämässämme olisi niinkuin me haluamme ja saisimme kaiken haluamamme niin silti emme saa täyttä tyydytystä elämästä, vaan mieli etsii jo jotain uutta.
Yleensä dukkhan huomaa parhaiten kuitenkin silloin kun jotain oikein konkreettisen negatiivista tapahtuu kuten esim. lemmikin menettäminen, ja se yleensä sysää ihmisen etsimään vastausta tuohon epätyydyttävyyteen.
Buddhan vastaus on:
Dukkhan syy on halu(jano), halu aistinautintoihin, halu tulla joksikin, halu lakata olemasta. Nuo kolme halua pitävät illuusiota yllä ja saavat meidät juoksemaan niiden asioitten perässä joista luulemme onnellisuutemme löytävämme.
Buddha myös neuvoi että dukkhasta voi päästä.
Kahdeksan osainen Tie ulos dukkhasta on:
Moraalisuus:
- Oikea puhe
- oiket toiminta
- oikea elinkeino
Meditaatio:
- oikea pyrkimys
- oikea tarkkaavaisuus
- oikea keskittyminen
Viisaus:
- oikea ymmärrys
- oikea Ajattelu
Moraalisuus ja meditaatio on se mistä on hyvä lähteä liikkeelle, Buddhalaisuudessa ei ole mitää hetkessä kerrottavaa lääkettä vaan kaikki vaatii aikaa.
Kerran nainen tuli Buddhan luoke itkien ja sanoi että hänen poika-vauvnsa oli kuollut, nainen kysyi että voisiko Buddha auttaa häntä.
Buddha vastasi että kyllä minä voin auttaa. Hän sanoi naiselle: "Mene hakemaan sinapin siemen sellaisesta talosta jossa kukaan ei ole koskaan kuollut". Nainen lähti toiveekkaana matkaan. Hän kävi monessa, monessa talossa mutta jokaisessa oli joku kuollut, sitten hän ymmärsi mitä Buddha oli tarkoittanut, ja meni sanomaan Buddhalle että ymmärsi tämän opetuksen.
Buddhalaisuuden voi sanoa pyrkivän kärsimyksen poistamiseen.
Tässä mielessä ymmärrän että kysyt suruusi apua buddhalaisilta.
Seuraavat lauseet puhuvat asioista sanoin ja esittävät asiat tavalla joista kaikki buddhalaiset eivät ole samaa mieltä mutta toivoisin, että siihen ei takerruta.
Buddhalaisuus käsittää kärsimyksen (dukkha) kuitenkin toisin kuin mistä sinun tapauksessa on kysymys, kärsimyksen voisi sanoa olevan väärinkäsitystä, tyytymättömyyttä, pelkoa ja toivottomuutta siksi että kokee tämän maailman väärin.
Buddhalaisuuden harjoittajat pyrkivät täman dukkhan poistamiseen, väärinkäsityksen
poistamiseen ja asioiden ”oikeaan” kokemiseen ja oivaltamiseen.
Tähän on monia eri tapoja, tekniikoita, polkuja, opettajia. On eri käsityksiä siitä, mitä oikea oivaltaminen tarkoittaa ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Tuota oivaltamista voi kutsua valaistumiseksi, vapautumiseksi ,nirvanaksi, nibbanaksi, satoriksi, mokshaksi…
Nirvana on myös käännetty jonkinlaiseksi sammumiseksi. Siinä merkityksessä se tarkoittaa väärinkäsityksen, takertumisen, kärsimystä aiheuttavan halun sammumista.
Tässä mielessä nirvanan tavoittelu on väärinkäsitys, tavoitellaan jotain jossa ei tavoitella mitään. Tavoittelun tulee sammua ennen nirvanan kokemista.
Nirvana on kaiken kuvailtavissa olevan ulkopuolella. Se on ainoa mikä tässä maailmassa on pysyvää. Kun ei voi puhua mitä se on siitä voi vain kertoa mitä se ei ole.
Se ei ole transsitila, mutta tärkeä polku nirvanaan on meditaatio. Tämän harjoittamisesta buddhalaisuudessa puhutaan paljon ja se jakaa koulukuntiin.
Vapautuminen tarkoittaa elämän kiertokulusta vapautumista, jälleensyntymästä vapautumista. Jälleensyntymää ei välttämättä tarvitse tulkita kirjaimellisesti kuolemaan liittyväksi, erään suunnan mukaan se tarkoittaa jatkuvaa joka hetki tapahtuvaa uudistumista eli jälleensyntymää. Et voi astua kahta kertaa samaan jokeen.
Tähän maailman toisella tapaa kokemisen oppimiseen liittyy myös myötätunnon harjoitus. Perimmältään eivät oliot ole erillisiä, myötätuntoa ei voi erotella minua itseä ja toisia koskevaksi. Tähän liittyen kysymyksesi buddhalaisilta on myös oikein suunnattu, myötätuntoa luulisi löytyvän.
Osa buddhalaisuutta harjoittavia keskittyy nirvanan järjestelmälliseen tavoittelemiseen. Heidän kanssaan keskustelu rajoittuu polun määrittelyyn, oikean harjoituksen ja oikean opin käsittelyyn ja joskus myös väärän opin torjumiseen.
He ovat jossain määrin takertuneet tavoitteeseensa ja sitä kautta itseensä – kuka muu valaistuu jos ei juuri hän. Itsetuntoisuus on jopa korostunut.
Ymmärrä tämä äläkä pahoita mieltäsi vaikka et juuri nyt sinulle tärkeään asiaan saa kuin kovin kaukaiselta tuntuvia neuvoja.