Albufeirassa Maria Luísan ranta-alueella sattui viime perjantaina hiekkakivilohkareen sortuminen, joka aiheutti viiden henkilön kuoleman. Näistä neljä oli saman perheen jäseniä. Sortumassa loukkaantui kolme ihmistä.
Läntisen Algarven rannoille ovat tyypillisiä irtonaiset hiekkakivilohkareet, jotka ovat kauniita katselle mutta joissa piilee vaara. Sortumisvaarasta varoitetaan kilvillä, mutta varoitukset jäävät tahallisesti ta tahattomasti auringonpalvojilta noudattamatta.
Onnettomuuden uhrit olivat ottamassa aurinkoa lohkareen luona. Onnettomuus sattui hieman ennen puolta päivää. Lohkareen sortumisvaarasta oli varoitettu kilvellä (perigo - danger).
Algarvessa sattui tiistaina (18.8.) heikko maanjäristys (4,5 Richterin asteikolla). Järistyksen keskus sijaitsi 110 km etelään Farosta. Järistys ei aiheuttanut vahinkoja. Sen vaikutusta lohkareen sortumiseen on asiantuntijoiden mukaan vaikea arvioida.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Sortunut hiekkakivilohkare oli todennäköisesti osa hiekkakivistä rantakalliota. Sanomalehtijutut eivät siitä anna aivan selvää kuvaa. Rantakallioita on läntisessä Algarvessa. Ne ovat jyrkkiä ja hauraita. Aikaa myöten eroosio haurastuttaa jo alunperin pehmeän kiven rakennetta. Hiekkarannat, joilla Algarvessa on laskettu olevan pituutta yhteensä n. 130 km, sijaitsevat rantakallion ja meren välisellä alueella.
Kuten on tavallista vakavien onnettomuuksien jälkeen, niin tässäkin tapauksessa ranta-alueet tarkastetaan. On mahdollista, että vaarallisiksi todettuja rantoja suljetaan.