lexmark z33

...virtakytkimen ja paperinsyötön. Tulostus ei ala. Joko imaisee paperin aloitusasetelmiin, tai sitten ei sitäkään. Vain tuo vilkkuminen, ilman virheilmoitusta.

Kaikki on ok, muste, paperi,piuhat paikoillaan ja asetukset ohjeiden mukaan, ubs- portti jne. Olen tulostanut onnistuneesti tähän asti eikä mitään muutoksia ole tehty viime aikoina. Tulostusäänet toimii.

Narrasin "unohtamalla" paperin testatakseni kulkeeko informaatio tulostimen ja tietokoneen välillä. No, pari kertaa tuli näyttöön virheilmoitus "lisää paperia". Lisäsin, painoin paperisyöttöä - nietu. Katkaistessa virta puoliksi tulostimessa oleva paperi tulostuu vaivatta, tyhjänä. Sitten ei enää huomauttanut paperin puuttumisestakaan.

Sen verran sain aikaan että kone yhtäkkiä suostui antamaan pienen siivun väritestiä. Jätti senkin kesken ja palasi tuohon vilkkumistilaan. Mutta tästä päätellen ei ole teknisesti ihan rikki?

Äsken poistin tulostimen ja sitten asensin uudelleen - ei vaikutusta.
Vehje on vanha ja olen hankkimassa lasertulostimen lähiaikoina. Harmittaa vaan kun jäi kallista mustetta käyttämättä.

Olen neuvoista kiitollinen, ja jos joku tietää vinkkiä mikä olisi vähäiseen kotikäyttöön kelpo lasertulostin sieltä edullisemmasta päästä niin olen kuulolla!
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


valot vilkkuu vihreinä kirjoitti:

...virtakytkimen ja paperinsyötön. Tulostus ei ala. Joko imaisee paperin aloitusasetelmiin, tai sitten ei sitäkään. Vain tuo vilkkuminen, ilman virheilmoitusta.

Kaikki on ok, muste, paperi,piuhat paikoillaan ja asetukset ohjeiden mukaan, ubs- portti jne. Olen tulostanut onnistuneesti tähän asti eikä mitään muutoksia ole tehty viime aikoina. Tulostusäänet toimii.

Narrasin "unohtamalla" paperin testatakseni kulkeeko informaatio tulostimen ja tietokoneen välillä. No, pari kertaa tuli näyttöön virheilmoitus "lisää paperia". Lisäsin, painoin paperisyöttöä - nietu. Katkaistessa virta puoliksi tulostimessa oleva paperi tulostuu vaivatta, tyhjänä. Sitten ei enää huomauttanut paperin puuttumisestakaan.

Sen verran sain aikaan että kone yhtäkkiä suostui antamaan pienen siivun väritestiä. Jätti senkin kesken ja palasi tuohon vilkkumistilaan. Mutta tästä päätellen ei ole teknisesti ihan rikki?

Äsken poistin tulostimen ja sitten asensin uudelleen - ei vaikutusta.
Vehje on vanha ja olen hankkimassa lasertulostimen lähiaikoina. Harmittaa vaan kun jäi kallista mustetta käyttämättä.

Olen neuvoista kiitollinen, ja jos joku tietää vinkkiä mikä olisi vähäiseen kotikäyttöön kelpo lasertulostin sieltä edullisemmasta päästä niin olen kuulolla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu