Nurkka ylös hinattiin
ja siihen kuva liimattiin.
Kertoo kesän ajasta
myös lomamajasta.
Nurkkaa vasten nojailee
runoratsu joka matelee
uskaltamatta laukkaan
eikä tavuja haukkaan.
Ystävät hyvät täällä hoi
kuka ratsulle tyynyn toi.
Nyt nurkkaa vasten nukkuu
ja kaikki sanat piiloon hukkuu.
Piilosta tarinoita kaivamaan
ja ratsua tuuppaamaan.
Tyyny heitetään lentoon
panostetaan runoon rentoon.
Laiskana ratsu turhaan oottelee
pian taas runojamme saattelee.
ja siihen kuva liimattiin.
Kertoo kesän ajasta
myös lomamajasta.
Nurkkaa vasten nojailee
runoratsu joka matelee
uskaltamatta laukkaan
eikä tavuja haukkaan.
Ystävät hyvät täällä hoi
kuka ratsulle tyynyn toi.
Nyt nurkkaa vasten nukkuu
ja kaikki sanat piiloon hukkuu.
Piilosta tarinoita kaivamaan
ja ratsua tuuppaamaan.
Tyyny heitetään lentoon
panostetaan runoon rentoon.
Laiskana ratsu turhaan oottelee
pian taas runojamme saattelee.
Vastaukset 52
Vanhimmat
vihantaa ruohoa kun vain saa haukkaa
jokainen ratsu niin haluaa
eikä pilttuuta kaluta
tähtien tarhassa väliin se käy
silloin ei silmissä sitä näy
vapaa ja suitseton pakko on olla
muuten se raukka on ihan nolla
kuka nyt sellaista katsoa vois
sille jos kelle lääniä sois
tuntee kai itsekin mielesi sun
vapauden hurmaa kaivatun.
Taitaa jo vaihtua päivä,
toiseksi,
tuntemattomaksi.
Elokuun rippeitä,
kauniita päiviä,
menneet ovat olleet.
Onhan ne tuoneet kaikenlaista.
Mutta ei voi valittaa,
kaupunkikesä ,
viimein saapuneine perhosineen,
lammen rannan tyrnimarjoineen
ruusutarhoineen,
ja kaikkine niine kesäjuhlineen,
Ja olla kamaripalvelijana,
Caesarille ja Juliukselle.
Pieni perhonen liiteli lähelleni
laskeutui lepävälle kädelleni
tutkien ja tunnustellen
levitti siipensä levälleen
-
siinä tovin viipyi ihailtavana
lämpöisen päivän airuena.
Siirtyi sormelle, siinäkin
sen kauneutta ihailin.
Kuin perhonen olla tahtoisin,
herkin siivin lentäisin.
Asterin terälehdellä tuolla,
tai kanervan kukassa suolla
pienet siipeni avaisin
-
matkaani siitä jatkaisin
mukana tuulen kulkien
kesän muistoihini sulkien.
Perhonen nousi siivilleen
meni omille retkilleen
-
sen kesä on ohi pikapuoliin,
se aikaa ei tuhlaa niihin huoliin
lentää, liitää ja mettä juo.
Perhoset uusi kesä taas tuo
niiden lentoa, liitoa muistaen
vietän talvella taas hetkisen.
Reipas niin olen ollut
ei ole kiloja lisää tullut
vaan vaaka kivasti hymyilee
ja viisari alaspäin liikahtelee
on siitä niin hyvä mieli mulla
antaa vaikka syksynkin tulla
reippaasti aion jatkaa
hyvin alkanutta matkaa
paljon kevyemmin jalka jo nousee.
Merilevien seasta uin taas
selville vesille, suolaisiin
ihaniin, jossa kalatkin kutevat
ja elämä maistuu niinkuin kuuluu
pohjamutia suosii vain jotkut ´lajit
toki suotakoot,-- se kuuluu heille
aurinko täplittää pinnan
onnellinen olen kuplia nähdessäni
ja meren laulu soi vahvana meille
runomme, toivomme etsijöille
vain kiitollisuuteni teille tuon
ja iloistuneet tuntoni teille tuon.
ruikutin aivan turhaan, kyynelehdin
eihä se rakkaani selkälokki olekkaan jättänyt,
minua yksin.
Kokonaisen pesueen toi näytille rantaan
saunalaiturin päähän.
Jopa elämä muuttui ihanaksi,
muikkuja kirkolta hain,
sekä katiskoista saalista sain.
Meillä menee mukavasti,
kesä jatkuu leppoisasti.
Osa maista vaihtaa omistajaa,
synnyinseuduilleen mieheni palaa.
Oli ehkä virhe irroittaa Hänet,
hämeensillan maisemista,
siinä miettimistä.
Ihanaa palata luokse sivistyksen,
siellä emme ole koskaan yksin.
Tänne jäävät lapsuusmuistot,
karjaahaat ja kaikki käpylehmät,riihikalliot
ihan aidot muistot.
Ne mukaan
otan,kun hämeensilalle taas ohjaan
oman armaan,vanhentuneen,
mutta niin rakkaan
Mistähän sinäkin maksat
rakkaus ei kysy hintaa
lämmittää vain kaikkien rintaa
paljon meiltä vaaditaan
kukin omalta osaltaan
meit on täällä siskoa monta
eikä aivan onnetonta
sinua ain arvostamme
sekä huoles´¨ kyllä jaamme
meihin luota
emme tuota
taakkaasi lisää ainakaan.
Ompa hyvä minun olla
reikiä kun tasan nolla
omat hampaat vielä mulla
ei passais hammaspeikon tulla
siksi usein hammaslääkärillä käyn
ettei reikiä hampaissa näy
kiveä vain kasvattaa
vaikka kuinka usein harjaa
se mua hiukan harmittaa
mikä kiveä kasvattaa?
Taivaankannen nyt tuo peitti
sateen heitti
Pilven poika
oma reitti
kysy koskaan ei
minne sateen vei
reipas on ja raikas niin
koskaan ei jää aatoksiin
heittää sateen
saaden mateen
syvemmälle yhä uimaan
herättääkin aamutuimaan
Pilven poika uljas on
päiväkin on sateeton
auringonkin antaa loistaa
kaikki seitit haluaa poistaa
punaisena joskus hohtaa
silloin armahansa jossain kohtaa.
Terassilla istun ja kynttilä luo valoaan
taivaskin antaa valoa salamissaan.
Jyrähtelyt kaukana, sydän täynnä
hellyytä kaivaten, kukaan ei enää
hiuksiani silitä, kasvoja ei ole joita
voisin hyväillä.
Kuinka voin elää jos en hellyyttäni
voi antaa, saada, kun en muuta toivo
kuin olla ,avuton kuin nyt olen
jaksanko olla aina reipas kun perus
tarpeeni jää tyydyttämättä.
Taivas jyrähtää, yksin taivaan alla
tunnen olevani.En toki yksin, meitä
on tuhansia, ja sade ryöpyttää vettä
nautinhan tästä, jyrisee taivas,salamoi
ja kaipuuni kätken syvälle sydämeeni.
muistan kallion, jolla seisoin ja tuuli ja
myrsky puhalsi pois kaikki pienuudet
olin vain minä, sama vieläkin, vain minä
ja luojani, niinkuin tänäkin yönä.
Tutki sinä minut Herra, jos en kelvollinen
älä sitten minua käytä.
Aamu kovin pilvinen
elokuun loppu syksyinen.
Kesä taakse jää
hetken vielä lämmittää.
Pian elokuu katoaa pois
syyskuun lämpimän sois
Sade maataa hakkaa
tuulen vire lakkaa.
Aika loppuu elokuun
hetki aikaa haaveiluun.
Laulua vanhaa hyräillen
mennyttä muistellen.
Syksyn värit pian loistaa
ja harmauden poistaa.
Vuodenajat upeat nuo
aina uutta kaunista luo.
Ihanaa kun elää saa
uutta päivää rauhaisaa.
Rakastan pilvisiäkin päiviä
myrskytuultakin
rakastan sumun häiviä
poutapäivääkin.
Rakastan jokaista päivää
vaikka sataisikin
ei huolen häivää
vaikka kastuisinkin.
Lämmin koti odottaa
sisään saapujaa
kahvikuppi virkistää
lämpö sisään jää.
Sumuisessa aamussa
pisarat omenoissa
punaviiruisissa
tuoksuvissa.
Seitti helmin kimaltaa
hopeisena hohtaa
kuin unelmaa
hauraimpaa.
Ilta pimennyt jo on
olo vähän onneton
yksinäin kun istuskelen
mennyttä näin mietiskelen
miten toisin olla vois
jos et olis mennyt pois
yhdessä jos voisimme jatkaa
kesken jäänyttä matkaa
mutta elämä päätti toisin
muuttaisin, - jo voisin.
Tonttupatsas lakkeineen
sateessa värjöttää,
vieressä hiiri sormisuussa
kaveria tuijottaa.
Sammakko ilosella naamalla
sadetta halaa.
Taivaan alla monta
omituista asiaa
pikkupatsaat kertoilee.
Näköharhan syksy aikaan sai.
Etsintä kuuluu nuoruuteen
jos sitä on ollut vailla
asetu ei samalla lailla
vuodet meille annetut
tuo mukana seuraa
etsii oman oikeutensa
asettuu saatuaan lunastuksen
palaset saavat järjestyksen
niin ehyt on valmis ihminen
rakkaus täyttää sydämen.
Voi tavatonta
kuinka monta
kärpässientä kavalaa
nyt metsissä tapaa.
Kupu puhtaan valkoinen
sammaleesta nousee ne.
Luokseen kutsuu kulkijaa,
ei tietämätön olla saa,
herkkusienestä erottaa
täytyy osata.
Herkkusienen heltat ruskeat,
kärpässienen puhtaan valkeat.
Sillä myöskin tyvi pullea,
Joka sukan suojassa.
Jos silti epävarma oot,
Valkoiset sienet
metsään jääkööt.
Minä joka tunnen
nuo kavalat,
minulta ne potkun saavat.
en liten fågel jag har
från boet den har flugit
men vingarna inte bar.
Jag håller den varmt o stilla
och smeker den sakta ömt,
jag vill den inget illa
nån tror, att jag har drömt.
Jag håller den emot hjärtat
och värmer dens lilla själ.
Dess öde har mig smärtat
jag ville den endast väl.
Så flög den ifrån handen
jag önskar den allting gott.
Den frigjorde alla banden
klara dig! jag önskar blått.
herätit elämään,
pois pelko elämään,kuolemaan.
Käsiini sinut otin,kuolevan linnun,
se virerrys täytti rinnan.
Kun taivaaseen isä otti sinut,
olin onnellinen,että sain olla Sinut osa tätä
kaikkeutta,tuntien haikeutta.
Tunsin jotain suurta luojan läheisyyttä,
elän sitä hetkeä,
kun sain olla mukana sitä retkeä.
Mukaani tulet vieläkin,
ihaniin kaipaaviin hetkiin.
Tänään taaperramme elontiellä,
illanpimeys taas meiltä huuhtoo,
ajatuksekset,kaikaisuuteen...
teki mieli koettaa
saako jalkaa nousemaan
hölkkäilyä,
juoksuakin
pienen matkaa yrittelin.
Ei se ollutkaan
ollenkaan
niin vaikeaa
kuin mä olin kuvivitellut
vuotten mittaan ajatellut
pienen matkaa juoksin vaan
sehän oli ihanaa
huomata
jalka nousee niinkuin ennenkin
vaikka pienin askelin.
iski dressi
niin on outo tuo sana
dressitönkö?mitä vielä
nytkin vaivaa, tulleneeko tästäkään taas mitään
onneksi ei vatsa ole kipeä
on käyntikin aivan ripeä
omatunto, aivan siveä
enempää en riveä
on siinä parit pilkut
tässä runoni nilkut.
Kodin rauha syliin sulkee
tunnelma on lämpöinen
aatos ystävääni kulkee
sinne lähetän nyt terveisen
näin hyvää yötä toivotan
poskeaan hellien silitän
nätisti sänkyyn peittelen
ovelta vielä kerran
lentosuukkoja heittelen.
Kesän lopulla
syksyn alulla
aatos polulla
menneen puolella.
Uutta pimeää
harmaata himmeää
yhdentekevää
vain väsyttää
kohta itkettää.
Viime perhonen
pikku erheinen
piristyksen
entisen
tuo hetkisen
juon kahvitilkkasen
ikävän sen
unohtaen.
hetken jaksaen.
Metsänkätkössä kaikkiko suhisee
polku kaita marjastajia kuhisee.
Ei sauhua runokynä ei
metsäkö voiton vei.
Vai oisko lenkkipolku
runojen teon sulku.
Runonurkka rutisee
yksinään mutisee.
Ystävät muilla mailla
idea lankaa vailla.
Odottavan aika on pitkäää
ei auta verukkeet mitkäää.
Laita pian pikku preivin
on nurkan olo kuin kreivin.
Runoja nurkka nyt kaipailee
malttamattomana oottelee.
Kerro päivän antimista
lasten hauskoista sanomista.
Toiveista päivän mennentullen
menon kaiken näin ollen.
kadonnutko liekö
syysmyrsky senkö viekö
jos tullut olen kotiin
hukutanko ikäväni totiin
ei ei ja ei
runonurkka ikäväni vei
nyt mietin miten
riisun ikäväni kaavun
tarvitsenko siihen laavun
laavu, tehdä vaikea
vartioida rakotulta
ei onnistu se multa
kotona on oma kulta.
Niin on kultansa toisilla
toisilla ei
vaan en tuota sure
huoleni tuuli jo vei
kulkea huoletonna saan
ja yksin käydä nukkumaan.
Hiljaisuus ympäröi tienoot.
Kuu harson takaa kurkistelee.
Päivän puuhat taakse jääneet.
Mielen rauha voittaa.
Silmäni kun auki saan
ei oo mikään kohdallaan
unessako vielä lienen
vai ottanutko oon jo pienen
osaankohan käyttäytyä
uskallanko näyttäytyä?
On uusi suunta tää
se ihan yllättää.
Laskemaankin laittaa
viesteissä haittaa?
Alkuna on aika outo
onnistuuko runon nouto?
Kuule Opritar, näyttäydy vaan
ala vain tunteistasi kertomaan.
Vaikealta näyttää nyt
kun tuttu sivu on hylännyt.
Oppiminen aikaa vie
tää uusi mikä lie.
Jatketaan vain vanhaanmalliin
ei törmäillä uuteen valliin.
Runonurkassa tapaillaan
kaikkea kuvaillaan.
Ilon meille runohetki suo
ystävyyden tunteen luo.
Voi,voi harmistus
mis on tekstin tarkistus.
Sivutus kun uusi on -
taidan olla avuton.
Pitää silmitellä viel'
oiskohan se siel'.
roskikseen nyt paljon vien
kaikki turhat jutut raijaan
yhteyden otin Saijaan.
Tapaammehan kohta taas
kun on koulurauha maas.
Seuraan kehittyvää likkaa
eipä paljon päässä klikkaa.
Toinen sisar ei oo hento
sairaanhoitajako rento?
Mikä lie on määränpää
potilaita kääntämään.
En mä siihen aio jäädä
kun kaikilla mun tutuilla on vauvoja, ja mä oon silloin 28 ku mä valmistun, ja ne näyttää niitä mulle ja.....
mull on ihan oma määrä.
Ei yhtään rakkauteen varaa
mummo tukkaansa vain haraa.
Saijan kanssa nauretaan
kiirettä ei laisinkaan.
Jutustellaan niitä näitä
voi mun pikku kiharapäitä.
Monenlaista ohjelmaa
päivääni saan mahtumaan
kaapit kaikki tyhjentänyt
kesävaatteet kerännyt
runoilemaankin herännyt
harmaan päiväni iloksi.
Mä unestain juuri heräsin
ja peiliin vilkaisin kerran.
Pelimieheltä heti peräsin,
mikä nimi onkaan herran.
Oli unesta heränyt toinenkin,
vähäläntä, samanmoinenkin.
Sanoin, menehän nukkumaan
niin minäkin unta taas saan.
Peilit täälläkin pelleilee
kuva päivästä toiseen vaihtelee
joskus on vastassa pirteä naama
joskus kuin selkäänsä saama
tänä aamuna kurkisti jöröjukka
ihan pystyssä tukka
se nauroi:
voi, sua mummorukka!
Eilen vallan hämmästyin,
kun tänne vilkaisin.
Kaikki aivan sekaisin,
ol`eri värikin.
Sitten hetken tuumailin,
että joskohan osaisin.
Hetken päästä yritin,
ja läpi pääsinkin.
Lukuja mä yhteenlaskin,
meni oikein siinäkin.
Osasinpas vielä sentään,
kun pantiin ynnäämään.
Murmukka tuo uskaltaa
peiliin vielä katsahtaa.
Minä aina arkailen,
mutt´joskus sentään vilkaisen.
Voiteet enää auta ei,
vuodet "kauneuden" vei.
Tukkakin vain hapsottaa,
vaikka sitä kuinka laittaa.
Huumorilla tässä jatkan,
kelpaan näin loppumatkan.
Taivallan näin hymyillen
elämästä iloiten.
Kuka tänne uskaltaa
pitää olla rohkea
mennä vaikka läpi kiven
rohkeutta edes hiven
läpipääsy tyssää tähän
jos laskupäätä on vain vähän
pannaan papat laskemaan
numeroita muistamaan
mummot myöskin mukaan
unohdu ei teistä kukaan.
kummasti nykii vieritys
on kuin kiven kieritys
rekata jos viitsisin
ynnälaskulta säästyisin
mut laskeminen virkistää
aivosoluja se piristää
mummothan tarpoo lumessa
pärjää myös uudistuksessa
runosuoni virtaa vaan
ei mikään meitä lannista.
Nostelenpa runonurkkaa
vaikka harvoin tänne kurkkaan
syksy synnyttää kaipuun Lappiin
niinpä laitankin nuttuni nappiin
ja lähden taasen vaeltamaan
uutta voimaa sieltä saamaan
haistelen tunturin tuulia
ja katselen hymyhuulia.
Pimeää tuulista
sataa taivaan tuutista.
Syyskuu, nukuttaa
veteen hukuttaa.
Nyt on kyllä väärä puoli
ei runoja nurkka huoli.
Pyörii, pyörii hyrrä vain
tykytyksen sydämeeni sain.
Pysähdy mokoma nyt
tähän olen kyllästynyt.
Silmätkin volttia heittelee
hyrrä vaan pyörähtelee.
Lähetys jos ei mee
lähetä sana katoilee.
Uudestaan ei laittaa saata
tarttee kai mennä maata.
Piilossa runot
ajatusten alla.
Huomenna ajatus
kerrotaan.
Jos yöllä löydetään
sanat runon
sillon sen punon.
Usva peittää maan
aamu pitkään kestää.
Piiloon horisontti jää
syksyn leutosää
syksyistä lasta
miellyttää.
Kirpeys pakkasaamun
lehdet puiden
kohta värittää.
Huomenta hyvää kuiskailen
jokaiselle nurkkalaiselle.
Herättäisin vähän hentoillen
runon pienen sanasille.
Runo elämästä lennätä
yli ajatusten pittitaivaan.
Ettei kaipaus ennätä
ikävän suureen vaivaan.
Päivää mukavan oloista
syksyn hellän huomassa
ei välitetä koloista
kropan tunteen uomassa.
Aamun pienet ilonaiheet---kahvintuoksu, paahtoleivän rapeus
vadelmahillon punakirkkaus, sipuli tomaatti ja berliininleike
oltermannin siivu ja salaatinlehti, mukaan jo lehtikin ehti.
Aamuraikkaus pihan,riemastuttaa ihan,jo löysin ma hihan
ja nuttuni puen, ja säkillisen omppuja keräilen,putsailen ja heräilen
katselen aamuun, on hyvä mulla mieli, lauluani hyräilee kieli....
Hyvän aamun toivotuksin runonurkkaa tervehdin,vielä ehdin
ennenkuin on kaikki nousseet, unet silmistään hieroneet
ulos ikkunasta tiirailleet, keittiöönsä ystäväni tassutelleet alkavaan aamuun.
pienestä aukosta talojen välissä se näkyy
peninkulman verran on sinne matkaa
tuttu tornin muoto
kyllä, siltä se näyttää
tarkistin linjan kartan ja kompassin avulla
ikkunastani näkyy Kallion kirkontorni.
Sade ropisee katolla
kohisten syöksevät vettä syöksytorvet.
Painavat pilvet riippuvat maiseman yllä
kuin vanha täkki repaleisina
täytteet reunoista roikkuen.
Tuuli ulisee liiterin nurkissa
nostaen sahanpurut leikkimään pinon kylkeen.
Vanha kissa seuraa harakan hyppyjä
menemättä mukaan sadeleikkiin,
kuka nyt turkkiansa kastelisi
Seuraan silmilläni, kuuntelen korvillani
mutta ajatukseni ovat kaukana.
Syksyn värejä ilmestynyt aitapensaaseen
niin käy myös ihmisen ikääntyessä,
vihreä; tunnetila eletään verkkaiseen
punainen; kertoo ilosta sydämessä.
Sateet hellien meitä huuhtelee
pois huolet hartioilta pyyhkäisten,
syystuuli kirpeä jo poskiamme suutelee
varoittaen kylmästä ja pois häviten.
Hopeaisella jäkäliköllä puolukkaterttu
kauneudessaan voittamaton näky,
hiljaa etenee pienillä askelilla leppäkerttu,
edessä esteitä kiviä ja kuusen käpy.
Viljapelloilla puidaan jo vuoden sato,
kauniisti huojuu kypsät tähkäpäät.
Tyhjä on pian myös pellolla perunavako
kellareissa jo laarit täytenä näät
Sipulit isot ja terhakkaat
porkkanoista naatit poistokkat
uurastus työn, ja laariinko viet
jakelet, vaivaako lasket liet
Hyvä on olla tähkäpäät
elämän käsissäs joskus näät.
Sitten taas mennä viuhotat
ikäsi hetkeksi unhotat.
Miks pitäiskään olla aina
kuin kirkkoväki sunnuntaina?
Huolet kun mieltä ei paina
elämä ihana on laina.a
Sitä ei tarvikkaan maksaa
riittää että sitä jaksaa
Niin on meille suotu
maailmojen alusta luotu.
Nyt vain toivotan hyvää unta
pian kai näemme valkoista lunta
iloa siitäkin saamme
toisillemme kaiken jaamme.
Runonurkka ihanan siskon sai
siiven suojaan tottakai.
Mukavaa kun kasvaa perhe
eis e liene lainkaan erhe.
Tuttunimi oikein hyvä
runonurkan lämpö on syvä.
Mahtuu siskoja ja veljiä
nurkkaa on missä telmiä.
Runot hymyyn valloittaa
kun niitä kirjoittaa.
Ilon ihanan runot suo
hyvän ilmapiirin luo.
Nimen uudenkin alle
palstalle paremmalle
tilaa piisaa ajatuksille
monen, monille ketjusille.
Yksin niitä ei voi omistaa
kirjoittajat sen tehdä saa.
Runot virkistää
mieltä piristää,
elämämme retkessä
pienessä hetkessä.
Niitä tarvitaan
iloa antamaan.
Hämärä hyväilee vielä maisemaa
seuraan tässä päivää alkavaa,
leuto tuuli liikkuu, puissa soiden,
vihreää on vielä lehdet noiden.
Pilvilaivat purjehtivat verkkaan,
järven laineet sulautuvat hiekkaan,
lokit tiirat parveilevat tuolla
jokirannan kallioiden puolla.
Kaunis meillä kesä ollut on
niin aurinkoinen runsas huoleton,
apajalla hienot onkiretket,
muistoissa on kaikki kauniit hetket.
Pisarat auringossa kimaltaa
kuin kaunis helminauha.
Pihassa västäräkki hyppelee
pyrstö keikkuen jotain etsii.
Kauniita hetkiä luoja luonut
huomaamme vain kuumuuden
tai tuulisen päivän kiusan.
Myöhemmin ehkä kuitenkin.
Syysrunoja aikain takaa.