Tie päättyy

Anna itkun tulla ja surun tuntua,
niin itkee toisinaan taivaskin suuria
kyyneliä, meri heittää surun kosteuttaan
rantaansa ja ulappa on tummana tuskastaan.

Aina toisinaan Rakastamisella on
aikansa ja päätepisteensä, Rakkaudella
lieve, helma johon se kulkee, sitten se vain on
ohitse, jää jälkiä, kuvioita, muistoja miten oli onni.

Ensi jäljet pelottava ja kuviot tuovat
kauhun, ne muistuttavat, miten kaikki
päättyi, mutta pävien päästä niitä silittää hellien,
Rakkaita muistojaan, Rakkauden herkkiä jälkiä itsessään.

On vain itkettävä ja annettavat surun
pusertua ulos, sekin on osa Rakasmista
ja sen läpikäymistä, missä kyynelet vierivät
yksinäisyydessä ja kipu kuiskaa, eikä kukaan sitä näe.

Silti se on osana Rakastamista.

http://www.youtube.com/watch?v=3WA7I_iHXXM

Kiitos Runostasi.

Siellä missä on syvät tunteet, viipyy myös
Rakkaus läsnäolollaan.

Missä kuuluu sen ääni ja tuntuu lämpönsä,
on myös kaipuu, ikävä ja menettämisen tuskainen viillos.

Ei, ei se ole kiveen kirjoitettu laki,
kirjaan kirjattu filosofinen viisaus.

Tätä elämää se on ja tunteita, erilaisten ihmisten
polkuja, jotka vain toisinaan kulkevat eroon,
toiseen suuntaan.

Silti samaa Rakkautta.

Rakkausrunosi oli jälleen syvältä
sinusta tuleva, puhuttelava ja siinä oli
sydän, sisältö ja sielu.

Tekstiisi oli helppo kulkea ja jos on sydän,
tämä tuntui, herätti tunteet.

Kaunista, syvää ja rohkean
käden jälkeä tämä Runosi.

Kiitos että sain lukea, tämä oli
hieno Runosi joka osaltaan.

Voimia ja kannustusta päivääsi.