Tojon uudet, Avensiksissakin käyttämät koneet ovat parempia kuin edelliset. Vanhoillakin voi ajaa erittäin taloudellisesti, mutta niillä pitää olla paljon tarkempi jos alle seiskan keskikulutuksella aikoo koko ajan päästellä. Uudella kuusivaihteisella kaksilitraisella(bens.) homma on jo ns. sikahelppoa. Tekniikka kehittyy koko ajan ja sitä tietä pitää tukea ja nopeuttaa. Viiden vuoden kuluttua kaksilitraiset kuluttavat jo alle viisi litraa, jos tekniselle kehitykselle annetaan täydet vapaudet. Öljyteollisuushan on vuosikymmeniä poliitikko- ja lakimiesarmeijoineen estänyt pienikulutuksisen tekniikan kehittämistä ja markkinoille tuloa. Nyt se tie on kuljettu loppuun.
Uudet
koneet
25662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minulla on se käsitys, että moottorit ovat samat kuin edellisessäkin mallissa. Vaihteiden määrää on vain lisätty kuuteen.
Olen sitä mieltä, että kuusi vaihdetta eteenpäin on liikaa. Vaihtamistiheys kasvoi, kun yrittää pitää kierrokset normilukemissa. Harmittaa, kun en laittanut automaattia! Seuraava todennäköisesti on.
koneet vaihtui noihin Valvematic koneisiin, jossa kaasuläpän virkaa hoitaa venttiilienohjaus. Kaasuläppä edelleen löytyy, mutta sitä ei normiajossa käytetä vaan hoidetaan homma venttiilien avulla. Aikaslailla vastaava systeemi kuin BMW:n bensakoneissa on ollut jo useamman vuoden. Samalla 2,0 litran koneessa luovuttiin suorasuihkutuksesta.
Mietin kyllä tuossa viikonloppuna omalla vanhalla Avella ajaessa, että mitenkähän tippus kulutus maantieajossa jos olis kuudes vaihde... Nyt oli keskikulutus ~950 km matkalla 6,6 litraa ja moottorin kierrokset satasen vauhdissa on vitosella tuolla 2900rpm nurkilla. Kone kyllä jaksas pitää vauhtia yllä vaikka kutonen tiputtas kierrokset jonnekin 2600rpm nurkille.
kyllähä tuohon pari litraseen käy hyvin 6vaihdetta, 1,6 litrasessa ei mahda olla paljon hyötyä. korkeintaan motarilla voi huoletta ajella
sivuille,mutta kerrataan.Autossa 1.8 bensa,manuaali.Voi ajaa kuutos vaihteella kierrosten ollessa 1800-2000.Kulutus maantieajossa n.5l/100km nätisti ajettaessa kuitenkin ihan normaalissa liikennevirrassa.Tietenkin jos tarvetta kiihdyttää pitää käyttää vaihteita.Olen ajanut 11000km avella ja tuntui,että otti yllättävän pitkää tulla sinuiksi auton kanssa.
Ostin tosiaan III-mallin 2,0 diesel Avensiksen, enkä tiennyt/tiedä, että moottori oli uudistettu. Hyvä tietää tosiasioita....
Uudemmat bensa- ja tietenkin diesel-koneet on jo sen verran vääntäviä, ettei normaaliajossa, pienellä kuormalla, tarvi hämmentää likikään kaikkia vaihteita läpi. Kaupungissa voi hyvin käyttää 1-2-5 tai 1-2-4 , riippuen mihin nopeuteen on kiihdyttämässä, ja motarille sitten vähän eri sarjaa. Kun tavan opettelee, ei sitä tarvitse sen erityisemmin miettiä.
Olen päässyt vaihtovaloa tuijottamatta tai isolla vaihteella jurnuttamatta sinne 6.6 l/100km pintaan sekalaisessa ajossa. Tavat on samat kun
edelliselläkin autolla, mutta bensaa menee 0.5l vähemmän satasella.
Siitä olen samaa mieltä, että kuusi vaihdetta alkaisi riittämään, joten onneksi automaatit yleistyy sen verran kovaa vauhtia, että tämä saattaisi olla viimeinen manuaalilootalla.
pikku fiksauksia vailla ennallaan, eli sikäli olet oikeassa. Dieseleihin taisi tulla vain dpf-suodattimet vakioksi ja jotain muuta pientä.
omat mittaukseni on näyttänyt,että kulutus on 1,5-2dl pienempi kuin ajotietokone näyttää.
kuluts 7,8l/100km,80%kaupunkiajoa,1,6bensa kone.En oo pihistellä kyllä yrittänykään.
ajan vain pintakaasulla ja pyritään vähäiseen polttoainekulutukseen, niin satavarmasti egr-venttiiliin alkaa kertymään karstaa ja sitä kautta tulee käynti- ja pakokaasupäästöongelmia. Välillä pitää diesel-moottoria "käskyttää" kunnon kierroksilla, jotta egr-venttiili pysyisi puhtaampana.
Jos kaupunkinopeuksisa vaihdat vaikka 1-2-5, etkä enää kiihdytä 5:lla, niin bensakoneessa kakkosella kierrokset ehtii pyörähtää jossain 3500 tuntumassa.
Liian isolla vaihteella kiihdyttäminen kasvattaa nopeuden sijaan kulutusta ja varsinkin dieselillä rassaa myös voimansiirtoa.
Ja pitäähän sitä joskus polkeakin, kunhan ei tavaksi ota...
..mainostanut uusista D-moottoreista, jos olisi tullut. Ennen kaupantekoa netissä tutkiessani en huomannut kerrottavan uutta D-moottoreista ja varmaan olisi mainittu, jos olisi muuttunut. Hevosvoimat kun olivat nyky-dieseleissä prikulleen samat kuin edellisessä mallissa, niin siksi oletin moottorien olevan samoja.
Tehot on ennallaan, mutta -08 --> -09 muutoksia seuraavasti:
D4D 2,0 vääntö 300 -->310, pa kulutus 5,5 -->5,4, Co2 146 -->142
D4D 2,2 vääntö 310 -->340 alkaen jo 1800 (ennen2000), pa kulutus 5,9 -->5,5
Co2 156 -->150
..käytännön kannalta! Ainakin omassani 2,0 D:ssä ei huomaa eroa edelliseen ajaessa
juuri niin, ja koneiden tehot vaihtelevat monesti - 10 hv., ja jossakin oli mitattu että avensiksen uudessa bensa 2,0 koneessa on n. 15 hv. vähemmän kun mitä tojo ilmoittaa.
Eipä ne kummoisemi ole kuin ennenkään. 2L on edelleen tehoton ja väännötön.
Miksi ihmeessä uuteen aveen ei tullut 9s kiihtyvää automaattia?
Eikö tojo osaa vai mistä kiikastaa?
Kulutus ei voi olla syynä koska toisilla on pienempi kulutus kuin tojolla ja silti kulkupuoli paljon parempi.
bensakoneissa, mutta ihme jos ei Tojokin hyppää samaan kelkkaan VW:n ja kumppaneiden kanssa ja rupea jatkossa laittamaan turboa bensiinimoottoreihin. Tällä hetkellä nuo suoritusarvot on tosiaan aika alakanttiin.
teille ja nopeuksille.En voi käsittää,että joku tarvii kilpa-autoja liikenteeseen?
Ei todellakaan mitään järkeä suomessa hankkia jotain 200 hp kärryä ellei sitten tarvitse ns. jatketta...
Nyt tietenkin joku alkaa tuomaan turvallisia ohituksia jne puolustukseksi turbon ja tehojen tarpeeseensa... Mutta onko ihan pakko olla aina ekana seuraavissa valoissa, onko? :)
Urheiluautot ovat toinen juttu, mutta niidenkin tarpeellisuudesta suomessa voi olla montaa mieltä. Tietysti jos rahaa on niin mikä ettei sporttikin kävisi, mutta maksaa nyt suurista tehoista jossain perheautoissa...turhaaaaaaaa.
Kyllä esim. omalla 150hp avellani pääsen oikein sujuvasti paikasta toiseen.
Lähtee myös rivakammin kuin monet vastaavan kokoiset ja hintaiset ajopelit.
Ei ole turbon tarvetta tullut ohituksissakaan, koska ohitukset yleensä teen
vain turvallisissa tilanteissa, enkä lähde yrittämäänkän tiukissa paikoissa, koska koskaan ei tiedä jos vastaan on tulossa vaikkapa se tuurbopassatti 200 lasissa kuskin ihaillessa preemiumi muovisisustustaan.
Kirjoittaja mahtaa tarvita tuollaista 9 sek kiihtyvyyttä? Tietysti jos ostarin parkeilla täytyy näyttää muille teineille, niin sehän onkin tosi järkevä peruste tojon niitä alkaa valmistamaan. Itse en ole koskaan tarvinnut täyskiihdytyksiä autoltani, ja ajokortti sentään on ollut jo 22 vuotta, joka on monen täällä 'aikuiseksi' tekeytyvän ikää pidempi aika.
Kyllä se tojo lexukseenkin alle 9sek automaatin on saanut tehtyä, joten ei se taidosta johdu, vaan järkevästä ajattelusta ja hintojen kurissa pitämisestä.
paras on mielestäni ennenkaikkea tuo laaja vääntöalue. Kun maksimivääntö löytyy kierrosalueelta 1500-4000, niin kyseisen auton ajaminen aika lailla miellyttävämpää kuin jos pitää huudattaa sinne neljään tonniin ennenkuin mitään tapahtuu. Suosittelen vertaamaan vaikka Passatin 1.8-moottoria ja Avensiksen vastaavan kokoista. Vaikka itse ajan Avensiksella ja olen autoon erittäin tyytyväinen, niin tässä asiassa voin hyvin tunnustaa Volkkarin lähestymistavan olevan minua enemmän miellyttävä. Tykkään enemmän tuollaisista koneista, joita ei tarvitse kauheasti huudattaa. Toisaalta sitten Ave vie monilla muilla alueilla voiton.
jossa 1,6:n kone haettiin Tampereelta Etelän rannikolle 500kg painava vene.Rekkojen kanssa tultiin peräkkäin ja pelivaraa ois ollu kovempaankin vauhtiin.Taidettiin vetää kyl muutamasta rekasta ohikin
autosi ohjekirjaa, jonka mukaan uudella autolla ei saisi vetää peräkärryä. Sisäänajo...
olipa suoritus! Ja oiken taisitte vetää muutamasta rekasta ohi, muttet oli ihan varma, nukitko takapenkillä?
nippinisti ei meinaa uskoa että 130hp moottorilla pääsee 500kg kuorman kanssa rekan ohi?????? Vai mitä veistelet?
'...oiken... muttet oli ihan varma, nukitko takapenkillä?' ... hienosti kirjoitettu...