Onko pelkoa?

kaikkea mahdollista, minkä suuhunsa saa. Tottakai huolehdimme, ja tyhjennämme suusta niin paljon kuin ennätämme, milloin kiviä, milloin multaa, oksia tai lehtiä. Ensimmäiset rokotuksethan pentu saa ohjelman mukaisesti 12 vkon vanhana. Matokuurit on saanut ohjeiden mukaisesti. Tuleeko ulkoilua rajoittaa??? Olemme ulkoilleet vain omassa pihassa, mutta melko ahkerasti, sillä pentu on (melkein) jo sisäsiisti.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

lenkkeilyjä noin pienelle (jalat). Meillä söi ulkona kaiken n 6 kk asti, suu tyhjättiin aina ja kun hampaat vaihtuneet, niin loppui. Pennulle "kuuluu", että se ottaa kaiken suuhunsa, suu on koiran kädet. Sille ei pidä alkaa huutamaan tai tekemään muutakaan negatiivista, suu vain tyhjätään, pentu kyllä oppii siitäkin. Aina positiivisesti vahvistamalla opettakaa pentua, niin saatte reippaa, teihin luottavan ja rakastan ja kunnioittavan koiran. Negatiivisuudella (kiletäminen, kiskominen, yms) asiat etenevät vain hitaammin, tulee takapakkia, suhteenne ei lujita eikä tule niin vahvaksi kuin silloin, kun koira huomaa että sitä aidosti rakastetaan :)

Äänestä
  • meidän koira on nyt 4 kk ja syöminen ulkona on vähentynyt huomattavasti. aiemmin meni suuhun ihan kaikki roskat, marjat, purkat, tupakantumpit jne. nyt menee enää paljon vähemmän. uskoisin koko tavan jäävän ajan kanssa pois. olemme tyhjänneet suuta ja kieltäneet. jos ehtii sanoa ei juuri ennen kuin koira on ottamassa jotain suuhunsa, se ei enää nykyään ota vaan jättää asian siihen ja jatkaa kulkuaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentu 8 vkoa, syö ulkona kirjoitti:

kaikkea mahdollista, minkä suuhunsa saa. Tottakai huolehdimme, ja tyhjennämme suusta niin paljon kuin ennätämme, milloin kiviä, milloin multaa, oksia tai lehtiä. Ensimmäiset rokotuksethan pentu saa ohjelman mukaisesti 12 vkon vanhana. Matokuurit on saanut ohjeiden mukaisesti. Tuleeko ulkoilua rajoittaa??? Olemme ulkoilleet vain omassa pihassa, mutta melko ahkerasti, sillä pentu on (melkein) jo sisäsiisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu