Onkimaan

Moi!

Huomasin erään tämän palstan monitaiturin olevan kiinnostunut onginnastakin. Niin olen minäkin ja kysyn nyt, että millaisia syöttejä Thaimaassa käytetään? Madot ovat mielestäni aika likaisia ja yököttäviä otuksia. Miten siis mahtaa olla, löytyyköhän Thaimaasta helposti kalastusliikkeitä jotka myyvät keinosyöttejä vai kannattaakohan keinosyötit ottaa mukaan Suomesta? Matkatavaroissa eivät ainakaan vie paljoa tilaa, mutta millaisiin syötteihin ne Thaimaan fisut iskevät?
Kai täällä koko perheen matkailusivuilla voi tällaisenkin kysymyksen esittää kun kerran kokoperheen ongintasivuilla on voinut?

Kaalimato
Kirjoittanut: PellervoHollo / 21.5.08 / klo 12:56
Olen harrastanut ongintaa jo pikkupojasta lähtien. Se on ollut selkeästi eräs lempiharrastukseni. Ongelmanani on aina ollut se että mistä löydän matoja. Minähän en lapionvarteen tartu enkä jalallanikaan astu multakasaan, se on varma!
Olenkin kalastellut jo vuosia ilman matoja tai muutakaan syöttiä. Loppujen lopuksi kalaa on kuitenkin tullut kohtuullisesti, ihan jopa torimyyntiinkin on riittänyt runsaasti lohta, haukea, kuhaa ja kampelaa. Nyt kuitenkin olen kuullut sellaisesta uudesta madosta kuin kaalimato. Sitä on mainostettu televisiossa ja myös ainakin aikuisväelle suunnatuissa lehdissä. Se on sellainen vihertävä johon laitetaan paristot sisälle. Ilmeisesti kaalimadon surina saa kalat värähtelemään?
Puhuin tyttöystävälleni tästä uudesta mullistavasta kalansyötistä. Koskaan ennen hän ei ole kalastuksesta ollut kiinnostunut millään tavalla mutta nyt hän yllättäen totesi että hänellä sattuu olemaan sellainen kaalimato yöpöydän laatikossa. Onko kenelläkään Teistä kalastajaveljistä kokemusta kuinka kalat käyvät tähän vihertävään kaalimatosyöttiin kiinni? Saako esimerkiksi lahnan innostumaan kaalimadolla? Entä kuinka kaalimato kestää kosteutta, onhan se kuitenkin paristokäyttöinen?
Kiitos jo etukäteen kalastajaveljilleni.
Terveisin Peltsi Hollo

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5838921
5101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tää oli aivan loistava. Peltsin Peleilyä parhaimmillaan. Toisilla huumori on veressä ja toisia se vituttaa suunnattomasti.

Äänestä
  • odottaa horoperseen sivistynyttä vastalausetta, saa taas suominakit kuulla kunniansa, huh..

    Äänestä

  • malta . kirjoitti:

    odottaa horoperseen sivistynyttä vastalausetta, saa taas suominakit kuulla kunniansa, huh..

    Miksi jonkun pervon pitäisi pelastaa päiväsi ? Tajuatko, silloin sulla ei ole muuta elämää. Aika säälittävää.

    Äänestä

  • siinä sullekin vastaus kirjoitti:

    Miksi jonkun pervon pitäisi pelastaa päiväsi ? Tajuatko, silloin sulla ei ole muuta elämää. Aika säälittävää.

    matkailun kanssa?
    Kerro tautinen Horoperse-Amalia!

    Äänestä

  • on tekemistä kirjoitti:

    matkailun kanssa?
    Kerro tautinen Horoperse-Amalia!

    Poistu sairastuvalle, kääkkä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hapankaali. kirjoitti:

Moi!

Huomasin erään tämän palstan monitaiturin olevan kiinnostunut onginnastakin. Niin olen minäkin ja kysyn nyt, että millaisia syöttejä Thaimaassa käytetään? Madot ovat mielestäni aika likaisia ja yököttäviä otuksia. Miten siis mahtaa olla, löytyyköhän Thaimaasta helposti kalastusliikkeitä jotka myyvät keinosyöttejä vai kannattaakohan keinosyötit ottaa mukaan Suomesta? Matkatavaroissa eivät ainakaan vie paljoa tilaa, mutta millaisiin syötteihin ne Thaimaan fisut iskevät?
Kai täällä koko perheen matkailusivuilla voi tällaisenkin kysymyksen esittää kun kerran kokoperheen ongintasivuilla on voinut?

Kaalimato
Kirjoittanut: PellervoHollo / 21.5.08 / klo 12:56
Olen harrastanut ongintaa jo pikkupojasta lähtien. Se on ollut selkeästi eräs lempiharrastukseni. Ongelmanani on aina ollut se että mistä löydän matoja. Minähän en lapionvarteen tartu enkä jalallanikaan astu multakasaan, se on varma!
Olenkin kalastellut jo vuosia ilman matoja tai muutakaan syöttiä. Loppujen lopuksi kalaa on kuitenkin tullut kohtuullisesti, ihan jopa torimyyntiinkin on riittänyt runsaasti lohta, haukea, kuhaa ja kampelaa. Nyt kuitenkin olen kuullut sellaisesta uudesta madosta kuin kaalimato. Sitä on mainostettu televisiossa ja myös ainakin aikuisväelle suunnatuissa lehdissä. Se on sellainen vihertävä johon laitetaan paristot sisälle. Ilmeisesti kaalimadon surina saa kalat värähtelemään?
Puhuin tyttöystävälleni tästä uudesta mullistavasta kalansyötistä. Koskaan ennen hän ei ole kalastuksesta ollut kiinnostunut millään tavalla mutta nyt hän yllättäen totesi että hänellä sattuu olemaan sellainen kaalimato yöpöydän laatikossa. Onko kenelläkään Teistä kalastajaveljistä kokemusta kuinka kalat käyvät tähän vihertävään kaalimatosyöttiin kiinni? Saako esimerkiksi lahnan innostumaan kaalimadolla? Entä kuinka kaalimato kestää kosteutta, onhan se kuitenkin paristokäyttöinen?
Kiitos jo etukäteen kalastajaveljilleni.
Terveisin Peltsi Hollo

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5838921

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu