Sä etkö kaipaa ystävää,
hän kysyi kyynel silmissään.
Miten mulle saatoit tehdä sen,
jätit kuin vanhan lapasen.
Mä kovasti sua kaipasin,
sen kerroin runon kukkasin,
Näin puhuen hän kuulosti,
kuin meren kaunis seireeni.
Mua luokseen jälleen kutsui pois,
kuin kotini,
mun onneni tiellä ois.
Mä olin kyllä kertonut,
et kaikki asiat kohdallaan,
ei mun kodissa koskaan olleet olleetkaan
ja että kovasti mä haaveilin,
sylistä johon pääsisin.
Mä koitin hieman selittää,
se haave on vain ei elämää.
Mut jos joku kohtalo,
mua matkaan luokseen patistaa,
mä lähden,
koti silloin jää.
Mut muutoin koti on mun linnani
ja vaimo rakas vahtini.
hän kysyi kyynel silmissään.
Miten mulle saatoit tehdä sen,
jätit kuin vanhan lapasen.
Mä kovasti sua kaipasin,
sen kerroin runon kukkasin,
Näin puhuen hän kuulosti,
kuin meren kaunis seireeni.
Mua luokseen jälleen kutsui pois,
kuin kotini,
mun onneni tiellä ois.
Mä olin kyllä kertonut,
et kaikki asiat kohdallaan,
ei mun kodissa koskaan olleet olleetkaan
ja että kovasti mä haaveilin,
sylistä johon pääsisin.
Mä koitin hieman selittää,
se haave on vain ei elämää.
Mut jos joku kohtalo,
mua matkaan luokseen patistaa,
mä lähden,
koti silloin jää.
Mut muutoin koti on mun linnani
ja vaimo rakas vahtini.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Voi näitä ukkomiesten murheita,
kun tahtois "kohtaloaan" seurata,
mut vain juuri sen hetken kerrallaan,
kun pääsee karkuun vaimoltaan.
Silloin salaa tapaa ystävää
ja taas turhat toiveet herättää,
kun tulee aika lupaukset lunastaa,
kiiruhtaa piiloon vaimon selän taa.
Joo vaikeaa on ukkomiehellä,
aivan toisin kun sillä vaimolla.
tai sillä toisella naisella,
sekin kun on jonkun vaimona.
Samperi sentään,
sanon vaan parempi ois kulkea,
vain valtoimenaan.
Iloiten rakastaa, vain ohikulkijaa.
melkein tekisi mieli ottaa sinut syliin ja silittää hiljaa hiuksiasi ja kertoa elämän totuuksia, vaan on se jo myöhäistä, olet parantumattomasti tuhma; siksi tukistan ihan hiukan.
ai ai sinua, kun rakkaus koettelee minua,
niin sinä onneton ,
mun tukassa kiinni oot.
Enhän minä pahalla,
en edes rahalla,
vaan aivan pelkästä onnen tunteesta,
loveen taidan langeta.
niin komea tuo hiusharjasi ettei siinä pieni tunnu kuin kiusoittelulta.
Vai olet sinä kulkija,
mun kuvan äärellä äkeä ; )
teinkö sullekkin ajassa vääryyttä ?
kai etiäiseksi luulit ja pkoon luikkasit; kuisjkasit tsupubbidup,,,moi
Voi voi kamalaa,
mut pakoon en pötki kuitenkaan,
mä kohtaan vastaan tulevaa ja
syvään kumarran aina uudestaan.
On totta varmaan kuitenkin,
jos polultasi putosin.
mä katsos koskaan en,
juokse perään haaveiden.
Siis jos sanon sulle noin,
kun yllä kirjelmöit,
ja päälle vielä Moi.
niin ehkä kuulit väärin ja sana olikin HOI.!
Mä sillä varmaan tarkoitin,
älä juokse,
Niin kohtaamme varmemmin.
Sinut mielsin raivokkaaksi
yksinäseksi tuuleksi
jonka vauhti kiihtyi
kiihti ilmoja halki poraten
läpi esteiden ja io oi
rakkauden punaisen
samettiviitan sinä kehräsit
kultaisin sätein verkoiksi
ja nyt olet ne ommellut
haaviksi haaveiden
ja haaveellisten
pikku perhosten ;-))
No niin löytyyhän täältä taitoa,
miespuolta älytä,
juurikin noin mä teen.
Niin ja mitä teen mä saaliilla?
No tietysti sitä ihailen ja
ja juotan maljan hunajaisen.
Sitten saa se mennä taas,
en sido,
en
pistä myrkyllä.
Vaan katson vapaan lentoa.
niin mä aina teen.
illan verhoon himmenevään
kun torkahdat kuuta odottelemaan
niin auringonsäteiden kimmellyksessä
minä tulen ja istahdan nenullesi
ja ihan varmasti kutittelen
vaan lähtiessäni pikkuisen,
ihan pikkuisen hihitän
sinun korvasilehdelle ;-))
Ei kai tarvi varoa,
jos jotain minä kaipailen ja saankin silloin ,
kylääni, ihan pienen perhosen, jos kukasta minä sille käyn,
niin onni on silloin omanain, vaik ihan pienen hetken vain.
Mä kestän kyllä kutinaa ja itseänikin alkaa naurattaan, jos mulle vielä
hihittää, tuo onni jonka lainaks saan.
sinä vain niin syötävän suloinen
noiden kommenttiesi kanssa,
saat suukon poskelle:
hyvää yötä.
Hei mä tunsin sen, lyön vetoa puolikkaan pullollisen,
et tunsin minä poskellain, sen pienen suukosen.
Mä nukuin yöni rauhassa ja perhot lensi kummulla,
joka oli valoisa ja lämmin kulkea.
Niin kohtasin mä tyttären joka oli hieman omaperäinen,
hän kanssain vietti hetkeä, nauttimme hieman viiniä,
sen päälle sitten lemmimme ja sylikkäin niin nukuimme.
Kun aamulla ma heräsin, tiesin unta oli vain mun seikkailu tuo lämpöinen,
joka päättyi suukkoseen.
Mut hieman tuota katselen ja maailmaa kummastelen, sillä on mun tyyny valkoinen, nyt saanut koristeeks kuvan punattujen huulien.
puolivallaton hipaisu ja
aukaisi suoraan portit
unien Eedeniin ja
hurmaan ihanaan
kanssa ihanaisen
Afroditen ;-)
Sinua onnisti kun
minut kohtasit,
tosin vain näin
kuin ei mitään,
mutta kun on ne
mielikuvat ja muistot
ja ne elää, ikuisesti
muuntuen romansseina
kaihomielten ja suloisten.
Jo aukes portti maailmaan,
jossa harvoin käydä saan,
sillä liian on ahdasta mun siittä kulkea.
Olen minä iloinen poika pohjoisen,
kun oppaakseni sinut sain,
siis kiitos sulle kultainen,
unien polut tunteva.
Nainen kera salattujen punaisten huulien.
On polut kovin outoja, kun niitä jaksaa kulkea,
ne moneen paikkaan hyvin vie ja seikkailuun usein johtaa kaunis tie.
Siispä jatkan matkaa näin ja joskus unen uuden nään,
niin silloin sua suutelen,
sen tulet tuntemaan sinäkin.
Siis jos uskot unen ihmeisiin.
usein nään, älä sitten
vie liian korkealle
pilvitaivaiden pumpuliin,
jos herään tipahdan
ja huudan aika lujaa
ja joku sanois vaan:
ahaa, siel on taas
sudet kuutamolla ;-)
auuuuuuu-uh-uuuuuuuh
Johan onkin unta tää, kun perho pieni vallaton, yön herkimpinä hetkinä, juuri enne aamun tähteä,
se muuttu kovin rajusti ja kikatus tuo suloinen, korvissa soikin lailla susien.
Mut älä pelkää sinäkään, me yhdessä kun lennetään , niin lujin langoin hopeisin oomme yhdessä kuten kuuluukin.
Siks et sä pääse putoamaan, kun lujan otteen susta saan,
ja rakastelun huumassa, me varmaan kyllä ulvotaan, se kaikuu läpi taivaan, maan.
ja taivaalla kuu huu
huu kullujako olemme
kun näin unissa riehaannumme
vaan mitäs siitä - saa
viimeinenkin järjenhippu
hajota -sillä on tää
niin ihanaa...... aah...aaah.....
kokeiltaisko tuhatta ja yhtäyötä ...hih..hih...) ?
Jo vain mulle sopii,
että kuuhulluna mut haudataan,
mut sitä ennen olen valmis suureen seikkailuun,
Tarinaan oikean sadun.
Tuhanteen tai yhteen.
kaikki käy jos se silloin iloa meille suo.
Niin ja mitä tässä järjellä,
parempi on kuutamolla ulvoa,
ehkä silloin ääneen sen vastaa tyttö punasuu ja
viereen käy hän keimailen.
pienille päiväunille ;-))
... nähdään kenties
seuraavassa runoketjussasi
... kiitos hullaannuttavasta sinusta.
Sä oli hyväksi,
mulle isoksi iloksi.
Kauniisti kiitän ajasta jonka mulle soit.
Iloa oikeaa tuokoon
tämä alkanut syksy sulle.
Ihan oikein teit, vaikka hän sydämmesi vei.
Ei toista voi hän omistaa, sen selväks hälle teit.
Hän muitakin jo haikailee, kaiken sen voi rakkaus-
runoista lukea, on hällä monta rakasta. Ois
paras hänen lopettaa ja omaa miestä rakastaa,
tai omaa elämää rakentaa ja jättää "rakas"
miehensä ja löytää vapaa mies. Tiedän hänen
soitelleen myös minun rakkaallein.
Mieleni kuvia vain luon,
niistä tarinan myös sulle suon.
Ei ole tarinat mun totta,
sen vannon ,
muutoin olisin kuin sinun tarinan rotta.
Mutta onhan olemassa niitä,
joille mikään ei riitä.
Rakkautta jos paljon omistaa,
on sitä,
syytä myöskin levittää.
Minä en moiti niitä joilla lämmin on syli,
enkä tokikaan sellaista joka syliin kurkoittaa.
Sellaisia hieman kartan joka sanoo rakastaa ja pallona jalan,
toisen tahtoonsa alistaa.
Mutta minun tarinani on totta. Ymmärrän sua.
Rivien välistä vain on helppo lukea. Ystäviltä
saada kuulla, mutta kuten sanoin oikean päätöksen
teit. Itse aikoinaan erosin, enkä sitä muuten ole
katunut kuin että lämmin syli puuttuu, mutta ei
sitä ollut sitä ennenkään. Mutta kaikissa meissä
on vikamme rakkautta etsimme.
Ikävä on tarina sun,
se ei ole mieleen mun.
Mut mä kerron tarinaa,
sellaista tunteeni testaavaa marinaa.
Mä kovasti tykkään kun joku,
jossain siihen kantaa ottaa ja
siten tarina saa jatkoa aikaan.
Mut kerroppas mulle,
kuin ystävälle kaivatulle.
Mikä onkaan tuon sanasi "vikana"
kun rakkautta etsimme.
Se mulle on outo mysteeri.
Rakkaus on tunne kummallinen, olen tuntenut joskus
sen. Mutta mies oli varattu ja "onnellinen" vieläkin
mielessä hän on. En saanut mä häntä, enkä halunnutkaan
vapaana halusin kuitenkin olla ja häntä kunnioittaa. Oli
hänellä vaimo ja lapset ja kuuluisuus, minä olin hänen
salaisuus.
Kyllä sä tunnet sen,
mikä saakaan tuon tunteen rakkauden,
monella tapaa se koittelee.
Onnea tuo tullessaan
tai mustaa silmää toisinaan.
Mut jos vapaasta tahdostaan rakastaa ja
silloin katselee rakkauttaan.
Jos toisena osakseen tarpeekseen saa ja osaa sitä hetkeä arvostaa,
niin miksi valittaa.
Mä tiedän sen et onni elävän ihmisen,
ei ole aina taattua,
on monet sen juonteet vain satua.
illalla jatkan mä töihin jo menin mutta halusin katsoa vastauksen..
Kyllä sen tuntee rakkauden, sinun naisesi
sai juuri vastauksen. En halua mennä väliin
heidän tunteiden, vaikka minullekin hän
kirjoittaa, mutta ei kautta rakkausrunojen.
Ei satua ole rakkaus koskaan. Joskus se
vain koskee.
No voihan tuota runoa,
ei taida minuun sopia.
Mun naiseni on vaimo vaan ja sen kanssa
kyllä sovitaan.
Mut sillä aivan hurjalla,
joka minussa riivaa illalla,
se ei tyydy yhteenkään,
vaan kaikki kaikki tarvii vaan.
Mut vastauksia anna ei vaan aivan oikein,
se hieman kisailee.
Mut minun suuressa taskussa,
on tahto sen,
niin mä vaimolle myös lupailen.
Juuri niin. Ajatuket ja unet menevät siihen.
Kaipaa toisen kosketusta, kun on yksin ja
vaikka on kaksi, tuntee olevansa yksin.
Janoaa rakkauden tunnetta, vaikka rakkaus
on vieressä.
http://www.youtube.com/watch?v=-An0pd2-STU
Vain yksi on kerrallaan ja viereen se mahtuu varmana,
Jos sylissäin on kultani,
en tahdo siihen riidaksi,
ketään toista kuitenkaan, vaik oven takana jono odottaa.
Juuri sitä tarkoitin. Mutta
haaveissa ja ajatukissa
on sulla jono valtava.
Mut sulla kulta vielellä
hänestä sä pidä kii.
Voi muuten jättää hän
kun huomaa sinun etsivän.
Mä tiedän tapauksen mis
mies haaveili uudesta.
Ja kerran tulikin viesti häneltä ;
mun vaimo jätti MUN. Eihän
siinä pitänyt niin käydä.
Minunhan piti jättää hänet.
En voinut muuta kuin nauraa.
Hän yksin oli suruissaan
ei mennyt niinkuin luuli hän.
Ei ollut hällä uutta eikä
vanhaakaan. Vain yksin
sai matkaa taivaltaa.
on ihminen kuitenkin ja yksin aina vaeltaa,
hän elon polkujaan.
Mitä etsii kulkeissaan,
lienee harhaa katoavaa.
Kun pöly jäljiltään on lakenut ja
kyynel silmäkulmilta haihtunut,
niin jäljellä vain meistä on,
se muisto ajan eletyn.
En ymmärrä siis sinua, kun iloa saat surusta.
Mä tällä tarkoitan, et tunne tuota ukkoa.
Ei haaveen uuden haussa, ole aina pahasta,
sen voisi nähdä joskus näin.
Mies etsii syytä rakastaa, kosk vaimo oma kultainen,
on hukannut tunteen rakkauden.
Mä haen itse useinkin,
paikkaa , aikaa rakastaa ja tunteen kun tunnen suonissa,
on oma kulta siittä saamassa.
Siis keneltä se onkaan pois jos rakkaus toiseen ihmiseen,
syntyy kuin itsekseen.
se huvittavaa tosiaan oli
minun mielestä. Hän
valmiiksi kun etsi haavettaan
sitä löytämättä, ei nähnyt
omaa vaimoaan vaik häntä
rakasti, ei vaimo enää takaisin
häntä halunnut. Kyllä hän
sitten löysi uuden rakkauden
mut ei ollut kuin oma vaimo
kultainen. Jäi vaimoaan hän
kaipaamaan, mut joutui
tyytymään huonompaan.
Tää tarina on tosi ei kuvitelmaa.
Taitaa monelle käydä niin, tän
kerron vain opetukseksi.
saamme tätä lukea,
kuule tyttö kultainen,
mä anna sulle neuvon sen.
Sä älä tuohon sekaannu,
sillä minä luulen vaan oot hieman puolueelinen.
En tiedä kyllä sinusta,
mut kyllä minusta,
on jokaisella lupansa,
rakkautta etsiä.
Sillä meissä sisällä, on tunne kovin outo tuo,
jota rakkaudeksi kutsutaan,
se onko sitä, kumminkaan.
Mut katsos joskus onkin niin et tunne meidän sisällä,
se jota kovin etsimme,
ei ole oikein sopivaa sitä käydä torumaan.
Sillä meistä sisältä, se löytyy, ei oman tai toisen sylistä.
Jos sanoo vaikka vaimolleen,
sua mä rakastan todella,
niin silloin antaa omastaan, ei vaadi toista vastaamaan,
ei ovia esteeks sulkemaan, se silloin lupa lie,
sen sanon hitto vie.
Sun tarinasi totta lie,
mut rakkaus siittä onkin kaukana,
niin vaimolta kuin ukolta.
Siks eroon heiltä johti tiet.
On tämä vähän muuttunut, voiko tähän vastata.
No kokeillaan, eihän se mitään maksa. En minä
siihen sekaannu, on omat tunteet mulla niinkuin
sulla. Niin onko tunne ollenkaan rakkautta jota
etsimme, ei järkeä kun ole lain, kun tunteen
löytää rakkauden, sen tuntee koko kropassa
ei lainkaan päänupissa. Se tunne on niin
mahtavaa, ei toiselle sitä voi kuvailla, sen
jokaiselle soisi, jos vain voisi.
On varmaan tarinassasi heillä kaikilla, sitä voin vain arvella.
Itsestäin oon huomannut, jos loveen olen langennut, et tunne suuri rinnassa, on oleva myös mun nupissa.
Se siellä mua niin valvottaa ja uusia kuvia kaivertaa.
Ne kuvat ovat kauniita ja varmaan minun parasta.
Mä toimin silloin toisinkin ja sanat kaikki joita lausunkin, ne sydämmestäin pontta saa ja mieleni saa näin laulamaan.
Siks en ymmärrä mä sitä miks , nainen sinun tarussa, oli kovin vaisuna, jos mies hällä vieressä vaik rakkaus olikin mielessä,
hän saatoi paljon pohtia, sen miksi olla tässä näin.
Kun vaimo häneen väsynyt , ei syliinsä näin ottanut.
On maailma niin avara ja valtaväylät laveita, jos sinne pääsee kulkemaan niin helposti eksyy kodistaan.
Jos sylistään kullan kadottaa, se ei ehkä koskaan palaakkaan.
Luuli että saisi paremman, pettyi tosi pahasti.
Ei elämästä tiedä mitään etukäteen, ei mene
niinkuin unta näkee.
Jos olisin mä tohtori ja silloin näkisin mä vaivaksi,
sen että rakkaus haalistuu,
parisuhteen ote irtautuu.
Niin silloin minä määräisin,
saat lääkkeen oivan sopivan.
Sä ala haaveileen.
Jos siittä ei ole apua, niin ala nostella.
Minähän en muuta teekkään kuin haaveilen.
Paitsi työssä käyn ei siellä kerkeä haaveilemaan,
toisten kun on käytävä töissä että muut saa
toteuttaa haaveitaan.
Ei siihen tohtoria tarvita, mutta kun joskus
haluaisi että haaveista tulisi totta.
http://www.youtube.com/watch?v=T74hXNYEkGQ&feature=related
Että aamut olisi tälläisiä.
http://www.youtube.com/watch?v=oWBIdnOwtrk
Sinun on haave,
sinun on valta,
sinun on hetki elämää,
Älä siis haikaile sitä mitä et saa,
elä täysillä siinä missä se sinulle sallitaan.
Avaa syli ja iloitse aamusta jolloin siinä on joku.
On minulla montakin haavetta.
Haikailen minä niin kauan että
saan. Elänhän minä, elämä loppuu ilman '
mitään haavetta. Jos haaveet
loppuu loppuu elämäkin. Olen
minä jo jotain saanutkin neljä
lasta ja yksi lapsenlapsi. Vain
aamua odotan että saan joskus
vielä rakastaa. Nyt se tuntuu
aika kaukaiselta mutta odotellaan.
ei ole elo oikeaa jos vain haavettaan rakastaa,
tekoja oikeitakin tarvitaan.
Sitten vain katsotaan osuiko oikeaan,
tuo sydän oikukas omassa rinnassa,
joka on pihkassa.
Onnea oikeaa, sulle tahdon toivottaa,
niin että elon ilta ois,
sulle onnellinen.
Mutta mistä löydän mä
haaveeni sankarin, tanssit
on tanssittu, netti on koluttu,
etsimällä etsitty. Vaikka sanotaan
etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan
tuntuu toivottomalle, jatkan
kuitenkin etsimistä ja
haaveitteni
täyttymistä.
Vaan avaa sylisi ja ota vastaan se joka siihen hakeutuu.
Ihmisiähän kaikki ovat kuitenkin.
KATSO VIELÄ TÄÄ
IHAN KOKO TEKSTI
SIRISTÄ VÄHÄN SILMIÄ-
-Näinhän juurikin se käy
jonon vaik luuli olevan ovellansa. . sanoo vain yhä
mut eipä vain uutta onnea näy. .tuo tekopyhä
hän vaikka niin luuli olevansa ovelan
varjellen vaimolta salaoveaan
omaan kuoppaan, alas ovelaan
kla klak klaklak krrk........@
putosi kuin alas tuonelaan
tilanne tosi, kalas on koukku
paikas hankalas onkin se loukku
no niin kas kas sanoo isäntä viekas
ei kotiin takas vaik anoo sitä vieras
nyt luuta lakas piru silloin sano ja pieras
voi luulla uneksi mut ei auta vaik hieras silmiään
luuliko et seksi tekis onnelliseksi elon tään
piru sitä nauraa ja moni tulee pettymään
kas siitäs sai
sai mitä itse tienas
rakkauden asioilla noin kun rienas
nauraa piru nauruaan nauraa
antaa tulla lisää sisään vaan
ja jos tulee lunta tähän tupaan
se äkkiä sulaa sano sen lupaan
ja nauraa piru nauruaan
Niin ei mene se lain, ei tunne kaikkien sylissä ole
se mitä joskus sain. On tunne toisille erillainen, mutta
haluaisi että olisi se tunne molemminpuolinen.
sanon suoraan naistennaurattajahan hän on, tiedän.uskon, mitä kirjoitit.
Niinpä näinpä ja noin, minäkin sen heti näin.
Näinpä ois nähny niin, vaikk ois lukenut väärin päin.
Vuan tokkiis, eikä siinä vielä kaikki, tuo kokenut
onko sodan, mut on tuo vanha pukki, ja potenut,
kai jotain on rakkauden pulaa. Ja sitten huomannut,
et nythän tää homma skulaa, kun melki huorannut,
on vaimoltaan salaa, runopalstalla intterin netissä.
Sitten kai uskollista hälle esittää taas petissä...
No johan oli tarinaa,
sellaisen ihmisen marinaa,
joka omaa elämäänsä pelkää ja herralle vain näyttää,
nöyränä selkää.
Jos kulkeekin tiellä ihan omalla ja piru sillä omalla,
niin veljiä he tuskin lienee,
vaik, luojamme määrääkin meille sen ajan.
Silti on aika niin mulla ja pirulla oma,
mut eri teitä me käymme,
ajan saatosta vain aikanaan putoamme.
En pirusta tiedä,
mutta kyllä minusta,
ikuisuus on pitkä aika,
sitä en huoli ja siihen en pyri.
Jos lintunen pieni hakee nokalla vettä,
meren ääreltä, ja vie pois,
vaik kuinka laiska se ois ja noutoja tekisi vain vuosadassa kerran,
niin iäisyyttä sekin on vain silmänräpäuksen verran.
Ei kiitos ei koskaan, mun selkä kumarru tuohon roskaan.
Piru tapelkoon omiaan, minä halailen ajassa niitä jotka vapaasta tahdostaan sen mulle sallii, en muita.
Jos se ei sulle sovi, niin voi voi.
Siinpä se olisi mullakin taito,
mut ei helvata vie.
Vaikea on naisia nauramaan saada,
oikein sydämmen pohjasta potkua suoda.
Mut mieluummin minä yritän kovin,
kun nyrkillä heitä kohtelen tovin.
Jos jotain on vailla ja sitä etsiä koittaa,
sekin kai väärin on jos tuotakin tulkkaa.
En ole mä kenenkään koira,
en siis uskollinen koita edes olla.
Mut tuota ma miettisin kyllä hieman,
miks,
Niin miks,
musta jotenkin tuntuu et et aina joku löytyy joka haukkuu,
jos kirjoittaa runoja rakkaudesta,
niin tai sen puuttehesta.
ketä kaipasit sä silloin
kun vaimosi kanssa temmelsit
kenen silmiin unohduit illoin
kun kätes kaulalle kiersit
ja kuitenkin pelleilit
liikaa selitit
paljon puhuit ja kerroit
ja menit
etkä taaksesi katsonut
haaveile ja unelmoi
sen sä mies kyllä osaat
niin moni kanssas kai tunnelmoi
ja usealle kait samaa jaat
unelmaa ja utopiaa
pysy, pysy linnassas
rakkaan vaimovahdin kanssa
lopeta jo unelmas
Onhan synkkää puhetta,
hyi kauheeta.
Mut jos vaimoa mä illalla lemmin,
niin silloin olen siinä, en emmi.
Haaveilen mä noista vastakkaisista
puolikkaista,
vain silloin kun yksin olen illoin.
Tuntuu kuin mua sä moitit,
miks ? syytäni en siihen nää.
Jos kerron minä tunteista ja joita asuu kehossa,
niin mikä silloin on väärin,
jos joku niistä ilahtuu ja hetken
hän on kai joku muu.
Koskaan en ole luvannut,
mä toista omaks ottaa,
vaan lainaksi olen lupautunut,
jos kohtalon oikku sua niin.
En siis tuu enkä mee,
taakse katsoen en eteen päin kulje,
enkä toisille luo tulppia.
Mä ajassa kuljen ja lempeä janoon,
jos sitä jostain saan,
niin kiitäen mua muistetaan.
Mut omaks ei kukaan,
mua saa.
jotain hyvin tuttua, jota
löysin tästä, tämä tyyli
on samaa, kerran
ehkä erehdyn, ehkä haalistun
syksyn värit sinulla alkaa pian
hehkumaan
jokin jäi vaivaamaan, sen
tunnen ja jään tieltäsi pois
jos olet poika pohjoisen
Nyt ei hehku värit erämaan, sadepilvet vain ylläin vaeltaa.
Mut aivan kohta, sen tajuaa,
on lappi kullan hohtoinen maa.
Sä kysyt oonko poika pohjoisen,
nyt oon, eilen en, se mitä tuo päivä huominen,
on kohtalon oikku jälleen tiedän sen.
Se mitä mielesi kuvina muistatkaan,
jäikö polkusi viereen kukkiva kesä,
vai syntyikö siihen pieni , kyynelten luoma lampi.
liikaa kuvittelin, pysähtyä
ei aina huomaa
polkuni viereen jäi kukkiva
kesä ja siihen ikuinen ikävä
niin oli kerran
Ikävä ei ole onnea,
mut parempi kuin jalkansa kastava,
lampi polun varressa,
sen kyynel vuon loihtima.
Olin sitten osana tuon muiston ,
josta oppina,
me ehkä kumpikin,
pysähtymään pystymme.
onni on tuntea, kysyä
lopussa, oliko kaikki tässä ?
pysähdys ja kaikki takana
ihan kaikki
ei, ei enää voi pysähtyä
koko elämä on harhaa,
vain jonkun jumalan unta ,
sitähän me elämme.
Suurin onni sydämmen ja
piinaavin tuska ,
murskautuessa ajan hampaisiin.
On harhaa myöskin matka ja ajatus suuren rakkauden.
Onnellinen on vain se joka kaiken unohtaa,
eikä taakse katso ollenkaan.
onnellinen on, joka unohtaa
eikä taakseen katso ollenkaan
niin helppoa, se täytyy
yrittää ja kunnolla unohtaa
kiitos neuvosta, syksyä jatkoa toivottelen...
että se kannattaa,
sillä onkohan se itsellekään oikein sopivaa,
kaikki unohtaa , vaikka se tuskaa poistaa.
Minä en halua unohtaa yhtään niistä jotka minua,
ovat koskettaneet ja huoneen sydämmestäni varanneet.
Siellä he ovat ja minua muovaavat.
Olen siis historiani tuote.
Ole siis sinäkin ja anna anteeksi niille jotka, sinua kohtaan ovat rikkoneet.
Siis anna anteeksi minullekkin jos olen johonkin pahaan oloosi syylinen.
Taitamattomana eläjänä sellaiseen olen hyvinkin kelvollinen.
ihminen on outo eläjä
ei aina ymmärrä
anteeksi annettavaa ei ole
kaikki rauhassa
näyttämö jää taakse
näin on helpompi
tie odottaa
matka jatkuu