REPIKÄÄ tästä

Asejärjestöt pitävät lakiesitystä farssina
Ilmakivääritkin vaarassa joutua luvanvaraisiksi
Keskiviikko 26.8.2009 klo 03.40

Myös värikuula- ja replica-aseita uhkaa sama kohtalo. Poliisi voisi tehdä tarkastusiskuja koteihin.
LAITON! Suomen ilma-aseharrastajat pelkäävät harrastuksensa puolesta. Yhdistyksen mukaan kaikista ilma-aseista ollaan nyt tekemässä luvanvaraisia.
LAITON! Suomen ilma-aseharrastajat pelkäävät harrastuksensa puolesta. Yhdistyksen mukaan kaikista ilma-aseista ollaan nyt tekemässä luvanvaraisia.

"Kiireessä tehtyä, luokatonta ja asiantuntematonta", "perustuslain vastaista ja kestämättömiin tilanteisiin johtavaa".

Tiistaina Helsingissä kokoontuneet viisitoista eri asealan järjestöä ja yhdistystä tuomitsivat liki yhteen ääneen hallituksen esityksen uudeksi aselaiksi.

Yli miljoonaa suomalaista ampumaharrastajaa edustavat järjestöt ovat nyt puuhaamassa yhteistä julkilausumaa, jossa esitys vaaditaan kokonaan uudelleen valmisteltavaksi.

"Laki ei muutu selittelyillä"

Nyt jyrähtivät myös "vaarattomina" pidetyt ilma-aseharrastajat, joilla lasketaan olevan yhteensä toista miljoonaa asetta. Heidän mukaansa lakiesitys määrittelee ilma-aseen selkeästi "ampuma-asetta muistuttavaksi esineeksi", josta uuden lain myötä tulisi luvanvarainen.

- Vaikka lainvalmistelijat kuinka vakuuttelisivat, ettei tämä koske meitä, laki on niin kuin siinä lukee. Nuo selittelyt eivät auta, jos laki tulee voimaan, sanoo Suomen ilma-aseharrastajat ry:n tiedottaja Mika Niemelä.

- Havahduin itsekin tuohon ampuma-aseen määritelmään vasta äskettäin. Sama laki koskisi airsoft-aseita ja starttipistooleja sekä replica-näköisaseita. Kaikki nuo vaatisivat tulevaisuudessa aseluvan.

Luvanvaraisia olisivat tulevaisuudessa myös niin tehdasvalmisteiset kuin itse tehdyt äänenvaimentimet ilma- ja ruutiaseisiin.

- Koko tuo lakiesitys sisältää niin paljon epätarkkoja ja vääriä määritelmiä, että sitä voisi kutsua täydeksi farssiksi, Niemelä sanoo.

- Esityksen yksi tarkoitus oli vähentää aseiden ja aselupien määrää. Meillähän tilanne räjähtäisi käsistä, kun nuo toista miljoonaa ilma-asetta pantaisiin luvanvaraisiksi.

"Lausunnoilla ei mitään vaikutusta"

Toinen kohta, joka on herättänyt suurta vastustusta, on poliisin oikeus tehdä kotitarkastuksia aseluvan haltijan kotiin. Samoin on arvosteltu voimakkaasti sitä, että aselupa edellyttäisi jäsenyyttä jossain ampumaseurassa. Pykäliä on pidetty perustuslain vastaisina.

- Asealan järjestöjä kuultiin kyllä asiantuntijoina lainvalmistelussa, mutta ne eivät osanneet edes kuvitella, etteivät nuo lausunnot vaikuttaisi yhtään mitään, sanoo Kansallisen Kivääriyhdistyksen NRA:n puheenjohtaja Runo Kurko.

- Lausuntoja on tietojeni mukaan pimitetty myös sisäministeriön johdolta, hän toteaa.

RISTO KUNNAS
[email protected]
5341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

asetta muistuttavan esineen, niin minusta tulee lainrikkoja, koska en ole hankkinut sille lupaa? Karrikoiden "lakia" tulkita näin.
-Täysin epäonnistunut ja tuhoontuomittu kukkahattupiipertäjien lanseeraama lakiesitys, henkilöiltä joilla ei ole kosketusta tähän harrasteen alaan lainkaan.

-Pimittävät lausuntoja, koska niiden julkaiseminen, tekisi lakialoitteen tekijöistä idiootteja ja tietämättömiä. Se on suomessa tapa ajaa asioita. Ei tutkita taustoja lainkaan.

-Nyt, on sitten noustava 'barrikaadeille' ja tiedotettava asiasta julkisesti...
-YHDISTYKSET ! Nyt on kiire toimia, ettei mielivalta taas kerran saa voittoa!

Äänestä
  • yääääääääääääääääääääääääääääääää!!!!!!!!!
    just.....
    eli sä tarttet siihe luvan että sulla joku lelu-pyssy jolla pysty ees ampuun....!
    ÄLYTÖNTÄ!!!!!!!!

    Äänestä

Luojalle kiitos. Olenkin tässä jo pitemmän aikaa toivonut että kaikenmaailman softipyssypelleilijät pysyisivät kotona, taikka tekisivät jotain hyödyllistä. Eihän tuollaisesta hyvässä hengessä leikkimisestä ainakaan meille 8v. ikäisille ole mitään hyötyä. Nyrkit pystyyn ja säkki kattoon! Tehkää jotain tarpeellista.. 10 vuoden päästä kun on matsia treenannut, osaa jo puolustaa itseään ja perhettään :) Sitten on hyvä fiilis mennä kaupungille tappelemaan ja ottamaan välillä ehkä vähän nenuunkin. Kyllä se naurattaa sitten miehenä, kuinka joskus on tullut tetsattua vapaa-ajalla mettässä lelupyssyt kourassa ja leikittyä vähän sotaa :D "Ei vittu, muistaks sillon ku me luultiin et siit leikkipyssytouhust oli jotain hyötyy..? Hehhehheh.."

Äänestä
  • Airsoft-aseet eivät ole leluja, eivätkä myöskään oikeita aseita. Airsoft parantaa kuntoa ja se on joillekin todella tärkeä harrastus! jos sinua ei kiinnosta airsoft niin pidä sitten turpasi kiinni!! Kokeillaanko jos ammutaan sinua vaikka tommosella G&P:n M870 Remington haulikolla paljaalle perseelle niin sattuuko? ja muuten kyllä sattuu! Airsoft-aseet eivät TODELLAKAAN ole leluja. Et sinä varmaan ole edes koskenut semmoiseen.

    Äänestä

  • Eli siis sun mielestä on viisaampaa mennä kaupungille tappelemaan, kuin softata? Mitä vittua sun päässäs likkuu; vai liikkuu siellä mitään ylipäätään?

    Mitä ko. lakiehdotukseen tulee niin on IMHO aika epätodennäköistä, että sitä tullaan koskaan esim. poliisin toimesta soveltamaan AS-aseisiin, sillä niiden tekeminen luvanvaraisiksi tuottaisi jo muutenkin ylityöllistetylle poliisille hirveästi tekemistä: miettikää yhtäkkiä Suomessa olisi tuhansia laittomia "ampuma-aseita".

    Lakiesityshän nykyisessä muodossaan tekee luvanvaraisiksi kaikki raskaammista vesipyssyistä rautaputkiin (ehdotushan tekee luvanvaraisiksi kaikki ne esineet joiden läpi voidaan ampua, erikoistaitoja vaatimattomalla muuntamisella, ainakin yksi (1) .22-ammus). Myös äänenvaimentimet - kuten normaalit limsapullot - tulisivat luvanvaraisiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HUUMORIA!!!!! kirjoitti:

Asejärjestöt pitävät lakiesitystä farssina
Ilmakivääritkin vaarassa joutua luvanvaraisiksi
Keskiviikko 26.8.2009 klo 03.40

Myös värikuula- ja replica-aseita uhkaa sama kohtalo. Poliisi voisi tehdä tarkastusiskuja koteihin.
LAITON! Suomen ilma-aseharrastajat pelkäävät harrastuksensa puolesta. Yhdistyksen mukaan kaikista ilma-aseista ollaan nyt tekemässä luvanvaraisia.
LAITON! Suomen ilma-aseharrastajat pelkäävät harrastuksensa puolesta. Yhdistyksen mukaan kaikista ilma-aseista ollaan nyt tekemässä luvanvaraisia.

"Kiireessä tehtyä, luokatonta ja asiantuntematonta", "perustuslain vastaista ja kestämättömiin tilanteisiin johtavaa".

Tiistaina Helsingissä kokoontuneet viisitoista eri asealan järjestöä ja yhdistystä tuomitsivat liki yhteen ääneen hallituksen esityksen uudeksi aselaiksi.

Yli miljoonaa suomalaista ampumaharrastajaa edustavat järjestöt ovat nyt puuhaamassa yhteistä julkilausumaa, jossa esitys vaaditaan kokonaan uudelleen valmisteltavaksi.

"Laki ei muutu selittelyillä"

Nyt jyrähtivät myös "vaarattomina" pidetyt ilma-aseharrastajat, joilla lasketaan olevan yhteensä toista miljoonaa asetta. Heidän mukaansa lakiesitys määrittelee ilma-aseen selkeästi "ampuma-asetta muistuttavaksi esineeksi", josta uuden lain myötä tulisi luvanvarainen.

- Vaikka lainvalmistelijat kuinka vakuuttelisivat, ettei tämä koske meitä, laki on niin kuin siinä lukee. Nuo selittelyt eivät auta, jos laki tulee voimaan, sanoo Suomen ilma-aseharrastajat ry:n tiedottaja Mika Niemelä.

- Havahduin itsekin tuohon ampuma-aseen määritelmään vasta äskettäin. Sama laki koskisi airsoft-aseita ja starttipistooleja sekä replica-näköisaseita. Kaikki nuo vaatisivat tulevaisuudessa aseluvan.

Luvanvaraisia olisivat tulevaisuudessa myös niin tehdasvalmisteiset kuin itse tehdyt äänenvaimentimet ilma- ja ruutiaseisiin.

- Koko tuo lakiesitys sisältää niin paljon epätarkkoja ja vääriä määritelmiä, että sitä voisi kutsua täydeksi farssiksi, Niemelä sanoo.

- Esityksen yksi tarkoitus oli vähentää aseiden ja aselupien määrää. Meillähän tilanne räjähtäisi käsistä, kun nuo toista miljoonaa ilma-asetta pantaisiin luvanvaraisiksi.

"Lausunnoilla ei mitään vaikutusta"

Toinen kohta, joka on herättänyt suurta vastustusta, on poliisin oikeus tehdä kotitarkastuksia aseluvan haltijan kotiin. Samoin on arvosteltu voimakkaasti sitä, että aselupa edellyttäisi jäsenyyttä jossain ampumaseurassa. Pykäliä on pidetty perustuslain vastaisina.

- Asealan järjestöjä kuultiin kyllä asiantuntijoina lainvalmistelussa, mutta ne eivät osanneet edes kuvitella, etteivät nuo lausunnot vaikuttaisi yhtään mitään, sanoo Kansallisen Kivääriyhdistyksen NRA:n puheenjohtaja Runo Kurko.

- Lausuntoja on tietojeni mukaan pimitetty myös sisäministeriön johdolta, hän toteaa.

RISTO KUNNAS
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu