paljonko

Paljonko suunnilleen on sopiva määrä vettä vuorokaudessa; 10vuotias, perusterve, paino vajaat 30kg. Tarkoitan normi olosuhteissa, helteellä ja rasituksessa tietenkin kuluu enemmän.

Meillä juo ehkä 1,5-2l/ vrk. Ihmisellä liiallinen nesteen nauttiminen rassittaa munuaisia, lienee koirilla samoin? Ajattelin mitata juomiset viikon ajan tarkistaakseni tilannetta, siksi kyselen.

Kiitos:)
8132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

jokin syy. Mitä jos sinultakin evättäisiin vesi kun sinua janottaa mieti sitä jos koiran juomisia aiot rajoittaa. Kysele eläinlääkäriltä asiaa, hän voi sinua neuvoa ja kertoa josko koirasi pitäisi tutkia jostain syystä. Aika isokokoinen koirasi kyllä on joten ei tuo vesimäärä ihan kamalan suurelta vaikuta jonka juo.

Toivottavasti ulkoilutatte sitä tarpeeksi ettei sitten joudu pidättelemään, tai kuseksi sisälle?

Iän myötä koiralle saattaa tulla jotain sisäelin oireita jotka lisäävät juomista. Kai sinä itse parhaiten osaat arvioida onko aina juonut noin paljon vai onko juominen lisääntynyt isostikin? Jos on niin eläinlääkärille tutkimukseen.

Äänestä

joskus koira syö enemmän tai vähemmän ja sekin vaikuttaa. Ruoan laatu vaikuttaa erittäin paljon, ilmeisesti teillä nappulaa? Saako mitään muuta?

Koiran veden tarvetta EI SAA RAJOITTAA! Eläinsuojelulaissakin mainitaan, että raikasta vettä on oltava AINA saatavilla.

Haluat mitata koiran juomisen, voisitko kertoa MIKSI?

Äänestä
  • Ei ole tarkoituksena laittaa janokuurille. Vain mitata määrä muutamana päivänä, rajoittamatta, koska olen huomannut nykyään juomisen määrän vaihtelevan aika paljon päivittäin, ilman erillistä syytä. Ruokailu aikalailla vakio. Kuten sanoin, syö kostutettuja nappuloita ja ohessa kotiruokaa. Piimä on mieluisin kostuke raksuille.

    Tuo ilmoittamani vakiomäärä on se mihin on tän 10 vuoden aikana silmämääräisesti totuttu. Nyt epäilen että saattaa mennä yli toisina päivinä. Munuaisvaivat on kai aika yleisiä vanhemmiten.

    Lääkärissä käytiin heinäk. lopulla muista syistä, samalla perustutkimuksia (veri, pissanäyte, kuuntelut ja tunnustelut...) eikä siinä havaittu mitään. Koira vaikuttaa olevan ok muuten, reipas ja käytös normaalia.

    Ajattelin, jos tästä asiasta mennään lääkäriin, lääkäri ehkä voi kysyä juomisesta tarkemmin.

    Ei myöskään ole sisällepissimisongelmia, ulkoilut on kunnossa ja oma piha lisäilona.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Ei ole tarkoituksena laittaa janokuurille. Vain mitata määrä muutamana päivänä, rajoittamatta, koska olen huomannut nykyään juomisen määrän vaihtelevan aika paljon päivittäin, ilman erillistä syytä. Ruokailu aikalailla vakio. Kuten sanoin, syö kostutettuja nappuloita ja ohessa kotiruokaa. Piimä on mieluisin kostuke raksuille.

    Tuo ilmoittamani vakiomäärä on se mihin on tän 10 vuoden aikana silmämääräisesti totuttu. Nyt epäilen että saattaa mennä yli toisina päivinä. Munuaisvaivat on kai aika yleisiä vanhemmiten.

    Lääkärissä käytiin heinäk. lopulla muista syistä, samalla perustutkimuksia (veri, pissanäyte, kuuntelut ja tunnustelut...) eikä siinä havaittu mitään. Koira vaikuttaa olevan ok muuten, reipas ja käytös normaalia.

    Ajattelin, jos tästä asiasta mennään lääkäriin, lääkäri ehkä voi kysyä juomisesta tarkemmin.

    Ei myöskään ole sisällepissimisongelmia, ulkoilut on kunnossa ja oma piha lisäilona.

    Löysin kotoa tällaisen ohjeen, jossa koiran vuorokausittainen vede juonti suositus on 50mg/elopainokilo eli esim. 25kg koiran normaali vedentarve vuorokaudessa on täten noin 1litra ja 2,5 desiä.
    T:Riikka

    Äänestä

  • tiedoksenne kirjoitti:

    Löysin kotoa tällaisen ohjeen, jossa koiran vuorokausittainen vede juonti suositus on 50mg/elopainokilo eli esim. 25kg koiran normaali vedentarve vuorokaudessa on täten noin 1litra ja 2,5 desiä.
    T:Riikka

    älkää nyt tuollaisten perusteella alkako säännöstelemään!

    Koirien elimistö on tottunut toimimaan eri vaihdilla, toiset ihmisetkin hikoilevat enemmän, liikuntaa saavat eri määriä ja laatuista, ruoka on toisella raakaa toisella kuivanappulaa jne.

    Äänestä

  • fhssssssshg kirjoitti:

    vedentarve tasaantui.

    Ei ollut kovin suuri se muutos, n. viikon, puolentoista aikana, mutta kun 10v on yhdessä jo tallusteltu sitä huomaa helposti pienemmätkin poikkeamat ja huolestuu. Sairaus tietty ensimmäisenä mielessä.

    Tuli jälkiviisautena mieleen, vieraita käynyt tänä kesänä meillä norm. enemmän. Noin yleisesti ottaen vietellään aika rauhallista elämää. Voihan stressikin janottaa? No, tämä on vain omaa arvailuani ja nyt taas rauha maassa:)

    Pidetään viel silmällä, mutta eiköhän päästy säikähdyksellä. Kiitos vastanneille!

Kommentoi aloitusta

vettä? kirjoitti:

Paljonko suunnilleen on sopiva määrä vettä vuorokaudessa; 10vuotias, perusterve, paino vajaat 30kg. Tarkoitan normi olosuhteissa, helteellä ja rasituksessa tietenkin kuluu enemmän.

Meillä juo ehkä 1,5-2l/ vrk. Ihmisellä liiallinen nesteen nauttiminen rassittaa munuaisia, lienee koirilla samoin? Ajattelin mitata juomiset viikon ajan tarkistaakseni tilannetta, siksi kyselen.

Kiitos:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu