Työtilanne

Olen harkinnut alan vaihtoa IT-puolelle kouluttautumalla Tietotekniikan insinööriksi. Täältä kun näitä töissä olevia ja työttömiä osaajia löytyy niin haluaisin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia alasta.

Pääasiallinen syy on raha ja se että koko ajan työpaikat vähenevät, kymmenen vuoden päästä tuskin kukaan tekee mitään. Tämä 1600euroa/kk riittää muttei siitä mitään säästöön jää. IT-ala vaikuttaa leppoisalta ja melko vapaalta työpaikalta (liukuvat työajat, ilmeisesti taukoja ei mittailla sekkarin kanssa jne.) Kuitenkin eri tahoilta kuulee erilaista selvitystä työllisyystilanteesta ja palkoista. Koulujen mukaan IT-osaajat haetaan koulupäivän päätteeksi limusiinilla töihin ja viedään töistä kotiin kattohuoneistoon. Palkat on siinä 3000euroa/kk paremman puolen.

Ihmisistä taasen puolet sanoo ettei missään tapauksessa, alalla on kilpailu kovaa,hektistä ja epävarmaa mikä heijastuu työntekijöistä mm. oman arvon pönkittämisellä, toisten mustamaalamisella ja kireänä työilmapiirinä. Insinöörit ja tradenomit ovat samalla linjalla hakiessa ja molempiin on ylitarjontaa (joka koko ajan lisääntyy) Kotona saa painaa epävirallista duunia tai opiskella uusia asioita. Neuvoja työtovereilta on turha kysyä. Tiedän että IT-alalla varsinkin perustasolla työskentelee paljon ihmisiä jotka ovat koodanneet 6vuotiaasta asti ja joille koulu on ollut vain osaamisen virallistamista (todennäköisesti ovat osanneet jo enemmän kuin koulu tarjoaa)
Toinen puoli kertoo näistä leppoisista työilmapiireistä, liukuvista työajoista, tulevaisuudessa lisääntyvistä työpaikoista jne.

Itse en ole kyvykäs esimiestehtäviin vaan päätyisin todennäköisesti kynäniskaksi näytölle tuijottelemaan. Minulla on myös taipumusta työnarkomaniaan eli jos olen hyvä ja saan tulosta aikaan voi päivärytmiksi äkkiä kääntyä 18h töitä ja 6h unta arkisin. Viikonloput menee päissään. En ole myöskään kovinkaan hyvä stressin sietäjä tai osaa sanoa ei.

Minulla ei sinänsä ole mitään intohimoa koodaamista tai tietotekniikkaa kohtaan, mutta tulen raudan&softan kanssa toimeen keskivertoa paremmin. Koskaan en ole koodannut tai mennyt "pintaa syvemmälle"

Miltä kuulostaa ? En haluaisi heittää enää vuosia hukkaan opiskelemalla ja vain huomatakseni päätyväni kortistoon. AMK:ssa vuoden olleena tiedän suurimman kynnyksen olevan ne yhteiset perusopinnot, noita kun on elämänsä aikana ehtinyt tarpeeksi käydä eri kouluissa. Viimeiset kuusi vuotta olen käynyt vain koulua ja lomat ollut töissä mitä erilaisimmissa duuneissa.
151602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

IT-alalla pitä olla moniosaaja. Siis jos sinulla on kokemusta yritysten prosesseista tai joltakin muulta alalta niin pääset hyville palkoille.

Vertaa IT-alaa matematiikkaan tai kielten opiskeluun, vaikka osaisit puhua viittä kieltä ja/tai ratkaista monimutkaisia yhtälöitä ei niilläkään opeilla pitkälle pääse työpaikkamarkkinoilla, joita yritykset tarjoavat.

Äänestä

It-alan palkkatutkimusten tulokset ovat aikamoisia kuplia. Jos ei huomioida asemaa työpaikassa ollenkaan,niin saadaan juuri ka yli 4000 €/kk palkkoja. Todellisuudessa tuollaisia palkkoja ei mikään yritys maksa aloittelijoille ja työn pitää olla todella tuottavaa, että tuollaisille palkoille pääsisi.

Kuten joku aiemmin kommentoi, että vaikka osaisit miten monta kieltä, niin ei ne itsessään työtä tuo. Kilpailu on kovaa It-alalla; ammattilaisia on paljon työttömänä ja koulutusta on todella paljon. Hakemuksia sataa ihan perustason IT-alan työpaikkoihin satoja. Realistisesti työmahdollisuudet ovat rajalliset, vaikka IT-alaa hypetetään.

Kannattaa säilyttää lähdekritiikki. Tottakai koulut markkinoivat IT-alaa kovapalkkaisena, stressittömänä, leppoisana porvareitten alana, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Stressitöntä työ ei todellakaan ole. Samat ongelmat ovat muillakin aloilla, alimiehitys, kovat odotukset, paljon päällekkeisiä projekteja, jotka pitää saada tehtyä jo eiliseksi. Monasti työt seuraavat kotiin asti.

Jos ajattelet, että koulutuksen jälkeen olisit niin haluttu tekijä monen sadan muun hakijan joukossa, ettet työttömäksi joutuisi, niin harkitsehan alaa uudestaan. Lääkärit,hammaslääkärit,sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon tutkinnot takaavat paremman työllistymisen.

Työelämä on muuttunut sen verran, että tässä kuussa saatat olla onnellisesti työelämässä ja ensi kuussa oletkin jo pihalla. Se on dynaamisuutta.

Äänestä
  • toi viimeinen lauseesi on taivahan tosi.

    Mulla on semmoinen tilanne että ei ole ollut reiluun kuukauteen mitään tekemistä.. Aika todennäköiseltä vaikuttaa että olen piakkoin pihalla. Porukkaa on kadonnut ympäriltä tasaiseen tahtiin, oliskohan nyt mun huki. No, syyslomaa odotellessa..

    Äänestä

Taitaa olla paikkakuntakohtaista kuinka hankalasti työpaikka irtoaa vastavalmistuneelle. Pienemmillä paikkakunnilla voi olla todella hankalaakin ja alkupalkat kahden tonnin molemmin puolin.

Työajat ovat melko vapaita niin pitkälle kuin projekti sallii, eli on tässä hyvätkin puolensa. Tosin ei täytyy välillä sanoa ja usein hommia ei ehdi tekemään niin hyvin kuin haluaisi, eli perfektionisti on nopeasti kusessa.

Koodauksenkin olisi hyvä kiinnostaa jollain tasolla, sillä uusia kieliä ja komponentteja tulee käyttöön säännöllisesti. Yrityksillä ei myöskään ole tapana kouluttaa niiden käyttöön vaan oletuksena on että asiat opitaan työn ohessa ja nopeasti.

Äänestä

Ja sitten vielä sekin kannattaa ottaa huomioon että esim. koodarin hommista taidetaan aika harvoin päästä eläkkeelle. Itekin alta viisikymppisenä entisenä koodarina ja lopputilin saaneena mietin nyt että mistä uusi ammatti. Nyt kyrsii kun ei aikanaan tuluut hakeuduttua sellaiseen ammattiin jossa ei ole jo alta viisikymppisenä liian vanha.

Äänestä
  • On työpaikkoja, joihin otetaan myös vanhempia ihmisiä. Olen jokin aika sitten lukenut erään yrityksen markkinoinnista kuinka heillä ei ole ikäsyrsintää. Myös kaupunki ottaa ainakin haastatteluun vanhempia työntekijöitä.

    Yritä nyt vielä hakea atk - alalta töitä HARKITUSTI. Tutki myös voisitko saada "poikkeuskoulutuksen" johonkin ( esim. opettajankoulutus) mikä tulee kysymykseen jos olet lukenut aikaisemmin yliopistossa. Sosiaali- ja terveydenhoitoalalla on nykyään töitä ja myös lähitulevaisuudessakin ( 7 vuoden kuluttuakin ennustusten mukaan: sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, lastenhoitaja ) eikä varsinaista ikärasismia. Ja niin myöskin opetusalalla on töitä lähitulevaisuudessakin. Kaupallinen ala on ennusteen mukaan myös hyvä.
    Onhan niitä muitakin, joille kannattaa kouluttautua. Mistä olet muuten kiinnostunut?

    Äänestä

itse puuhastelen vähän sitä sun tätä ja työnjohtokin jotenkin päätynyt minulle.

Se nyt on fakta, että alimiehityksellä mennään ja kun sattuu jokin sairastapaus tmv. niin kusessa ollaan.
Oman alani työkuorma heittelehtii asiakkaat ei halua maksaa korotettuja hintoja vaikka halukkaita ylitöiden painajiakin löytyisi ts. ei työntekijöillekkään makseta kuin normaali tuntikorvaus ts. tehdään kuin keritään ts. tästä seuraa huutoa.

Kaikki tarjoukset jne. tehdään normaalisti aina minimiajan mukaan, joten jälki on vähän sinnepäin ja jälkeenpäin menee paljon enemmän tunteja sen korjaamiseen.

Eli melkoista sähellystä.
Tuloni on ok, muttei kannata haaveilla mistään 4000 kuussa tuloista.
Työkamut mukavia, työaika joustava jne. oikeastaan ketään ei kiinnosta surffaatko facebookissa tai mitä sä puuhaat kunhan pystytään vaan asiakkailta velottamaan tarpeeksi sun hommia.

Kannattaa opetella sietämään stressiä ja oppia sanomaan ei. Oikeastaan itse en stressaa ollenkaan vaan melko välipitämätön asenne hommiin varsinkin aikataulujen suhteen.
Hyvät hermot plussaa itsekkin tosin välillä meinaan vaipua epätoivon puolelle, mutta siitä tulee hemmetin hieno fiilis kun saa ratkaistua jonkin asian mitä monet muut ei ole keksineet.

Sitten työhön perehdyttäminen...ei kenelläkään sellaiseen ole aikaa joko opit hommat tai lennät pihalle. Joten jos opit nopeasti niin hyvin menee.
IT ala on laaja käsite ja on monenlaisia firmoja, itse karttaisin kaikkea kuluttajaelektroniikkaan/softaan vähänkin liittyvää.

Äänestä

Sanoisin ettei välttämättä kannata.
Vaikka olen työelämässä ollut valmistumisesta lähtien eli ~10vuotta, en lähtisi opiskelmaan alalle enää, jos valintatilanteessa olisin.

IT ala voi vaikuttaa ruusuiselta etäältä katsottuna, mutta aika huonossa jamassa ala on.
Kulta-aika oli 90-luvun lopulla ja sen jälkeen onkin ollut pelkkää alamäkeä.

On turha kuvitella saavansa yli 3000e/kk uuten juuri alalle tulleena. Jos töitä yleensä saa, voi ansiot olla lähempänä 2000e/kk, pahimmillaan ei sitäkään. Työkokemusta saa olla useampi vuosi, että osaamistaso on sellainen, että siitä aletaan maksaa edes sitä 3000e/kk tasoa.

Työpaikat on isoissa kaupungeissa lähinnä PK seutu ja Tampere, miksei Oulukin. Eläminen siis maksaa. Pienen paikkakunnan ainoaan IT työnantajan varaan ei voi paljon perustaa, ala on niin tuulinen, että vaihtoehtoja on oltava.

Ja työpaikan saanti voi olla kyllä olla aika haasteellista ilman alan työkokemusta. Työkokemusta saat vain alan töistä ja töihin et pääse ilman alan työkokemusta -> täysin mahdoton yhtälö.

Äänestä
  • Otsikko kertoo tämän hetken tuntumani alasta.
    Takana on reilusti yli 10 vuoden kokemus erilaisissa asiantuntija/ohjelmointitehtävissä, joten osaamistaso on ollut helposti yli tuon mainitun 3000e/kk -tason.

    Aina kevääseen saakka jolloin minuunkin kohdistuivat nämä tuotannollis-taloudelliset ja sen jälkeen olen etsinyt ja etsinyt työtä. Käynyt haastatteluja, kirjeenvaihtoja..

    Aika monesti on tullut se tunne että olen liian vanha ja toisaalta liian syväosaaja. Haastattelijat ovat minua paljon nuorempia (olen vasta 35v) ja asiat tuntuvat liikuvan tasolla että kuinka nopeasti heität tuonne flashiä jne... Itseasiassa hyvin vähän perinteisiä IT-alan hommia - esimerkiksi suunnittelua, ohjelmointia tuntuu olevan tarjolla. Lisäksi odotukset ikäisestäni ovat itsestään selvästi olleet esimies/projektijohto-tehtävät joihin minulla ei ole minkäänlaista kompetenssia.
    Olen joutunut ikäni takia jopa työhaastattelutilanteessa pienen ***tuilun kohteeksi, "sähän oot vanhempi kun kukaan tässä firmassa!" ja sitä rataa.

    Summasummarum: IT-ala työllistää jos olet riittävän nuori - mieluusti opinnot ovat kesken, ohjelmointikokemuksesi painottuu etupäässä weppimaailmassa tapahtuvaan näyttävään juttuun etkä osaa pyytää asianmukaisia palkkoja, kysellä TES:ejä ja muita vastaavia asioita. Saatikka että kysyisit työpäivän pituudesta ja siitä teetetäänkö ylitöitä.

    Äänestä

  • yubu kirjoitti:

    Otsikko kertoo tämän hetken tuntumani alasta.

    Itsellä kanssa 10+ vuotta kokemusta pääasiassa koodauksesta ja testauksesta ja nyt sain kenkää. Haastatteluun pääsee helposti, mutta tuntuu, että työnantajat joko haluavat henkilön jolla on 100% haettu osaaminen ja pidempi kokemus alalta on jotenkin sairaalla tavalla huono juttu. Jälkimmäinen ehkä siitä syystä, että uusilla riittää intoa ja sinisilmäistä uskoa raataa työntantajan kukkaroa lihottaen.

    Eniten vituttaa se, että kirjoitin hyvän cv:n ja sen päälle hakemuksen jossa osaamisalueet tarkasti lueteltu ja haastattelija alkaa voivottelemaan, että mulle "ei valitettavasti ole tätä ja tätä kokemusta...". Siinähän se hakemuksessa luki, joten miksi vitussa kutsuitte jos osaaminen ei riitä. Luuleeko ne tosissaan, että joku 10+ vuoden kokemuksella piilottelee osaamistaan, vai mikä on tuon vittuilun tarkoitus..?

    Äänestä

sanoisin että ei susta ole IT alalle. Kaivat verta nokastasi ihan turhaan. Kuoleva ala suomessa. Lähihoitaja tms vanhusten leikkipiirin pitäjä on tulevaisuudenala. Hauskaahan sekään ei ole, mutta kaipa se kortistossa istumisen voittaa jos töitä haluat tehdä.

Äänestä

Insinööriopinnot eivät riitä, niiden jälkeen käyt monet työttömille tarkoitetut pitkät kurssit. Olet sittenkin vielä jonon hännillä.
Näiden edellä mainittujen opiskelujen jälkeen vähintään 6 vuotta on kulunut, etkä töitä saa, koska sinulla ei ole työkokemusta. Sinun pitäisi päästä palkattomaan työharjoitteluun, jotta saisit työkokemusta. Jälleen menee 6 kk tai enemmän. Harjoittelut eivät johda työpaikkaan, koska paljastuu, kuinka vähän osaat.
Yrität käyttää vapaa-aikasi itsesi kehittämiseen, mutta epätoivo alkaa vallata mielesi ja ryyppäät yhä enemmän. Aikaa kuluu 1-2 vuotta. Orastavaa masennusta yrität hoitaa alkoholilla, joka vie viimeisen intosi itseopiskelusta.
10 vuotta on pian mennyt ja olet menettänyt uskosi koko alaan. Sinulla alkaa olla itsetuhoisia ajatuksia. Kiroat elämää ja valitsemaasi alaa, kun huomaat tehneesi elämäsi pahimman virheen.
Lopuksi olet loppuunpalanut työtön, jolla ei ole enää voimia vaihtaa alaa.

Äänestä
  • En tule perässä, koska tiedän tuon alan. Ite sain kenkää viime keväänä symbian hommista. Hävytötä hommaa, uusi ala jo kiikarissa.

    Äänestä

1) Ohjelmistokehitys on tylsää työtä. Mikäli et ole erityisen kiinnostunut ohjelmoinnista se on vielä tylsempää. Toisaalta useimmiten työ on tylsää joka tapauksessa ja ohjelmistokehitys varmasti voittaa liukuhihnan tai siivoamisen. Lisäksi kehittäjällä on aina työasemassaa selain, eikä tietääkseni Suomessa vielä missään ohjelmistotalossa rajoiteta sen käyttöä työajalla. Eli viihdykettä löytyy, jos tehtävien suorittamiselta jää aikaa.

2) Alalle tule paljon nuoria, jotka ovat kouluajoista lähtien koodanneet eri kielillä omaksi huvikseen. Arvaa valitaanko alasta kiinnostunut nuori vuosien kokemuksella vai keski-ikäinen uraa vaihtanut, joka on uudelleen kouluttautunut, muttei edes kovin kiinnostunut alasta. Kannatta miettiä, mitä sulla oikeasti on sellaista, minkä takia työnantaja haluaisi juuri sinut kehittämään softaansa.

3) Työn leppoisuus, työaikojen joustavuus ja taukojen määrä riippuu paljon organisaatiosta. Yleisesti ottaen aikaisemmin alalla sallittiin varsin rento asenne työtä kohtaan, mutta työnantajat pyrkivät jatkuvasti lisäämään tuottavuutta. Monissa paikoissa työaikoja ja varsinaista työn tekemistä ei kontrolloida ollenkaan, koska työnantaja ei halua maksaa korvausta ylitöistä. Kuitenkin tehtävät oletetaan tehdyiksi aikataulussa, meni siihen 30 tuntia tai 60 tuntia viikossa.

4) Kokenut kehittäjä ansaitsee helposti yli nejä tonnia kuussa, eikä taitojensa ansiosta usein joudu edes tekemään täyttä viikkoa palkkansa eteen, jos organisaatiossa tunteja ei kukaan seuraa, mutta se edellyttää 10-20 vuoden kokemusta. Alussa palkkasi kuitenkin on selvästi alle kolme tonnia. Paikasta riippuen ehkä parin tonnin molemmin puolen. Palkka nousee myöhemmin kokemuksen myötä ja työpaikkaa vaihtamalla. Eli tarvitset paljon aikaa päästäksesi nauttimaan hyvien palkkojen ja löysän duunin yhdistelmästä. Ei siis suosi uran vaihtajia.

5) Tuotekehitys tulee siirtymään edullisempiin maihin yhä kiihtyvällä vauhdilla. Aloittaessasi urasi nyt, kymmenen vuoden kuluttua ollessasi kokenut kehittäjä työskentelet luultavasti erittäin kilpaillussa ympäristössä, mikäli työskentelet enää ollenkaan. Siten sinulta sattavat helposti jäädä kokemuksen mukanaan tuomat hedelmät IT-alalla kokonaan nauttimatta, kun aloitat nyt.

Äänestä

IT-ala taitaa taitaa olla ainut jossa voi syrjäytyä työelämästä jo koulutuksen aikana ja sen takia. Työelämään ei pääse kokemuksen takia ja muihin hommiin on ylikoulutettu. lol.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

IT-alalla kirjoitti:

Olen harkinnut alan vaihtoa IT-puolelle kouluttautumalla Tietotekniikan insinööriksi. Täältä kun näitä töissä olevia ja työttömiä osaajia löytyy niin haluaisin kuulla mielipiteitä ja kokemuksia alasta.

Pääasiallinen syy on raha ja se että koko ajan työpaikat vähenevät, kymmenen vuoden päästä tuskin kukaan tekee mitään. Tämä 1600euroa/kk riittää muttei siitä mitään säästöön jää. IT-ala vaikuttaa leppoisalta ja melko vapaalta työpaikalta (liukuvat työajat, ilmeisesti taukoja ei mittailla sekkarin kanssa jne.) Kuitenkin eri tahoilta kuulee erilaista selvitystä työllisyystilanteesta ja palkoista. Koulujen mukaan IT-osaajat haetaan koulupäivän päätteeksi limusiinilla töihin ja viedään töistä kotiin kattohuoneistoon. Palkat on siinä 3000euroa/kk paremman puolen.

Ihmisistä taasen puolet sanoo ettei missään tapauksessa, alalla on kilpailu kovaa,hektistä ja epävarmaa mikä heijastuu työntekijöistä mm. oman arvon pönkittämisellä, toisten mustamaalamisella ja kireänä työilmapiirinä. Insinöörit ja tradenomit ovat samalla linjalla hakiessa ja molempiin on ylitarjontaa (joka koko ajan lisääntyy) Kotona saa painaa epävirallista duunia tai opiskella uusia asioita. Neuvoja työtovereilta on turha kysyä. Tiedän että IT-alalla varsinkin perustasolla työskentelee paljon ihmisiä jotka ovat koodanneet 6vuotiaasta asti ja joille koulu on ollut vain osaamisen virallistamista (todennäköisesti ovat osanneet jo enemmän kuin koulu tarjoaa)
Toinen puoli kertoo näistä leppoisista työilmapiireistä, liukuvista työajoista, tulevaisuudessa lisääntyvistä työpaikoista jne.

Itse en ole kyvykäs esimiestehtäviin vaan päätyisin todennäköisesti kynäniskaksi näytölle tuijottelemaan. Minulla on myös taipumusta työnarkomaniaan eli jos olen hyvä ja saan tulosta aikaan voi päivärytmiksi äkkiä kääntyä 18h töitä ja 6h unta arkisin. Viikonloput menee päissään. En ole myöskään kovinkaan hyvä stressin sietäjä tai osaa sanoa ei.

Minulla ei sinänsä ole mitään intohimoa koodaamista tai tietotekniikkaa kohtaan, mutta tulen raudan&softan kanssa toimeen keskivertoa paremmin. Koskaan en ole koodannut tai mennyt "pintaa syvemmälle"

Miltä kuulostaa ? En haluaisi heittää enää vuosia hukkaan opiskelemalla ja vain huomatakseni päätyväni kortistoon. AMK:ssa vuoden olleena tiedän suurimman kynnyksen olevan ne yhteiset perusopinnot, noita kun on elämänsä aikana ehtinyt tarpeeksi käydä eri kouluissa. Viimeiset kuusi vuotta olen käynyt vain koulua ja lomat ollut töissä mitä erilaisimmissa duuneissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu