Vitutus maximalius

Akne. Varmaan v-mäisin asia jonka 17-vuotias poika voi kohdata. On tilastojen mukaan varmaan normaalia, että tän ikäsellä on akne mutta miksi sitten about 15:lla 500:sta meidän lukiossa on akne?

Kyllä, lääkekuuri on päällä. Antibioottia 3kk ja resepti EpiDuo voiteseen pariksi vuodeksi. Tosin pari viikkoa vasta ollut käytössä. Viime talvena vetäisin samankaltaisen kuurin. Auttoi kohtuullisesti ja suht. tyytyväisenä elelin heinäkuuhun asti. Voiko muka yksi sipsipussi laukaista aknen uudestaan??

Itsetunnon kanssa ei ole ollut ongelmia ainakaan tietääkseni. Ennen kuin palasin koulunpenkille ja näin että nekin kohtalotoverit jotka olivat vuosi sitten kulkeneet iloinen finnikuorrutus kasvoillaan ovat nyt suht. siloposkia. Ja kun tuo EpiDuo alussa pistää ihon hilseilemään niin siinäkös masentuu kun äkkiä olet rumempi kuin vuosiin.

Ja sitten tämä ilmiö; illalla hyvän salitreenin ja suihkun jälkeen katsot itsesi tyytyväisenä vessan peiliin. Finnejä siellä täällä, suurin osa kumminkin vain arpia. Hiukset puhtaat ja kasvoilla ilme joka sulattaa jokaisen lukion tytön. Vasemmalla poskella on jo hyvinkin tervettä ihoa. Kyllä se siitä.

Päivällä käyt kusella lukion vessassa; voi perhana, naama on kuin syövytetty. Enpä huomannut, että ylähuuleen on ilmestynyt kunnon finni. Taidampa jättää ne tyttöjen moikkaukset sikseen, kun nyt pääsis kotiin pois ihmisten edestä. Olen maailman rumin jätkä.

Miksi hemmetissä minä? Mitä mä olen tehnyt väärin? Ala-asteella kiusattiin, äiti meinas kuolla, 13vnä piti muuttaa toiselle puolelle Suomea, tosi helppoa alkaa rakentaa elämää uusiksi tuossa iässä. Ja akne vielä päälle. Ja sitten on olemassa näitä jotka on selvinnyt elämässään vitun helposti. Vituttaa.

Aina olen huolehtinut hygieniastani, yläasteen alusta lähtien. Käyttänyt kaiken maailman kasvoaineita ja viettänyt aikaa peilin edessä. Toinen antibioottikuuri menossa. Mietin mitä syön. Harrastan liikuntaa. Ja sitten joku nössö hamsterinhoitaja omistaa paremman ihon kuin minä. Ja palkinnoksi mistä; limunjuonnista, mässäilystä, dataamisesta? Saatanan saatana.

Ja juuri tähän rakoon. Juuri kun eräs kauan kauniina ja fiksuna pitämäni tyttö alkaa kiinnostua minusta. En tarkoita että akne tulee tähän rakoon vaan itsetunto laskee aknen takia. Jes, olen koulun rupikonna, pitäkää pippalot sen kunniaksi. Missään huvita käydä kun tekee mieli peittää kasvot jollain.

Jos joku luki tänne asti, niin tiedoksi: kyllä ne aknelääkkeet oikeasti auttaa. Ja elämänlaatu paranee sen myötä. Tämä nyt on vain turhautuneen pojan tilitys kun ei kavereita jaksa vaivata. Jos kolmesta kk:sta on nyt kulunut 2vk, niin marraskuussa kirjoitan samasta aiheesta paljon positiivisemman tilityksen.

Maanantai-illan soundtrack: "Minä olen voittaja"
Tiistai-päivän soundtrack: "I'm a creep, I'm a weirdo"

Kiitos ja anteeksi.
4439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ole vielä maailmanloppu. Mutta ajatteles sitten kun akne on paha vielä 25 vuotiaana. Ole nyt vaan tyytyväinen jos se alkaa iän myötä helpottaa, eikä kestä läpi elämän.

Äänestä
  • Mutta eikö olla samaa mieltä siitä että akne on v-mäinen juttu ylipäätään.

    Äänestä

  • vtujes kirjoitti:

    Mutta eikö olla samaa mieltä siitä että akne on v-mäinen juttu ylipäätään.

    "illalla hyvän salitreenin ja suihkun jälkeen katsot itsesi tyytyväisenä vessan peiliin. Finnejä siellä täällä, suurin osa kumminkin vain arpia. Hiukset puhtaat ja kasvoilla ilme joka sulattaa jokaisen lukion tytön. Vasemmalla poskella on jo hyvinkin tervettä ihoa. Kyllä se siitä.

    Päivällä käyt kusella lukion vessassa; voi perhana, naama on kuin syövytetty. Enpä huomannut, että ylähuuleen on ilmestynyt kunnon finni. Taidampa jättää ne tyttöjen moikkaukset sikseen, kun nyt pääsis kotiin pois ihmisten edestä. Olen maailman rumin jätkä."

    Vittu, et repesin juuri tuolle jutulle, mutta vaan sen takia, et osui omalle kohdalle napakymppiin.
    Olen nääs itsekin 17 vuotta ja itsetunto laskee.

    Äänestä

  • joopo kirjoitti:

    Ei vittu et napsahti kohallee. Itekki 17v ja epiduo menossa, toivottavasti tepsii..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vtujes kirjoitti:

Akne. Varmaan v-mäisin asia jonka 17-vuotias poika voi kohdata. On tilastojen mukaan varmaan normaalia, että tän ikäsellä on akne mutta miksi sitten about 15:lla 500:sta meidän lukiossa on akne?

Kyllä, lääkekuuri on päällä. Antibioottia 3kk ja resepti EpiDuo voiteseen pariksi vuodeksi. Tosin pari viikkoa vasta ollut käytössä. Viime talvena vetäisin samankaltaisen kuurin. Auttoi kohtuullisesti ja suht. tyytyväisenä elelin heinäkuuhun asti. Voiko muka yksi sipsipussi laukaista aknen uudestaan??

Itsetunnon kanssa ei ole ollut ongelmia ainakaan tietääkseni. Ennen kuin palasin koulunpenkille ja näin että nekin kohtalotoverit jotka olivat vuosi sitten kulkeneet iloinen finnikuorrutus kasvoillaan ovat nyt suht. siloposkia. Ja kun tuo EpiDuo alussa pistää ihon hilseilemään niin siinäkös masentuu kun äkkiä olet rumempi kuin vuosiin.

Ja sitten tämä ilmiö; illalla hyvän salitreenin ja suihkun jälkeen katsot itsesi tyytyväisenä vessan peiliin. Finnejä siellä täällä, suurin osa kumminkin vain arpia. Hiukset puhtaat ja kasvoilla ilme joka sulattaa jokaisen lukion tytön. Vasemmalla poskella on jo hyvinkin tervettä ihoa. Kyllä se siitä.

Päivällä käyt kusella lukion vessassa; voi perhana, naama on kuin syövytetty. Enpä huomannut, että ylähuuleen on ilmestynyt kunnon finni. Taidampa jättää ne tyttöjen moikkaukset sikseen, kun nyt pääsis kotiin pois ihmisten edestä. Olen maailman rumin jätkä.

Miksi hemmetissä minä? Mitä mä olen tehnyt väärin? Ala-asteella kiusattiin, äiti meinas kuolla, 13vnä piti muuttaa toiselle puolelle Suomea, tosi helppoa alkaa rakentaa elämää uusiksi tuossa iässä. Ja akne vielä päälle. Ja sitten on olemassa näitä jotka on selvinnyt elämässään vitun helposti. Vituttaa.

Aina olen huolehtinut hygieniastani, yläasteen alusta lähtien. Käyttänyt kaiken maailman kasvoaineita ja viettänyt aikaa peilin edessä. Toinen antibioottikuuri menossa. Mietin mitä syön. Harrastan liikuntaa. Ja sitten joku nössö hamsterinhoitaja omistaa paremman ihon kuin minä. Ja palkinnoksi mistä; limunjuonnista, mässäilystä, dataamisesta? Saatanan saatana.

Ja juuri tähän rakoon. Juuri kun eräs kauan kauniina ja fiksuna pitämäni tyttö alkaa kiinnostua minusta. En tarkoita että akne tulee tähän rakoon vaan itsetunto laskee aknen takia. Jes, olen koulun rupikonna, pitäkää pippalot sen kunniaksi. Missään huvita käydä kun tekee mieli peittää kasvot jollain.

Jos joku luki tänne asti, niin tiedoksi: kyllä ne aknelääkkeet oikeasti auttaa. Ja elämänlaatu paranee sen myötä. Tämä nyt on vain turhautuneen pojan tilitys kun ei kavereita jaksa vaivata. Jos kolmesta kk:sta on nyt kulunut 2vk, niin marraskuussa kirjoitan samasta aiheesta paljon positiivisemman tilityksen.

Maanantai-illan soundtrack: "Minä olen voittaja"
Tiistai-päivän soundtrack: "I'm a creep, I'm a weirdo"

Kiitos ja anteeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu