Antroposofisella liikkeellä sen eri muodoissaan on Euroopassa hyvin vahva asema ja pitkä mutta osin vaiettu historia: Steinerillä oli rotuteoria, joka koetaan nyt kiusallisena. Korkeimmalla henkisellä tasolla ovat ns. arjalaiset ja erityisesti pohjoismais-germaaninen arjalaisten alarotu. Hän katsoi, että Euroopassa on liikaa värillisiä. Juutalaisista Steiner kirjoitti seuraavasti: "Juutalaisuus on sinänsä tehnyt tehtävänsä jo aikoja sitten, eikä sillä ole mitään oikeutusta nykyisten kansojen elämässä. Se seikka, että juutalaisuus on yhä säilynyt, on maailmanhistoriallinen virhe, joka ei jää ilman seurauksia."
Natsit sovelsivat rotuoppia käytännössä sellaisenaan, eivätkä sattumalta: esimerkiksi Hitler ja merkittävin osa Kolmannen Valtakunnan johtoa kannattivat okkultistisia ja etenkin antroposofisia liikkeitä.(ml. kilpailevat liikkeet)
Natsismilla oli runsaasti myös antroposofispohjaisia ekologisia ulottuvuuksia erityisesti Maa ja Veri -ideologian sekä nordismin (Steinerin luoman skandinaavisen rodun ihailu) kautta. Ei sattumalta, sillä muun muassa työjärjestö Todtin johtaja Fritz Todt, Hitlerin sijainen Rudolf Hess ja maatalousministeri Walther Darre olivat steineristeja, homeopatiaan uskovia protovihreitä. Jodl, Kaltenbrunner sekä Streicher vaativat saada Nürnbergin kuolemanselliin luettavaksi anglofobisen natsin ja ensimmäisen merkittävän ekologistisen prosaistin ja Nobelin palkinnon saajan norjalaisen Knut Hamsunin tekstejä. Natsit toivat ekologismin politiikkaansa läpäisyperiaatteella. Todt-järjestön insinöörit esimerkiksi suunnittelivat Autobahnit orgaanisesti ympäristöön sopiviksi. Natsien oli määrä luonnonmukaistaa koko Saksan maatalous.
Oikein miellyttävä tausta tällä steinerkoululla....
Natsit ja Steiner
57
4020
Vastaukset
- totuus steinerilaisille
Mutta natsien ja antrojen opeissa on hämmästyttävän paljon yhteläisyyksiä. Kyllä on todella kyseenalainen kaveri ollut tämä Steiner, jonka oppeihin perustuvia kouluja tietyt fanaatikot tälläkin palstalla puolustaa...
- Nykyajan steinerkoululle
Ei taas tätä kiitos.
- muuttaa...
Nykyajan steinerkoululle kirjoitti:
Ei taas tätä kiitos.
Kamala asia teille steinerilaisille, mutta paitsi, että koulunne perustaja oli muutenkin todella outo, niin sen lisäksi hän oli rasisti...
- ........................
muuttaa... kirjoitti:
Kamala asia teille steinerilaisille, mutta paitsi, että koulunne perustaja oli muutenkin todella outo, niin sen lisäksi hän oli rasisti...
teillä joillakin nyt jostain syystä näkyy olevan vaikkei tuolla natsipaskalla mitään tekemistä Steinerkoulun opetuksella tai sen oppilailla olekaan.
:-D - steinerfaija.
muuttaa... kirjoitti:
Kamala asia teille steinerilaisille, mutta paitsi, että koulunne perustaja oli muutenkin todella outo, niin sen lisäksi hän oli rasisti...
Tiedät varmaan, milloin Steiner eli ja kuoli? Jos et, niin ota selvää.
Kannattaa tsekata millaista opetusta kansakoulussa oli samaan aikaan, kun Steiner oppejaan sepusti. Onneksi sekä peruskoulu ja steinerkoulu ovat molemmat kehittyneet huomattavasti ajan myötä.
Melko kyseenalaista on moni asia, kun sitä modernilla näkökulmalla tarkastelee. Ei se muuta sitä seikkaa miksikään, etteikö Steiner olisi ollut nykymittapuulla hyvinkin rasisti. Saattoi jopa ajatella aikalaistensa tavoin, että eri ihonvärillä varustetut ihmiset ovat erilaisin henkisin kyvyin varustettuja. Vähän niinkuin meitin pääministerin isä vielä nykyäänkin.
Se on aika noloa, että joku nykyäänkin vielä kannattaa rotuoppia. Ei se, että joku kannatti sitä sata vuotta sitten. - sen sijaan
steinerfaija. kirjoitti:
Tiedät varmaan, milloin Steiner eli ja kuoli? Jos et, niin ota selvää.
Kannattaa tsekata millaista opetusta kansakoulussa oli samaan aikaan, kun Steiner oppejaan sepusti. Onneksi sekä peruskoulu ja steinerkoulu ovat molemmat kehittyneet huomattavasti ajan myötä.
Melko kyseenalaista on moni asia, kun sitä modernilla näkökulmalla tarkastelee. Ei se muuta sitä seikkaa miksikään, etteikö Steiner olisi ollut nykymittapuulla hyvinkin rasisti. Saattoi jopa ajatella aikalaistensa tavoin, että eri ihonvärillä varustetut ihmiset ovat erilaisin henkisin kyvyin varustettuja. Vähän niinkuin meitin pääministerin isä vielä nykyäänkin.
Se on aika noloa, että joku nykyäänkin vielä kannattaa rotuoppia. Ei se, että joku kannatti sitä sata vuotta sitten.Herra R. Steiner oli kehittämässä rasistista rotuoppia. Ihan yhtä relevanttia olisi väittää, että A. Hitlerkin vain ajatteli aikalaistensa tavoin. Molemmilla herroilla on ollut rotuoppia edistävä vaikutus, ja molempien herrojen elinaikana myös rotuopilla on ollut vastustajansa. Lohduttaisikohan jotain Adolf Hitlerkouluun lapsensa laittanutta vanhempaa ajatus, että hän vain ajatteli aikalaistensa tavoin...
sen sijaan kirjoitti:
Herra R. Steiner oli kehittämässä rasistista rotuoppia. Ihan yhtä relevanttia olisi väittää, että A. Hitlerkin vain ajatteli aikalaistensa tavoin. Molemmilla herroilla on ollut rotuoppia edistävä vaikutus, ja molempien herrojen elinaikana myös rotuopilla on ollut vastustajansa. Lohduttaisikohan jotain Adolf Hitlerkouluun lapsensa laittanutta vanhempaa ajatus, että hän vain ajatteli aikalaistensa tavoin...
Missäs sellainen on?

Rotuoppikysymyksen suhteen Steiner ei valitettavasti ollut aikaansa edellä. Onneksi steinerpedagogiikka ei ole tätä piirrettä oppi-isältään sisäistänyt.
- kuules...
Steinerfaija kirjoitti:
Rotuoppikysymyksen suhteen Steiner ei valitettavasti ollut aikaansa edellä. Onneksi steinerpedagogiikka ei ole tätä piirrettä oppi-isältään sisäistänyt.
Steiner oli kuitenkin keskeinen rotuopin kehittäjä ja puolestapuhuja. Nimen omaan hän esitti kyseenalaisia väitteitä esim. juutalaisista jo paljon ennen Hitleriä.. Rotuoppi on melkoinen häpeätahra myös Steinerin nimeä kantaville kouluille, vaikka rotuoppia ei steinerissa (joitain poikkeustapauksia lukuun ottamatta) opetetakaan. On eri asia vaan myötäillä aikalaisiaan, tai olennaisesti toimia rotuopin kehittäjänä ja puolestapuhujana... Säälittävintä on, että vielä tänä päivänä varsin merkittävä osa antroista uskoo rotuoppiin, vaikka siitä eivät tosiaankaan mielellään halua puhua..
Mutta mennäänpä kuules nukkumaan, ettei menisi saman asian vatvomiseksi.... - Antroposammakko
kuules... kirjoitti:
Steiner oli kuitenkin keskeinen rotuopin kehittäjä ja puolestapuhuja. Nimen omaan hän esitti kyseenalaisia väitteitä esim. juutalaisista jo paljon ennen Hitleriä.. Rotuoppi on melkoinen häpeätahra myös Steinerin nimeä kantaville kouluille, vaikka rotuoppia ei steinerissa (joitain poikkeustapauksia lukuun ottamatta) opetetakaan. On eri asia vaan myötäillä aikalaisiaan, tai olennaisesti toimia rotuopin kehittäjänä ja puolestapuhujana... Säälittävintä on, että vielä tänä päivänä varsin merkittävä osa antroista uskoo rotuoppiin, vaikka siitä eivät tosiaankaan mielellään halua puhua..
Mutta mennäänpä kuules nukkumaan, ettei menisi saman asian vatvomiseksi...."Säälittävintä on, että vielä tänä päivänä varsin merkittävä osa antroista uskoo rotuoppiin, vaikka siitä eivät tosiaankaan mielellään halua puhua.."
Laitetaanpas tähän vielä linkkiä siitä mihin OSA antroposofeista uskoo. Mielestäni sinun osaltasi on harhaanjohtavaa käyttää sanaa "rotuoppi" tietäen, että se luo ihmisten mielessä rasistisia assosisaatioita. "Juurirodut" eivät ole sama asia.
http://www.teosofia.net/artikkelit/vj_uusi_rotu.htm Antroposammakko kirjoitti:
"Säälittävintä on, että vielä tänä päivänä varsin merkittävä osa antroista uskoo rotuoppiin, vaikka siitä eivät tosiaankaan mielellään halua puhua.."
Laitetaanpas tähän vielä linkkiä siitä mihin OSA antroposofeista uskoo. Mielestäni sinun osaltasi on harhaanjohtavaa käyttää sanaa "rotuoppi" tietäen, että se luo ihmisten mielessä rasistisia assosisaatioita. "Juurirodut" eivät ole sama asia.
http://www.teosofia.net/artikkelit/vj_uusi_rotu.htmNäyttää kumminkin siltä, että "rotu" sana on tosiaan hiukan harhaanjohtava käännös... Tuo solkotus, jonka linkkasit on muuten juurikin sitä kamaa, jota ihan kaikki uskonnot viljelevät. Termit muuttuu, mutta ajatus taustalla on sama: "laitanpa tähän tajunnanvirralla jotakin helposti myytävää vaikeaselkoista paskaa, ja eikun hintalappu kylkeen ja torille" ;o)
- Antroposammakko
Steinerfaija kirjoitti:
Näyttää kumminkin siltä, että "rotu" sana on tosiaan hiukan harhaanjohtava käännös... Tuo solkotus, jonka linkkasit on muuten juurikin sitä kamaa, jota ihan kaikki uskonnot viljelevät. Termit muuttuu, mutta ajatus taustalla on sama: "laitanpa tähän tajunnanvirralla jotakin helposti myytävää vaikeaselkoista paskaa, ja eikun hintalappu kylkeen ja torille" ;o)
En voisi olla enempää samaa mieltä. Kuitenkin mielestäni antroposofien (tai teosofien tai minkä tahansa Pyhien Sofioiden) rotuajattelu on hieman eri asia kuin kansallissosialistien, siksi niitä on melko hedelmätöntä rinnastaa, vaikka samanlaista sontaa ovatkin kaikki tyynni.
- ----------------------
Antroposammakko kirjoitti:
En voisi olla enempää samaa mieltä. Kuitenkin mielestäni antroposofien (tai teosofien tai minkä tahansa Pyhien Sofioiden) rotuajattelu on hieman eri asia kuin kansallissosialistien, siksi niitä on melko hedelmätöntä rinnastaa, vaikka samanlaista sontaa ovatkin kaikki tyynni.
:D :D Kyllä se vaan on kylmä fakta, että natsit kehittivät omat rotuoppinsa mm. Steinerin oppien pohjalta. Muutenkin steinerilaisilla ja natseilla on ollut kovin läheiset suhteet...
- Antroposammakko
---------------------- kirjoitti:
:D :D Kyllä se vaan on kylmä fakta, että natsit kehittivät omat rotuoppinsa mm. Steinerin oppien pohjalta. Muutenkin steinerilaisilla ja natseilla on ollut kovin läheiset suhteet...
"Muutenkin steinerilaisilla ja natseilla on ollut kovin läheiset suhteet..."
Millä tavalla? Jätetään Kaisu V. pois laskuista. steinerfaija. kirjoitti:
Tiedät varmaan, milloin Steiner eli ja kuoli? Jos et, niin ota selvää.
Kannattaa tsekata millaista opetusta kansakoulussa oli samaan aikaan, kun Steiner oppejaan sepusti. Onneksi sekä peruskoulu ja steinerkoulu ovat molemmat kehittyneet huomattavasti ajan myötä.
Melko kyseenalaista on moni asia, kun sitä modernilla näkökulmalla tarkastelee. Ei se muuta sitä seikkaa miksikään, etteikö Steiner olisi ollut nykymittapuulla hyvinkin rasisti. Saattoi jopa ajatella aikalaistensa tavoin, että eri ihonvärillä varustetut ihmiset ovat erilaisin henkisin kyvyin varustettuja. Vähän niinkuin meitin pääministerin isä vielä nykyäänkin.
Se on aika noloa, että joku nykyäänkin vielä kannattaa rotuoppia. Ei se, että joku kannatti sitä sata vuotta sitten.http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti
Sinun pitää perustella, mitä pahaa on rotuopeissa, jos käytät niitä lyömäaseena steinerkouluja vastaan. Mainittakoon sekin, että Hitler suljetti Saksan steinerkoulut.sen sijaan kirjoitti:
Herra R. Steiner oli kehittämässä rasistista rotuoppia. Ihan yhtä relevanttia olisi väittää, että A. Hitlerkin vain ajatteli aikalaistensa tavoin. Molemmilla herroilla on ollut rotuoppia edistävä vaikutus, ja molempien herrojen elinaikana myös rotuopilla on ollut vastustajansa. Lohduttaisikohan jotain Adolf Hitlerkouluun lapsensa laittanutta vanhempaa ajatus, että hän vain ajatteli aikalaistensa tavoin...
Steiner ei tapattanut ketään. Steiner erosi siis Hitleristä valtavasti. Se, että hän ei "löytänyt" paikkaa juutalaisille, ei tarkoita siitä, että hän olisi vihannut heitä
- Jaakko L.
---------------------- kirjoitti:
:D :D Kyllä se vaan on kylmä fakta, että natsit kehittivät omat rotuoppinsa mm. Steinerin oppien pohjalta. Muutenkin steinerilaisilla ja natseilla on ollut kovin läheiset suhteet...
Miksi Hitler sitten lakkautti Saksan steinerkoulut, vangitutti niiden opettajat ja ilmoitti, että antroposofia on jyrkässä ristiriidassa kansallissosialismin kanssa?
- m .,mm
Oletko käynyt Steiner-koulua vai mutu-tietoa? Steiner-koulut tunnetaan muualla maailmassa nimellä Waldorf school. Steinerin antroposofisilla ajatuksilla ei ole mitään sijaa hänen nimissä Suomessa olevissa kouluissa. Steinerilta on ainoastaan näkemys siitä mitä lapsi tarvitsee kasvaessaan ja kuinka sitä voidaan tukea sekä pedagogiikka. Ensimmäisellä luokalla ei ole opetuksellisia tavoitteita vaan tärkeintä on kehittyä sosiaaliseksi yhteisöksi. Mun molemmat lapset on käyneet peruskoulun Steiner-koulussa ja ovat tasapainoisia yksilöitä suurelta osin koulun kotia tukevan yhteistyön pohjalta. Oppilailla on sama luokanopettaja kahdeksan vuoden ajan ja lasten kehitystä ei verrata koskaan toisiin vaan omaan kehittymiseen edelliseen vuoteen verrattuna. Niin, mun lasten isä ei ole kanta-suomalainen. Mun lapsia on solvanneet vain tyhmät kanta-suomalaiset aikuiset julkisissa kulkuvälineissä ja niiden lapset pihalla. Koulussa sitä ei ole tapahtunut koskaan syntyperän vuoksi. Se natsikoulusta.
- asdasd663
Ei jumalauta teille ihimisille on hauska nauraa, kiitos päivän nauruista :D
- viittasi
että Steinerin ajatuksilla on ollut selvä vaikutus natsien rotuopin kehittymiseen. Valitettavasti tämä on totta. Steinerin opit jatkojalostettuna ovat aiheuttaneet paljon kärsimystä ja kuolemaa laajoille ihmisryhmille. En tosiaankaan haluaisi lasteni olevan tällaisen miehen perustamassa koulussa...
Olihan Hitler myös harras katolinen. Katolisen kirkon oppien pohjalta on Luther väsännyt evlutkirkon. Toivottavasti samalla periaatteella olet myös jättänyt kastamatta lapsesi ja tehnyt pesäeron kirkkoon ;o)
- sitten
antroposofeja vainottiin natsi-Saksassa, jos kerran Steinerkin oli rasististen rotuoppien isä?
- kuin rappareitakin
eli samalle okkultistien hiekkalaatikoille ei mahtunut kuin natsi-ideologian okkultismi, vaikka antrojen ja natsien aatteissa onkin aika paljon samaa. Tosin Hitlerin lähimmässä piirissä oli myös Steinerin oppia omaksuneita, kuten esimerkiksi Himmler ja Hess.
Ja lisäksi on hyvä pitää mielessä, että useita Suomen steinerkouluja perustanut Kaisu Virkkunen viihtyi hyvin natsi-Saksassa, jopa niin hyvin, että nai natsiupseerin. Sodan jälleen hän joutui amerikkalaisten ylläpitämälle sotarikollisten internointileirille. Sieltä vapauduttuaan hän aloitti Suomessa antroposofisen lähetystyön. Varmin tapa lähetystyössä on kasvattaa uusi sukupolvi, johon, ja sen vanhempiin, on istutettu antroposofian siemen.
Jostakin syystä antroposofeille oli hyvin tärkeää laillistaa Steinerin oppi hankkimalla v. -35, peräti 8 v Steinerin kuoleman jälkeen sisäministeriön todistus siitä, että Steinerin veri on puhdasta arjalais-germaanista ja hänet on kasvatettu katolilaiseksi.
Eli ei Steiner niin vihattu natsi-Saksassa ollut kuin annetaan ymmärtää. Päinvastoin. - totisinta totta
kuin rappareitakin kirjoitti:
eli samalle okkultistien hiekkalaatikoille ei mahtunut kuin natsi-ideologian okkultismi, vaikka antrojen ja natsien aatteissa onkin aika paljon samaa. Tosin Hitlerin lähimmässä piirissä oli myös Steinerin oppia omaksuneita, kuten esimerkiksi Himmler ja Hess.
Ja lisäksi on hyvä pitää mielessä, että useita Suomen steinerkouluja perustanut Kaisu Virkkunen viihtyi hyvin natsi-Saksassa, jopa niin hyvin, että nai natsiupseerin. Sodan jälleen hän joutui amerikkalaisten ylläpitämälle sotarikollisten internointileirille. Sieltä vapauduttuaan hän aloitti Suomessa antroposofisen lähetystyön. Varmin tapa lähetystyössä on kasvattaa uusi sukupolvi, johon, ja sen vanhempiin, on istutettu antroposofian siemen.
Jostakin syystä antroposofeille oli hyvin tärkeää laillistaa Steinerin oppi hankkimalla v. -35, peräti 8 v Steinerin kuoleman jälkeen sisäministeriön todistus siitä, että Steinerin veri on puhdasta arjalais-germaanista ja hänet on kasvatettu katolilaiseksi.
Eli ei Steiner niin vihattu natsi-Saksassa ollut kuin annetaan ymmärtää. Päinvastoin.Natsirikolliset Himmler ja Hess olivat todella Steinerin oppien kannattajia. Steinerin rotuopilla oli myös suora vaikutus natsien omaksumaan rotuoppiin. Surullista, että tällaisen miehen perustama koulu toimii vielä nykypäivänäkin, vaikka ei rotuoppia lapsille opettaisikaan. Hyvin vastenmielinen rasisti mies oli tämä Steiner...
- Steinerfaija.
Yle Teema 19:30 Rasismin historia. Varmaan auttaa ymmärtämään, miksi sata vuotta sitten oli erilaisia ajatuksia kuin nyt.
- aefeafa
ei siitä mihinkään pääse...
- myös kouluja käynyt
aefeafa kirjoitti:
ei siitä mihinkään pääse...
Kyllä se niin on, että se oli Helena Blavatsky, joka sen arjalaisen rotuopin ensin kehitteli ja siitä Steiner taisi saada ideoita. Ja jo ennen Helenaa Amerikassa oltiin oltu jo pitkään sitä mieltä, että musta arfikkalaiset olivat monilla tavoin vähemmän ihmisiä kuin valkoiset, ihan vain kallon muodon mukaan katsottuna. - Joten, oman aikakautensa tuotteita, ei niitä voi nykyaikaan rinnastaa. Vanhentuneista ajatuksista aina kasvetaan ulos.
Ja, eikös Suomi ollut Toisen Maaimansodan aikana aikas pitkään Natsi-Saksan puolella?! Jokuhan voisi siitä vetää vitsiä ja väittää, että suomalaiset kannattivat Hitlerin rotuoppia aina Mannerheimiä myöten! - faktat pöytään
myös kouluja käynyt kirjoitti:
Kyllä se niin on, että se oli Helena Blavatsky, joka sen arjalaisen rotuopin ensin kehitteli ja siitä Steiner taisi saada ideoita. Ja jo ennen Helenaa Amerikassa oltiin oltu jo pitkään sitä mieltä, että musta arfikkalaiset olivat monilla tavoin vähemmän ihmisiä kuin valkoiset, ihan vain kallon muodon mukaan katsottuna. - Joten, oman aikakautensa tuotteita, ei niitä voi nykyaikaan rinnastaa. Vanhentuneista ajatuksista aina kasvetaan ulos.
Ja, eikös Suomi ollut Toisen Maaimansodan aikana aikas pitkään Natsi-Saksan puolella?! Jokuhan voisi siitä vetää vitsiä ja väittää, että suomalaiset kannattivat Hitlerin rotuoppia aina Mannerheimiä myöten!Kuten viestiketjun aloittaja totesi: Natsit sovelsivat Rudolf Steinerin rotuoppia käytännössä sellaisenaan, eivätkä sattumalta: esimerkiksi Hitler ja merkittävin osa Kolmannen Valtakunnan johtoa kannattivat okkultistisia ja etenkin antroposofisia liikkeitä.(ml. kilpailevat liikkeet).
Ilman Steineria tuskin olisi germaanisissa maissa tullut moista rotuliikettä. Karmivan hinnan maksoivat miljoonat viattomat ihmiset. Silti vielä tänä päivänä jotkut vanhemmat haluavat laittaa lapsensa tällaisen miehen kouluun. faktat pöytään kirjoitti:
Kuten viestiketjun aloittaja totesi: Natsit sovelsivat Rudolf Steinerin rotuoppia käytännössä sellaisenaan, eivätkä sattumalta: esimerkiksi Hitler ja merkittävin osa Kolmannen Valtakunnan johtoa kannattivat okkultistisia ja etenkin antroposofisia liikkeitä.(ml. kilpailevat liikkeet).
Ilman Steineria tuskin olisi germaanisissa maissa tullut moista rotuliikettä. Karmivan hinnan maksoivat miljoonat viattomat ihmiset. Silti vielä tänä päivänä jotkut vanhemmat haluavat laittaa lapsensa tällaisen miehen kouluun."faktat pöytään"
Olet tainnut lyödä ne faktat vähän turhan kovaa siihen pöytään, kun tuntuvat menneen rikki niin faktat kuin pöytäkin. Minkä ihmeen vuoksi sinä hyökkäät steinerkoulun kimppuun kuin raivotautinen rakkikoira? Mitä pahaa sinulle on muka steinerkoulussa tehty? Eikö todellakaan ole parempaa tekemistä?- Mukana molskinut
myös kouluja käynyt kirjoitti:
Kyllä se niin on, että se oli Helena Blavatsky, joka sen arjalaisen rotuopin ensin kehitteli ja siitä Steiner taisi saada ideoita. Ja jo ennen Helenaa Amerikassa oltiin oltu jo pitkään sitä mieltä, että musta arfikkalaiset olivat monilla tavoin vähemmän ihmisiä kuin valkoiset, ihan vain kallon muodon mukaan katsottuna. - Joten, oman aikakautensa tuotteita, ei niitä voi nykyaikaan rinnastaa. Vanhentuneista ajatuksista aina kasvetaan ulos.
Ja, eikös Suomi ollut Toisen Maaimansodan aikana aikas pitkään Natsi-Saksan puolella?! Jokuhan voisi siitä vetää vitsiä ja väittää, että suomalaiset kannattivat Hitlerin rotuoppia aina Mannerheimiä myöten!Vaan mitenkä ihminen, joka näki Akasha-kronikoistaan maailmanhistorian menneet ja tulevat, ei voinut nähdä omaa aikaansa. Rasismi oli tuohon aikaan monella tapaa selviö. Länsimaista sivistystä pidettiin osana ihmisyyttä, ja ihmisestä ei voinut kasvaa täyttä ihmistä ilman länsimaisesti sivistynyttä kasvatusta. Muuten ihminen jäi väkisin villi-ihmiseksi. Valistusajan kasvatustiede todisteli selkeästi, miten kasvatus ihmiseksi varttumisessa on kuin puutarhurin sakset pensaalle. Lisäksi oli tuo Steinerinkin kannattama syntyperän mukainen jako enemmän tai vähemmän jaloihin rotuihin. Mutta saattoihan Steinerinkin mukaan musta kehittyä syntymällä uudelleen valkoiseksi tai valkoisen opastamana.
Suomalaisten natsikumppanuuskaan ei ollut aivan rasismiton. Muistan lukeneeni sota-ajan lehdestä neekerimusiikin alkukantaisuudesta. Koska rasismi ei täällä sinänsä ollut tabu ja käsitys villi-ihmisyydestä luonnontieteellinen tosi, pääsi tänne esteettä myös natsien rotuoppia.
Se että natsien rotuoppi nähdään nykyään heidän sisäisenä asianaan liittyy kollektiiviseen tapaan yleensäkin käsitellä tuollaisia kollektiivisia traumoja. Paha rajataan ajallisesti, paikallisesti, aatteellisesti ja henkilöimällä karanteeniin. Siitä sitten syntyy väärää turvallisuudentunnetta. Diktaattori voidaan nähdä yksin syyllisenä kansansa hölmöilyyn, mutta kun kansa taas olisi valmis hölmöilemään, nousee vanha haamu arvossaan kuten Stalin Venäjällä. - Koulun käynyt
Mukana molskinut kirjoitti:
Vaan mitenkä ihminen, joka näki Akasha-kronikoistaan maailmanhistorian menneet ja tulevat, ei voinut nähdä omaa aikaansa. Rasismi oli tuohon aikaan monella tapaa selviö. Länsimaista sivistystä pidettiin osana ihmisyyttä, ja ihmisestä ei voinut kasvaa täyttä ihmistä ilman länsimaisesti sivistynyttä kasvatusta. Muuten ihminen jäi väkisin villi-ihmiseksi. Valistusajan kasvatustiede todisteli selkeästi, miten kasvatus ihmiseksi varttumisessa on kuin puutarhurin sakset pensaalle. Lisäksi oli tuo Steinerinkin kannattama syntyperän mukainen jako enemmän tai vähemmän jaloihin rotuihin. Mutta saattoihan Steinerinkin mukaan musta kehittyä syntymällä uudelleen valkoiseksi tai valkoisen opastamana.
Suomalaisten natsikumppanuuskaan ei ollut aivan rasismiton. Muistan lukeneeni sota-ajan lehdestä neekerimusiikin alkukantaisuudesta. Koska rasismi ei täällä sinänsä ollut tabu ja käsitys villi-ihmisyydestä luonnontieteellinen tosi, pääsi tänne esteettä myös natsien rotuoppia.
Se että natsien rotuoppi nähdään nykyään heidän sisäisenä asianaan liittyy kollektiiviseen tapaan yleensäkin käsitellä tuollaisia kollektiivisia traumoja. Paha rajataan ajallisesti, paikallisesti, aatteellisesti ja henkilöimällä karanteeniin. Siitä sitten syntyy väärää turvallisuudentunnetta. Diktaattori voidaan nähdä yksin syyllisenä kansansa hölmöilyyn, mutta kun kansa taas olisi valmis hölmöilemään, nousee vanha haamu arvossaan kuten Stalin Venäjällä.Steiner tosiaan väitti olevansa selvännäköinen. Hänen piti nähdä mennyt ja tuleva. Valitettavasti hän meni metsään monessa lasten kasvatusta koskevassa kysymyksesssä siinä missä rasistisessa rotuopissaankin. Suurin osa Steinerin tuotannosta on käsittämätöntä roskaa ja pseudotiedettä. Erityisesti loppuaikana kirjoitetut teokset ovat täyttä soopaa, mukaan lukien lapsen kasvatusta käsittelevät tekstit.
Koulun käynyt kirjoitti:
Steiner tosiaan väitti olevansa selvännäköinen. Hänen piti nähdä mennyt ja tuleva. Valitettavasti hän meni metsään monessa lasten kasvatusta koskevassa kysymyksesssä siinä missä rasistisessa rotuopissaankin. Suurin osa Steinerin tuotannosta on käsittämätöntä roskaa ja pseudotiedettä. Erityisesti loppuaikana kirjoitetut teokset ovat täyttä soopaa, mukaan lukien lapsen kasvatusta käsittelevät tekstit.
Olen melko lailla samaa mieltä siitä, että iso osa Steinerin tuotannosta on pseudotiedettä ja sinällään kyllä melkoisen käsittämätöntä roskaa ;o)
Mutta viitsitkö viitata tarkemmin niihin lapsen kasvatusta käsitteleviin soopateksteihin, että voisimme arvioida itsekin niiden käsittämättömyyttä...
Toisaalta aika lailla sama mulle, en oleta Rudolf Steinerin kirjoitusten muuttuvan enää hänen kuolemansa jälkeen. Hyvä juttu kumminkin, että steinerpedagogiikan parissa työskentelevät henkilöt ovat kirjoittaneet paljon tuoreempia teoksia...
En panisi Steinerin kirjoitelmille paljon painoa. Lähinnä ne toimivat johdatuksena Steinerin ajatusmaailmaan ja auttavat tulkitsemaan steinerpedagogien termistöä.- Hannes K.
Steinerfaija kirjoitti:
Olen melko lailla samaa mieltä siitä, että iso osa Steinerin tuotannosta on pseudotiedettä ja sinällään kyllä melkoisen käsittämätöntä roskaa ;o)
Mutta viitsitkö viitata tarkemmin niihin lapsen kasvatusta käsitteleviin soopateksteihin, että voisimme arvioida itsekin niiden käsittämättömyyttä...
Toisaalta aika lailla sama mulle, en oleta Rudolf Steinerin kirjoitusten muuttuvan enää hänen kuolemansa jälkeen. Hyvä juttu kumminkin, että steinerpedagogiikan parissa työskentelevät henkilöt ovat kirjoittaneet paljon tuoreempia teoksia...
En panisi Steinerin kirjoitelmille paljon painoa. Lähinnä ne toimivat johdatuksena Steinerin ajatusmaailmaan ja auttavat tulkitsemaan steinerpedagogien termistöä."En panisi Steinerin kirjoitelmille paljon painoa. Lähinnä ne toimivat johdatuksena Steinerin ajatusmaailmaan ja auttavat tulkitsemaan steinerpedagogien termistöä."
Hm... Vain termistöäkö? Olet uskomaton vänkyrä;o Hannes K. kirjoitti:
"En panisi Steinerin kirjoitelmille paljon painoa. Lähinnä ne toimivat johdatuksena Steinerin ajatusmaailmaan ja auttavat tulkitsemaan steinerpedagogien termistöä."
Hm... Vain termistöäkö? Olet uskomaton vänkyrä;oIhan itse taisit nykäistä tuon "Vain" sanan siihen. Luulen, että pystyn ihan ilman apuakin kyseenalaistamaan oman uskottavuuteni. Ei siihen tarvita Hannesta hajasijoittelemaan adverbejä...
- ..............................
Steinerfaija kirjoitti:
Olen melko lailla samaa mieltä siitä, että iso osa Steinerin tuotannosta on pseudotiedettä ja sinällään kyllä melkoisen käsittämätöntä roskaa ;o)
Mutta viitsitkö viitata tarkemmin niihin lapsen kasvatusta käsitteleviin soopateksteihin, että voisimme arvioida itsekin niiden käsittämättömyyttä...
Toisaalta aika lailla sama mulle, en oleta Rudolf Steinerin kirjoitusten muuttuvan enää hänen kuolemansa jälkeen. Hyvä juttu kumminkin, että steinerpedagogiikan parissa työskentelevät henkilöt ovat kirjoittaneet paljon tuoreempia teoksia...
En panisi Steinerin kirjoitelmille paljon painoa. Lähinnä ne toimivat johdatuksena Steinerin ajatusmaailmaan ja auttavat tulkitsemaan steinerpedagogien termistöä.Tästä on hyvä aloittaa http://www.teosofia.net/antropos/St-kasvatus.htm
Paljon syvemmälle menevää soopaakin steinerilta toki löytyy lapsen kasvatukseen liittyen. Tämäkin antaa jo hyvän kuvan siitä miten eri näkymättömiä ruumiita ja henkiä lapsessa kasvatetaan... Uskomatonta, että joku nykypäivänä toimiva koulu voi vielä perustua antroposofiaan... - Uskomaton Nainen
.............................. kirjoitti:
Tästä on hyvä aloittaa http://www.teosofia.net/antropos/St-kasvatus.htm
Paljon syvemmälle menevää soopaakin steinerilta toki löytyy lapsen kasvatukseen liittyen. Tämäkin antaa jo hyvän kuvan siitä miten eri näkymättömiä ruumiita ja henkiä lapsessa kasvatetaan... Uskomatonta, että joku nykypäivänä toimiva koulu voi vielä perustua antroposofiaan...Uskomatonta, että vielä nykyaikana (siis eletään jo 21. vuosisataa!!!) on olemassa ihmisiä, jotka henkeen ja vereen uskovat, että jokin ylimaallinen jumala hihhuloi jossain tuolla pilvien yläpuolella ja hallitsee kohtaloitamme = ja tätä soopaa opetetaan lapsille! Jo perheistä lähtien, siis vanhemmatkin ovat aivan pihalla! Luulisi sentään aikuisten ymmärtävän, ettei tuollaista 2000 vuotta vanhaa satukirjaa voi enää kukaan pitää relevanttina!
Jos steiner-koulu on uskomatonta soopaa, niin tuo kristinusko ja kristilliseen jumalaan (tai mihin tahansa jumalaan) uskominen on sitäkin suurempaa soopaa - aivan huuhaa-höpöjen aivotonta messuamista!
Korreloikaa vähän ajatuksianne ajantasalle! - Jalkapallo on huonomman rodun peli
Uskomaton Nainen kirjoitti:
Uskomatonta, että vielä nykyaikana (siis eletään jo 21. vuosisataa!!!) on olemassa ihmisiä, jotka henkeen ja vereen uskovat, että jokin ylimaallinen jumala hihhuloi jossain tuolla pilvien yläpuolella ja hallitsee kohtaloitamme = ja tätä soopaa opetetaan lapsille! Jo perheistä lähtien, siis vanhemmatkin ovat aivan pihalla! Luulisi sentään aikuisten ymmärtävän, ettei tuollaista 2000 vuotta vanhaa satukirjaa voi enää kukaan pitää relevanttina!
Jos steiner-koulu on uskomatonta soopaa, niin tuo kristinusko ja kristilliseen jumalaan (tai mihin tahansa jumalaan) uskominen on sitäkin suurempaa soopaa - aivan huuhaa-höpöjen aivotonta messuamista!
Korreloikaa vähän ajatuksianne ajantasalle!että jotkut uskovat joidenkin rotujen olevan muita parempia ja että on olemassa joku Atlantis -manner tms. Hohhohhohhohhooooooooo
- ap. ....................
.............................. kirjoitti:
Tästä on hyvä aloittaa http://www.teosofia.net/antropos/St-kasvatus.htm
Paljon syvemmälle menevää soopaakin steinerilta toki löytyy lapsen kasvatukseen liittyen. Tämäkin antaa jo hyvän kuvan siitä miten eri näkymättömiä ruumiita ja henkiä lapsessa kasvatetaan... Uskomatonta, että joku nykypäivänä toimiva koulu voi vielä perustua antroposofiaan...Et näemmä tajunnut, että ............ nikkiä on jo käytetty tässä keskustelussa. Älä käytä sitä tässä, ihan vain välttääksemme hämmennystä muissa keskustelijoissa. Tajuatkos sen verran?
- 20+4=24
ap. .................... kirjoitti:
Et näemmä tajunnut, että ............ nikkiä on jo käytetty tässä keskustelussa. Älä käytä sitä tässä, ihan vain välttääksemme hämmennystä muissa keskustelijoissa. Tajuatkos sen verran?
Ei voi valittaa.
- Salla-Maare
Jalkapallo on huonomman rodun peli kirjoitti:
että jotkut uskovat joidenkin rotujen olevan muita parempia ja että on olemassa joku Atlantis -manner tms. Hohhohhohhohhooooooooo
Kaikista oudointa on, että joillekin steinerkoulun vastustaminen vaikuttaa olevan niin elintärkeää, että se täytyy tehdä sekä vääristellen että vetämällä sopivin väliajoin natsikortti esiin.
- 16+13=29
Salla-Maare kirjoitti:
Kaikista oudointa on, että joillekin steinerkoulun vastustaminen vaikuttaa olevan niin elintärkeää, että se täytyy tehdä sekä vääristellen että vetämällä sopivin väliajoin natsikortti esiin.
Mikäköhän näitä hourupäitä ajaa?
- Kerkko Koskela
Jalkapallo on huonomman rodun peli kirjoitti:
että jotkut uskovat joidenkin rotujen olevan muita parempia ja että on olemassa joku Atlantis -manner tms. Hohhohhohhohhooooooooo
HAHHAHAHAHAHAHA!'
Siis savimajoilla ollaan yhtä lahjakkaita arkkitehtuurin, tieteen, taiteen kaiken
inhimillisen saralla kuin Euroopassa? :D:D:D:D
http://www.heretical.com/miscellx/race.html
Käytähän tasapäistäjä hieman aivojasi ja hyväksy vain kiltisti Ikävät Tosiasiat
jotka eivät tunnu sinusta yhtään kivalta. Yleensä totuus tekee kipeää. :)
- Jaakko L.
Kun Hitler tuli valtaan, Saksan steinerkoulut lakkautettiin ja monet opettajat vangittiin! Natsit vainosivat niiden opettajia.
Tämäkin on sinulle ehkä hyödyllistä luettavaa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Natsikortti
Ehkä-sanaa käytän siksi, että olet niin tyhmä ja tietämätön, ettet ehkä tuotakaan ymmärrä. Oliko natsismissa loppujen lopuksi muuta vikaa, kun se, että se hävisi toisen maailmansodan? (Pentti Linkola)
Mielestäni oli, mutta ei aivan niin paljon kuin yl. väitetään.
Teidän pitää perustella, mitä pahaa rotuopeissa ja natsismissa on, jos käytätte niitä lyömäaseena steinerkouluja vastaan.
Tämä on toinen asia, mutta natsit vainosivat steinerkouluja.- Yliopisto-mies
Itse asiassa Hitleri suurin vihollinen oli Rudolf Steiner, jonka Hitler yrittikin tappaa, mutta ei onnistunut. Kannattaisi ihan saatteeksi tutustua hieman antroposofiaan ennen kuin kirjoittaa päättömiä täällä. Steinerilla ei ollut minkäänlaista rotuoppia. Lukekaa nyt vaikka ensin pari Steinerin kirjaa, niin saatte vähän todellisuuspohjaa kuvitelmiinne. Itse tein Rudolf Steinerista yliopistotyöni ja hänen työnsä on niin laaja, että jokaisen kannattaa ensin itse vähän tutkia. Natsien kanssa tässä ei ole mitään tekemistä.
: ) - Frank.
Steinerista huolimatta onhan se selvä asia että ihmiset kuuluu eri rotuihin !
Se seikka taasen, että yrittää vääntää totuudesta rasismia, niinkuin Hitler ym teki.
Riippuu kyseisen henkilön henkisestä kapasiteetista: ollakko ahasmielinen vaikko laajamielinen ihmispersoona - kas siinä pulma ????
Käsittääkseni rasismi yrittää eristää jotkin ihmisryhmät muitten ulkopuolelle (?)
vaikka Jumala on tarkoittanut erirotuiset ihmiset tulemaan keskenään toimeen,
ehkä jopa elämään sikinsokin keskenään....On kyllä jännä, miten joku voi olla noin harhainen ja silti saada kirjoituksensa kuulostamaan lähes järjelliseltä. Että ihmiset "kuuluu eri rotuihin" ja "jumala" tarkoittelee milloin mitäkin...
Just joo ;o)
- Ex koululainen
Tässä on lopullinen totuus:
"Yliopisto-mies
11.4.2011 16:20
0
Sulje
Itse asiassa Hitleri suurin vihollinen oli Rudolf Steiner, jonka Hitler yrittikin tappaa, mutta ei onnistunut. Kannattaisi ihan saatteeksi tutustua hieman antroposofiaan ennen kuin kirjoittaa päättömiä täällä. Steinerilla ei ollut minkäänlaista rotuoppia. Lukekaa nyt vaikka ensin pari Steinerin kirjaa, niin saatte vähän todellisuuspohjaa kuvitelmiinne. Itse tein Rudolf Steinerista yliopistotyöni ja hänen työnsä on niin laaja, että jokaisen kannattaa ensin itse vähän tutkia. Natsien kanssa tässä ei ole mitään tekemistä."
Jos Yliopisto-mies on oikeassa, niin todella paljon turhaa epätotuutta on R.Steinerin rotuopista yms tälläkin palstalla kirjoiteltu.
Mitähän nykyään Suomen Steiner-kouluissa R. Steinerin rotuopista yms opetetaan? - Jaakko Leinonen
Jos noin on, niin miksi Hitler lakkautti steinerkoulut ja vangitutti monet niiden opettajat perustellen sillä, että antroposofia on ristiriidassa kansallissosialismin kanssa?
- Fashismia...
Hitler lakkautti kilpailevat liikkeet, jopa ne, jotka olivat hyvin lähellä hänen omiaan. On aivan soopaa, että Steiner olisi ollut hänen suuri vihollisensa. Pikemminkin Steiner oli natseille jonkinlainen oppi-isä. Kuten viestiketjun aloittaja toi esiin niin merkittävillä natsivaikuttajilla oli yhteydet steinerilaisuuteen. Suomeen steinerkoulujärjestelmän tuonut henkilö oli lisäksi naimisissa natsiupseerin kanssa, ja amerikkalaisten sotarikosleirilläkin. Eiköhän siinäkin ole jo yhteyttä kerrakseen. Jos lukee Steinerin tekstejä hieman syvällisemmin, niin valkenee, että mieshän oli paitsi rasisti, niin tosiaankin myös Natsien oppi-isä!
- Steinerfaija.
Fashismia... kirjoitti:

Niin. Vuosisadan vaihteessa ja Suomessakin aina 80-luvulle asti olivat erilaiset rotuopit ja ihmisten luokittelu voimissaan. Onneksi parin viime vuosikymmenen aikana Suomessa on kehitytty yhteiskuntana, persut poislukien.
Lähes minkä tahansa liikkeen, instituutin tai yhteisön menneisyydestä löytyy 1900-luvun alkupuolelta tavaraa, joka järkyttää nykymenoon tottunutta. Eipä tarvitse kovin syvältä kaivella Suomen kansa- ja peruskoulujärjestelmääkään, kun jo löytyy vaikka mitä.
Että mikä nyt sitten lienee syy tämän asian esille ottamiselle juuri nyt? Steinerkoulu on varmasti nykyisellään syrjinnästä ja rasisimista vapaa. Voiko samaa sanoa persukoulusta? - Fashismia
Steinerfaija. kirjoitti:
Niin. Vuosisadan vaihteessa ja Suomessakin aina 80-luvulle asti olivat erilaiset rotuopit ja ihmisten luokittelu voimissaan. Onneksi parin viime vuosikymmenen aikana Suomessa on kehitytty yhteiskuntana, persut poislukien.
Lähes minkä tahansa liikkeen, instituutin tai yhteisön menneisyydestä löytyy 1900-luvun alkupuolelta tavaraa, joka järkyttää nykymenoon tottunutta. Eipä tarvitse kovin syvältä kaivella Suomen kansa- ja peruskoulujärjestelmääkään, kun jo löytyy vaikka mitä.
Että mikä nyt sitten lienee syy tämän asian esille ottamiselle juuri nyt? Steinerkoulu on varmasti nykyisellään syrjinnästä ja rasisimista vapaa. Voiko samaa sanoa persukoulusta?Steinerkoulu on todella outoihin asioihin uskoneen rasistisen miehen luonnos. Voitko sanoa samaa peruskoulusta?
Fashismia kirjoitti:
Steinerkoulu on todella outoihin asioihin uskoneen rasistisen miehen luonnos. Voitko sanoa samaa peruskoulusta?
Silloin kun peruskoulu on pantu alulle on lähestulkoon jokainen suomalainen vallanpitäjä ollut nykymittakaavassa rasisti. 20-luvulla, jolloin Steiner pedagokiikkaansa kelaili, ei tainnut muunlaisia ihmisiä ollakaan. Saksassa varsinkaan.
Jos omaa heikon yleissivistyksen ja huonon historiakäsityksen, tulee vetäneeksi vääriä johtopäätöksiä. Typeryyttä on se, että alkaa julistaa näitä käsityksiään internetin keskustelupalstoilla ;o)- steinerped.
Fashismia... kirjoitti:
Hitler lakkautti kilpailevat liikkeet, jopa ne, jotka olivat hyvin lähellä hänen omiaan. On aivan soopaa, että Steiner olisi ollut hänen suuri vihollisensa. Pikemminkin Steiner oli natseille jonkinlainen oppi-isä. Kuten viestiketjun aloittaja toi esiin niin merkittävillä natsivaikuttajilla oli yhteydet steinerilaisuuteen. Suomeen steinerkoulujärjestelmän tuonut henkilö oli lisäksi naimisissa natsiupseerin kanssa, ja amerikkalaisten sotarikosleirilläkin. Eiköhän siinäkin ole jo yhteyttä kerrakseen. Jos lukee Steinerin tekstejä hieman syvällisemmin, niin valkenee, että mieshän oli paitsi rasisti, niin tosiaankin myös Natsien oppi-isä!
"Pikemminkin Steiner oli natseille jonkinlainen oppi-isä." Tämä pitää paikkansa täsmälleen. Kirjassa Mitä Rudolf Steiner oikein opetti on maininta mm. siitä, että A. Hitler oli Steinerin oppilas. Näin ollen steinerpedagogiikkaan kuuluu natsismi antroposofian ja teosofian lisäksi.
- Piiitsuli
steinerped. kirjoitti:

Kerrotko miten natsismi näkyy steinerpedagogiikassa?
Jos pidätte kirjaa "Mitä Rudolf Steiner todella opetti" hyvänä lähteenä millekään asialle, niin varmasti löydätte paljon kiinnostavaa luettavaa myös kyseisen kirjan kirjoittajan nettisivuilta, joiden nimi on "Ylivertaisen Ristin sanoma". (ks. http://www.kolumbus.fi/paavo.hiltunen) - Lampsku
Piiitsuli kirjoitti:
Kerrotko miten natsismi näkyy steinerpedagogiikassa?
Jos pidätte kirjaa "Mitä Rudolf Steiner todella opetti" hyvänä lähteenä millekään asialle, niin varmasti löydätte paljon kiinnostavaa luettavaa myös kyseisen kirjan kirjoittajan nettisivuilta, joiden nimi on "Ylivertaisen Ristin sanoma". (ks. http://www.kolumbus.fi/paavo.hiltunen)Me kysyimme Tampereella 80-luvulla Kaisu Virkkuselta, että mitä se antroposofia oikein on ja hän vastasi: Kirjastosta löytyy siitä kertovia kirjoja, me opettajat emme saa siitä mitään teille kertoa. Suunnilleen näin muistan hänen sanansa 17 vuotiaille tiedonhaluisille 11. luokkalaisille. Koulussa Rudolf Steinerista ja antroposofiasta ei oppilaille mitään opeteta. Steinerilla ja antroposifiassa on paljon omitusia piirteitä. Steiner- koulu taas on toisille aivan mainio opinahjo ja toisille se ei tunnu sopivan laisinkaan.
- Steiner oli OK
steinerped. kirjoitti:
"Pikemminkin Steiner oli natseille jonkinlainen oppi-isä." Tämä pitää paikkansa täsmälleen. Kirjassa Mitä Rudolf Steiner oikein opetti on maininta mm. siitä, että A. Hitler oli Steinerin oppilas. Näin ollen steinerpedagogiikkaan kuuluu natsismi antroposofian ja teosofian lisäksi.
" Kirjassa Mitä Rudolf Steiner oikein opetti on maininta mm. siitä, että A. Hitler oli Steinerin oppilas."
Steinerkouluvastainen propagandateos ei sentään kelvanne lähteeksi. Lue myös kirja Huomautuksia Paavo Hiltusen Steiner-kirjasta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768