En oo varma omasta seksuaalisuudesta... ajatukset ja tuntemukset heittää ympäri erittäin tiuhaan tahtiin. Toisena päivänä kirjoitan profiilin deittipalveluun ja laitan 'mies etsii miestä'... ja seuraavana päivänä jo kaduttaa ja ryven epätietoisuudessa. Jollen olisi mies ja 25v niin saattaisi luulla vaihdevuosista olevan kyse, tai ainakin raskaudesta.
Sitten taas illalla näen kun joku söpö on kirjoitellut viestin ja lähettänyt sen sinne profiiliin. Ihan sellasta perus jutustelua eikä mitään 'nyt sitä lerssiä!' tyylistä tavaraa. Tulee niin hyvä mieli. Sitä jotenkin ajattelee että jos jotain ehkä sittenkin olis meneillään.... Kunnes taas saavillinen epätietoisuutta ja häpeääkin iskee niskaan yhtäkkiä ilman mitään laukaisevaa tekijää tai ennakkovaroitusta. Olen varmaan pahin mahdollinen esimerkki kaappihomosta. Helvetti sentään miten joku asia voi olla näin vaikea selvittää ittelleen!
Pitäis varmaankin vaan tarttua tilanteeseen rohkeasti kiinni ja kattoa miten käy. Jos seurustelu toimii niin homma selkiytyy myös ittelle ja sen jälkeen voi peiliä katsoessa todeta: olet homo ja thäts it. Homma selvä, kun tiedät mitä oot, tiedät mitä haluat.
Vaan mitäs jos se ei ookkaan mun juttu, tai oon niin epätietoinen ittestäni että lyön jarrut päälle ja menetän tilaisuuden tai loukkaan toista? Hankalin asia lienee se ettei minun gaydar toimi juuri ollenkaan. Pitäiskö suoraan vaan mennä jonkun 'siltä näyttävän' luo kysymään mitä kello on tai missähän on lähin kirjakauppa... ja siihen sitten perään 'tykkäätkö muuten kundeista'. Tuon kysyminen vilpittömästi ja kirkkain silmin vaatii vaan just sitä ittensä tuntemista joka multa puuttuu! ARRGH! Ja kun oon vielä täysin kokematonkin miesten suhteen. Täysi romantikko olen ja entäpäs jos toinen haluaakin vain seksiä? Siis tottakai seksi kuuluu parisuhteeseen mutta mulle se ei ainakaan ole sitä mitä pelkästään haen. Ihmissuhde on aina riski, joo tiedän, mutta raskaasti sen ottaa aina.
Yks pari vuotta nuorempi jannu ei pysty kattomaan mua silmiin ollenkaan ja näyttää olevan niin kovin ujo. Itte asiassa niin ujo ja söpö että haluaisin halata sitä just nyt. Vaan eipä tapahdu taaskaan mitään... ainakaan niin kauan kuin sama kyssäri säilyy: Mikä minä olen? Jos homobaariin menen niin veikkaan että epätietoisuus ja itsevarmuuden puute näkyy naamasta niin pahasti ettei kukaan tule jutustelemaan. Nyyh. :(
Toisaalta aina kun vähän raotan heterouden kulissia niin tulee hyvä mieli (kunnes taas tunne heittää häränpyllyä).
Pirun ärsyttävää ja välillä ahdistavaakin. Mitähän pitäisi tehdä? Ehkäpä auttaisi jos kertoisitte tän tekstin perusteella mitä tuli mieleen?
Sitten taas illalla näen kun joku söpö on kirjoitellut viestin ja lähettänyt sen sinne profiiliin. Ihan sellasta perus jutustelua eikä mitään 'nyt sitä lerssiä!' tyylistä tavaraa. Tulee niin hyvä mieli. Sitä jotenkin ajattelee että jos jotain ehkä sittenkin olis meneillään.... Kunnes taas saavillinen epätietoisuutta ja häpeääkin iskee niskaan yhtäkkiä ilman mitään laukaisevaa tekijää tai ennakkovaroitusta. Olen varmaan pahin mahdollinen esimerkki kaappihomosta. Helvetti sentään miten joku asia voi olla näin vaikea selvittää ittelleen!
Pitäis varmaankin vaan tarttua tilanteeseen rohkeasti kiinni ja kattoa miten käy. Jos seurustelu toimii niin homma selkiytyy myös ittelle ja sen jälkeen voi peiliä katsoessa todeta: olet homo ja thäts it. Homma selvä, kun tiedät mitä oot, tiedät mitä haluat.
Vaan mitäs jos se ei ookkaan mun juttu, tai oon niin epätietoinen ittestäni että lyön jarrut päälle ja menetän tilaisuuden tai loukkaan toista? Hankalin asia lienee se ettei minun gaydar toimi juuri ollenkaan. Pitäiskö suoraan vaan mennä jonkun 'siltä näyttävän' luo kysymään mitä kello on tai missähän on lähin kirjakauppa... ja siihen sitten perään 'tykkäätkö muuten kundeista'. Tuon kysyminen vilpittömästi ja kirkkain silmin vaatii vaan just sitä ittensä tuntemista joka multa puuttuu! ARRGH! Ja kun oon vielä täysin kokematonkin miesten suhteen. Täysi romantikko olen ja entäpäs jos toinen haluaakin vain seksiä? Siis tottakai seksi kuuluu parisuhteeseen mutta mulle se ei ainakaan ole sitä mitä pelkästään haen. Ihmissuhde on aina riski, joo tiedän, mutta raskaasti sen ottaa aina.
Yks pari vuotta nuorempi jannu ei pysty kattomaan mua silmiin ollenkaan ja näyttää olevan niin kovin ujo. Itte asiassa niin ujo ja söpö että haluaisin halata sitä just nyt. Vaan eipä tapahdu taaskaan mitään... ainakaan niin kauan kuin sama kyssäri säilyy: Mikä minä olen? Jos homobaariin menen niin veikkaan että epätietoisuus ja itsevarmuuden puute näkyy naamasta niin pahasti ettei kukaan tule jutustelemaan. Nyyh. :(
Toisaalta aina kun vähän raotan heterouden kulissia niin tulee hyvä mieli (kunnes taas tunne heittää häränpyllyä).
Pirun ärsyttävää ja välillä ahdistavaakin. Mitähän pitäisi tehdä? Ehkäpä auttaisi jos kertoisitte tän tekstin perusteella mitä tuli mieleen?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi sinua :( Tekstisi kuulosti niin tutulta... Itse olen pähkäillyt samojen tunteiden kanssa pian viisi vuotta ja pää alkaa olla totaalisen sekaisin. Häpeä, epätietoisuus, ailahtelevaisuus, itsesyytökset ja suuri himo samaa sukupuolta kohtaa vievät minua ja määrittelevät itselleni jo liikaa omaa persoonaani. Lähestulkoon elän näillä asioilla, vaikka seksuaalisuus on vain osa minua! Olen päättänyt mennä seksuaaliterapeutin juttusille että saan tolkkua elämääni. Lillun jossain välivaiheessa enkä saa otetta mistään... Syytän itseäni jatkuvasti ajatuksistani ja siitä etten saa itseäni "kuriin"...
...itseäsi syytä tuollaisista ajatuksista. Ja miten sinun pitäisi saada itsesi "kuriin"... Jos tunnet kiinnostusta samaan sukupuoleen, niin anna palaa vain... Nykyäänhän tuntuu ett eteenkin naisten keskuudessa on trendikästä olla Bi. Miehillä on varmaan vaikeampaa tunnustautua olevansa homo tai edes bi, mutta meidät naisethan hyväksytään jotenkin helpommin.
Itse olen elänyt pitkään kaapissa ja jopa heterosuhteessa, eli olin naimisissa ja minulla on myös lapsia. Helpotus oli äärettömän suuri, kun tunnustin itselleni, etten ole hetero enkä edes bi vaan täysi lesbo. Elämä on ollut paljon helpompaa sen jälkeen ja nyt saan olla täysin oma itseni.
Eli älkää turhaan kaapissa riutuko!
Ulos vain raamit kaulassa! =))
niinpä, itse elän tällä hetkellä heterosuhteessa ja lapsia on. siitä ne syyllisyyden tunteet ja häpeä varmaan kumpuaa.... ettei ole heille se mitä he tarvitsevat. mutta en voi enää itseäni kieltää, ei näin voi jatkua. se ei vaan ole mahdollista. haluan kuitenki pohtia tätä tarkkaan ja hartaasti, koska kyseessä on koko perhettä koskeva asia ja jokatapauksessa joku tulee kärsimään. mies kyllä tietää osittain ajatuksistani, mutta haluan ensin käydä juttelemassa jonkun kanssa joka on objektiivinen asian suhteen. jos vaikka palaset alkasivat loksahdella päässäni ja voisin luopua noista kuluttavista ja turhistakin itsesyytöksistä. vasta sen jälkeen ajattelen että pystyn puhumaan tästä perheen kanssa ja miettimään mihin suuntaan elämässäni lähden... voi meitä. mutta onneksi kukaan miestä ei ole yksin näiden kanssa, ja niistä voi jutella vaikkapa sitten täällä
Ai mitä tulee mieleen? Samaa kuin mulla, kaapissa on lämmintä, mukavaa. Joskus tulee ahtaanpaikankammo ja joskus sieltä haluu ulos. Sitten kun kattelet siitä kaapista ulos, niin alkaa tulemaan torikammo ja kaipaat takaisin sisälle lämpimään.
Yhteiskunta on heteronormatiivisuudessaan vielä niin yksinkertainen, että se ainoa ja oikea parisuhde tuntuu olevan miehen ja naisen välinen, koska siinä ns. perinteiset roolit tulee esille, kuten itsekin sanoit "Täysi romantikko olen ja entäpäs jos toinen haluaakin vain seksiä?". Samaa olen tässä myös ajatellut, täysin samoja ajatuksia, tuntuu kuin yhteiskunta ei tue homoseksuaalisia suhteita, vaan saan vaikutelman, että ne ovat vain seksisuhteita, joissa ei ole tunteita pelissä. Stereotypioita vai onko oikeasti näin, mene ja tiedä.
Häpeää herättää todellakin ja sitä kuuluisaa sekavuutta, mutta oletpa sentään bi.
- 20 vuotias homomies, ilmeisesti pian naisia iskemään.
Jos sinua kiinnostaa oma seksuaalisuutesi, tai et tiedä tarkalleen suuntautumistasi, käypä lukemassa blogi.fi/naive
Lukiolainen tyttö etsii seksuaalisuntautumistaan ja yrittää päästä koulun ohella siitä selville.
Kaipaan kommentteja, varsinkin rohkaisevia, sekä olisi mukava kuulla kokemuksia myös muilta.
Kaikki sukupuolet ovat tervetulleita ja kommentoimaan kirjoituksiani!
Kirjoitit olevasi pahin mahdollinen esimerkki kaappihomosta. Ehkä sinun ongelmasi ei ole kaappihomous, vaan itsensä hyväksyminen. Siihenhän liitty tuo yhtäkkinen häpeä yms. omaan toimintaan liittyen. Ennen kuin voit olla onnellinen tai tehdä kenestäkään toisesta onnellista, sinun täytyy hyväksyä itsesi. Jos tuo mainitsemasi ujo ja söpö kundi on myös miehiin päin, niin tietysti voisit kokeilla sitä seurustelua hänen kanssaan. Ensin sinun vain täytyisi rehellisesti kertoa hänelle mitä tunnet ja olet viellä hieman eksyksissä. Näin voisitte sopia yhdessä miten etenette yms. ja hänelle ei tulisi yllätyksenä jos joskus vaikka haluaisit sitä omaa aikaa itsesi pohtimiseen. Tärkeintä on olla siis hänelle rehellinen sitten jos yhteen päädytte.
Olen itsekkin paininut samojen asioiden kanssa, niin kuin varmasti kaikki meistä.
ihastuin puoli vuotta sitten kaverityttööni.. tyttö varmasti arvas sen mutta kun en itselleni halunnut myöntää tunteitani.. ainakaan selvinpäin, siitä ei tullut mitään kaveruutta kummempaa.. Meillä kuitenkin oli flirttiä ja kaikenlaista pientä halailua yms.. no se tyttö alkoi seurustella uudestaan ex-tyttöystävänsä kans.. ja silloi mä tajusin tunteeni..se oli kuitenkin myöhästä ekä se olis ollut edes reiluu tätä tyttöä kohtaan. Reilu kuukaus sitten tapasin yhden kundin ja ihastuin.. tyttöjä en ajatellut.. kunnes vk sit tapasin yhden tytön jonka kanssa synkkas.. menin leffaan sen kans ja nyt koko vkn must on tuntunut ko oisin unessa.. mikään ei tunnut todelliselta, enkä edelleenkään halua tunnustaa mahdollista bi-seksuaalisuuttani. tyttö tietää kundista ja on valmis tapaileen ns.kaverina kundista huolimatta.. ja nyt oon ihan pihalla kaiken tän tämmöisen kanssa.. enkä tiedä mitä teen.. jos vaan venaan et jotain tapahtuu..