Suuri itäsuomalainen metsänomistaja valitti kovasti lehdessä viime viikolla, että tuhansille hehtaareille istutettuja ulkomaista puulajia ei saa millään kaupaksi. Jopa sellunkeittoon puulaji ei kirjoituksen mukaan ole sopivaa. Valitettiin kovin, ettei ostajia ole löytynyt. Kysyin yhtiön edustajilta puun hintaa, olisin ollut kiinnostunut hankkimaan oksaista kuitupuuta sahattavaksi kuormalavojen tekoon ym. Soitettuani kävi hyvin selville, miksi puut eivät tee kauppaansa; pikkutukin, latvaläpim. alk. 13 cm, hinta oli tienvarressa 45 euroa kuutio! Samalla hinnalla sai toki n. 20 cm luokkaa olevia oksaisia isompiakin puita. Ei voi ymmärtää moista hinnoittelua, ainoa selitys on, että sellutehtaat maksavat lähes tuota hintaa kuitupuusta Itäsuomessa ja puusta on kova pula!
Turhaa valitusta
peiliin katsomisen paikk
1260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
siinä maksa, vaan sen matka metsästä laaniin. Tekisitkö itse ilmatteeks töitä?