Mikä

osapuolille ja yhteiskunnalle? Onko kukaan eroa harkinnut tullut miettineeksi? Kannattaa miettiä moneen kertaan miksi ero kaikkien kannalta paras.

Kuvitellaan tilanne, missä jompi kumpi vanhemmista näkee vihreämmän ruohon aidan toisella puolen ja hyppää sinne. Kyseessä voi olla vaikka työpaikkaromanssista alkunsa saanut tunne, joka johtaa ennen pitkää siihen, että se kotona oleva suuri rakkaus alkaa tuntua aika inhottavalta ja ei kun ero esille.

Toinen kuvaa tunnetta, että rakkaus vaan loppui ja kumppani on kuin veli/sisko, ei tunne enää seksihaluja ko ihmistä kohtaan.
Yhteistä on enää lapset ja velat. Tuttu tarina ja noita olen kuullut lukuisia ja erobuumi vaan jatkuu.

Osa "herää" tuossa vaiheessa pohtimaan sentään, voiko mitään vielä tehdä liiton pelastamiseksi, mutta osalle se on menoa, eikä edes haluta harkita mitään parisuhdeleiriä tms...

Ja ero tulee usein toiselle osapuolelle yllätyksenä ja jopa shokkina. Reaktiotkin ovat sitten laidasta laitaan. Sanotaan puolin ja toisin pahoja sanoja, joita kadutaan jälkeenpäin. Pahimmassa tapauksessa rakkaudella maailmaan saatettu jälkikasvu on todistamassa kiivaita riitoja.

Siitä alkaa tulla ensimmäinen "lasku". Lasten elämä on saanut järkytyksen ja se syöpyy ikuisesti lapsen mieleen. Alkaa näkymään koulussa, lapsi oireilee ja on masentunut ja ahdistunut. Lapsihan haluaa olla molemmille vanhemmilleen lojaali vaikka toinen ( molemmatkin) olisivat kuin rikollisia.

Samassa vaiheessa itse vanhemmat ovat niin puhki, että työnteosta ei tule mitään. Sairauslomaa ja se maksaa yhteyskunnalle( meille veronmaksajille). Jollekin ( usealle) jää ryyppyputki ainoaksi lohduksi ja saattaapa mennä työpaikka alta, terveys ja toimeentulo.

Siinä vaiheessa kun tavarat pakataan erilleen ja toisen on muutettava pois yhteisestä asunnosta, se tarkoittaa usein, että toinen muuttaa ainakin ensin vuokralle. Kuvitellaan tilanne, että toinen jää omistusasuntoon ja lunastaa toisen ulos. Harvoin noin käynee.

Oli miten oli molempien kulut elämiseen kasvavat. Jos äiti jää rivariin, hänen pitää selvitä asuntovelasta, isä muuttaa vuokralle ja kahden erillään asuvan asumiskulut ovat yhteensä mittavat.
Samoin kaikki muu eläminen maksaa eniten kun perhe on erillään.

Laskekaa huvikseen miten paljon rahaa jäisi, jos olisi yhteinen koti ja sen kulujen jakaminen, yhteinen ruokakaappi jne...puhumattakaan lasten vaatimista kuluista kahdessa eri kodissa. Kuljetukset edestakaisin, tarvikkeet kahteen kotiin jne...

Kukahan mahtaisi tehdä vaikka MOT-ohjelman: Kallis ero.
Ja mikä on loppupelissä lasku lasten pahoinvoinnista, joka juontaa juurensa perheen hajoamisesta. Heitä pahoinvoivia masentuneita, syrjäytyneitä lapsia on yhä enemmän.

Ymmärrän eron välttämättömyyden, jos perheessä on väkivaltaa,hallitsematonta päihteiden käyttöä jne, mutta kun noita ei ole, niin minne ne suuret tunteet katoavat 10 vuoden sisään? Ei pidä laittaa lapsiakaan, jos ei voi taata ehjää perhettä heille siihen saakka, kun lapset ovat kasvaneet kotoa ulos.
5145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lapsilla on paha olla, totta. Kulut tuplaantuvat, totta.

Olisiko minun pitänyt hyväksyä, että ex-puolisoni seurustelee ja makaa toisen (työkaveri) kanssa ?

Minkälaisen mallin lapset saisivat avioliitosta, jossa toinen vanhemmista seurustelee ulkopuolisen kanssa ? Ex ehdotti: hanki sinäkin oma seurustelukumppani. En lähtenyt kulissiin. Sinä siis lähtisit?

Äänestä
  • on kova hinta. Mikä sitten johtaa siihen, että parisuhde väljähtyy ja toinen osapuoli hyppää työkaverin sänkyyn? Harva tuollaista sietää, eikä pidäkään, vaan ehkä yksi erojen ehkäisy onkin, että siihen sitoudutaan, ja sitoudutaan hoitamaan parisuhdetta, jotta ei tule tarvetta syrjähyppyihin. Se lienee koko asian ydin, teillä ja heillä joille tulee kuvioihin mukaan syrjähypyt ja niiden kautta ero.

    Pitäisikö suomessakin olla vaikka viiden vuoden välein uusi vihkivala, joka ehkä vahvistaisi parisuhdetta? Ja ap:na, en koe että olen naiivi noissa eroasioissa. Olen aika iäkäs ja melkeinpä pakosti joutunut seuraamaan työnikin puolesta ja saati sitten tuttujen ja lähipiirin erojen/syrjähyppyjen seuraamuksia. Lapset kärsineet vanhempien erosta aika usein ja näkynyt koulussa ym... Olen itse eronnut "tosi juoposta" siinä vaiheessa, kun ei enää ollut pieniä lapsia. Lapset muistavat nyt aikuisina, etteivät kärsineet perheessä. Kulissit pysyivät aika hyvin. Pahinta oli että miehen rahat menivät viinaan ja minä jouduin hankkimaan jopa lisätyötä, jotta selvittiin. Kaikilla ei kulissit pidä, eikä tarvitsekaan pitää.

    Äänestä

Voi kuules, ei kukaan voi taata lapsille ehjää perhettä aikuisuuteen asti. Ei todellakaan kukaan. Katsos kun tulevaisuutta ei voi ennustaa.

Toivottavasti et kuvittele ettei sinun liittosi koskaan voisi päättyä eroon.

Äänestä

Voi kuules, ei kukaan voi taata lapsille ehjää perhettä aikuisuuteen asti. Ei todellakaan kukaan. Katsos kun tulevaisuutta ei voi ennustaa.

Jos menet takaamaan lapsille ettei perhe hajoa ennekuin he ovat aikuisia niin takaapa samalla ettei heidän lemmikkikissansa koskaan jää auton alle eikä isoisä sairastu syöpään.

Kommentoi aloitusta

on eron hinta kirjoitti:

osapuolille ja yhteiskunnalle? Onko kukaan eroa harkinnut tullut miettineeksi? Kannattaa miettiä moneen kertaan miksi ero kaikkien kannalta paras.

Kuvitellaan tilanne, missä jompi kumpi vanhemmista näkee vihreämmän ruohon aidan toisella puolen ja hyppää sinne. Kyseessä voi olla vaikka työpaikkaromanssista alkunsa saanut tunne, joka johtaa ennen pitkää siihen, että se kotona oleva suuri rakkaus alkaa tuntua aika inhottavalta ja ei kun ero esille.

Toinen kuvaa tunnetta, että rakkaus vaan loppui ja kumppani on kuin veli/sisko, ei tunne enää seksihaluja ko ihmistä kohtaan.
Yhteistä on enää lapset ja velat. Tuttu tarina ja noita olen kuullut lukuisia ja erobuumi vaan jatkuu.

Osa "herää" tuossa vaiheessa pohtimaan sentään, voiko mitään vielä tehdä liiton pelastamiseksi, mutta osalle se on menoa, eikä edes haluta harkita mitään parisuhdeleiriä tms...

Ja ero tulee usein toiselle osapuolelle yllätyksenä ja jopa shokkina. Reaktiotkin ovat sitten laidasta laitaan. Sanotaan puolin ja toisin pahoja sanoja, joita kadutaan jälkeenpäin. Pahimmassa tapauksessa rakkaudella maailmaan saatettu jälkikasvu on todistamassa kiivaita riitoja.

Siitä alkaa tulla ensimmäinen "lasku". Lasten elämä on saanut järkytyksen ja se syöpyy ikuisesti lapsen mieleen. Alkaa näkymään koulussa, lapsi oireilee ja on masentunut ja ahdistunut. Lapsihan haluaa olla molemmille vanhemmilleen lojaali vaikka toinen ( molemmatkin) olisivat kuin rikollisia.

Samassa vaiheessa itse vanhemmat ovat niin puhki, että työnteosta ei tule mitään. Sairauslomaa ja se maksaa yhteyskunnalle( meille veronmaksajille). Jollekin ( usealle) jää ryyppyputki ainoaksi lohduksi ja saattaapa mennä työpaikka alta, terveys ja toimeentulo.

Siinä vaiheessa kun tavarat pakataan erilleen ja toisen on muutettava pois yhteisestä asunnosta, se tarkoittaa usein, että toinen muuttaa ainakin ensin vuokralle. Kuvitellaan tilanne, että toinen jää omistusasuntoon ja lunastaa toisen ulos. Harvoin noin käynee.

Oli miten oli molempien kulut elämiseen kasvavat. Jos äiti jää rivariin, hänen pitää selvitä asuntovelasta, isä muuttaa vuokralle ja kahden erillään asuvan asumiskulut ovat yhteensä mittavat.
Samoin kaikki muu eläminen maksaa eniten kun perhe on erillään.

Laskekaa huvikseen miten paljon rahaa jäisi, jos olisi yhteinen koti ja sen kulujen jakaminen, yhteinen ruokakaappi jne...puhumattakaan lasten vaatimista kuluista kahdessa eri kodissa. Kuljetukset edestakaisin, tarvikkeet kahteen kotiin jne...

Kukahan mahtaisi tehdä vaikka MOT-ohjelman: Kallis ero.
Ja mikä on loppupelissä lasku lasten pahoinvoinnista, joka juontaa juurensa perheen hajoamisesta. Heitä pahoinvoivia masentuneita, syrjäytyneitä lapsia on yhä enemmän.

Ymmärrän eron välttämättömyyden, jos perheessä on väkivaltaa,hallitsematonta päihteiden käyttöä jne, mutta kun noita ei ole, niin minne ne suuret tunteet katoavat 10 vuoden sisään? Ei pidä laittaa lapsiakaan, jos ei voi taata ehjää perhettä heille siihen saakka, kun lapset ovat kasvaneet kotoa ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu