Pattayaa en suosittelisi muille kuin ehkä sinkkumiehille,ei missään nimessä ainakaan perheille.Niin paljon parempia vaihtoehtoja on Thaimaa pullollaan!Tyttöbaaria tyttöbaarin perään,kurjat rannat,samea ja likainen vesi,kaduilla haisee viemärit ja paska.Itsensä myyminen on enemmän kuin hyvin esillä. Ostosmahdollisuudet oli hyvät, ihmiset mukavia ja ruoka hyvää, mutta en enää Pattikselle lähtis. Niin monesta muustakin paikasta Thaimaassa löytyy nämä hyvät puolet ja paljon enemmänEsimerkiksi Phuket on paljon parempi paikka, sitä voi suositella ihan kaikille.Ihanat rannat, paljon puhtaampaa, melkein samoissa hinnoissa mennään ja mageille lähisaarille pääsee nopeasti.
Ei hyvä.
Tsud
271146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
ei ole Thaimaa,
Pattaya on Pattaya!
Jos haluaa perinteistä Thaimaata nähdä, on syytä suunnata jonnekin muualle.
Pattayalla on aivan omat kasvonsa, paljon muutakin kuin tytöt ja baarit, joten suotakoon meille se ilo käydä siellä yhä edelleenkin, kerta toisensa jälkeen.
Katson oikeudekseni valita itse lomailukohteeni ja kaikki muutkin saavat päättää itse tekemisistään!
Aurinkoista Thaimaan lomaa kaikille!
Tulihan se tamarixenkin tausta lopulta selville. Se ei aina tullut tarpeeksi selville tuolla monikulttis-palstalla. Jos omat juuret kuuluu johonkin maaperään, muilta ei voi odottaa samaa hyväksyntää ja ymmärrystä mitä tyrkky huorakauppa thaikuissa vaatii. Siis tämä seksiturismi thaikuissa on MIEHILLE suunnattu, joten tottakai ne hyväksyy. Me muut ja etenkin naiset voimme kyseenalaistaa koko seksiturismin, mikä on myäs phuketin todellisuutta nykyisin. Enkä puhu mitään mutu- tuntumaa vaan olen itse siellä ollut.
MENE TÖIHIN TÄÄLTÄ TUHLaaMASTA VERONMAKSAJIEN RAHOJA!!
olla liian pienet ympyrät sulla Pattayalla.Olisit uskaltanut mennä muuallekin kuin rantakadulle ja 2 roadille niin olisit nähnyt muutakin Pattayaa.Kävitkö esim uivilla markkinoilla ??
ja hauskaa riittää kaikille, kun on oikea asenne, menen taas Pattayalle on niin paljon valinnan varaa golf kentissäkin (22 kpl), ja todennäköisesti Pattayalle ei pääse tulemaa sitä isoa aaltoa, Puheketissa on aina pieni pelko pers....
No, se hauskuus loppuu kyllä lyhyeen kun se kuppainen pukki tulee kotiin ! Yleensä fiksut puolisot ei päästä äijiä lähellekään thaikkulaa. Yhdessä koko perhe voi sitten valita jonkin mukavamman kohteen ja lähempää.
mene sinä ryhävalas vain sinne kadulle jakamaan sitä lorttoas.
Siinä vasta koko perheen lomakohde. On laajasti historiaa vaikka vuodenkin lomalle tai enemmänkin. Kaupankäynti on edullista ja asuminen halpaa. Aurinko paistaa ja meri kutsuu aaltoihinsa. Koko perheen kohde.
THAIMAA on koko perheen lomakohde ja PATTAYA ahhh vimosenpäälle PARAS.
Egypti on paskanen ja saa taatusti vatsataudin, Tunisia myös, rantoja myöten ja ihmiset ERITTÄIN epäystävällisiä, Kreikka, Italia, Espanja kalliita "supermarketti turistirysiä", Turkki koko maailman mittapuun mukaan surkeinta paskaa, niin ruoka, ihmiset, varkaat, puhtaus..jne. Bulgaria ja Turkki ovat sosiaalipummien lomakohteet, niissä ei käy kuin pikkuraha örveltäjät.
Suositellaan perheille ja naisturisteille lähikohteita, joissa naisturistia kohdellaan kuin kukkaa kämmenellä. Minuakin kutsutaan aina prinsessaksi jne .Tällaistahan ei koskaan tapahtuisi thaikkulassa, jossa vain äijät merkkaa jotakin.
valheelisessa kulttuurissa voi kutsua kaltaistasi ryhävalasta prinsessaksi. Maksatko siitä kuinka paljon?
Miehiset miehet ei. Kaikki eivät olekaan moukkia.
....Pattijokea, jotka siitä ei mitään ymmärrä, siellä saa, siellä näkee, siellä kokee, siellä maistaa, aitoa thaimaalaista 50kg ja 155cm kokoista Thaimaan herkkua, aamulla, päivällä, illalla ja yöllä!!!!!!!
Otan osaa. Joskus teille seksituristeille on hyväksikin, ettette tiedä mitä teistä naiset ajattelee. Teillehän ja teidän maksullisille marakateille nauretaan. Jos teitäkään ei miksikään noteerata, ei teidän panojannekaan.Tätäkö mielikuvaa haluat ylläpitää ihan tietoisesti ?
Tuolla ulkomaanyksikössä Suomessakin ne vanhat papat rumine thaipanoineen jonottaa thaikun papereita kuntoon eikä voi kun sääliä kumpaakin osapuolta.
ketään panemaan itseäsi hullu Amalia, on varmaan vaikeaa elää tuollaisena rumana läskikasana, et silti ansaitse sääliä. Kiva lähteä taas Thaimaan paratiisiin, ja EHDOTTOMASTI Pattayalle, siellä ne namuset vartoo.
Mikähän olikaan se suojaikäraja ? Onko sulla jotenkin alempi vai ?
ketään panemaan itseäsi hullu Amalia, on varmaan vaikeaa elää tuollaisena rumana läskikasana, et silti ansaitse sääliä. Kiva lähteä taas Thaimaan paratiisiin, ja EHDOTTOMASTI Pattayalle, siellä ne namuset vartoo
Paskajoesta ja thaikkulasta.
yksinkertaisinkin sen tajuaa, eli JOPA sinä olet sen tajunnut. Sitä et tosin ymmärrä ettei Paskajoki ole Thaimaassa vaan täällä SUOMESSA, jossa kaltaisesi läskilehmät koittavat provosoida meitä komeita miehiä valitsemaan kaltaisiasi ryhävalaita, EI KIITOS.
Komea mies saa lähes kenet vaan, mutta puhu sinä vaan omasta puolestasi.
Rumat ja läskit luuserilorttoäijät saa mitä jää heitteille. Vai komea...
kas komea mies saa "kenet vaan", eli EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA valitse SUOMALAISTA LÄSKIÄMMÄÄ, joka on ehdottomasti pohjanoteeraus, thaimaalainen Nainen on valovuoden edellä suominorsua.
vastaan tähän ton tunisian takia,ihmiset,kaikki pummaa, vedättää, huijaa minkä pystyy/kykenee/ osaa ym ym,joka paikassa yritetään ylihintaa.Ainut missä homma toimi niinkuin suomessa,oli palvelu golfkentällä,rahat tiskiin ,griinfee kärryyn ja eikun pelaamaan ei näkyny kerjäläisiä.
mutta sitten se kaiken huippu kotiin lähtiessä, passintarkastaja pummas dinaareja ja euroja,lapsilleen muka, kolme kertaa sanoin ettei ole,ennenkuin löi leimat passiin,ja pääsin meneen,
jotta EI tarvii siihen maahan enää mennä.
tammikuussa pattayalle siellä en oo pummeihin törmänny ja golfikin on halvenpaa.
Hei, Pattayalla asuu ihan normaaleja ihmisiä, ihan normaaleja perheitä, jotka viettävät ihan normaalia elämää käyden normaalisti töissä, koulussa ja kasvattaen lapsiaan - ja he viis veisaavat seksiturismista ja kaikenmaailman rupusakista, joka sinne tulee pönkittämään egoaan.
Totta, Pattayalla on baareja, paljonkin, mutta ei niitä tarvitse mennä etsimään. Voi kävellä muualla ja olla näkemättä niitä lainkaan. Jos hakeutumalla hakeutuu sellaisille kaduille, joilla on 'lihaa tarjolla', ei ole ihme eikä mikään, että sitä myös näkee, jopa sokeakin. Mutta nämä tavalliset työssäkäyvät ihmiset (niin thaimaalaiset kuin suomalaisetkin) eivät tuollaisissa paikoissa liiku, eikä heidän tarvitse. Ne ovat turistirysiä, ja jos joku naisturisti (tai miksei miesturistikin) sinne menee ja näkemästään ärsyyntyy, se on oma vika.
Yhtä lailla voisi sanoa, että Hesa on huono paikka, kun siellä keskellä päivääkin näkee humalaisia pultsareita kaduilla suorittamassa tarpeitaan ja venäläisiä huoria vonkaamassa asiakkaita! Siis, ei kannata matkustaa Hesaan! Hyi, pahuuden ja synnin mesta!
Älkää olko lapsellisia, ihmiset. Kaupunki kuin kaupunki, joka paikassa ovat huonot puolet ja hyvät puolet. Joka paikasta voi kaivaa esiin huoralat ja juoppolat, ei Pattayaa tarvitse sellaiseksi mennä leimaamaan vain sen perusteella, mitä yksi ärsyyntynyt turisti on kohdannut jollain pikku-soilla etelä-Pattayalla kävelykadun tietymillä...
Joo, ei Pattayalla päiväsaikaan kulkiessa joudu herkkähipiäisempikään näkemään mitään sieluaan haavoittavaa, jos ei väen vängällä työnnä itseään tyttöbaareihin. Köyhään maahan ei kannata matkustaa sillä mielellä, että kaiken pitää olla samanlaista kuin Kauniaisissa. Pattayalla on muutamat alueet, joissa illalla on villimpi meno, mutta suurin osa kylästä on melko tavallista aluetta kauppoineen, asuntoineen, ravintoloineen. Ja siellä turistialueillakin on kyllä kaiken maailman paitakauppiaat ja taksikuskit enemmän farangien kimpussa kuin tytöt.
Hieno kommentti, kiitos.
Vaniljanna, iso kiitos myös sinulle
siitä, että viitsit vastailla asiallisesti
ja perustellusti näihin häiriintyneen
Amalian törkyihin.
Vaikka miten ylistelisit paskajokea, se ei siitä muutu.
Nyt se sato lumen jo Paskajoelle, joten täytyy seurailla jalanjäjistä, mistä sitä pillua oikein löytyisi. Rykimähän on menossa eli Vaatimet antavat nyt hirvaille eli tämä Amalia harrastaakin seksiä porojen kanssa.