Ystävät

Muutama pyyntö ----

1) Kaikki winkapitalaiset: Pankaa tässä vaiheessa paperille kaikki epäoikeudenmukainen kohtelu viranomaisten taholta ja samoin näillä sivuilla teihin kohdistuneet herjaukset. Tietoja tarvitaan. Kaikissa tapauksissa, jos mahdollista, päivämäärä, kellon ajat ja mahdolliset todistajat.----

2) Pankaa ylös kaikki lääkärissäkäynnit ja syy niihin sekä muistakaa pyytää lääkäriltä todistus käynneistänne. Ottakaa kopio myös kaikista lääkärille jättämistänne sairauksien kuvauksista. Niitäkin tarvitaan. ----

3) Pankaa paperille myös hyvät muistot. Niitä on runsain mitoin ja lisää on tulossa. ----

4) Ollaan vastaamatta näillä ja muilla vastaavilla sivuilla esitettyihin ilkeyksiin tms. Ne jotka niitä harrastavat, jatkakoot samanmielisten kanssa jutustelua. Heillekin näyttää riittävän seuraa. ----

He ovat onnistuneet loukkauksissaan.
He ovat onnistuneet haavoittamaan.
He ovat osaltaan olleet ajamassa ilkeyksineen ja panetteluineen yli kymmenen ahdingossa ollutta wincapitalaista itsemurhaan.

-------

Olemme oma porukkamme emmekä ole tahtoneet kenellekään pahaa. Ja näin myös jatkossa.
22595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

syyttävän sormen Oulun vankilan suuntaan:

"He ovat osaltaan olleet ajamassa ilkeyksineen ja panetteluineen yli kymmenen ahdingossa ollutta wincapitalaista itsemurhaan. "
- Siellä istuu se heppu jolta voi kysellä sivujen sulkeutumisesta. Ei kait noista kymmenestä ketään olisi tappanut itseään elleivät sivut olisi menneet kiinni? Todistakaa nuo 10 itsemurhaa, ja Hannu saa vielä 10 kuolemantuottamussyytettä.

Äänestä
  • Kuka kirjoitteli ja kuka kirjoittelee näillä sivuilla ja lehtiin. Olipa lopputulema mikä tahansa, täällä kirjoitelleet ovat kirjoitteluistaan vastuussa. Henkilökohtaisesti.

    Ja täällä ilkeyksiä kirjoitellet ovat osallisena yli kymmenen hengen itsemurhiin.
    Kukaan muu kuin sinä ei ole puolestasi täällä kirjoitellut.
    Vielä kerran: Sinä ja kaltaisesi olette omista teksteistänne vastuussa. Eivät ketkään muut.

    Olette minun ajatuksissani murhaajia, saittepa osasyyllisyydestä kuolemantuottamukseen rangaistuksen tai ette. Ja mitä henkensä menettäneitä ja heidän omaisiaan ja lähipiiriään teidän rankaisemisenne auttaa.

    Äänestä

  • kirjoitteli kirjoitti:

    Kuka kirjoitteli ja kuka kirjoittelee näillä sivuilla ja lehtiin. Olipa lopputulema mikä tahansa, täällä kirjoitelleet ovat kirjoitteluistaan vastuussa. Henkilökohtaisesti.

    ...ole peiliinkatsomisen paikka kaikilla, jotka siihen leikkiin osallistuivat. Suurin "syyllinen"ainakin välillisesti näihin väitettyihin itsemurhiin istuu todellakin siellä Oulussa tutkintovankeudessa.

    Kuka on todistanut, että itsemurhat johtuivat juuri Wc- touhuista, tai sen jälkeisistä tapahtumista? Taitaa senkin tiedon luotettava tietolähde olla ABC- huoltoaseman kahvio, tai takatukkaisiin erikoistuneen parturin tuoli.

    Äänestä

  • kirjoitteli kirjoitti:

    Kuka kirjoitteli ja kuka kirjoittelee näillä sivuilla ja lehtiin. Olipa lopputulema mikä tahansa, täällä kirjoitelleet ovat kirjoitteluistaan vastuussa. Henkilökohtaisesti.

    Ja täällä ilkeyksiä kirjoitellet ovat osallisena yli kymmenen hengen itsemurhiin.
    Kukaan muu kuin sinä ei ole puolestasi täällä kirjoitellut.
    Vielä kerran: Sinä ja kaltaisesi olette omista teksteistänne vastuussa. Eivät ketkään muut.

    Olette minun ajatuksissani murhaajia, saittepa osasyyllisyydestä kuolemantuottamukseen rangaistuksen tai ette. Ja mitä henkensä menettäneitä ja heidän omaisiaan ja lähipiiriään teidän rankaisemisenne auttaa.

    ..., että forumikirjoittelijat eivät ole tuoneet, saati sitten vieneet kenenkään rahoja. Jos joku ei kestä elämänmenoa, niin se on sen oma valinta. Sellanen joka päättää päivänsä oman käden kautta on heikko ihminen ja se haluaa jättää tekemisensä muiden selvitettäväksi ja hoidettavaksi. Eli luuseri, joka siirtää vastuun ja selvittämisen muille.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    Ja täytyy myös muistaa eräs oleellinen juttu: VERKKOKESKUSTELUITA EI OLE PAKKO LUKEA!

    Äänestä

  • AdaFlink kirjoitti:

    ..., että forumikirjoittelijat eivät ole tuoneet, saati sitten vieneet kenenkään rahoja. Jos joku ei kestä elämänmenoa, niin se on sen oma valinta. Sellanen joka päättää päivänsä oman käden kautta on heikko ihminen ja se haluaa jättää tekemisensä muiden selvitettäväksi ja hoidettavaksi. Eli luuseri, joka siirtää vastuun ja selvittämisen muille.

    Ja mitaan ette voi...

    Olet omista kirjoituksistasi vastuussa. Olet itse vastuussa eikä kukaan muu.

    Olet osoittautunut yhdeksi niistä inhoista, jotka ovat olleet ajamassa muutoinkin ahdingossa olevia ihmisiä epätoivoisiin tekoihin ja itsemurhiin.

    Olet onnistunut tavoitteessasi haavoittaa ja nujertaa.

    Tämä tunnollasi saat elää lopun elämääsi saitpa sakkoja, vankeutta tahi rangaistiinpa miten muutoin tahansa tai ei ranagaista laisinkaan.

    Omantuntosi kanssa kuljet aina - vietät päiväsi ja ehkä yhä unettomammiksi käyviä öitä.

    Äänestä

  • jos kuka kirjoitti:

    ... on puhdas. En ole ainakaan kössinyt kenenkään rahoja. Jos totuuden kertomista pidetään solvauksena, niin siitä vaan hoidatte jutun poliisille.

    Teille muuten alkaa tulla pikkuriikkisen kiirus rikosilmojen tekoon vaahtoamistanne solvauksista. Katos tomppeli, kun se on niin, että se pelkkä forumilta koppaaminen ei riitä, vaan niiden viestien pitää löytyä myös Suomi24 -arkistosta. Kuinkahan kauan Suomi24:llä on velvollisuus säilyttää viestejä (poistettujakin) IP:eineen arkistossaan? Mietipä sitä. Luuletko hömppä oikeesti, että pelkästään forumilta kopioitu viesti riittää todistamaan jonkun solvauksen? Tehän tunnetusti lainaatte eri asiayhteyksistä juttuja ja liimatte jonkun asiayhteydestä irrotetun jutun toiseen juttuun, että saisitte jutun näyttämään haluamaltanne. Olette te kyllä niin kieroa sakkia, että kaikki teiltä luonnistuu.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • kirjoitteli kirjoitti:

    Kuka kirjoitteli ja kuka kirjoittelee näillä sivuilla ja lehtiin. Olipa lopputulema mikä tahansa, täällä kirjoitelleet ovat kirjoitteluistaan vastuussa. Henkilökohtaisesti.

    Ja täällä ilkeyksiä kirjoitellet ovat osallisena yli kymmenen hengen itsemurhiin.
    Kukaan muu kuin sinä ei ole puolestasi täällä kirjoitellut.
    Vielä kerran: Sinä ja kaltaisesi olette omista teksteistänne vastuussa. Eivät ketkään muut.

    Olette minun ajatuksissani murhaajia, saittepa osasyyllisyydestä kuolemantuottamukseen rangaistuksen tai ette. Ja mitä henkensä menettäneitä ja heidän omaisiaan ja lähipiiriään teidän rankaisemisenne auttaa.

    luettuani kirjoituksesi, olen siis murhaaja....sinä olet syyllinen tekooni...vain sinä

    Äänestä

  • hirtehen kirjoitti:

    luettuani kirjoituksesi, olen siis murhaaja....sinä olet syyllinen tekooni...vain sinä

    höpötysten takia itsensä tappaa, niin ei siinä kyllä ihmiskunta mitään menetä!

    Äänestä

  • kirjoitteli kirjoitti:

    Kuka kirjoitteli ja kuka kirjoittelee näillä sivuilla ja lehtiin. Olipa lopputulema mikä tahansa, täällä kirjoitelleet ovat kirjoitteluistaan vastuussa. Henkilökohtaisesti.

    Ja täällä ilkeyksiä kirjoitellet ovat osallisena yli kymmenen hengen itsemurhiin.
    Kukaan muu kuin sinä ei ole puolestasi täällä kirjoitellut.
    Vielä kerran: Sinä ja kaltaisesi olette omista teksteistänne vastuussa. Eivät ketkään muut.

    Olette minun ajatuksissani murhaajia, saittepa osasyyllisyydestä kuolemantuottamukseen rangaistuksen tai ette. Ja mitä henkensä menettäneitä ja heidän omaisiaan ja lähipiiriään teidän rankaisemisenne auttaa.

    "Olipa lopputulema mikä tahansa, täällä kirjoitelleet ovat kirjoitteluistaan vastuussa. Henkilökohtaisesti. "

    Jaa-a. Se tuleekin olemaan kova paikka Naamarimiehelle/Akhmedille, Liekkimiehelle, FYI:lle, Göbbelsille...

    "Ja täällä ilkeyksiä kirjoitellet ovat osallisena yli kymmenen hengen itsemurhiin. "

    Kun näkisi edes, että: 1) tuollaisia itsemurhia on edes tapahtunut, b) ne liittyvät jotenkin Winkkariin ja 3) itsarin tehneet ovat edes nähneet tämän palstan kirjoituksia. Jollet noita pysty osoittamaan, olet turha poskien louskuttaja. Jos noita itsemrhia tosiaan on ollut, pitäisin paljon todellisempana syynä sitä että eivät kestäneet sitä kun huijarit veivät rahat.

    "Olette minun ajatuksissani murhaajia,"

    No jaa, sinä oletkin viimeisen päälle pösilö.

    Äänestä

  • jos kuka kirjoitti:

    Olet omista kirjoituksistasi vastuussa. Olet itse vastuussa eikä kukaan muu.

    Olet osoittautunut yhdeksi niistä inhoista, jotka ovat olleet ajamassa muutoinkin ahdingossa olevia ihmisiä epätoivoisiin tekoihin ja itsemurhiin.

    Olet onnistunut tavoitteessasi haavoittaa ja nujertaa.

    Tämä tunnollasi saat elää lopun elämääsi saitpa sakkoja, vankeutta tahi rangaistiinpa miten muutoin tahansa tai ei ranagaista laisinkaan.

    Omantuntosi kanssa kuljet aina - vietät päiväsi ja ehkä yhä unettomammiksi käyviä öitä.

    Mene siitä vikisemästä. Et sinä ketään pysty syyllistämään. Et ainakaan ketään sellaista jolla on terve todellisuudentaju. Sinun kannattaisi lakata valehtelemasta itsellesi ja myöntää että osallistuit Suomen suurimpaan talousrikokseen.

    Äänestä

> He ovat osaltaan olleet ajamassa ilkeyksineen ja panetteluineen yli
> kymmenen ahdingossa ollutta wincapitalaista itsemurhaan.

Vai on yli kymmenen WC-rosvoa ajettu itsemurhaan?

Kerro ihmeessä tapausten yksityiskohdat, niin varmistetaan ne. Veikkaisin ettet mitään yksityiskohtia kykene kertomaan vaan kyse on tuossakin samasta paskan kirjoittelusta kuin itse WC-kerhossa muutenkin on ollut.

Mikäli itsemurhia olisi esiintynyt WC-rikollisilla, niin tämähän vain osoittaisi sen, että WC-kerhossa on sentään muutama sellainen ihminen ollut joka on lopulta ymmärtänyt rikostensa seuraukset ja vetäneet siitä omat johtapäätöksensä hinaamalla itsensä kattokiikkuun ja yrittämällä näin sovittaa rikoksensa.

Itse kyllä rohkenen vahvasti epäillä sitä, että WC-rikollisissa kenestäkään olisi niin paljoa miestä että kykenisivät rikoksensa sovittamaan tuolla tavalla kunnialliseen japanilaiseen tyyliin.

Äänestä

5) Laittakaa myös paperille jokainen euro ja sentti jonka menetitte ponziin. Tämä paperi kannattaa toimittaa myös poliisille niin ei mene hukkaan.

Äänestä

Jotta viranomaisrikolliset ja mm. ESK (Eurooppalaisten salaseurojen keskusliitto) pääse käsiksi tärkeisiin todisteisiin katsokaa elokuva nimeltä papillon niin tiedätte oivan kätköpaikan todisteille.

Äänestä
  • Kansainvälinen valuutan heitto on niin kovaa peliä, ettei siellä muutaman pään irtoilua pidä ihmetellä. Riskit ovat kovat ja se pitää tiedostaa jo mukaan lähtiessä.

    Äänestä

  • Toivottavasti rahoja ei ole laitettu sponsorien osalta "köntteihin", kun on jo muutenkin niin likaista tuo touhu WinCapitassa.

    Ikävä olisi valtiokonttorin virkailijoiden "könttipankkien" rahoja laskeskella ja valtiolle tilitellä.

    Äänestä

"Ottakaa kopio myös kaikista lääkärille jättämistänne sairauksien kuvauksista. Niitäkin tarvitaan."

Yritättekö todistaa, että winkkarilaisuus ei olekaan sikainfluenssa, vaan jokin muu tauti?

"yli kymmenen ahdingossa ollutta wincapitalaista itsemurhaan. "

Kas, kun kukaan ei ole koskaan pystynyt osoittamaan mitkä nuo itsemurhat ovat ja miten ne liittyvät Winkkariin. Takatukallakin oli mennyt sormi suuhun, kun poliisi kysyi mitä itsemurhia tarkoitat.

Äänestä
  • Oliko se Takatukka-Jukka?

    Äänestä

  • yleisiä silloin kuin epäilys iskee ja mailama romahtaa. Tukea kuin on nimenomaan haettu epävarmuuteen ja tunne siitä, ettäm on jossakin suuressa mukana on niin hyvä, että pienet epäloogisuudet kuten 400% voitot eivät epäilytä yhtään.

    Sitte ´kuin ei enää voi uskoa kuin todisteet kasvavat päässä suuremmiksi ja suuremmiksi lopulta tapahtuu hajoamainen. Silloin alakavat itsesyytökset ja ne on se syy itsemurhiin. Ei muut ihmiset ja niiden puheet ja pilkka. Oman usko ja sitten itsesyytökset se on se resepti.

    Äänestä

  • itsemurhat ovat kirjoitti:

    yleisiä silloin kuin epäilys iskee ja mailama romahtaa. Tukea kuin on nimenomaan haettu epävarmuuteen ja tunne siitä, ettäm on jossakin suuressa mukana on niin hyvä, että pienet epäloogisuudet kuten 400% voitot eivät epäilytä yhtään.

    Sitte ´kuin ei enää voi uskoa kuin todisteet kasvavat päässä suuremmiksi ja suuremmiksi lopulta tapahtuu hajoamainen. Silloin alakavat itsesyytökset ja ne on se syy itsemurhiin. Ei muut ihmiset ja niiden puheet ja pilkka. Oman usko ja sitten itsesyytökset se on se resepti.

    Siinähän tapauksessa suurimpia syyllisiä oletettuihin itsemurhiin olisivat Göbbelsin tapaiset sponssinpökäleet, jotka valehtelevat valehtelemisesta päästyäänkin. Yrittävät siten ylläpitää kusetuksen fasaadia pystyssä, jotta voisivat kynsin hampain pitää kiinni rikoshyödystään. Iljettävä tyyppi kerta kaikkiaan.

    Äänestä

  • syylliset... kirjoitti:

    itsestään ja turha ruokkia itsemurhia keksimällä niille joitain muita syitä, syy on aina henkilössä itsessään.

    Äänestä

  • > Yritättekö todistaa, että winkkarilaisuus ei olekaan sikainfluenssa,
    > vaan jokin muu tauti?

    Itsestä on halventavaa verrava wincapita-ponzia ja sen takana oleva sponzori-rikollisia johonkin suhteelliseen harmittomaan sikainfluenssaan.

    Itsestä tuntuu että Wincapita on ennemmin pahanlaatuinen syöpä ja älyllinen kehitysvammaisuus samassa paketissa. Onneksi tauti alkaa olla jo hoidossa ja lääkkeet löytymässä siihen. Ei muuta kuin kuritushuonetta muutama vuosi kaikille sponsoreille ensihoidoksi ja jälkilääkityksenä niiden tunkeilta rosvottujen WC-rahojen palautus korkoineen rikoksen uhreille. Eiköhän se sairaus sillä paranemaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyvät kirjoitti:

Muutama pyyntö ----

1) Kaikki winkapitalaiset: Pankaa tässä vaiheessa paperille kaikki epäoikeudenmukainen kohtelu viranomaisten taholta ja samoin näillä sivuilla teihin kohdistuneet herjaukset. Tietoja tarvitaan. Kaikissa tapauksissa, jos mahdollista, päivämäärä, kellon ajat ja mahdolliset todistajat.----

2) Pankaa ylös kaikki lääkärissäkäynnit ja syy niihin sekä muistakaa pyytää lääkäriltä todistus käynneistänne. Ottakaa kopio myös kaikista lääkärille jättämistänne sairauksien kuvauksista. Niitäkin tarvitaan. ----

3) Pankaa paperille myös hyvät muistot. Niitä on runsain mitoin ja lisää on tulossa. ----

4) Ollaan vastaamatta näillä ja muilla vastaavilla sivuilla esitettyihin ilkeyksiin tms. Ne jotka niitä harrastavat, jatkakoot samanmielisten kanssa jutustelua. Heillekin näyttää riittävän seuraa. ----

He ovat onnistuneet loukkauksissaan.
He ovat onnistuneet haavoittamaan.
He ovat osaltaan olleet ajamassa ilkeyksineen ja panetteluineen yli kymmenen ahdingossa ollutta wincapitalaista itsemurhaan.

-------

Olemme oma porukkamme emmekä ole tahtoneet kenellekään pahaa. Ja näin myös jatkossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu