Lähihoitaja opinnot

Mulla jäi lähihoitaja koulu kesken 1,5 vuotta sitten ja nyt kysyisinkin että kun haluan tuon viimeisen vuoden suorittaa loppuun aikuiskoulutuspuolella. Niin siis että jos haen sinne nyt opiskelemaan niin lukeeko ne mitään hyväks mun todistuksesta? Mulla on kaikki perusopinnot takana olis vaan suuntautuminen edessä. Vai joudunko käymään koko koulun uudelleen? Vai vaan sen viimesen vuoden?
71087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eli suoritat vain sen puuttuvan viimeisen vuoden. Muuten koulutus kelpaa. Tutkinnon perusteet on uudistettu viimeksi 2003, joten koulutuskaan ole muuttunut opiskeluajoistasi, tosin parhaillaan laaditaan uusia tutkinnon perusteita opetushallituksessa. Lisäksi keskeytyksestä on noin vähän aikaa, joten kaikki on luettava hyväksi mikä on suoritettu.

Äänestä
  • mennä mahdollisimman nopeasti suorittamaan se koulu loppuun. Kun valtakunnalliset opetussuunnitelmat saadaan pian uudistettua, niin hyväksi ei varmaan lueta muuta kuin se, mikä vanhoista opinnoista kelpaa uusiin kriteereihin suhteutettuna.

    Jos olisin itse jättänyt koulun kesken 1999 ja haluaisin nyt jatkaa suuntaaviin, niin varmasti saisin suorittaa lähes kaiken alusta ja tehdä näytötkin päälle, kun niitä ei silloin ollut.

    Äänestä

  • nyt, kirjoitti:

    mennä mahdollisimman nopeasti suorittamaan se koulu loppuun. Kun valtakunnalliset opetussuunnitelmat saadaan pian uudistettua, niin hyväksi ei varmaan lueta muuta kuin se, mikä vanhoista opinnoista kelpaa uusiin kriteereihin suhteutettuna.

    Jos olisin itse jättänyt koulun kesken 1999 ja haluaisin nyt jatkaa suuntaaviin, niin varmasti saisin suorittaa lähes kaiken alusta ja tehdä näytötkin päälle, kun niitä ei silloin ollut.

    Eli nopeasti mun pitää sitte tammikuun yhteishakuun hakea. Kun muuten ei sitä opiskeluoikeutta saa kun meni yli se opintoaika silloin(sairastuin). Tosin nuo muutokset kestää aikansa ennen kuin tulevat edes voimaan. Tosin en laske sen varaan. Toivon vaan että pääsen sisään ja jatkamaan:). Kiitokset kaikille neuvoista.

    Äänestä

  • epwpelp kirjoitti:

    Kun aloitin 2004 syksyllä niin mulla ei ollut vielä näyttöjä. Mitä se tarkoittaa? En oo koskaan tehnyt mitään näyttöjä kun menin vanhan opintosuunnitelman mukaan. Tarkottaako se että joudun kaikki työharjoittelut käymään uudestaan?! Ei kai:/.

    Äänestä

  • qwoeila kirjoitti:

    Kun aloitin 2004 syksyllä niin mulla ei ollut vielä näyttöjä. Mitä se tarkoittaa?

    -Saattaa olla että Lh tutkintoa on viimeksi uudistettu 2001, mutta eipä sillä ole väliä. Tuo vuosiluku oli merkattu opetushallituksen laatimaan suunnitelmaan,jota katsoin sivuilta, varmaan se on viimeisin voimassaoleva(?) Nämä on niin monimutkaisia juttuja...

    -Näytöt tulivat pakolliseksi myös "nuorisopuolen" tutkintoihin 2006 (aiemmin olivat vain aikuiskoulutuksessa), niitä sisältyy koulutukseen useita, ainakin 4. Ne, siis näyttösuunnitelmat, on sellaisia muutaman kymmenen kohdan listoja, jotka annetaan opiskelijalle täytettäväksi ennen näyttöviikkoa.Suunnitelma tarkastetaan, eikä näyttöviikkoa voi aloittaa ennenkuin opettaja on suunnitelman hyväksynyt. Yksi kohta voi olla esim tälläinen : "[opiskelija] työskentelee itsenäisesti kuntoutumisen suunnitelman mukaisesti ja arvioi työskentelyään sekä tekee yhteistyötä kuntoutujan, hänen verkostonsa ja palveluverkoston kanssa" Sitten opiskelijan pitää kirjoittaa jokin teko, mitä aikoo työpaikalla näyttöviikolla tehdä, jotta kyseinen paperissa lukeva kohta täyttyy. Näyttöviikko arvioidaan numeroilla 1-5. Viikon jälkeen täytellään toinen paperi, jossa arvioidaan itseä, mitä tuli tehtyä ja miten. Viikon lopuksi pidetään reilun tunnin arviointikeskustelu opettajan ja ohjaajan kanssa. Lisäksi näyttöviikkoihin sisältyy vielä muita kirjallisia tehtäviä. Näyttöviikot on vaativia ja työläitä. Kirjotettavaa ja mietittävää on paljon. Näyttösuunnitelman jokaisesta kohdista pystyi muistaakseni valitsemaan "kolmea eri vaativuustasoa", mutta helppoja ne mitkään eivät ole.

    Tarkottaako se että joudun kaikki työharjoittelut käymään uudestaan?! Ei kai:/

    -En osaa vastata tuohon, ei ole käsitystä mitä sulta tullaan vaatimaan. Jos nykyisin perusopintoihin kuuluvia näyttöjä vaaditaan, niin työharjoitteluja tulee. En tiedä miten pitkiä ne on. Näyttö kestää aina viikon, ja ennen sitä on pakko perehtyä työpaikkaan, jotta saa käsityksen kuinka ne kohdat siellä pystyy näyttämään. Näyttösuunnitelmaa ei pysty täyttämään arvaamalla. Vaikka kriteerit on kaikilla samat, niin työpaikasta riippuu kuinka ne siellä käytännössä näkyy.
    Näyttösuunnitelmat on niin laajoja ettei kaikkia kohtia voi missään näyttää, niistä tehdään kirjalliset selvitykset sitten.

    Äänestä

  • qwoeila kirjoitti:

    Kun aloitin 2004 syksyllä niin mulla ei ollut vielä näyttöjä. Mitä se tarkoittaa? En oo koskaan tehnyt mitään näyttöjä kun menin vanhan opintosuunnitelman mukaan. Tarkottaako se että joudun kaikki työharjoittelut käymään uudestaan?! Ei kai:/.

    Mitä se tarkoittaa?

    -Yleensä näyttöviikko on työharjoittelun viimeinen viikko. Esim kuukauden harjoittelusta neljäs viikko on näyttöä. Kyllä silloin aiemmin oli helpompaa, kun näyttöjä ei vielä ollut. Tehtiin muutama tehtävä työpaikalla, ja se oli siinä. Kovasti tuntuu työmäärä lisääntyneen vuosien aikana.

    Äänestä

  • qwoeila kirjoitti:

    Kun aloitin 2004 syksyllä niin mulla ei ollut vielä näyttöjä. Mitä se tarkoittaa? En oo koskaan tehnyt mitään näyttöjä kun menin vanhan opintosuunnitelman mukaan. Tarkottaako se että joudun kaikki työharjoittelut käymään uudestaan?! Ei kai:/.

    Tarkottaako se että joudun kaikki työharjoittelut käymään uudestaan?! Ei kai:/.

    -Mielestäni voisit soittaa koululle, etsi opinto-ohjaajan tai tutkintovastaavan numero. Kerro että olet harkitsemassa koulutuksen jatkamista 1.5v tms tauon jälkeen, ja haluaisit alustavasti kysyä, missämäärin vanhat opintosi kelpaavat ja tarvitseeko näyttöjä suorittaa (suorittamiesi perusopintojen osalta), kun sinulla ei niitä vielä silloin ollut. Niiden tehtävä on vastata opiskelijoiden ja koulutuksesta kiinnostuneiden kysymyksiin, joten aivan hyvin voisit soittaa tai laittaa vaikka sähköpostia asiasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ppoop kirjoitti:

Mulla jäi lähihoitaja koulu kesken 1,5 vuotta sitten ja nyt kysyisinkin että kun haluan tuon viimeisen vuoden suorittaa loppuun aikuiskoulutuspuolella. Niin siis että jos haen sinne nyt opiskelemaan niin lukeeko ne mitään hyväks mun todistuksesta? Mulla on kaikki perusopinnot takana olis vaan suuntautuminen edessä. Vai joudunko käymään koko koulun uudelleen? Vai vaan sen viimesen vuoden?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu