Missä ovat raittiusliike ja kirkko?

kun on tyytymätön elämäänsä ja heitä on paljon.

Toiseksi, kukapa meistä ei eläisi tai olisi jotenkin virheellisesti,
eikös niitä toivotulla tavalla onnistujia ala oleman jo melko vähän meidän iässä.

Kirkko viihdyttää ihmisiä ja se ei toimi. Parasta olisi reilu sanan julistus.
Yleiseen mielipiteeseen vaikutetaan median kautta, eikä aina myönteisessä sävyssä.
Etelämpänä usko on paremmin osa arkea. Meillä se on muka irrallinen saareke, mikä ei muille kuulu. Ihmisillä ei ole toivoa.
Siksi ajoittain yritän edes tätä kautta viestiä todellisesta toivosta, mikä on Jeesuksessa. Usko on ennemmin elämäntapa, se kulkee arjessa mukana. On yhteys "yläkertaan". Muotojumalisuus ei ketään pelasta. Raamatun totuudet ovat pysyviä, sitä ei aika kuluta. Sitä lukiessa tietää, mikä on Jumalan tahto meihin ihmisiin nähden. Sieltä saa myös lohtua ja on paljon lupauksia. Kaiken voi omistaa itselleen.
Nöyryyttä ja vilpitöntä mieltä kaivataan. Ylpeille se ei sovi.
Laittakaas ihmiset oikea haku päälle. Olisi mukava tavata taivaassa.

Kirkko on kirkossa ja raittiusliike raittiusliikkeessä. Normi-ihmisen kanssa kumpikaan ei ole missään tekemisissä. Kirkko kalastelee langenneita sieluja ja käytännössä kaikki raittiusliikkeet tekevät samaa. Nimittäin melkein kaikki liikkeet ovat uskonnollisia. Tavallinen ihminen ei sellaisesta ole kiinnostunut kun elelee tavallista elämäänsä. Sitten jos vaikka kuppi alkaa liikaa maistua, vastassa onkin uskismuuri jokapuolella.

Kun perusvika kaikessa raittiushommassa on vain ongelmaisten "auttaminen". Mitähän apua itsekseen asuva leskitouva niiltä saa kun iltaisin ottaa konjakkimöyssyä yksinäisyyteen. Vastaus on sitten uskonnollinen taas, "Tule palaveriin toveriseuraamme!" Kun se nyt on vaan niin, että ihminen kaipaa terveenä ja sairautensa ensioireissa eniten apua. Ja juopottelu on kyllä oire jostakin muusta kuin perisyntiin verrarusta parantumattomasta sairaudesta. On tehty töitä vuosikymmenet, kasvateltu lapsia jne. Ja sitten tapahtuu jotain, ihmisiä kuolee ympäriltä, eläkkeellä ollessa aika käyt pitkäksi, joutuu muuttamaan jonnekin uuteen paikkaan missä ei tunne ketään. Ja silloinhan se viinapiru iskee synnynnäiseen alkoholistiin..

Raittiustyötä parhaimmillaan on kaikki muu, mikä ei keskity jo tulleeseen ongelmaan. Aikansa niitä kangaspuita hakkaa kuka tahansa ja leikkii leluilla seurakunnan vanhustenkerhoissa. Mutta kuka täysipäinen tuollaiseen yleensä lähtee??

Aina jaksetaan keuhkota lasten päivähoidosta ja lasten koulunkäynnistä jne. No hyviä asioita. Mutta ne ovat sitä valmentautumista aktiivi elämään. Kun aktiivielo on loppunut ja on kuoleman odotteluvaihe, silloin iskee kirkot ja muut kimppuun. Siihen vaiheeseen pitää yhteiskunnan kiinnittää valtavasti voimavaroja tulevaisuudessa. Eläkeikä saattaa olla kolmannes ihmisen eliniästä.

Toki valtion kassa on rajallinen, raha ei riitä kaikkeen. Jos vanhuksille laitetaan lisää rahaa ja lapset hoidetaan. Lisääntyneet kulut pitää sitten ottaa pois työikäiseltä väestöltä. Ja siihenhän ei taas kukaan työikäinen suostu.

Ratkaisu: Eläkeläisille tuottavaa työtä. Kootkoon vaikka markapuhelimien latureita jonkun päivän viikossa jossain kuntouttavassa työpajassa. Tulee aktiviteetteja, näkee ihmisiä, pystyy edes osan elämisestään maksamaan itse, eikä kotimaisia laturitehtaita tarvitse siirtää Intiaan halvempien palkkakustannusten takia.



Ja narinat voi laittaa sosiaali- ja terveys ministeriöön.

Toisesta erosin 34-vuotta sitten.

Toiseen en ole koskaan kuulunutkaan, edes passiivisesti.

Varttuneista naisista minulla on edustavampia havaintoja vain yhdestä absolutistista.

Osuessani vahingossa ravintolaan naistenhaku iltana 15-vuotta sitten olivat ne kimppuun vyöryvät mammat varmaan niitä varttuneita humalaisia.
Kiveksiin takertuvat olivat kai kaikkein kännissä.

Kysehän on suositeltavasta harrastuksesta jota pitää rohkaista!

Ihmiselle lie tärkeintä, että ko. instanssit ovat oman pään sisällä. Oma kontrolli, oma tasapainoinen asenne elämään ja kanssakulkijoihin.

Kirkko viihtyy kirkonmäellä, eikä millään tunnu keksivän miten ihmiset kirkkoon saataisiin. En sinne mene minäkään kuin poikkeustapauksessa, en kuule siellä kuin vanhoja fraaseja, joiden vuosisatojen takaiset tekstit on jääneet nykyaikaan "kääntämättä". Silti olen mielestäni hyvä kansalainen. Olen sisäistänyt, että heikompaa tulee auttaa ja tukea, ja kaikille - myös kaikkien muiden vieroksumille - pitää olla ystävällinen. Ilman että näistä tekee numeroa ja maailmalle kuuluttaa.

Raittiusliike tuskin on kovin paljon hyvää saanut aikasiksi. Raittiuskilpakirjoituksissa voittokirjoituksen tehnyt koulukaveri alkoholisoitui pahasti ja loppujen lopuksi päätti itse päivänsä. Siitä huolimatta, että oli hyvä puoliso ja lapset ja suku eikä toimeentulossakaan pitänyt olla vaikeuksia.

Peruselämänkatsomus siirtyy meiltä vanhemmilta lapsille. Ei siinä tarvita pakottamista tai komentamista, elämistä vain, jonka lapset tiedostamattaan kopioivat. Tai joskus tietenkin niinkin päin, että haluavat elää juuri päinvastoin (esim. alkoholistin lapset).

Vastuumme on (ollut?) suuri. Jälkikasvusta voimme lukea, miten onnistuimme. Jos näyttää huonolta, niin paljon on tehtävissä vieläkin; niin kauan kuin meissä henki pihisee, voimme auttaa lähimmäisiämme ja ainakin yrittää ilostuttaa huono-osaisempien ja kärsivien elämää.

Suunnilleen noin ymmärrän kristillisen opin perimmäisen tarkoituksen. Siitä vain miettimään, miten saisi tuntemansa "kotitissuttelijan" mukaan johonkin muuhun, ehkä jopa mukavampaan toimintaan... siis lähinnä pois yksinäisyydestä.

tuputtako alkoholia juoville. Kirkosta minäkin olen ekan "paukkuni" saanut ja mitenkäs onkaan se "isokirja"...viiniä juodaan.