En ikinä unohda kokemaani vääryyttä. Kostan sen jotenkin aina.
Luen kuolinilmoitukset, että näen kenen haudalle voisi mennä "kuselle" . Kuvaannollisesti.
Luen kuolinilmoitukset, että näen kenen haudalle voisi mennä "kuselle" . Kuvaannollisesti.
unohdatko
vääryydet?
22216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kannattaisikohan sinun miettiä, kuka kärsii eniten "hyvästä muististasi". Jospa yrittäisit kasvaa isommaksi ja kiinnittää enemmän huomiota hyvään kuin huonoon. Kauna ja katkeruus kuluttavat eniten itseä. Tosin riittävän usein "kusella käyminen" estää sen nousemasta päähän.
taakseni ja unohtaa epämiellyttävät asiat ja ihmiset. Joskus se on vaikeaa. Kostoa en kuitenkaan haudo. Luulen että jotenkin ihmiset saavat kärsiä tekemänsä vääryyden elämässään.
Mitä läheisempi ihminen on on tehnyt karmean vääryyden minua kohtaan sitä pahemmalta tuntuu. Aina ei pysty antamaan anteeksi eikä aina edes pyydetä. Minulle tuollainen ihminen on "kuollut". En pidä yhteyttä enää vaikka olisi kuinka läheinen ollut.
Olen kokenut, että vihan voimalla olen selvinnyt pahastakin alhosta minkä toiset on aiheuttanut. Muteen ei ole vaaraa sen nousemiseta päähän.
Muuten en unohda myöskään jeesaajan auttamista, en koskaan.
En haudo ja kieriskele asioissa. Ne tulee sieltä tarvittaesa esiin. Kuitti on saatava..
Elämämme on ylämäkeä ja alamäkeä ja tähän ikään meillä kaikilla on varmasti sekä hyvä että huonoja kokemuksia kanssakulkijoistamme. Mutta ainakin minulla on onneksi 'huono muisti' ja elän tätä päivää täysillä. Opiksi olen ottanut ainakin osasta vastoinkäymisiä ja yritän varoa putoamasta kuoppaan uudelleen. Jokus on tietenkin tullut 'lunta pahasti mökkiin'. Anteeksi olen pystynyt melkein vilpittömästi antamaan, en vatvo vanhoja asioita ja keljut ihmiset jätän menneisyyteen.En elä pilvilinnoissa enkä maanraossa.
Vaikeaa on unohtaa. Anteeksi pitäis ihmisen kuitenkin antaa.
Kuolin vuuteella se on aika surullista katsottavaa ja kuunneltavaa kun ihminen purkaa katkeruuksiaan.
Se laittaa hikoilee ja olemaan hyvin rauhaton.
kulkee muutamia asioita, mutta pyrin taistelemaan irti antamalla anteeksi. Ainakin tahdon antaa anteeksi. Sillä tavalla saan itsekin mahdolliset vääryydet anteeksi.
Koston tiellä olosi ei parane. Muistelepas Isä meidän rukousta, siinä on kaikki.
Voin laittaa muistin virkistykseksi, sillä toivon sinullekin parempaa osaa;
Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon Sinun nimesi. Tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä, niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta, sillä Sinulla on valta, voima ja kunnia iankaikkisesti!
Tuota armoa tarvitsemme päivittäin.
Uskon vilpittömästi haluusi tuoda armoa palstalle, mutta mielestäni halusi menee välillä yli ymmärryksen. Jokainen rippikoulun käynyt ikäisemme osaa isä meidän rukouksen ulkoa joten sen tuominen palstalle on kuin Jumalan pilkkaa.
Katsoin eilen Neitsytkunigatar elokuvan. Vuonna 1558 nousi Englannin kuningattareksi Henrik VIII:n tytär Elisabet (1558- 1603)
Nuilta ajoilta on perua Irlannin protestanttien ja katolilaisten välillä aika ajoin henkiin heräävät uskonriidat. Eivät ole unohtuneet vaikka aikaa on kulunut yli 400-vuotta.
Anteeksi pitää antaa, mutta väärinkäytösten käsittely vie aikansa.
Muistini on huono useissa asioissa ja mm. tuossa rukous- ja virsikirjan sanoissa.
Kuitenkin olen usein mielessäni yrittänyt muistella sanatarkasti "anna meille anteeksi meidän syntimme , niinkuin mekin anteeksi annamme meitä vastaan rikkoneille"...ja siihen se tyssää, se anteeksi saaminen minun kohdallani.
Tekisi mieleni sanoa, että inhoan (INHOAN) tuota lauseketta, koska en voi saada koskaan syntejäni anteeksi, sillä en itse pysty anteeksi antamaan.
En minä kostoa haudo, enkä haudoilla pissaile, mutta anteeksianto, edes unohtaminen ei kohdallani onnistu.
Yritän kuitenkin tuoda kristillisiä asioita lastenlasteni kuultavaksi laulelemalla ja silloin juuri huomaan sanojen puuttuvan muististani aika-ajoin. Samoin iltarukousten, joita nuo lapsukaiset ovatkin oppineet jo useita ja korjaavat heti, kun luenkin hieman erilailla muistamattomuuttani.
Olet oikeassa, että rippikoulun käyneet kyllä muistavat suurinpiirtein asiasisällön, mutta sanatarkasti ja ajatuksella????,niin onkohan kaikkien mielessä?
Hauki on kala, hauki on kala.....
Anna anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme?
kiusannu vuosia, ijät ja ajat, mutta aina siinä kohdassa olen rukoillut luojaa antamaan minulle KYKY ja ymmärrys antamaan anteeksi kärsimäni vääryys.
LUOJA vihdoinkin on kuullut rukoukseni, ja antanut minulle voimia kyvyn ja ymmärryksen antaa anteeksi myös minulle tehdyt vääryydet, mutta vuosia on pitänyt pyytää voimia siihen. Olen vahvasti sitä mieltä, että luojamme auttaa meitä kaikessa, kun kaiken pyydämme häneltä, mikään hyvyys ei ole minussa, eikä tule minusta, VAAN KAIKKI TULEE luojalta, luoja kaiken sen antaa minulle.
Luojamme on suuri ja armollinen.
vääryyden kyllä muistan, mutta kärsin omissa nahoissani. Kai joillakin ihmisillä on tarve aiheuttaa pahaa mieltä muille. Lähinnä vääryyden tekijällä on omat ongelmansa, hän kärsii itse jostain.
Ei elämä ole helppoa, se on raamatussaki sanottu.
Elämä on kärsimystä.
esm, " otsasi hiessä sinun tulee leipäsi hankkia".
Tjah, kaipa tämä on sarkasmia. Helpompaa niin. Tosiasiassa näyttää siltä, että kovin moni kostaa täyttä häkää ja kaiken aikaa jollekin jotakin. Huomaamattaan suurin osa. Turhaa on väittää, että vääryydet unohtuisivat, varsinkin, jos ne ovat raastaneet syvältä. Eivät unohdu, haalenevat ja vaalenevat, kun uusia kokemuksia ja vuosia kertyy.
Jos juttusi on oikea, tuntuu pahalta, että edes kuolema ei sinua vieroita vääryyksistä. Toivottavasti kirjoittamasi on jonkinlaista pilaa.
Kostaminen on eri juttu ja erityisesti kostaminen noin vaan jollekin summamutikassa. Ei sellainen sovi aikuisen ajatusmaailmaan - ainakaan terveen sellaisen. Tämä ei poissulje sitä, etteikö summamutikassa liikkuvia kostajia joukossa olisi. Raja on mielestäni ylitetty, kun ajatuksesta tulee toimintaa. Silloin pitäisi jossakin kellot helähtää, jos oma mieli ei sitä havaitse.
En koskaan käännä toista poskea. Lyön heti takasi. Hyvä neuvo muuten koulukiusatuille.
Minäkin lainaan raamattua: kaikille ansionsa mukaan. Kosto siis oikeutettu.
Kaikki jotka minua kurjuuteen painaneet kostnsa jossain muodosa saanut. En tule vaikeroiman kuolin vuoteella.
Tähän ikään on tullut kokeiltua kaikenlaista - myös kostamista. Ehkä se sinulle on tuonut upeita kicksejä, minulle ei. Oli tosi paskainen olo sen jälkeen. Elämässä on pakko hyväksyä se, että kaikki ei ole oikeudenmukaista (onko mikään itse asiassa) ja shit happens. Aina ei saa mitä ansaitsee, oli kyse hyvästä tai pahasta, siksi minusta kostaminen on hyödytöntä.
Kun kostat, katsot taaksepäin, elät menneessä. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt - vai eikö muka ole? En oikein ymmärrä lausettasi vaikeroimisesta kuolinvuoteella. Siiskö vaikeroimista siitä, että vaikeroija ole saanut kostaa tarpeeksi? Elätkö siis joko menneessä tai tulevaisuudessa, jopa kuolinvuoteellasi? Mistä tiedät, mikä kuolinvuoteesi on ja missä tunnelmissa siellä oleksit joskus? Voi olla, että Tuoni korjaa niin äkäisesti, ettet ehdi miettiä yhtikäs mitään.
Muistelen,että Raamatun Vanhassa Testamentissa sanotaan: "Kosto on minun", sanoo Herra. Ja Uusi Testamentti puolestaan on pyhitetty käskyistä suurimmalle: Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Jos kostat, miksi et rakasta edes itseäsi?
Kiistatta yli kuusikymppinen elää jo elämänsä ehtoopuolta. On kuulemma mahdollista, että elonaikaa voi olla 120-vuotiaaksi saakka. Anyway, arvelen, että suurin osa tästäkin porukasta kupsahtaa ennen 120-vuotissynttäreitään. Miksi tuhlata enää elinpäiviään muistelemalla varta vasten menneitä ikävyyksiä?Kyllä ne mieleen tulevat silloin tällöin muistelemattakin. Karkotan sellaiset ajatukset, koska mitä enemmän niitä vatkaa, sitä enemmän itseasiassa säälin itseäni. Itsesääli taas on huippuitsekkyyttä enkä halua vasiten sitä ominaisuutta lisätä. Se kasvaa ja menestyy kylvämättäkin.
Mutta kukin tekee kuin parhaaksi näkee. Silti toisen haudalle pissiminen - oli kirjaimellista tai ajatuksissa tapahtuvaa - on tosi alhaista hommaa eikä selittelyillä parane. Jos kostaa aina ja kaikille heti, tutkimatta ja hutkimatta (oletko muka tuomioissasi erehtymätön), jää lopulta hyvin yksin.
Vastaan kahteen viestiiin.
"Kun kostat, katsot taaksepäin, elät menneessä. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt - vai eikö muka ole? En oikein ymmärrä lausettasi vaikeroimisesta kuolinvuoteella. Siiskö vaikeroimista siitä, että vaikeroija ole saanut kostaa tarpeeksi? Elätkö siis j"
Taakse pitää aina katsoa. Ottaa opiksi.
Joku aikaisemmin kirjoitti, että olisin katkera kuolinvuoteella. Tuskin. Olen valmis kuolemaan, vaikka heti. Mitään kiirettä ei ole. Kaikki on nähty ja koettu.
Katkera olen kahdele opettajalle jotka tietoisesti halusi tuhota elämäni ensi metreille. Ei onnistuneet. Nousin ja vaihdoin alaa ja loistavaan urakitoon. Silti he eivät ikinä saa anteeksi. Miksi pitäisikään. käristyköön vaikka helvetissä. Itse olen uskonoista vapaa.
Loistava urani on kosto heille. Olivat sikamaisia ja väärässä. (sadistimaisia).
Näin olen työelämässä paljon kostanut. ovat itse joutuneet pulaan.
Haudalle kuseminen on mukava; vapauttava ajatusleikki.Suosittelen.
jos se perustuu katkeruudelle.
Itsensä pahentaa, jos ei voi antaa anteeksi, ja unohtaa.
En myöskään kosta mutta tapahtuman jälkeen pidän etäisyyttä.
En ole edes vahingoniloinen mutta en myöskään ojenna auttavaa kättäni.
Kai tämäkin on kostoa?
Kuolinilmoituksia en lue koskaan.
Vaimo lukee mutta myötätunto päällimmäisenä ajatuksena.
vääryyttä esim. aviopuolison pettämisen, niin vaikea on unhoittaa. Voin sanoa, että vanhemmiten tuntuu vielä ikävämmältä, kun ajattelee, että toinen on ollut toisen kanssa. En haluaisi katkeroitua, mutta kuitenkin...
Aviollista uskottomuutta en osannut ottaa lukuunkaan.
Jos, niin matot halki!
Sen jälkeen ei tarvisisi asiaa ajatella.
Sanoo kokematon.
pyörimistä menneisyydessä. Kyvyttömyyttä elää tätä päivää.
Joko ei ole elämää, tai ei halua elää sitä, nyt.
aika kuluttavaa vihata ikänsä, anteeksianto vapauttaa, viha ja kosto myrkyttävät sisimmän.....
Olisi pitänyt ennen tekoja ajatella. Nyt myöhäistä.
"kuittaus" vapauttaa eikä hempeily.
Sanon vaan, että on sairasta käpertyä nuoruuden aikaisiin epäkohtiin. Aikuisena ihmisen mieli pitäisi jo sen verran avartua, että ymmärtää asiat ja yhteydet. Tässä iässä pitäisi oikeastaan olla jo kaikista negatiivisista solmuista vapautunut. Elämämme pitäisi olla aika seesteistä ja hyvää. Menneet on selvitetty ja uudet asiat otetaan ilolla vastaan. Usein ne asiat ovat pieniä, mutta voi vielä suuriakin juttuja tapahtua. - Meidänhän pitäisi olla nyt viisaimmillaan.