Vapaa tahto vai vankila

Heh eh!
Ei vainkaan...

Itse positiivisesti sitoutuneena onnellisena yritän ottaa toisen huomioon omaa elämää kovinkaan paljon rajoittamatta...
Mutta kai kaikki kuitenkin tajuaa sen, että parisuhteessa ollessa et tietenkään elä täysin itsekkäästi, vaan lähes kaikissa asioissa otat huomioon myös sen toisen.

Mutt miksi ei voisi luottaa ihmiseen heti alunalkaen? Jos kumppani ei sitten osoittaudu luottamuksen arvoiseksi luottamus luonnollisesti vähenee ja päinvastoin kasvaa, jos luottamusta ei rikota.

eihän se varmaan hyvälle tunnu. Ei kai siinä sen suurempaa mysteeriä ole. Moni jää huonoon suhteeseen koska eroaminen on työlästä ja pelko yksin jäämisestä on joskus isompi uhka kuin se että parisuhde vituttaa.

Musta tuntuu tällä hetkellä että mulle vapaa tahto ja avopuolisolle vankila.. Mä yritän huomioida avopuolisoa hänelle tärkeissä asioissa ja ihan arkipäiväisessä elämässä, en siksi että mun olis pakko, vaan siksi koska haluan. Tyttöystävälle on tällä hetkellä tärkeintä kaikki omat puuhailut ja telkkarin katselu iltaisin myöhään eli tulee nukkumaan vasta kauan sen jälkeen kun mä oon jo mennyt. Kun yritän ehdottaa, että mentäiskö vaikka yhdessä nukkumaan, että sais olla hetken lähellä, niin rajoitan kuulemma hänen elämäänsä, koska ihminen saa tehdä mitä haluaa.

Kiitos että sain valittaa tästä jonnekin :) Kyllä tämä taas menee ohi ja saan sen tyttöystävän vielä joku kerta mun viekkuun sieltä telkan äärestä.

vapaa tahto. Muistaakseni Tommy Tabermannin runossa sanotaan jotenkin siihen suuntaan, että älköön hiusta vahvemmalla siteellä ihmistä sitoko toiseen. Ne, jotka pitävät niin sanottua sitoutumista vankilana, eivät tätä näe. Sitoutuminen on minusta jopa väärä sana.

Ei ole kyse siitä, että on pakko olla jossakin. Että on pakko jäädä. Että olisi kahleella nilkasta jossain kiinni. Vaan siitä, että löydät ihmisen, jonka luo haluat jäädä ja joka haluaa jäädä sinun luoksesi ja siitä jatketaan yhdessä. Vaikka suhde kestäisi 50 vuotta, kyse on joka hetki täysin vapaaehtoisesta yhdessä elämisestä, siitä, että molemmat tekevät toisen elämän juuri tässä niin hyväksi ja onnelliseksi, ettei halua muuta. Ei omistussuhdetta, ei mitään sellaista, joka lukitsisi ovet kummaltakaan. Mutta se vaatii ihmiseltä todella paljon. Ja se pelottaa yhä useammalta tänä päivänä löysät housuun. Ikävä kyllä. Kun pitäisi oikeasti olla rohkea ja vahva, juostaan häntä suorana pakoon.

Olen sanonut ihmisille, jotka valittavat miten hirvittävän huonoa elämä on jonkun ihmisen kanssa: lähtekää eri suuntiin. Sitä pidetään julmana ja tunteettomana mutta olisiko vähemmän julmaa kehoittaa ihmisiä jatkamaan toistensa jatkuvaa haavoittamista ja elämän tuhoamista? Kaikki suhteet eivät todellakaan ole tarkoitettu jatkumaan, eikä niissä ole kyse rakkaudesta. Siinäkin on kyse vapaasta tahdosta - tahdonko minä todella tätä itselleni ja tuolle toiselle, tätäkö elämä mielestäni pitää olla?

If you love somebody, set them free.

mä en osaa päättää...

olenko vankilassa kun olen suhteessa?

mä olen ollut , aikaa sitten, niin kamalassa liekassa että taidan potea sitoutumiskammoa.
Olen yrittänyt päästä siitä pois ja vähän jo hellittääkin.
kaiken lisäksi kammoksun kaikkea kommentoimista.Saan näppylöitä ja skitsahdan jos tekemisiäni arvostellaan.Niin menneisys saattaa vaikuttaa :(
varsinkin jos kommentoinnin tarkoitus on väheksyntä.

Huomioon ottaminen on parhaimmillaan yhteistä tanssia ja se on ihanaa.Sitä lisää ja maailma paranee.

Mula on elämässäni ihmisiä joihin olen , ja haluan olla, sitoutunut.
pyristely on turhaa jos välittää ;)

mä luulen että sen vankilan aika pitkälle tekee itse jos sinne on valmis sulkeutumaan välttääkseen esim konflikteja tai pakoilemalla luulee pääsevänsä helpommalla.kun vankilan itselleen muodostanut huomaa että kalterit pitää rikkoa ja kukaan ei oikeasti voi/ saa toista ihmistä sitoa. Silloin on itsellä parempi hengittää.

Eli lähetääs sitoutuun plikat!