Ennätysvuoto

Millainen teillä on ollut oma ennätysvuoto? Minä joudun käyttämään kaikkein isointa tamponia ja sidettä yhtäaikaisesti ja nekin molemmat kastuvat läpimäriksi about 15 minuutissa kun vuoto on pahimmillaan. Kerran kävi niin, ettei vuoto edes ehtinyt imeytyä siteeseen vaan se meni kuin hyökyaalto reunojen yli juuri kun olin vaihtanut uuden siteen. Aivan kuin olisi tullut paineella. Jos on pakko asioida ulkona täytyy reitti suunnitella siten, että on vartin välein mahdollista mennä jonnekin vessaan vaihtamaan suojia.
8499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Nyt kannattais mennä lääkärin puheille, ei oo kivaa tollainen... Itsellänikin runsaat kuukautiset, muttei sentään ihan noin pahat.

Hoitoja on monenlaisia, ei tuollaisesta tarvitse välttämättä kärsiä. Minulla kohdunpoisto edessä, odotan jo kovasti että menkkavaivat loppuvat siihen. Olen jo 40 ja lapset tehty joten minua se ei tule haittaamaan. Nuoremmille on varmasti muita vaihtoehoja =)

Äänestä

joilla vuotoa hillitään ole yhtään auttaneet??

Äänestä
  • Ikävä kyllä meidän perheessä ja suvussa on niin paljon sydän- ja verisuonitauteja ettei hormonivalmisteet tule kysymykseen ja samasta syystä mitkään verenhyytymistä lisäävät lääkkeet eivät sovi. Kaavinta tehtiin muttei siitä ollut apua juuri lainkaan. Gynekologi ei ole erityisen halukas kirjoittamaan lähetettä kohdunpoistoon koska kuitenkin hemoglobiiniarvoni ovat pysyneet jatkuvalla rautalääkityksellä siedettävällä tasolla. Eli lääketieteellistä perustetta ei ole kohdun poistamiselle vaikka näin 44-vuotiaana en todellakaan enää kohtua tarvitsisi. Kyllä vähän kyrsii.

    Äänestä

Kuulostaa todella pahalta... mene ihmeessä lääkäriin, tuo ei ole normaalia. Mulla pahin oli noin 5 vuotta sitten. Jouduin käyttämään isoa tampoonia ja yösidettä päivisin. Ja yli tuli ja housujen läpi 2 tunnin palaverin aikana kun en päässyt sieltä vessaan (1.5 tunnin vaihtoväli keskimäärin). Vuoto kesti 10-14 päivää ja oli todella runsasta noin viikon. Mutta minulla syyllinen noihin runsaisiin vuotoihin oli kuparikierukka, jonka poistatin juuri yllä mainitusta syystä.

Äänestä
  • Tuttu tarina neljän vuoden takaa ja syykin sama kuin mustikka -75. Menkat kesti vähintään sen puolitoista viikkoa ja päivisin joutui käyttämään tamppoonia ja yösidettä joilla selvisi noin pari tuntia ja sitte oli päästävä kiireesti vaihtamaan. Kierukka vaihdettiinkin sitte mirena-kierukkaan juuri runsaiden vuotojen ja sitä seuranneen anemian takia.

    Äänestä

Järjettömän runsasta kuitenkin. Eli normaalisti vaihto 0,5-1h välein ja suurinta tamponia on käytettävä.
Caprilon Burana Stemetil lääkityksellä saadaa kuukautiset sp siedettäviksi. Ei tule kuin 1-1,5 poissaoloa töistä. Ja hormoonit ei sovi. Ei edes se hormoonikierrukka. Tai siis on turhan tehokas ehkäisy. Olen niin kiukkuinen että mikään ei onnistu.
Nyt olenkin jonossa kohdunpoistoon:) Jos tämä piina pian loppuisi, on tästä jo nautittu 23-v. Ikää on 34-v ja kaikki lapset on jo tehty. Onneksi oli ihastuttava gyne joka oli asiasta samaa mieltä.

Äänestä
  • on gyne, joka ymmärtää ja näkee muitakin vaihtoehtoja kuin sen perinteisen. Minulle tuputettiin vaan hormoonikierukkaa, vaikka ehkäisypilleritkään eivät ole sopineet ja se kierukka oli vain oikea ainoa vaihtoehto, niin helppo ja mukava. Yhden "Terolut-kuurin" jouduin syömään pakosta, kun kaavintaa ei voinut tehdä päivystyksenä. Voin niin pahoin tuon kuurin aikana, ettei mitään rajaa eli potenssiin kymmenen verrattuna niihin aikoihin kuin yritin ehkäisypillereitä syödä. Jokainen nainen on oman kemiansa ja kehonsa erityisasiantuntija, harmi, ettei löydä sellaista gyneä, joka osaisi tuota eityisasiantuntijuutta hyödyntää asiakkaansa parhaaksi. On vain pärjättävä omillaan.

    Äänestä

  • että edes jollakin kirjoitti:

    on gyne, joka ymmärtää ja näkee muitakin vaihtoehtoja kuin sen perinteisen. Minulle tuputettiin vaan hormoonikierukkaa, vaikka ehkäisypilleritkään eivät ole sopineet ja se kierukka oli vain oikea ainoa vaihtoehto, niin helppo ja mukava. Yhden "Terolut-kuurin" jouduin syömään pakosta, kun kaavintaa ei voinut tehdä päivystyksenä. Voin niin pahoin tuon kuurin aikana, ettei mitään rajaa eli potenssiin kymmenen verrattuna niihin aikoihin kuin yritin ehkäisypillereitä syödä. Jokainen nainen on oman kemiansa ja kehonsa erityisasiantuntija, harmi, ettei löydä sellaista gyneä, joka osaisi tuota eityisasiantuntijuutta hyödyntää asiakkaansa parhaaksi. On vain pärjättävä omillaan.

    Eli kyllä tän kanssa on tapeltu. Tälläisistä menkoista olen aina kärsinyt ja tosiaan useammin lääkärillä ravannut.
    Puolitoista vuotta sitten tuli hepuli ja aloitin taas lääkäri rumban (siinä vaiheessa oli jo hormoonit todettu toimimattomiksi). Ja oikeasti ihan terveyskeskuslääkärillä aloitin ravaamisen. Ja kokeiltiin ties sun mitä lääke coctailia. No jonkun aikaa riitti burana caprilon ja kun tuntui ettei sekään riitä enää. Marssin taas lääkärille (taisi olla 5 kerta vuoden sisään). Ja kun taas kerran juteltiin totesin että eikö olisi jo mahdollista saada kohdun poisto. No siltä istumalta lähti lähete gynelle. Lääkärikään ei enää keksinyt mitään uutta.
    Gyne yritti ehdottaa hormoonikierrukkaa uudelleen, mutta pidin pääni ja nyt jonotetaan leikkaukseen.

    Eli oikeesti voimia ja sitkeyttä. Kyllä se ymmärtävä lääkäri jossain kohtaa kävelee vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyökyaallotar vm.65 kirjoitti:

Millainen teillä on ollut oma ennätysvuoto? Minä joudun käyttämään kaikkein isointa tamponia ja sidettä yhtäaikaisesti ja nekin molemmat kastuvat läpimäriksi about 15 minuutissa kun vuoto on pahimmillaan. Kerran kävi niin, ettei vuoto edes ehtinyt imeytyä siteeseen vaan se meni kuin hyökyaalto reunojen yli juuri kun olin vaihtanut uuden siteen. Aivan kuin olisi tullut paineella. Jos on pakko asioida ulkona täytyy reitti suunnitella siten, että on vartin välein mahdollista mennä jonnekin vessaan vaihtamaan suojia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu