Sinä

koittaa ihminen toista kohdella, kun elämäntilanne niin vaatii. Joku toki palvovastikin. Joskus tarvitsisi itsekin sitä herkempää kosketusta, elämä ei ole aina niin helppoa kenellekään.

Eihän rakkauden tarvitse loppua, vaikka toista ei palvokaan.. Kaipa se vastavuoroisuus toimii siinä paremmassa ihmissuhteessa niin, että kumpainenkin tuntee välillä olevansa se palvonnan kohde, pikku juttuja itse asiassa nämäkin, tarvitsee vain huomata, miten toista voi ilahduttaa. Pienillä asioilla saa kumpainenkin toisen elämän maistumaan paremmalta.

Tällaisia ajatuksia kirposi runostasi. :)

Vaikka sinä luulet, että minä se olin
joka rakensi taivaankanteen tämän
taideteoksen jota nyt ihailet, aurinko ja
värit sinua hyväilevät, en se ollut minä.

Vaikka sinä istut meren rannalla ja
joku erityinen tunne koskettaa sinua,
rauhallisuus ja hiljaisuutesi sen viestii,
en se ole minä, joka sen saa aikaan.

Vaikka hengität syvään ja maisema
sinua kiehtoo, se tunnelma, tuulen,
tuoksujen ja värien harmonia, tuulen
kuisaus korvissasi, ei se ole minusta.

Mutta sinä nouset ja tiedät minne lähdet
ja kuljet, tutulle polulle, jossa näkyvät
tutu jälkesi, eikä sinussa ole enää epäröintiä,
silloin tiedät, että minä odotan...

ja se on minun Rakkautta..

http://www.youtube.com/watch?v=HK0plHjzvl4&feature=related

Kiitos Runostasi.

Rakkaudelle on vaikea määritellä
mittaa tai rajaa.

Pohtia mistyä se alkaa,
mihin päättyy.

Rakastaminen on myös Rakkauden
mysteerin suvaitsemista.

Sen hyväksymistä toisinaan
silmät kyynelissä.

Rakkausrunosi oli pieni,
mutta sisältään suuri.

Se kertyoin hienona tekstinä
ison tarinan ja herkällä tunteella.

Pidin kovasti ja tämä
oli erittäin hyvä Runosi.

Iloa ja aurinkoa päivääsi