kuolintodistus

Täytyykö omaiselle tulevassa kuolintodistuksessa(jäljennös)näkyä myös Lääninhallituksen päiväys ja allekirjoitus?Voidaanko aiemman kuolintodistuksen tautijärjestystä muutttaa?Minkä aijemman?Montako todistuksia laaditaan?Käsittääkseni 1.?
11456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lääninhallituksen päiväys varmaankin riippuu ihan siitä, että mistä/keneltä se jäljenös on saatu. Jos se tulee suoraan kuoleman todenneelta lekurilta, niin eihän se todistus ole silloin lääninhallitusta nähnytkään, joten ei tarvitse.

Ei kuolintodistuksiin muutoksia voi tehdä, mutta voidaan varmasti kirjoittaa uusi todistus, jos myöhemmin käy ilmi ettei se kuolema nyt ihan niin mennytkään kuin miltä aluksi vaikutti.
Todistuksessahan lukevat:
välitön kuolinsyy
välivaiheen kuolinsyy
peruskuolinsyy
myötävaikuttavat tekijät (sairaudet yms)

Ekan todistuksen laatii kyseisen vainajan oma lääkäri, tai kuoleman todennut lääkäri ellei omalääkäriä ole. Jos sitten vielä tehdään joko patologinen tai oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, niin sen tekijä laatii toisen kuolintodistuksen löydästen perusteella. Nämä kaksi voivat hyvinkin erota toisistaan. Viimeisin on kuitenkin se lopullinen ja voimassa oleva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pimpula kirjoitti:

Täytyykö omaiselle tulevassa kuolintodistuksessa(jäljennös)näkyä myös Lääninhallituksen päiväys ja allekirjoitus?Voidaanko aiemman kuolintodistuksen tautijärjestystä muutttaa?Minkä aijemman?Montako todistuksia laaditaan?Käsittääkseni 1.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu