Prince Michaelilla vitiligo?

6233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Prince Michaelissa on samaa näköä kuin idolissani nuorempana ja uskon, että hän saattaisi hyvinkin osoittautua Michaelin geenejä omaavaksi jos asiaa tutkittaisiin tai sitä tietoa julkisuuteen levitettäisiin. Vitiligo on myös sen verran harvinainen sairaus, että aikamoinen sattuma olisi, jos se olisi muualta tullut. Mahtaako hänellä se tosiaan olla. Jaksamista toivon lapsille, tämä on varmasti todella raskasta aikaa heille monin tavoin.

En yhtään ihmettelisi, vaikkei Michael olisi jaksanut oikoa koko ajan juoruja, joita julkisuudessa leviteltiin hänestä, lapsista ja lasten äideistä!

Äänestä
  • jos lapsella on vitiligo, se ei synny valkoisena, vitiligo tarkoittaa pigmenttikatoa eli ihosta kuolee pigmentti mikä ilmenee valkoisina laikkuina ympäri kehoa, ei ihminen tosta noin vaan muuta väriä koko kehostaan. ja vitiligo yleisemmin ilmenee vasta parin kympin korvilla, jolloin kehoon ilmestyy laikkuja jotka kasvavat yleensä muutamassa kuukaudessa tietyn kokoisiksi ja jäävät sellaisiksi. näin ollen vanhin poika ei millään lailla vaikuta vitiligopotilaalta! olen itse nähnyt lähes päivittäin töissä vitiligotapauksia, omassa suvussanikin on sitä. vitiligo voi tarkoittaa pienikin läntti kuultavan valkoista ihoa esim kämmenselässä.

    Äänestä

  • mietis vähä kirjoitti:

    jos lapsella on vitiligo, se ei synny valkoisena, vitiligo tarkoittaa pigmenttikatoa eli ihosta kuolee pigmentti mikä ilmenee valkoisina laikkuina ympäri kehoa, ei ihminen tosta noin vaan muuta väriä koko kehostaan. ja vitiligo yleisemmin ilmenee vasta parin kympin korvilla, jolloin kehoon ilmestyy laikkuja jotka kasvavat yleensä muutamassa kuukaudessa tietyn kokoisiksi ja jäävät sellaisiksi. näin ollen vanhin poika ei millään lailla vaikuta vitiligopotilaalta! olen itse nähnyt lähes päivittäin töissä vitiligotapauksia, omassa suvussanikin on sitä. vitiligo voi tarkoittaa pienikin läntti kuultavan valkoista ihoa esim kämmenselässä.

    lapset tummenevat joka kerta kun niitä jossain näytetään. Kotivideoilla vanhemmat lapset ovat aika blondeja, mutta esim. hautajaisissa kumpikin oli jo hyvin ruskeita kaukaasialaisiksi. Pari vuotta kun odotetaan niin lapset ovat jo varmaan ihan normaalin afro-amerikkalaisen värisiä ja hiuksetkin alkavat kihartua.

    Äänestä

  • muusta että nuo kirjoitti:

    heheheh, kyllä ne lapset saavat hyvin varhain jo ensimmäisen tai toisen vuoden iässä sen lopullisen ihon värinsä, aurinko voi väliaikaisesti ruskettaa,mutta turha sitä on kuvitella että mulatit tulee tummemmiksi vasta kouluikäisinä.muistotilaisuudessa jopa omer bhatti näytti mulatilta, siellä oli aika hämärä valaistus.

    Äänestä

  • muusta että nuo kirjoitti:

    lapset tummenevat joka kerta kun niitä jossain näytetään. Kotivideoilla vanhemmat lapset ovat aika blondeja, mutta esim. hautajaisissa kumpikin oli jo hyvin ruskeita kaukaasialaisiksi. Pari vuotta kun odotetaan niin lapset ovat jo varmaan ihan normaalin afro-amerikkalaisen värisiä ja hiuksetkin alkavat kihartua.

    niin niillä kiinalaisillakin alkaa silmät kasvaa vinoon vasta 10-vuotiaina!!!!!!!!!!!hehehehhehehehehheheheh

    Äänestä

  • mietis vähä kirjoitti:

    jos lapsella on vitiligo, se ei synny valkoisena, vitiligo tarkoittaa pigmenttikatoa eli ihosta kuolee pigmentti mikä ilmenee valkoisina laikkuina ympäri kehoa, ei ihminen tosta noin vaan muuta väriä koko kehostaan. ja vitiligo yleisemmin ilmenee vasta parin kympin korvilla, jolloin kehoon ilmestyy laikkuja jotka kasvavat yleensä muutamassa kuukaudessa tietyn kokoisiksi ja jäävät sellaisiksi. näin ollen vanhin poika ei millään lailla vaikuta vitiligopotilaalta! olen itse nähnyt lähes päivittäin töissä vitiligotapauksia, omassa suvussanikin on sitä. vitiligo voi tarkoittaa pienikin läntti kuultavan valkoista ihoa esim kämmenselässä.

    tuossa videossakin. Jos katsoit sen niin tiedät, eikä tarvi edes "vähää miettiä", että on kyse just laikuista eikä tasaisen vaaleaihoisesta lapsesta :) Jos ymmärsin viestisi oikein, niin ymmärsit alkuperäiset viestit väärin ;))

    Netissä tuli vastaan myös video, jossa pienelle tummaihoiselle lapselle oli puhjennut vitiligo joskus ala-asteikäisenä, ihan nuorena siis. Hän kärsi asiasta koko laspuutensa ja murrosikänsä. Lopulta, kuten videossa esiintyvästä parikymppisestä naisesta saattoi nähdä, hänen ihonsa oli täysin vaalea. Ei olisi arvannut tummaihoiseksi perimältään. Tiedän myös voiteista, joilla ihon laikukkuutta voidaan pyrkiä tasoittamaan.

    Se, että sairaus yleensä puhkeaa nuorena aikuisena, ei tarkoita, etteikö se joskus puhkea myös ihan pienillä lapsilla, vaikkapa alle 10-vuotiailla. Varsinkin, jos sitä on muussa lähisuvussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

linkki videoon kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=wHC-6UUGDng&feature=fvw

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu