Taannoisessa ketjussa tätä kysymystä sivuttiin, mutta haluaisin nostaa sen esille ihan omana aloituksenaan.
Mikä tekee sinut mustasukkaiseksi?
Omat syyt:
-epävarmuus omasta itsestään
-vanhat huonot kokemukset
-vilkas mielikuvitus
Mutta tärkeimmäksi on pakko nostaa oma hairahtaminen pettäjän polulle. Kun siihen olen kerran itse pystynyt, vaikka en olisi halunnut sellaista itsestäni ikikuunapäivänä uskoa, kaikki on mahdollista ainakin teoriassa. Eli tavallaan sitä projisoi omia hairahduksia ja heikkouksiaan toiseen ennemmin kuin myöntää omat vikansa suoraan toiselle tai tunnustaa pettämisensä.
Siksi minä olen mustasukkainen. Anteeksi rakas.
Mikä tekee sinut mustasukkaiseksi?
Omat syyt:
-epävarmuus omasta itsestään
-vanhat huonot kokemukset
-vilkas mielikuvitus
Mutta tärkeimmäksi on pakko nostaa oma hairahtaminen pettäjän polulle. Kun siihen olen kerran itse pystynyt, vaikka en olisi halunnut sellaista itsestäni ikikuunapäivänä uskoa, kaikki on mahdollista ainakin teoriassa. Eli tavallaan sitä projisoi omia hairahduksia ja heikkouksiaan toiseen ennemmin kuin myöntää omat vikansa suoraan toiselle tai tunnustaa pettämisensä.
Siksi minä olen mustasukkainen. Anteeksi rakas.
Vastaukset 32
Vanhimmat
itse yleensä onkii,jotka epäilee toista!
Omalla kohdallani liian helposti leimataan tietyt tuntemukseni ja ärähtelyni mustasukkaisuudeksi, vaikka eivät ne oikeasti sitä olekaan. Pikemminkin haluan olla kunnioitettu ihminen ja siitä useimmiten tulee sanomista. Toinen ei huomioi tarpeeksi, vaan ohittaa minut. Kaverit tulevat ensin, sukulaiset tulevat ensin jne. Myös ajankäyttö saa minut ärsyyntymään, kun välillä tuntuu, että kaikki muu tekeminen on tärkeämpää kuin yhdessä vietetty aika.
Varsinaista mustasukkaisuutta en oikeastaan edes tunne, sillä hätääntyminen on parempi ilmaus. Hätäännyn, että toinen häipyy elämästäni, jos näen, että toisella on jotakin sutinaa jonkun ulkopuolisen kanssa. Jos olisin varma kumppanin paluusta luokseni, en hätääntyisi niinkään.
En nyt väitä, ettei kumppanin uskollisuudella ole minulle merkitystä, on sillä, mutta yritän tarkemmin valottaa, mitä eri tilanteissa tunnen. Tietenkään ei olisi kiva tietää kumppanin hellivän jotakin toista ihmistä, mutta ei se kuitenkaan olisi minulta pois, kunhan itsekin saisin hellää huomiota tarpeeksi.
Ymmärränkö nyt oikein...? Kyseessä on siis ns. vapaa suhde? Ei kahden ihmisen rakkaussuhde?
On kaksi asiaa tai tilannetta, joista en tahdo itsenäni löytää..Ensiksikin en tahdo olla ns. toiseksi paras vaihtoehto enkä myöskään tahdo olla sellaisen kanssa rakkaussuhteessa, seurustelusuhteessa, joka on "ihan kiva", muttei ehkä kuitenkaan tunnu elämäni naiselta. Täytyy kolahtaa joka tavalla. Ja toiseksi.. En ole valmis jakamaan kumppaniani.
Että hän "hellii jotakin toista kunhan itsekin saisin hellyyttä ja huomiota". Ei se ole minulta pois..huh. Siis jos naisesi rakastelee toisen naisen kanssa, se ei ole sinulta pois? Kunhan vain aika ajoin palaa sinun luoksesi..?
Kuulostaa korvissani aika inhottavalta tilanteelta. Sanoisin, että tällaisesta suhteesta uupuu rakkaus ja intohimo. Suuressa määrin. Kutsutaanko tätä vapaudeksi suhteessa? Aika erikoista, sanoisin....
Viestini oli siis pohdintaa mustasukkaisuudesta yleensä ja siitä, miten sen koen, miten se ilmenee minulla. Pohdin myös sitä, miten suhtautuisin kumppanini toimiin suhteemme aikana, jos se olisi jotakin muuta kuin sitä, mitä se voisi olla parhaimmillaan. Molemminpuolinen täydellinen uskollisuus ja kunnioittaminen olisi se paras tilanne, mutta ainahan ei ole niin. Kakkoseksi en minäkään missään tapauksessa haluaisi, enkä kokisi sitä miellyttäväksi, mutta ykköspaikan voisin jakaa, jos olisi pakko. :)
"Sanoisin, että tällaisesta suhteesta uupuu rakkaus ja intohimo."
Ei välttämättä ja tässä tullaan siihen kysymykseen, voiko ihminen rakastaa aidosti useampia ihmisiä kerrallaan. Uskon että voi ja olen sen itsekin kokenut, vaikka en ole toteuttanut kuviota omassa elämässäni.
Kyllä. Rakastaa voi monia ihmisiä...kutakin omalla tavallaan. Mutta vain yhteen ihmiseen voi olla rakastunut. Kerrallaan vain yhteen. Ilmeisesti suhteessasi et ole se osapuoli, johon kumppanisi on rakastunut :(.
Rakastuminen on tunnetta, joka kestää aina vain tietyn aikaa. Kukaan ei voi olla kehenkään koko ajan rakastunut. Rakastaa on tekoja, joka taas on eri asia kuin varsinainen rakastuneena oleminen.
Viestini tähän keskusteluun ovat muuten läpileikkausta kaikista suhteistani, enkä käsittele siinä mitään erityistä suhdetta. Ja yleensäkin kirjoitan yleisemmällä tasolla kuin että kertoisin, mitä parhaillaan kirjoitushetkellä on meneillään.
sen totuuden tiedät.puhu vaan omasta puolestas.
Kaikki nuo aloituksen syyt ovat melkoisen tuttuja.. Kun tietää, miten helppoa sitä on hairahtua, sitä epävarmemmaksi sitä tulee myös toisesta - valitettavasti..! Tosin minä olen epävarma itsestäni toisella tavalla. Myönnän virheeni ja heikkouteni, mutta sitä kautta tiedän että myös toiset voivat olla sitä..
Myös vaisto tekee mustasukkaiseksi. Kun vaistoaa että toinen ei ole ihan rehellinen. Se on pahinta. Vaistoaa mutta ei välttämättä saa siitä tunteesta kiinni eikä ole konkreettista tietoa siitä miten asiat todella ovat.. Tosin tässä tapauksessa harvoin on kyse aiheettomasta mustasukkaisuudesta.. :S
Minutkin tulkitaan usein mustasukkaiseksi, vaikkei se olisikaan syy käyttäytymiseeni. Se on surkeaa.
Kun olen suhteessa, olen 100 % sitoutunut suhteeseen ja suhde menee elämässäni muiden asioiden edelle. Toki minulla on edelleen muutakin elämää, mutta suhde on minulle hyvin tärkeä. Huomioin suhteen muuta ajankäyttöä suunnitellessani ja yritän hoitaa asiat siten, että naisellani olisi hyvä olla. Jos minulle esimerkiksi tulee jokin meno, keskustelen aina ensiksi naiseni kanssa siitä, miten se sopii meidän yhteisiin suunnitelmiimme ja päätän asian vasta sitten.
Kaipaan myös suhteessa paljon yhdessäoloa, huomiota ja hellyyttä. Sellaisia asioita haluan antaa myös toiselle. Kaikki eivät kuitenkaan ole tietenkään samanlaisia, eikä siinä ole mitään pahaa. On esimerkiksi ihmisiä, joille työ, harrastukset tai kaverit ovat suhdetta tärkeämpiä, eivätkä monet kaipaa suhteelta kovinkaan tiivistä yhdessäoloa tai ole valmiita tekemään kompromisseja suhteen vuoksi.
Seurustelu tällaisen ihmisen kanssa on minulle hyvin vaikeaa. On kurjaa, kun tuntee suhteessa, että jää jatkuvasti jotain vaille tai "kakkoseksi" muille asioille. Sellainen ihmetyttää ja saa miettimään, onko minussa jotain vialla. Samalla se tuhoaa itseluottamusta pikkuhiljaa. Pahimmassa tapauksessa oma elämäni alkaa lopulta kiertyä toisen menojen ympärille: yritän tehdä liikaa kompromisseja ja joustaa liikaa omien menojeni suhteen, jotta saisin olla enemmän yhdessä naiseni kanssa. Se ei puolestaan johda mitenkään hyvään lopputulokseen.
Minun on vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä, jos kumppanini on ollut koko viikon töissä ja tehnyt niin paljon ylitöitä (vapaaehtoisesti), ettei hänellä ole jäänyt yhtään aikaa meidän suhteellemme. Sitten hän ilmoittaa, että aikoo viettää viikonlopun omien ystäviensä kanssa, eikä minua kutsuta edes mukaan. Reagoin sellaiseen helposti huonosti, minkä kumppanini tulkitsee automaattisesti mustasukkaisuudeksi.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mielestäni varsinainen mustasukkaisuus, vaan kysymys on siitä, ettei minua huomioida mitenkään. Olen kenties joutunut hoitamaan kodin yksin toisen tehdessä jatkuvasti liikaa töitä ja odottanut samalla yhteistä viikonloppua, ja sitten joudunkin pettymään. Kun yritän ilmaista pettymystäni, saan kuulla että olen kamalan mustasukkainen. Toisen rajoittaminen ei kuitenkaan ole tarkoitukseni.
Mulla on ollu IHAN samoja ongelmia!! Minäkin kaipaan paljon huomiota ja samalla tavalla suunnittelen asioita jne..! Tosiaan tietyn tyyppisten ihmisten kanssa tulee aina noita ongelmia ja syytetään milloin siitä että vaadin liikaa tai että suljen toisen neljän seinän sisään.. Ja sitte vielä otan näistä itseeni helposti..!
Tänään odotin koko päivän kotona kun oltiin sovittu että nähdään..! Noh, eipä nähty ja mulla on maailman isoin "juttu" otassa..!!!!! Vielä kun ei edes tunne toista kunnolla niin ei tiedä mitä pitäs ajatella. :(
Mukavaa, että joku ymmärtää!
En ole omasta mielestäni mikään narsistinen huomion kerjääjä. Odotan kyllä perushienotunteisuutta ja kohteliaisuutta, mutta yritän myös huomioida vastaavalla tavalla toista osapuolta. Minusta huomiointia on myös se, että ajankäyttöä suunnitellaan yhdessä, etenkin silloin kun jo asutaan yhdessä.
Pointti on varmaan siinä, että olen luonteeltani sellainen ihminen, joka kaipaa paljon läsnäoloa ja läheisyyttä. Ja myös henkistä yhteyttä, keskustelua ja kommunikointia. Kaipaan asioiden jakamista toisen kanssa. Vaikea ihminen siis?!?
Ymmärrän kyllä sen, etteivät tällaiset asiat ole kaikille erityisen tärkeitä. Ehkä joillekin riittää se, kun tietää että tyttöystävä istuu kotona odottamassa. Minä en ole puolestani juuri koskaan suhteessa kokenut, että kaipaisin omaa aikaa. Sen sijaan minusta tuntuu usein, että yhteistä aikaa on liian vähän.
Yhteisen ajan puure ressaa minua kamalasti. Minusta tuntuu, ettei suhteessa olemisessa ole mitään järkeä, jollei ole yhteistä aikaa. Toki poikkeudet ovat poikkeuksia, mutta jos on jatkuvasti kuvailemani "kakkoseksi" jäämisen tunne, alkaa se syödä suhdetta ennen pitkää pahasti.
Palkinnoksi saa sitten kuulla olevansa mustasukkainen ja rajoittavansa toisen elämää. Onko niin vaikeaa ymmärtää, että on ikävä?
...nimittäin myös odottanut koko päivän,illan:(
Hänellä on paljon ystäviä,aikaa vievä harrastus ja melko raskas työ fyysisesti,sekä psyykkisesti myös.
Mä tuen ja ymmärrän häntä,kun hän on väsynyt töistään.Mutta sitten kun aikaa vie minulta pois ystävät ja harrastus,olen pettynyt ja loukkaantunut...
Me ollaan oltu keväästä asti yhdessä ja olen huomannut,että seukkaamisemme toimii hyvin paljon hänen ehdoillaan yhdessäolemisen suhteen.Mä joustan helposti kun hän haluaa tavata ja viettää aikaa yhdessä.Siirrän ja perun menoni "riemusta kiljuen" hänen vuokseen.Hän ei juuri koskaan ole sovittuja menojaan perunut minun tähden(esim.baari-iltoja ystävien kanssa.)
Joskus saatan päähänpistosta lähteä illalla ulos kun emme tapaakkaan ja jos hän yllättäen soittaa ja haluaa tavata,hän tulistuu jos en lähde hänen luokseen.Hän on myös mustasukkaisempi kuin minä ja haluaa tietää tarkkaan kenen kanssa aikaani vietän.
Kun sanon hänelle ettei mustasukkainen tarvitse olla,se on täysin turhaa.Hän sanoo ettei ymmärrä minua lainkaan,kun sehän on huomioimista kun hän kyselee asioitani...huokaus.
Kyllä kyllä,meillä on paljon selvitettävää keskenämme jotta saadaan suhde toimimaan.Minä olen valmis tekemään paljon töitä sen eteen,rakastan häntä suunnattomasti.
En minäkään ole narsistinen huomion kerjääjä. En hae huomiota oikeastaan millään tavalla esim ihmisjoukossa. Tarvitsen kuitenkin suhteessa myös sitä kommunikointia, läheisyyttä, läsnäoloa, suunnitelmallisuutta, eli jonkinlaista huomioon ottamista..!
Toki olen myös huomannut sen että tarvitsen itsekkin aikaa ja tilaa välillä ja yritän sitä myös antaa toiselle. Ei se silti tarkoita sitä että voi hillua ihan miten sattuu ottamatta toista huomioon!!
Juu, vaikea ihminen olen minäkin tosiaan kuullut olevani..
Miten se aina meneekin niin, että toinen olisi valmis tekemään toisen eteen melkeinpä mitä tahansa kun toinen olla möllöttää eikä tajua asioista yhtään mitään?! :(
enemmän kuin se toinen?
Tai,rakastaakohan se "möllöttäjä" oikeesti ollenkaan?
Kuulun myös tuollaiseen ylikilttiin lajiin, joka epätoivoisesti järjestelee omia menojaan, jotta yhteistä aikaa jäisi edes hetken verran. Yhdessä vaiheessa tajusin jopa, että olin yrittänyt päästä lähtemään omista töistäni useita kertoja aikaisemmin (kysynyt pomolta lupaa lähteä), jotta saisin olla enemmän tyttöystäväni kanssa. Vaikka teen töitä vain osa-aikaisesti, ja jokainen penni on minulle tärkeä, koska olen opiskelija!
Tyttöystäväni oli puolestaan paahtanut kauheita määriä ylitöitä, mutta itse en hyötynyt siitä yhtään mitään, päinvastoin jouduin tekemään lähes kaikki työt kotona yksin. Kuitenkin yritin kompensoida siitä seurannutta yhteisen ajan puutetta yrittämällä vähentää jo entisestään vähiä töitäni. Hän puolestaan peruu usein yhteistä vapaa-aikaamme, koska lupautuu yhä uusiin ylimääräisiin työvuoroihin!
Samoin on ystävien laita. Hänellä on paljon enemmän ystäviä kuin minulla, joka en ole kotoisin tästä kaupungista. Siitä huolimatta, kun joku joskus kysyy minua jonnekin, kysyn aina ensin tyttöystävältäni, miten asia sopii hänelle. Jos hänellä on vapaata ja voisimme olla yhdessä, valitsen yhdessäolemisen ystävän tapaamisen sijaan. Yritän sopia tapaamisia omien ystävieni kanssa ainoastaan niinä aikoina, kun hän on töissä, jotteivat tapaamiset söisi meidän vähää yhteistä vapaa-aikaamme.
Hän sen sijaan puhuu kaiken aikaa siitä, kuinka vähän ehtii tapaamaan ystäviään, ja myös tapaa näitä vähinä vapaahetkinään. (Olen yrittänyt selittää, että elämässä ehtii tekemään varsin vähän, jos on kaikenaikaa töissä, mutta se ei tunnu menevän perille.) Hän kyllä useimmiten kysyy, miten asia minulle sopii, mutta on yleensä tässä vaiheessa jo sopinut tapaamisen, eikä halua perua sitä minun vuokseni. Minua ei yleensä kutsuta mukaan, vaikka en useinkaan onnistu sopimaan tapaamisia omien ystävieni kanssa juuri kyseisinä hetkinä.
Hän saattaa helposti perua asioita, jotka on jo etukäteen luvannut minulle. Minun on jo vaikea luottaa, että sovittu päivällinen, keikalle lähteminen tai muu meno ylipäätään toteutuisivat: milloin esteeksi tulee ylimääräinen työvuoro, milloin joku ystävä, jota hän ei ole nähnyt pitkään aikaan, tai sitten hänen halunsa levätä. Sovittujen asioiden peruminen ei näytä aiheuttavan hänessä erityisiä tunnontuskia ja vain harvoin hän yrittää "hyvitellä" niitä minulle.
Esimerkiksi juuri tällä hetkellä meidän piti olla eräällä keikalla. Ensiksi hän kuitenkin ilmoitti minulle, ettei varmaankaan jaksa lähteä. Tyydyin koti-iltaan. Kuitenkin hän jaksoi yllättäen lähteä tänään baariin ystävänsä kanssa, koska ei ollut nähnyt tätä pitkään aikaan. Minua ei kutsuttu mukaan, vaikka tälle illalle oli alunperin sovittu meidän yhteinen menomme ja vaikka en onnistunut saamaan enää seuraa itselleni!
Kiltteys kuuluu luonteeseeni ja usein huomaan tällaiset asiat vasta sitten, kun ne ovat jo tapahtuneet. Joustan ja joustan, ja joskus havahdun vasta viikkojen päästä siihen, kuinka asiat ovat oikeasti menneet. Monesti odotan yhteistä aikaa niin kovasti, että tyydyn siihen että saamme olla yhdessä, enkä nalkuta kaiken aikaa epäkohdista. Silloin, kun puolestani huomautan asioista, en ymmärrä töiden raskautta tai olen mustasukkainen.
Ehkä hän ei vain kaipaa eikä tarvitse minua? Lainkaan?
sun kiltteyttä omaksi hyväkseen:(
Jospa et olisikaan seuraavalla kerralla niin kiltti.
Koska joustat noin paljon niin tyttöystäväsi on varmaan jo sokeutunut eikä todella huomaakaan miten hän itse muuttelee aikatauluja joihin sinä aina vaan sopeudut.
"Minun on vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä, jos kumppanini on ollut koko viikon töissä ja tehnyt niin paljon ylitöitä (vapaaehtoisesti), ettei hänellä ole jäänyt yhtään aikaa meidän suhteellemme. Sitten hän ilmoittaa, että aikoo viettää viikonlopun omien ystäviensä kanssa, eikä minua kutsuta edes mukaan. Reagoin sellaiseen helposti huonosti, minkä kumppanini tulkitsee automaattisesti mustasukkaisuudeksi."
"Kyseessä ei kuitenkaan ole mielestäni varsinainen mustasukkaisuus, vaan kysymys on siitä, ettei minua huomioida mitenkään. Olen kenties joutunut hoitamaan kodin yksin toisen tehdessä jatkuvasti liikaa töitä ja odottanut samalla yhteistä viikonloppua, ja sitten joudunkin pettymään. Kun yritän ilmaista pettymystäni, saan kuulla että olen kamalan mustasukkainen. Toisen rajoittaminen ei kuitenkaan ole tarkoitukseni."
Aivan kuin omasta elämästäni kirjoitettua. Ja minä myös kaipaan suhteessa aika paljon yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä ja menemistä. Ja tottakai, minulla on taipumusta löytää rinnalleni aina tasan päinvastainen tyyppi. :(
"Minä en ole puolestani juuri koskaan suhteessa kokenut, että kaipaisin omaa aikaa. Sen sijaan minusta tuntuu usein, että yhteistä aikaa on liian vähän."
Mä koen myös ihan samalla tavalla.
"Se joka rakastaa vähemmän, sillä on valta."
Ja niin surullista luettavaa. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista pitäisi heti suhteen alussa sopia; miten paljon aikaa vietetään yhdessä, miten siihen sijoittuvat ystävätapaamiset, harrastukset sukulaiset jne..
Ja jos yhdessä sovituista jutuista ei pidetä kiinni, se on syy lähteä eri suuntiin. Toisen ihmisen ei kannata jatkuvasti aiheuttaa pahaa oloa itselleen toisen ihmisen vuoksi. Kukaan ei ole sen arvoinen!!!!
Pitkä tutustumisvaihe on tärkeää. Jos heti heittäytyy täysillä mukaan uuteen suhteeseen, siitä on vaikea päästä eroon, koska rakkauden tunne toiseen voittaa helposti oman kärsimyksen. Pitää muistaa kuitenkin, että kaikista rakkain ja tärkein ihminen ihmiselle on aina hän itse itselleen. (Narsismin kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.)
Tän olen huomannut kyllä, eletystä elämästä. Surullista sen kannalta, joka rakastaa enemmän. Kaikki asiaan liittyvät tekstit on kovin tuttuja ja itse kuulun myös näihin "kiltteihin" ihmisiin ja olen myös saanut kuulla olevani vaikea ja että rajoitan toisen elämää...eikä se edes ole niin.. me tavataan, kun kumppanille sopii ja tietysti mulle sopii aina kun hän vaan ehtii. Se on nyppinyt monesti, mutta asiasta mainittaessa tulee kehiin juuri "vaikea ihminen"- läpät.. turhauttavaa. Kerran tässä sanoin, että ei sovi nähdä.. mun kumppani ei uskonut mua, vaan soitti uudestaan ja sanoi, että olis valmis tulemaan.. että siinä sitten mm. tajusin miten helppo oon. Meillä takana reilu pari vuotta yhdessä olemista.
Kaippa ihmiset sit vaan tarvii niin eri asioita. Mä kun joskus pääsen siihen yksinelämisen makuun ja keskityn omiin juttuihini, mun kumppani saattaa soittaa ikäväänsä ja sit nähdään. Mulle on alkanu tulla samoja fiiliksiä, et tekis mieli sanoo et pysyy nyt siellä toisessa kaupungissa, kun on niin kovasti tekemistä tai ei vaan jaksa nähdä. Kyl pamautankin jonain päivänä. Jotkut vaan ei tunnu tajuavan, ettei se toinen ihminen oo mikään itsestäänselvä asia ja sit, kun tulee tilanteita, että tää "kiltti", ei ookkaan enää niin joojoo- joka asiaan, niin kauhee mikä maailmanloppu se on tälle tahtipuikon heiluttajalle!
Onneks on muitakin, joilla samoja juttuja suhtees, niin ei tunnu sen puolesta niin oudolta tää mun fiilis, minkä naiseni saa aikaan, liittyen ajankäyttöön ja ihmisen tärkeyteen.
Kaunista syksyä! :)
Rakkaat ihmiset, koitan tämän ''ei-joustavan'' näkökulman omaavana kirjoittaa teille vastausta. Oman tyttöystäväni (joka on muuten tämä ''ylisuojeleva tyttis''-ketjun ''tähti'') kanssa on ollut samanlaista vääntöä asiasta ja kompromisseja on tehty puolin ja toisin.
Voin kertoa itsestäni sen verran, että olen aina ollut sekoitus Vilijonkkaa ja Nuuskamuikkusta - perinteinen, mutta samaan aikaan vapauden kaipuu on minulla kammottavan kova. Minä tarvitsen suhteessakin sitä kuuluisaa omaa aikaa, enkä suunnittele menojani tyttöystäväni mukaan. Toki jos olemme sopineet jotakin ennen en tietenkään sovi mitään siihen päälle.
Jos kyhjötämme tyttöystäväni kanssa yhdessä 24/7, minä ahdistun. Jos hän koittaa ''rajoittaa'' menojani, minä ahdistun. Saatan kävellä huoneessa ympyrää tai olla muuten rauhaton ja levoton ja joissain tapauksissa olen lähtenyt yön selkään ajamaan autolla lenkkiä kun ahdistus on yltynyt liian kovaksi. En halua nukkua joka ikistä yötä hänen vierellään, vaikka yritän tässä joustaa niin paljon kuin pystyn. Matkustelen paljon yksin (täsmennän sanaa yksin, se on suosikkitapani matkustaa) ja kerran olen lähtenyt kahden päivän varoitusajalla vaeltamaan. Jälleen sitä yksinoloa.
Jos en saa olla välillä ihan yksin, minusta tuntuu etten jaksa ja *painotan* silloin kärsii koko suhteemme. Tulen ärtyisäksi, ylilevottomaksi, hyperaktiiviseksi tai sitten vajoan apatian kaltaiseen tilaan. Joillekin meille yksinolo on elinehto.
MUTTA te kuulostatte liian kilteiltä hyvät ystävät. Koska minä olen välillä tällainen tuuliviiri-höyrypää olen iloinen että tyttöystäväni osaa laittaa kovan kovaa vastaan. Hän ei jousta sen enempää kuin minäkään ja osaa ''läksyttää'' minua (ja minä läksytän häntä) tarvittaessa - ja se tuo kummalla tavalla turvallisuuden tunnetta. Kun on tällainen huithaipeli ja levoton lintu niin on ihanaa tietää että rinnalla on joku, joka rakastaa sinua kaikkinen vikoinesi ja on luja kuin kallio ja jota sinä rakastat.
Hui, tulipa pitkä teksti ilman oikeastaan mitään asiakaan :)
täytyy olla,muutoin happikato iskee.kuka haluaa vakuumissa elää,en mä ainakaan!karmein kokemus oli yhdestä exästä joka oli kyllä ihana mut mustis kaikesta,mun ajasta myös.vuosien saatossa tilanne paheni koko aika ja mä huomasin eten voinu kotonakaan enään tehdä viattomia omia juttuja ilman että mustis iskee.esim koneella käynti,vain sähkäreitten pikainen tarkistus iltasin aloko syödä häntä.ja mä vakuutan että täysin aiheettomasti.aloin kuihtua hapen puutteeseen,ja loppu on historiaa.onneksi mä tein omat ratkaisuni ja olen nykyiseni kanssa onnellinen.
Oikeastaan kumppanin yksinolon tarve on vähän eri asia kuin tässä keskustelussa esiin tulleet tapahtumat, joissa selvästi ohitetaan oma kumppani. Jos esim asutaan erillään, toinen haluaa nähdä, kun moneen päivään ei ole nähty ja toinen ilmaisee, että ei jaksa tänään, vaan haluaa lepäillä kotona, koska on väsynyt ja kuitenkin todellisuudessa toinen on mennytkin kavereiden kanssa kaljalle, kun he ovat sattuneet soittamaan ja pyytämään. Tällainen "väsymys" tavata omaa kumppania, joka meneekin ohi heti, kun kaverit pyytävät kaljalle, on omiaan herättämään epäluuloja.
Ja kaikenkaikkiaan niin vähäinen tapaaminen toisen puolelta, että aina se toinen joutuu omia menojaan siirtämään, että tapaaminen syntyisi edes joskus, on mielestäni väärin ja jälleen herättää epäluuloja ja kränää, jotka sitten väännetään mustasukkaisuudeksi, vaikka siitä ei olekaan kysymys.
Ihmissuhteet ovat vaikeita. Kahden hyvin erilaisen suhde on palapeli, jonka palat eivät millään meinaa sopia yksiin.
Pitkä ja perusteellinen tutustuminen olisi tärkeää suhteen alussa ja myös nämä ajankäyttöön liittyvät asiat pitäisi puida pohjamutia myöten.
Jokin hyvin pieni asia on saattanut saada epäilyksen jossain vaiheessa heräämään, josta sitten sueraa epäluottamus, joka kasaantuu ja kasaantuu ja saa lopulta ihmisen ärsyyntymään joka kerta, kun näkee toisen vaikka koneella. En väitä, että näin teillä kävi, vaan pohdin asiaa laajemmin.
Luottamus ei synny itsestään, se syntyy pienten tekojen kautta. Kun ei ole mitään salattavaa, ei salaa, eikä myöskään kimpaannu toisen epäilyksistä, vaan haluaa saada toisen luottamuksen takaisin. Ja asiaa läpikäydään niin kauan että luottamus on syntynyt. Toisen ajatusmaailmaan pääseminen saattaa kyllä viedä aikaa, eikä yksi kiireinen keskustelun tynkä siihen koskaan riitä.
Tuntui pahalta sun puolesta tekstiäsi lukiessa :( On surullista, että ihmiset asettavat oman napansa niin paljon kaiken muun edelle, etteivät osaa ottaa huomioon omaa kumppaniaan :( Tsemppiä!
Ïhan sama juttu täällä. Se vaistoominen on aivan kauheeta, varsinkin jos ei ole yhtään mitään konkreettista mistä voisi sanoa/tiedustella. Oon aiemmin ollut aina kundien kanssa (parin vuoden suhteita) ja nyt mulla on ensimmäinen tyttöystävä (ja siis ensimmäinen ja ainoa nainen kenen kanssa ollut), jonka kanssa oltu kolme vuotta ja menty kihloihin pari vuotta sitten. Ihanaa ollut kaikella tapaa paitsi että joskus musta tuntuu että mä hajoon mustasukkaisuuteen. Se on myös bi ja jotenkin liian moni ihminen ja liian moni työmatka tai baari-ilta voi tuntua ihan ylivoimaisilta. Tätä ongelmaa mulla ei ikinä ollut kundien kanssa. Mua huijattiin aikamoisesti edellisessä suhteessa ja kait niitä pirun traumoja kannan mukanani, mut monesti pelottaa että pilaan koko jutun tuhansilla turhilla uteluilla ja kyselyillä. Ja jos baarissa ollaan yhdessä niin aivan mahdotonta. Jotenkin kaikki naiset on sen kimpussa ja miehetkin (myös mun kimpussa kylläkin).
Eka kerta kun kirjoitan tälle palstalle niin voisin samalla mainita muutaman jutun aiheisiin mitä tossa ehdin lueskelemaan...
mä niin olin varautunut että elämässä tulee lesbosuhteen myötä myös epämiellyttäviä tilanteita eteen niin ulkopuolisilta kuin työkavereilta, perheeltä ja tietty omilta kavereilta. Mutta mitens kävikään, aivan mahtavasti. Innoissani tietty selitin kaikille ihastuneeni tyttöön eikä näyttänyt olevan kellekään ongelma. Jopa mun vanhoilliset vanhemmat eivät paheksuneetkaan asiaa vaan oikeesti on ihan mukana meidän suhteessa ja joka ikinen kerta kysyy myös kumppanini kuulumiset ja lähettää terkut yms. Ja kyläillään yhdessä porukoilla enemmän kun aiemmissa suhteissa. Nice! Työpaikkaa vaihdoin ja vähän jännä paikka oli uudessa duunissa vastata poikaystäväkysymykseen että mulla on itseasiassa nainen. Mutta siihen kun heitti ison hymyn päälle ja kerto vähän fiiliksissään kumppanista niin kaikki tuntui olevan ihan ok. Nykyään tietty se on osa päivittäisiä keskusteluja samanlailla kun muittenkin kumppanit. Oon kyllä päässyt niin helpolla että pitääpä varmaan koputtaa puuta. Ja siis sama juttu oli ystävien kanssa, nehän siinä sivussa mä raahasin naistenbileisiin ym. ja joutuhan ne tietty jännittää ne suhteen alkumetrit mun kanssa saanko mä sen tytön napattu. Mä oon ollut aina niin pirun ylpeä mun suhteesta ja naisesta että en saisi ikinä missään tilanteessa itseäni esim. vaivaantumaan naissuhteesta. Niin monilla paskat tarinat ja mä tosiaan toivon että moni muukin pääsisi yhtä helpolla kun itse olen päässyt. Saa kommentoida ja tsemppii kaikille.
Lila
Niinkuin tuossa toisesa avauksessakerroin, en koe olevani mustasukkainen. Jos sitten syytä löytyisi niin se on sellaista mitä näen. En mielikuvissani keksi mitään tai yhtäkkiä huomaan mittiväni onkohan naiseni oikeesti töissä. Tai jos hän on ystävän luona, en miti että mitä jos pettäisi minua.
Meillä tällainen tilanne. Naiseni tervehtii ystäviään joita hän kutsuu rakkaaksi pussaamalla heitä suulle. Näitä ihimisiä on kolme muita hän tervehtii normaalisti. En ihan oieeksti ymmärrä tätä pussailua EN. Ollaan asiasta puhuttu ja naiseni on jopa jutellut näiden kavereiden kanssa että minä en hyväksy sellaista. Naiseni sanoi että on aika lapsellista koska hän rakastaa minua eikä hänen tunteet ole sellaisia heitä kohtaan. Ovat aina näin leikkimielisesti tehneet.
En ihan vielä ymmärrä, ehkä jonakin päivänä..
Naiseni on sen verran mustasukkainen et me ei voida enään edes tv tä katsella ilman ongelmia. Olen huomannut että hän todella yrittää käyttäytyä , joten aika näyttää.
Näin se vaan menee tytöt.
Epävarmuus omasta itsestä, vanhat huonot kokemukset ja vilkas mielikuvitus...ovat kyllä itsellänikin asioita, jotka villitsevät mustasukkaisuuteen. Mutta se, mikä aiheuttaa mustasukkaisuuden, löytyy kuitenkin usein toisen käyttäytymisestä, tai sen muuttumisesta. Jos olen suhteessa ja ilmaantuu jotain hämärää, saatan olla hyvinkin mustasukkainen. Usein pidän kuitenkin ne tunteet ensialkuun sisällä ja ns. tarkastelen tilannetta. Jos huomaan, että alkaa olla todella aihetta epäilemiseen, otan asian sitten esille. Joskus tulee niitä turhiakin epäilyjä ja silloin, jos en ole heti hyökkäämässä toisen kimppuun, jää pois turhat riitelyt. Luottamus on kyllä tärkeä suhteessa...todella.