Olen vuokrannut asuntoa Forenomille nyt ½ vuotta. Kokemukseni ovat hiukan ristiriitaisia.
Alkuun asunto oli aika paljon tyhjillään. Kesällä Forenom vuokrasi sen nuorelle turistiporukalle, jotka aiheuttivat useamman kerran häiriötä massiivisella juhlimisella ja yöllisellä metelöinnillä. Pyysin Forenomia laittamaan asuntoon muistutuksen hiljaisuudesta öiseen aikaan suomeksi ja englanniksi. Siitä huolimatta meteliä ilmeni uudestaan kun vuokralainen ei ollut kuulemma huomannut lappua seinällä...
Nyt epäilen että Forenom hoitaa huolimattomasti vuokralaisten valistamisen eikä ota huomioon, että turisteissa voi olla ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sääntöjä suomalaisissa taloyhtiöissä tai eivät välitä niistä. Säännöt pitäisi kertoa myös selvästi suullisesti vuokraamisen yhteydessä ja ohjelaput voisivat olla useammalla kielellä.
Sukulaiseni vuokrasi asuntonsa Forenomille vuosi sitten. Se oli silloin hyvässä kunnossa. Vasta valmistunut putki- ja pintaremontti. Nyt on keittiössä valutettu holtittomasti vettä. Työtaso pilalla, samoin yksi kaapin ovi. Siivouksen taso on huono. Forenom on luvannut korjata.
Minusta vähän näyttää siltä että Forenomin hallintoporukka kyllä haluaa hoitaa asiat kunnolla, mutta kentällä esiintyy aika paljon leväperäisyyttä? Jos paikalla käy siivoja/tarkastaja aina asukkaan vaihtuessa (mikä lienee itsestään selvää?) pitäisi hänen raportoida ilmenneistä vioista. Seurannan pitäisi olla tarkempaa. Nyt sukulaiseni haluaa itse käydä tarkastuskierroksella muutaman kuukauden välein kun asunto on tyhjä.
Vuokra tulee kyllä ajallaan säntillisesti mutta vähän mietin kuinka kauan tätä voi jatkaa jos asuntoa alkaa mennä rempalleen ja valituksia tulee edelleen?
Millaisia kokemuksia Forenomista?
30
16951
Vastaukset
- annetaan vuokralle
Hei, nyt on koha vuosi kulunut siitä kun viestin kirjoitit. Onko asiat hunommin vai paremmin. Kysyn sikis koska itse haluaisin vuokrata asuntoni ja olen ajattellut Forenomia mutta kun luen näitä keskusteluja niin alkaa vähän mietityttää.
- luottavainen 2
Jos haluat hävittää asuntosi, niin vuokraa
- Patu545t254
Olen vuokrannut asuantoani Forenomille vantaalla jo parin vuoden ajan. Porukka joka asuntoa on asuttanut on ollut varsin moniväristäkin ja vaikka mistä maasta kotoisin (naapuri kertoo kuulumisia aina silloin tällöin kun ite en pääse paikan päälle). On ollut juhlijoita ja häiriköitäkin mutta näihin forenom puuttui aika nopeasti, mutta naapureitten piti tietty ensin aloittaa valitusprosessi ja minunkin oli otettava yhteys forenomiin että kattovat vähän minkälaisille asuntoa vuokraavat.
Asuntoni on pysynyt suht hyvässä kunnossa vaikka jotain pikkukulumista voi havaita mutta tulis sitä kulumista nyt muutenkin omassakin käytössä.
Vuokran maksavat ajallaan ja se on mulle tärkeetä. Itse en ala enää ikinä vuokraamaan koska heti ensi kokemus päättyi häätö-asiaan (sain kuiteski rahani aikoinaan takas hehe).
Suosittelen että vuokraa vain Forenomille mutta laatikaa kuntotarkistus valokuvineen/videoineen ennen vuokrauksen aloittamista jotta ei kenelläkään tule sanomista.- DippiDIii
Maksaako forenom jotenkin parempaa vuokraa ettei kannata itse vuokrata yksityisesti (välittäjän avulla)? Vai onko itsellä jokin keikkatyö esim. puoli vuotta ettei kannata muuttaa tai myydä asuntoa? Vai mihin tämä forenom ilmiö oikein perustuu että kannattaa?
Veikkaan että painetta forenomilla on saada vuokratuksi kun katsoo heidän vuokrapyyntejään. Todella kallista vuokraa ja voi olla välillä vaikeuksia löytää asiakkaita, joten valitettavasti se häirikkö asiakas on kuitenkin kuningas, joka tulee ulkomailta saakka. "Hällä väliä" meininki on siis suurempi riski ulkomaalaisilla, jotka kuitenkin muuttavat pian pois suomesta. - forenom asiakas
DippiDIii kirjoitti:
Maksaako forenom jotenkin parempaa vuokraa ettei kannata itse vuokrata yksityisesti (välittäjän avulla)? Vai onko itsellä jokin keikkatyö esim. puoli vuotta ettei kannata muuttaa tai myydä asuntoa? Vai mihin tämä forenom ilmiö oikein perustuu että kannattaa?
Veikkaan että painetta forenomilla on saada vuokratuksi kun katsoo heidän vuokrapyyntejään. Todella kallista vuokraa ja voi olla välillä vaikeuksia löytää asiakkaita, joten valitettavasti se häirikkö asiakas on kuitenkin kuningas, joka tulee ulkomailta saakka. "Hällä väliä" meininki on siis suurempi riski ulkomaalaisilla, jotka kuitenkin muuttavat pian pois suomesta.Vuokraa forenom maksaa kohtuullisen maksun verran eli vähemmän tietty kuin jos itse vuokraisit asuntosi. Mutta pidä mielessä että he voivat vuokrata asuntosi heti ilman turhia odotteluja jos se on niille kohtuuhintainen, pitäähän niittenki joku voitto vetää välistä. Ainoa hyvä puoli on tuo vuokranmaksun säntillisyys. Laadi tarkka sopimus kuitenkin asunnon kunnosta, ja ota lisäksi vakuutus niin minä tein vaikka vuokralaisen pitäis se vakuutus ottaa muutenkin.
Forenomin asiakaskunta luullakseni koostuu niistä jotka ei asuntoa tarvi pitkäksi aikaa se etu on taas vorenomin asiakkailla. Hällä väliä porukka kun valistetaan etukäteen siitä miten asunnonna pitää asua auttaa koska ulkomaalaisilla ei voi olla aina tietoa siitä miten suomessa ollaan immeisixi.
- Friendly Advice
itselläni kokemusta kahden kolmion vuokrauksesta Forenomin kautta.
Jos haluat pitää asuntosi kunnossa, unohdaForenom, yritä kaikin keinoin saada jostain muualta pitkäaikainen vuokralainen.
asunto menee nimittäin yllättävän nopeasti remonttikuntoon forenomin asiakkaiden kanssa.
Enkä ihmettele: jos kolmioon laitat asumaan 7(!) henkilöä tai 10!
Venäläisiä/virolaisia rakennusmiesryhmiä niissä asuu ja jälki on sen mukaista, aiheuttivat häiriötä asuntoyhtiössä muille asukkaille ja huomautuksia ei otettu kuuloonkaan. lyhyessä ajassa hyllyjä ja ovia rikki. Mielestäni naarmut lattiassa ovat normaalia kulumista, ei esimerkiksi reikäinen vessan ovi. Loppusiivous tehtiin huonosti ja kaikkia korjattavia kohtia ei oltu korjattu.
En käytä enää ikinä Forenomin palvelua. Tämä riitti.
PS. Reklamointi tämän yrityksen kanssa on ihan yhtä turhan kanssa. Asia yleensä delegoidaan seuraavalle, asiasta "oikeasti" päättävälle taholle - mutta mitään ei vain tapahdu. Ainoa hyvä asia on hieman korkeampi vuokrasaanti, mutta se etu katoaa nopeasti ylimääräisiin remontteihin.- carlos3
Mulla on omistusasunto josta muutan pois. Ajattelin antaa tämän vuokralle ja mennä itse toisaalle asumaan vuokralla vuodeksi kahdeksi. Olen katsellut Forenomin ilmoituksia. Kolmioksi ilmoitettu asunto sisältää esittelytekstin:"tämä upea valoisa yksiö odottaa sinua...."
Eli musta tuntui, että ne copy-pastaa samaa tekstiä ja "valoisaa höpinää" ja unohtavat muuttaa sanoja sieltä täältä tai sitten tekee kännissä noita ilmoituksia.
Muuta en osaa sanoa tähän keskusteluun, mutta toin tuollaisen näkökohdan esille, että ilmoitukset ovat huonoja ja sitä kautta voi vaikuttaa vuokralaisen ja vuokrasuhteen laatuun. - EiForenomOmaKoti
carlos3 kirjoitti:
Mulla on omistusasunto josta muutan pois. Ajattelin antaa tämän vuokralle ja mennä itse toisaalle asumaan vuokralla vuodeksi kahdeksi. Olen katsellut Forenomin ilmoituksia. Kolmioksi ilmoitettu asunto sisältää esittelytekstin:"tämä upea valoisa yksiö odottaa sinua...."
Eli musta tuntui, että ne copy-pastaa samaa tekstiä ja "valoisaa höpinää" ja unohtavat muuttaa sanoja sieltä täältä tai sitten tekee kännissä noita ilmoituksia.
Muuta en osaa sanoa tähän keskusteluun, mutta toin tuollaisen näkökohdan esille, että ilmoitukset ovat huonoja ja sitä kautta voi vaikuttaa vuokralaisen ja vuokrasuhteen laatuun.Carlos3:
Ei se vuokraaminen niin kovin hankalaa ole hoitaa itsekkään. Jos kerran kyseessä on OMA KOTI eli olet asunut siellä, niin on paljon suurempi huoli, miten vuokralainen hoitaa huoneistoa kuin "tuntematon" sijoituskämppä, johon ei ole henkisesti alitajunnallisesti niin kiintynyt. En kyllä suosittele omaa kotia vuokraamaan forenomille, sillä on niin tuurista kiinni pitääkö vuokralainen paikkoja kunnossa. Oikotielle voi laittaa yksityisetkin ilmoituksia kuvien kera ja aika hyvin sitä kautta tulee soittoja. Jos kuitenkin hirvittää itse vuokrata, niin noin kuukauden vuokran hintaan saa välittäjän ja kulun voi vähentää veroista, joka on tosin myös pois NETTOvuokratuloistasi. Olen kuullut juttua, ettei forenom maksa aivan markkinahintaakaan vuokraa, koska pitäähän heidänkin saada voittoa. Joten jos olet jopa 2v poissa ja muutat takaisin, niin on järkevämpää hoitaa vuokraus jotenkin itse. Eri asia olisi jos kyseessä olisi parista kuukaudesta, jolloin on hankalampaa löytää järkevään hintaan vuokralaista.
Paras "vakuutus" on, että ottaa sellaisen vuokralaisen, joka maksaa vuokravakuuden OMISTA RAHOISTAAN (ei sossu ym.), niin on hieman enemmän motivaatiota pitää paikkoja kunnossa, jotta sen saa myös myöhemmin takaisin.
- vuokratakko vai ei
Olisko vielä muita kokemuksia Forenomista? Miten sopimukset, avaimet, vuokratakuut yms on toiminut Forenomin kanssa?
- Luottavainen2
Mikään ei toimi Forenomin kanssaa, rikkominen kyllä
- Hipus
Kuuluu muuten Baronan konserniin, joten pysyisin kaukana jo senkin takia
- iuykglk
Aivan järjettömiä vuokria forenomilla, ei mitään tolkkua, ei ihme jos asunnot on tyhjillään
- palaa vaan
Vuokralla ollut forenomilla jo pitkään ja aina tullut vuokra ajallaan. Majoittavat pääosin työmiehiä ja mustalaisia sossun kautta, mutta so what
- janne372
Asun talossa jossa on Forenomin kämppä, tällä hetkellä siinä on mustalaisperhe jonka sukuun kuuluu n. 10 ihmistä jotka pitävät talon sisäpihaa olohuoneensa jatkeena, metelöiden ja roskaten koko taloyhtiön iloksi. Tuskin itse maksavat 1300eur/kk vuokraansa vaan jonkun tukijärjestelmän kautta ovat tuohon päätyneet. Aiheuttavat harmia aikalailla ja vielä ikävämpää on että ovat tainneet jäädä tuohon pidemmäksikin aikaa. Sitä ennen siinä taisi olla hetken itä-eurooppalaisia rakennusmiehiä. Kun asukaskuntaa katsoo niin en ikipäivänä antaisi Forenomille omaa kämppääni eteenpäinvuokrattavaksi, itseasiassa on muodostunut rumaksi sanaksi meillä päin koko kyseinen firma.
- Akan Polku
Forenomin asiakkaana on sosiaalitoimisto - sieltä ne mustalaiset tulee. Sama juttu meidän talossa. Sukua lappaa, ja grillit käryää milloin missäkin. Ympäristöön on alkanut ilmestyä pyöriä, rattaita, mopoja ja muuta kamaa, joita kukaan ei tunnusta omakseen.....
- Kiitosettätulinähtyä
Joo,täällä forenom naapuriasunnossa ja työmiehet juo ja melutaso kova taas. No ite ollaa muuttamassa tästä... Siis tää kerrostalo puolet nuita forenom ja muita firmoja... Tavalliset vuokraajat muuttaa pois... Ite ihan tavallisesti vuokralla.
- hoida ihmeessä itse
En ikinä antaisi omaa 100-200.000 euron sijoitustani noin kauas pois omista käsistäni. Valitsen itse omat vuokralaiseni ja käyn välillä tapaamassa heitä. Esimerkiksi yhtiökokouksen jälkeen käymme läpi viisivuotissuunnitelmaa. Samalla saan tietää, onko heidän mielestään asunnossa ja yhtiössä kaikki kunnossa. Sen jälkeen kun itse rupesin valitsemaan vuokralaiseni, ei ole tarvinnut kysellä vuokrien perään. Välittäjä (ei Foremon kyseessä kuitenkaan) ei seurannut asunnon kuntoa eikä siisteyttä vuokralaisten vaihtuessa.
Välittäjän palkkioon menee melkein kahden kuukauden nettotuotto.- luottavainen 2
Vuokrasin asuntoni Forenomille, He rskensivat sinne luvatta 2 huonetta lisää. Oli jatkuvaa häiriötä talon asukkaille. Heitettiin tupakannatsat ulos ikkunasta ja tyhjät kaljatölkit. Rikottiin vessanpönttö, poltettiin sauna ym. Kun lopulta sanoin vuokrasopimuksen irti, he viivyttelivä vielä 2 viikkoa, enkä ole saanut asuntoa vielä asumiskuntoon. Korvausta en ole saanut. Forenom vei astianpesukoneen, hellan, liesituulettimen, 4 keitiönkaappia. Ei suostunut palauttamaa huoneistoa alkuperäiseen kuntoon. Oikeuteen en jaksanut rikollisten kanssa lähteä.
- Ei enää ikinä
Minäkin erehdyin vuokraamaan asuntoni Forenomille. Virallisia varoituksia ei ole vielä tullut isännöitsijältä ja selvittelen mitä kaikkea tarvitaan vuokrasopimuksen purkamiseen välittömästi. Valituksia naapureilta tulee isännöitsijän kautta säännöllisesti. Asunnossa majoitetaan sossun asiakkaita, joita Helsinki ei saa majoitettua muualle. Yöllistä möykkää, sekavaa päivystämistä asunnon ovisilmällä ja rapussa kulkevien häiritsemistä höpinöillä, tupakannatsojen heittelyä parvekkeelta, epämääräisiä vieraita kaikkina vuorokaudenaikoina - yhden naapurin mukaan selvää paritusta... parvekkeen oven auki jättämistä yöksi jolloin tuuli paiskoo sitä ja aiheuttaa kolinaa yms. Olen käynyt asunnolla nyt kaksi kertaa, vuokrasopimus on ollut voimassa vajaan vuoden, tarkistamassa tilanteen ja molemmilla kerroilla asunto oli juuri siivottu eikä näkyviä vaurioita ollut. Aina kun olen välittänyt valituksen eteenpäin Forenom on nopeasti vastannut käyneensä asunnolla ja kaiken olevan kunnossa ja meno onkin rauhoittunut aina hetkeksi. Pelottaa vaan, että miten pääsen näistä eroon ilman että jättävät asunnon remppakuntoon ja jos näin käy niin mitä kautta karhuan korjaukset. Minulla on heiltä "Valtiokonttorin takaama vakuustodistus" mutten tiedä miten se oikeasti toimii jos firma ei mene konkkaan. Irtisanoa saa vasta kun vuokrasopimus on ollut voimassa vuoden ja sen jälkeen on normaali puolen vuoden irtisanomisaika. Vuokran ovat aina maksaneen ajallaan.
- vuokrananatajan...
Kokeilin pariin otteeseen tarjota asuntoani ko firmalle.
Eivät näemmä vastaa yhteydenottopyyntöihin.
Mutta jos luvassa on tosiaan noita sossun asiakkaita,niin en taatusti vuokraa.
Kiitos tiedosta! - JussiFORE
Hei,
pahoittelut, että osalla huonoja kokemuksia meistä vuokralaisena! Forenom vastaa kaikissa tapauksissa asunnon kunnosta ja ylläpidosta. Mikäli meidän asiakas aiheuttaa taloyhtiössä häiriötä, haluaisimme kuulla siitä ensimmäisenä, jotta voimme välittömästi puuttua asiaan. Ei missään nimessä ole kenenkään edun mukaista, että häiriötä aiheutuu!
Tehtyjen kyselyiden mukaan meidän vuokranantajat ovat yleisesti tyytyväisiä toimintaamme, mutta aivan varmasti löytyy asioita, joita voimme tehdä jatkossa paremmin! Mielellämme kävisimme negatiiviset kokemukset henkilökohtaisesti kanssanne läpi, hyvittääksemme mielipahan ja oppiaksemme itse. Parhaiten tämä onnistuu ottamalla suoraan yhteyttä vaikka minuun ja keskustelemalla asia kasvokkain. Tavoite on palvella vuokranantajia luotettavasti sekä tarjota miellyttäviä majoituskokemuksia asiakkaillemme.
Yst,
Jussi Saarinen
044-2106864
Johtaja, Forenom- Anonyymi
Majoituspalvelu Forenom Oy tarjoaa asuntoja, unelmia yksi kaunista kymmenen hyvää yksitoista tekaistua. Todellisuudessa tämä kiskontaa harjoittava virolaisten huijareitten mälläämä epämääräinen majoituspalveluiden tuottaja käyttää hyväksi ihmisen yksinkertaisuutta ja asunnottoman hätää. Rikoslaissa puhutaan käsitteestä kiskonta.
Forenomin maine onkin tullut varsin kyseenalaiseksi viimeisten vuosien aikana ja Suomalainen kuluttaja osaa varoa ja välttää asioimasta heidän kanssaan.
Forenomin toiminta Suomessa ei kestä lähempää tarkastelua.
Forenom esimerkiksi rahastaa jo asiakaspalvelun puhelimella käytännön mukaan puhelinkeskustelun alkaessa täytyisi olla ilmoitus puhelun normaalista poikkeavasta hinnoittelusta, tätä eivät noudata. Venyttävät tarkoituksella puhelinkeskusteluja, viivyttävät linjalla.
Esimerkiksi asiointi 4 minuutin puhelu maksoi 11,90 mikä tuo tuollainen normaali puhelinhinta on?
Forenomin ongelma on sen kusipää henkilökunta. Yksi Forenomin edustaja hinnoittelee toista kuin kolmannelta saa suoran hinnan, vaikka tuo toinen olisi ehtinyt laittaa jo toisenkin hinnan. Sekoilua ja sähläilyä olan takaa.
Forenomin asunnoissa ei kunnioiteta yksityisyyttä kertoman mukaan tulevat omilla avaimilla asuntoon milloin lystäävät.
Forenomin asuntojen hinnoissa on ilmaa, katsokaas mitä laki sanoo kiskonnasta
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kiskonta
Esimerkiksi normaali alueen hintatason määrittelemä kohtuuvuokra 850 euroa kuukaudessa, Forenom vaatii 3300 kuukaudessa. Juuri tuo on kiskontaa ja tyhmähän on se joka maksaa.
Ovat kaiken lisäksi niin tyhmiä että ovat naamioineet huijauksiaan "huoneistohotelliksi" jonka turvin yrittävät rahastaa, katsokaa vastaavanlainen palo tässä viime talvena.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005986451.html
Kuluttaja ole tarkkana jos arvostat yksityisyyttäsi ja järkeäsi vältät Forenomin kaltaista vedättäjää
https://forenom-kokemuksia.blogspot.com/2019/09/karvaita-kokemuksia.html
Jaa Twitteriin
Jaa Facebookiin
Jaa Pinterestiin - Anonyymi
Pahoittelut on juuri teidän firman tunnusana. Pahottelut asia korjataan,siis ei tehdä mitään. Nytkin yläkerrassa on sossun kautta muslimi perhe kakarat juoksee jatluvasti. Heräsin yöllä 01.30 kun vanhemmat harrasti seksiä. Kiva. Teidän firma vaan rahastaa ja ei välitä muusta. Törkeä firma joka tiputtaa muiden asunnon arvoa. Hävetkää.
- Haloo Helsinki
Kämppä sinänsä oli hyvä ja hyvällä paikalla, mutta toiste en Forenomilta vuokraa. "Asiakaspalvelu" oli puoliksi hyvää ja puoliksi ala-arvoista. Vähemmällä mielipahalla pääsette, kun otat hotellihuoneen. Eivät soittele perään eikä kaikki asiat sekaisin toisessa päässä. Yök.
- Anonyymi
Forenomin vuokravaatimuksissa on vähintää 40 prosenttia ilmaa. Siis ylihinnoiteltuja. Ei kukaan järkevä maksa turhasta. Forenomille.
- Anonyymi
Forenom on vihdoin konkurssissa. Kaupan päälle raskaan sarjan rikosprosessit Europolilta. Salakuljetuksesta ja ihmiskaupasta kun lähtee niin helposti lusimaan. Mistä tänään puhutaan?
Tämän näköinen mulkku saa tuntea nahoissaan lähiaikoina kansainvälisillä lentokentillä matkustaessaan mitä tarkoittaa kun on Europolin ihmiskaupasta epäiltyjen rikollisten tarkkailulistalla
https://portal.messukeskus.com/wp-content/uploads/2024/01/Jussi-Saarinen.jpg
Hän on rikollinen Jussi Saarinen joka Forenomin vastuullisena toimitiusjohtajana on juridisesti pääepäilty. Kaiken lisäksi hän on syyllistynyt tuhansiin talousvahinkoihin suomalaisille asunnonomistajille. Kilpailun vääristämiseen. Köyhien ja asunnottomien klassiseen huijaamiseen. Petostehtailuun ja lukuisiin markkinointirikoksiin. Sokerina pohjalla epäily osallisuudesta raskaan sarjan ihmiskauppaan mistä sellaisesta näyttö on varma joten turha ulista kun vetelät on jo housuissa.
Forenom listautui ainakin eilen Tanskassa Europolin ihmiskaupasta epäiltyjen top ten 10 listalle.
Käry ja miten se kävi? Eräs Forenomin entinen asiakas oli kokenut karvaan pettymyksen siitä että myyntiedustajan lupaus asunnosta ja vuokrausajasta ei pitänytkään paikkaansa. Maksun ja muuttamisen hetkellä Forenom oli lukinnut kohteen varauksen mielivaltaisesti verkossa. Entinen asiakas palkkasi etsivät tutkimaan onko kyseistä asuntoa todellakaan vuokrattu joillekin muille. Kun yksityise sektorin etsivät seurasivat hetken tilannetta ja sitä mitä kyseisessä kiinteistössä tapahtuu he joutuivat hälyttämään virkavallan paikalle. Etsivät seurasivat sitten kokonaisen yön poliisin kanssa sitä onko asunto vuokrattu jollekin muulle vai ei. Selvisi että ei ollut vuokrattu. Forenom siis oli valehdellut verkkosivujen varausgeneraattorissa ja epäiltynä ainakin syrjintään koska oli kyseisellä valheella "karsinut" asunnon vuokraajia.
Poliisille yö oli mehukas sillä kyseisestä kiinteistöstä poliisin haaviin jäin ainakin neljä laittomasti maassa oleskelevaa ihmiskaupan uhria. Ja Europol aktivoitui näin. - Anonyymi
Forenom ei maksa asukkaille takaisin takuumaksuja vaikka on sopimus. Helsingin poliisille on tihkunut viime kuukausina kymmenittäin petos rikosilmoituksia Forenomista kun ovat jättäneet takuumaksut maksamatta. Älkää siis vuokratko mitään Forenomilta säästytte suurilta vahingoilta.
- Anonyymi
Forenomin vuokravaatimuksissa on vähintään 40 prosenttia ilmaa. Laki tuntee käsitteen myös kiskonta nimikkeellä.
- Anonyymi
Väärentävät itsekehujaan Trustpilotiin. Vähemmälläkin järjellä varustettu kuluttaja tietää mitä huijareita nää on ja osaavat välttää Forenomia.
- Anonyymi
Majoituspalvelu Forenom Oy tarjoaa asuntoja, unelmia yksi kaunista kymmenen hyvää yksitoista tekaistua.
Todellisuudessa tämä kiskontaa harjoittava huijareitten mälläämä epämääräinen majoituspalveluiden tuottaja käyttää hyväksi ihmisen yksinkertaisuutta ja asunnottoman hätää. Rikoslaissa puhutaan käsitteestä kiskonta. Forenomin maine onkin tullut varsin kyseenalaiseksi viimeisten vuosien aikana ja Suomalainen kuluttaja osaa varoa ja välttää asioimasta heidän kanssaan.
Forenomin toiminta Suomessa ei kestä lähempää tarkastelua.
Forenom esimerkiksi rahastaa jo asiakaspalvelun puhelimella käytännön mukaan puhelinkeskustelun alkaessa täytyisi olla ilmoitus puhelun normaalista poikkeavasta hinnoittelusta, tätä eivät noudata. Venyttävät tarkoituksella puhelinkeskusteluja, viivyttävät linjalla.
Esimerkiksi asiointi 4 minuutin puhelu maksoi 11,90 mikä tuo tuollainen normaali puhelinhinta on?
Forenomin ongelma on sen kusipää henkilökunta. Yksi Forenomin edustaja hinnoittelee toista kuin kolmannelta saa suoran hinnan, vaikka tuo toinen olisi ehtinyt laittaa jo toisenkin hinnan. Sekoilua ja sähläilyä olan takaa.
Forenomin asunnoissa ei kunnioiteta yksityisyyttä kertoman mukaan tulevat omilla avaimilla asuntoon milloin lystäävät.
Forenomin asuntojen hinnoissa on ilmaa, katsokaas mitä laki sanoo kiskonnasta
https://www.minilex.fi/a/rikoslaki-ja-kiskonta
Esimerkiksi normaali alueen hintatason määrittelemä kohtuuvuokra 850 euroa kuukaudessa, Forenom vaatii 3300 kuukaudessa. Juuri tuo on kiskontaa ja tyhmähän on se joka maksaa.
Ovat kaiken lisäksi niin tyhmiä että ovat naamioineet huijauksiaan "huoneistohotelliksi" jonka turvin yrittävät rahastaa, katsokaa vastaavanlainen palo tässä viime talvena."
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005986451.html
Kuluttaja ole tarkkana jos arvostat yksityisyyttäsi ja järkeäsi vältät Forenomin kaltaista vedättäjää"
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103419MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768