Mennyt kesä ja hetki suurissa perhejuhlissa, siinä ilossa ja riemussa tuli mieleeni, että tästäpä ison helmen elämäni helminauhaan saan ja sainkin. Ja samalla monta pientä.---
Mutta muuten kun tätä nauhaa katselelen niin aikalailla on monenkirjava, on suurta ja kiiltävää ja pientä ja nuhruista, arvokkaita kuitenkin kaikki.----
Tietenkin siinä on elämän kohokohdat, juhlat ja kaikenlaiset kekkerit ja muistamiset, lasten syntymät ja heidän elämänsä ilonaiheet, kultahelmiä jokainen. ----
Joukossa on myös tummia helmiä, hetkiä kun on joutunut jäähyväisiä omaisilleen jättämään tai maailma muuten vain on murjonut. Onneksi niihinkin on aika jo oman kultansa suonut. ----
Mutta on siellä helmiä ihan tavallisesta arjesta, hetki lapsuuden heinäpellolta, sukkaan kääritystä kahvipullosta nautitut peltokahvit, helmeksi sekin on kasvanut.----
Saatikka sitten nuoruuden haihattelu, aikamoista hiomista sekin helmi vaatisi. Hyvä kun on mukana.----
Moni joulukin on muistoissa muuttunut kirkkaaksi helmeksi.----
Kauempaa kun helminauhaansa katselee niin muodostaako se symmetrisen kuvion, ensin pieniä ja sitten ne kasvavat ja sitten tulee suurin keskelle ja sitten taas pienenevät, kunnes hiipuvat pikkuriikkisiksi.----
Itse haluaisin kuitenkin, että kaikenkokoiset ja väriset olisivat sikin sokin ja iso merkityksellinen helmi löytyisi jokaisesta elämänvaiheesta.----
Miettiikö 50 palstalainen koskaan helminauhaansa, millainen mahtaa olla? Onko aikaa moiseen? ----
Ei pitäisi minullakaan olla...kiiruusti vain...siivous jäi kesken...---tää on ihan hoopo palsta, kirjoittaa kaikki yhteen ja jakaa sanakin mistä sattuu, siksi---- , mitähän nappulaa taas painoin väärin----sorry----parempi vaan siivota , eikä hyppiä tänne koneelle milloin sattuu...

Vastaukset 15
Vanhimmat
Jos kyyneleeT helmiä ois niin voisin rakentaa kolmikerroksisen talon pelkistä helmistä. Kaulanauhani helmet olisivat melkoisen kuumuuden ja paineen kautta muokkautuneita timantteja ja rubiineja. Rannekoruni olisivat jadea. Sormuskivinä turkoosi, tuliopaali, aventuriini ja ametisti. Korvissa koruina silmieni värit: smaragdi ja meripihka. :-) Näillähän jo päsee hyvään alkuun. Turkoosi on tämänhetken enenevä juttu.
Käy.
Kohta vuoden olen skannannut vanhojen negatiivien kuvat digitaaliseksi.
Eri tyyppisissä eroissa olen jättänyt kuvat vaan korjannut negatiivit talteen.
Ne negat eivät ole järjestyksessä vaan kolmessa isossa kirjekuoressa, ihanasti sekaisin.
Ja elämän helmiä tule vastaan, vähän väliä ja aina yllätyksenä mutta pyytäen.
Keväällä törmäsin negatiiviin jossa olin lattialla..öh.ehkä suihkun/saunan jälkeen, ilmeisesti, silloinen muija oli vähän ärsyttänyt ja ottanut kuvan.
En oikein tiennyt olisinko ollut ylpeä tai vähän suruissani.
Tänäpäivänä ei Levitrakaan pysty samaan.
Ja!!! Minä olin hoikka, jäntevä, 28v. jotain.
Vaikka skannerini on kallis ja laadukas, vie kahden nega-liuskan skannaaminen, pölynpoisto ja korjaus 15 minuuttia.
Nukattomat sairaalahanskat ja nukattomat pyyhinliinat kädessä, paineilmapurkki, pölyn puhaltamiseen.
Jokunen vuosi vielä menee.
Älkää yrittäkö tätä kotona.
Maksakaa 3500 € jollekin firmalle, pääsette helpommalla.
nautit tuosta äheltämisestä suunnattomasti ja et soisi samaa riemua muille. Kurjimus yrrität sahata silmään viattomia omanhistoriansa friikkejä.
rak..tykkään min.. sinusta.
Oman historiansa tai sitten omahistoriansa.
on kukkaisprofessori eli mies joka on kirjoittanut suomenkielestä kaksi väitöskirjaa, antanut luvan kirjoittaa virheellisesti ja pilkuttaa väärin; sanoi että pakko sakottaa miinuksen verran muutoin antaisi lisäplussia.
Tässä siulle toiseen hauskaan puuhasteluun linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=4T0wsQ8Jti0&feature=related
kaikella lämmöllä ;-)
tuon linkin.
Lämpö ympäröi minut.
Ja taas totesin, puusta saan aikaiseksi hammastikkuja, kynällä ja siveltimellä samaa kuin Simpanssit.
Vaan anna minulle moottori. Ihan Ferraria en saa aikaiseksi mutta ainakin ruohonleikkurin.
Saakoon viestini sinut huohottamaan.
sanotaan: "Aa aa Heikki, kissa se langoissa leikki, ai ai veitikkaa, ei saa lankoja sotkea." Olet onnistunut kyllä käpälälläsi tekemään aikas monta takkua.
Sitä on sitten hauskaa muistella vanhainkodissa että olipa se tuokin helmi juu...vetäsin ämmänläyskää lättyyn kun se alkoi tilittämään joutavia...siinä nuppi ja hattarapää tutisten, PYÖRÄtuolissa istuen...mikäs sen mukavampaa...
Voi kun osais, voi kun mie ooooon kateellinen. Nyt sen taas myönnän.
Taiteellisille parsoonille olen kateellinen, mutta en sillai pahasti. Se kateus ei oo sellaista joka tappaa sisältä päin. Vaan ehkä takana on ajatus että kyllä miekin vielä.....jotain....joskus:(( mutta milloin, huoh.
oon kateellinen kun toiset tekee käytännössä kaikkea kivaa ja miä vaan mielikuvissa (=silloin taidot riittää huimuuksiin) ..... : )
Säikähin niin että sydän jumpsahti kuperkeikkaa kun miun profiilissa oli käynyt ihkusti komea mies, vähän kuin Akseli Koskela ... huh huh huh ... arvaahan pitikö keittää kahvia että saa ittesä rauhoittumaan.
se on tuokin, sun ois pitänyt pyytää mieskin kahville :))
Nyt kun puheeksi, (vai pitäisikö kirjoittaa kirjoitetuksi) tuli, niin lähden minäkin iltakahveja itselleni keittämään
on kans hyvinkin kirjava, ja varmaan monta kaunista kiveä painaakin rutkasti..
Taitaa niitä hiomattomiakin olla joukossa, sieltä nuoruuden ajoilta, pikkuhiljaa ovat uudet helmet sileämpiä toisiaan.. Kuinkahan sileäksi ja kirkkaaksi se viimeinen helmi mahtaa tullakkaan? :)))
ja kyllä siinä helminauhassa kaikki värit ja monet kivet väikkyy.
Mulla nimittäin on ihan oikea kivistä hiottu "helminauha", va pitäiskö sanoa kivinauha. Kaulalla on usein ja voimaa antaa. Siinä on värejä ja painaakin se jonkun verran.
Mutta elämän helminauhaa kerätään vielä ja toivottavasti kauan.
vitsi, enpä ole joutanut...irrallaan vielä kaikki kivet. Kolme timanttia ihanaa ainakin...ne on meidän yhteiset kundit...oikeesti. Yksi punainen hohdokas rubiini sellainen upee/tyttö.... Sellainen kultainensormus timanttisormus... minulla on..siinä sormuksessa jokaisen kundin nimikirjain. Sitä sormusta pidän aina mukanani..
Nooh, sitten muistojen kivet...kauniita merenpihkakiviä..iso ja pieniä...eläviä..ja lämpöisiä, sellaisia käsin kosketaltavia...niitä kannan muistoissani...värisävyt tummasta vaaleaan...jokunen vaalea tuntematon kivi; jokunen tumma möhkäle, karu ja hiomaton..;))) meri on ne hionnut toiset jättänyt hiomatta..ne ovat kuitenki rakkaimmat...ne raskaimmat möhkäleet...niissä koko elämä.
t.Pimu