Minkälaista säätä noin suunnilleen (en nyt kysy tarkkaa ennustetta) on Istanbulissa yleensä syyskuun puolenvälin tienoilla? Otanko sateenvarjon mukaan?
Säästä
Syyskuussa
5696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Istanbulin sää on Syyskuun puolessa välin;
Sateista ja Aurinkoista. Lämmintä ja vähemmän lämmintä.
Jokainen vuosi on erilainen.
Päivät vielä lämpimiä, mutta illat jo viileitä. Jos päivällä sataakin, niin tuskin kuitenkaan koko päivää. Itse en ottaisi sateenvarjoa mukaan, mutta varautuisin tuuliseen säähän. Siis pitkät housut tai kapea hame mukaan tuulenpitävän takin lisäksi:)
ottaa mukaan ennen kaikkea kumivene.
n. 16-18 astetta, kannattaa ottaa syystakki ja sateenvarjo varan vuoksi. yleensa kelit ihan kivat lempeat ja ajoittain parjaa t-paidallakin mutta talla viikolla on ollut todella sateista. tulvat tosin vain tietyilla alueilla kaukana kaukana keskustasta.
Palasin eilen kotiin 9 päivän keikalta, ja vielä oli hiki päällä jos joutui vähänkin pitempään kävelemään. Iltaisin oli vielä lämmintä vaikka vettä tuli ihan maahan asti. Oli muuten Istiklalillakin aikamoinen "joki" kun rankkasade sattui keskustan kohdalle. Hiljaista oli muuten niin vilkkaalla kadulla.