Bichon frise

Mitä tehdä kun bichonuros ei anna trimmata turkkiaan vaikka kohta se näyttää pelkältä kiharaiselta kasalta?
Onko rauhoittaminen/nukuttaminen ainoa vaihtoehto trimmauksen ajaksi?
61608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siis miten niin ei anna trimmata? Kukas se nyt olikaan johtaja laumassa? Ilmiesesti koirasi. Ja jos olisit opettanut pennusta lähtien että turkkia trimmataan niin todennäköisesti tuotakaan ongelmaa ei olisi. Yritä saada johtajan asema koirasi silmissä niin ei tarvitse miettiä nukutuksia/rauhoittamista niinkin arkipäiväisessä asioissa bichoneilla kuin trimmaamisessa.

Äänestä
  • Jotkin koirat eivät kerta kaikkisesti pidä turkkinsa hoitamisesta. Ne eivät ymmärrä, miksi sitä tehdään, vaan pitävät sitä pahana tekona, niin kuin vaikkapa selätykset. Silloin ei kerta kaikkiseti auta mikään. Mikäli väkisin sitä tekee, niin koirakin voi oppia tekemään kaikkea tuhmaa väkisin. Nukuttaminen jatkuvasti on vaarallista, eikä sekään ainakaan saa koiraa turkinhoitoon >>tottumaan>>. Minulla oli sama ongelma ja koska koira kärsi turkin tskkuisuudesta ja liikakasvusta, oli viimeinen keino nukutus, mutta lääkärin mukaan se on liian varallista. Valitettavasti ei enää ollut mitään tehtävissä, kun koirakaan ei ymmärtänyt, miksi sen turkkiin yritimme kajota... Koira kärsi, joten piikki oli jälleen pakollinen vaihtoehto. Se oli oma vikamme, koska emme hoitaneet koiran turkkia pentuaikaan riittävästi, jolloin se ei turkinhoitoon tottunut. Niin on ikävä sitä meidän rakasta hauveliamme:-(

    Äänestä

  • asian kokenut" kirjoitti:

    Jotkin koirat eivät kerta kaikkisesti pidä turkkinsa hoitamisesta. Ne eivät ymmärrä, miksi sitä tehdään, vaan pitävät sitä pahana tekona, niin kuin vaikkapa selätykset. Silloin ei kerta kaikkiseti auta mikään. Mikäli väkisin sitä tekee, niin koirakin voi oppia tekemään kaikkea tuhmaa väkisin. Nukuttaminen jatkuvasti on vaarallista, eikä sekään ainakaan saa koiraa turkinhoitoon >>tottumaan>>. Minulla oli sama ongelma ja koska koira kärsi turkin tskkuisuudesta ja liikakasvusta, oli viimeinen keino nukutus, mutta lääkärin mukaan se on liian varallista. Valitettavasti ei enää ollut mitään tehtävissä, kun koirakaan ei ymmärtänyt, miksi sen turkkiin yritimme kajota... Koira kärsi, joten piikki oli jälleen pakollinen vaihtoehto. Se oli oma vikamme, koska emme hoitaneet koiran turkkia pentuaikaan riittävästi, jolloin se ei turkinhoitoon tottunut. Niin on ikävä sitä meidän rakasta hauveliamme:-(

    vie koiransa piikille koska ei pysty hoitamaan sen turkkia! Toivottavasti ette enää ikinä ota koiraa. Asiahan on niin että jos koiraa ei opeta siihen turkinhoitoon, ei se sitä itsekseen opi! Itse olisin laittanut koiralle vaikka kuonokopan ja trimmannut väkisin. Itselläni on ollut lukuisia trimmattavia koiria ja ikinä ei ole mitään vaikeuksia ollut.

    "Mikäli väkisin sitä tekee, niin koirakin voi oppia tekemään kaikkea tuhmaa väkisin."
    Tässä taas yksi hyvä esimerkki kun on inhimillistetty koiraa! Koira ei ajattele kuten ihminen. Koira tarvitsee kuria ja rakkautta tasapainossa. Jos koiralta leikkaa vaikka kynnet väkisin, se ei ajattele että perskule, nyt menen ja syön kengät kostoksi. Koiran turkin ja kynsien hoitaminen vaikka väkisin on kuria. Ilman kuria kasvaa kusipäisiä koiria, niin se vaan on.

    Äänestä

  • että joku kirjoitti:

    Koirani muuttui turkinhoidon myötä nopeasti niin aggressiivinen, että en halunnut näyttää sille enää enempää huonoa mallia! Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Käytin välissä kuonokoppaakin, mutta se vain kasvatti koiran aggressiota. Olen asian kokenut, toisin kuin sinä, joten tiedän mitä sanon. Tiedän >>nyt>> kyllä myös sen, että koira tulee totuttaa turkinhoitoon pennusta lähtien, ja aiomme hankkia uuden koiran. Emme vain mahtaneet asialle enää mitään, koko koira muuttui turkinhoidon myötä koko ajan vain mahdottomammaksi kaikessa! Se ei enää sietänyt muita koiriakaan.

    Äänestä

  • Taas tätä... kirjoitti:

    "Mikäli väkisin sitä tekee, niin koirakin voi oppia tekemään kaikkea tuhmaa väkisin."
    Tässä taas yksi hyvä esimerkki kun on inhimillistetty koiraa! Koira ei ajattele kuten ihminen. Koira tarvitsee kuria ja rakkautta tasapainossa. Jos koiralta leikkaa vaikka kynnet väkisin, se ei ajattele että perskule, nyt menen ja syön kengät kostoksi. Koiran turkin ja kynsien hoitaminen vaikka väkisin on kuria. Ilman kuria kasvaa kusipäisiä koiria, niin se vaan on.

    Te ette ymmärrä sitä, koska teillä ei ole ollut saman laista koiraa. Tiedämme kyllä, että aggressiivinen koulutus lisää aggressiota myös koiraan, niinhän viestinikin kertoi. Koiramme vain oli ihme yksilö. Oikeastaan se oli ihmeen aggressiivinen jo muutenkin, mutta turkinhoito >>kiihdytti>> sen aggressiota. Eli hillitön aggressio saattoi olla koiralla valmiiksi verissä. Se oli aggressiivinen toisille koirille ja koitti koko ajan hallita meitä. Rodultaan se oli cockerspanieli. Aiemmin meillä on ollut beagle, eikä se ollut lainkaan aggressiivinen, toisin kuin tuo coccerimme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

fiianen kirjoitti:

Mitä tehdä kun bichonuros ei anna trimmata turkkiaan vaikka kohta se näyttää pelkältä kiharaiselta kasalta?
Onko rauhoittaminen/nukuttaminen ainoa vaihtoehto trimmauksen ajaksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu