Mitä jos laitettaisiin ensin Suomalaisten vähäosaisten, kuten laitoshoidossa olevien vanhusten, nuorten ja vanhempienkin mielenterveyspotilaiden, vammaisten, muuten syrjäytyneiden, työttömien, omaishoitajien yms.asiat ensin kuntoon, ja alkaisimme vasta sitten rahoittamaan euroopassa kiertueella olevien turvapaikkaturistien elintasoa.ja toisaalta, eurooppa on jo täynnä varoittavia esimerkkejä siitä mihin kaikki tulee tätä menoa johtamaan niin voitaisiin nyt edes jarrutella. Kuinka moni oikeasti haluaa samanlaisen sekasorron suomeen, mikä ranskassa, britaniassa, osin saksassa ja eteläruotsissa vallitsee.Jäljet pelottavat. Ja käytännössä vain siitä syystä että liika on liikaa. Asiaa voisi hivenen auttaa tekemällä priorisointia sen suhteen, mistä ja mitä porukkaa tänne haalimme. Empirian valossa voisimme palkata jonkin oheistamispäällikön tutkimaan ketkä,ja mitkä ihmisryhmät & kansallisuudet aiheuttavat 90% maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista, niin meillä kuin muuallakin euroopassa.
Jos tämä ajatusleikki tekee minusta rasistin, niin sitten olen rasisti. Mutta totta vie, pirun ylpeä sellainen
Jos tämä ajatusleikki tekee minusta rasistin, niin sitten olen rasisti. Mutta totta vie, pirun ylpeä sellainen
Vastaukset 5
Vanhimmat
aika monimutkaisia todellisuudessa. Tuollaisen mainitsemasi turvapaikka turismin pääasiallisia syyllisiä ovat kuitenkin rikkaat länsimaat. Tukemalla omaa elintarvike- ja muutakin teollisuutta ja kauppaa kehittyneet maat käytännössä estävät köyhiä maita koskaan kehittymästä. Köyhyys synnyttää sotia ja kaikenlaista kurjuutta ja siinä sivussa myös turvapaikka turisimia. Jostain pitäisi löytää keinot parantaa kehitysmaiden oloja sellaisiksi ettei kenenkään tarvitsisi sieltä lähteä parempaa elämää etsimään. Sitten ei tarvitsi myöskään miettiä sitä miten rajoitetaan maahanmuuttoa.
Tämä oli yksi tavallisen tyhmän ihmisen ajatus. Viisaammilla on varmaan ratkaisut ongelmiin olemissa.
Jep, jep, todellakin olisi tärkeää parantaa kyseisten maiden oloja, mistä virta eurooppaan käy. Ainakaan ne olot eivät parane sillä että kustannamme täällä muutamalle vahvimmalle ja röyhkeimmälle paremmat oltavat mitä monella suomalaisella. Ne ketkä kipeimmin turvapaikan, edes hetkellisen, länsimaista tarvitsisivat, eivät pääse lähellekään. Sen allekirjoittavat kaikki avustus yms.vastaavat työntekijät näillä kriisialueilla. Katson jopa itselläni olevan hivenen meriittejä puhua vaikka olenkin vain ollut rauhanturvatehtävissä. Toisaalta on myös nähty mihin kehitysavusta suurin osa menee.Ei juurikaan sinne minne alunperin on tarkoitettu. Eräällä mantereella on sodittu samanverran varoja mitä apua on tullut. Molempi parempi huonompi, ole tässä nyt sitten viisas.
kuin rikkaissa länsimaissa, uutinen parivuotta vanha mutta seuraukset näkyvät
tänäkin päivän:
Talouskaaokseen ajautuneen Zimbabwen vehnäsato on jäänyt alle kolmannekseen siitä mitä kansan ruokkimiseen tarvittaisiin. Kauppojen hyllyt ovat tyhjentyneet leivästä ja leipomot ovat sulkeneet ovensa kokonaan. Hallitus myöntää kriisin syyksi maatilojen pakkosiirrot valkoisilta mustille.
Hallitus myöntää kriisin syyksi maatilojen pakkosiirrot valkoisilta mustille.(tämä alleviivattuna)
Maatalousministeri Rugare Gumbo tosin syyttää tilanteesta maatiloille määrättyjä mustia, jotka ovat ministerin mukaan lähinnä tehneet ilkivaltaa tiloilla.
- Olen pettynyt uusiin viljelijöihimme, jotka ovat osoittautuneet epäonistujiksi. Kaikesta hallituksen tuesta huolimatta tuottavuus ja maan alikäyttö pysyvät huolenaiheina, ministeri totesi.
Ylen Uutiset 2.10.2007
Zimbabwea rautaisin ottein hallitsevan presidentti Robert Mugaben vuonna 2000 käynnistämä maatilojen kansallistaminen siirsi tuhannet valkoisten omistamat maatilat viljeltäväksi mustille, joista monilla ei ollut lainkaan kokemusta maanviljelystä. Valkoisten piti syytteen uhalla poistua tiloiltaan eiliseen mennessä.
YK:n ruokaohjelman WFP:n mukaan ainakin kolme miljoonaa zimbabwelaista tarvitsee ruoka-apua lähikuukausina.
Guardian
Täyttä asiaa!
No niin, pidetäänpä tämä keskustelu yhtä tasokkaana ja faktapohjaisena eteenpäin kuin tähänkin asti, niin yksikään monikulttuurifanaatikko ei näitä argumentaatioita pysty torpedoimaan. Rasisti & natsikortit on jo käytetty.