Kuinka luonto osaakaan.
Ensin kurittaa.
Jälkeen lohduttaa.
Anttaa ja ottaa.
Osaisiko ihminenkin.
Tuon taijan ikuisen.
Rakastaa.
Kärsiä.
Unhoittaa.
Useasti unelmissa.
Saan matkustaa.
Sinne kauaksi.
Sateenkaarelle.
Sinne laskemaan.
Rakkauden ladulle.
Ensin kurittaa.
Jälkeen lohduttaa.
Anttaa ja ottaa.
Osaisiko ihminenkin.
Tuon taijan ikuisen.
Rakastaa.
Kärsiä.
Unhoittaa.
Useasti unelmissa.
Saan matkustaa.
Sinne kauaksi.
Sateenkaarelle.
Sinne laskemaan.
Rakkauden ladulle.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minuun vetoaa aina kaikki
luontorunous, niin nyt tämäkin.
Olen itse nähnyt ja joutunut kokemaan
luonnon suunnattoman raivon..
se jos mikä opettaa ymmärtämään sitä suuruutta
jonka rinnalla me ihmiset olemme todella todella pieniä..
Luonto voi olla armoton, samoin toinen ihminen
toiselle varsinkin rakkaudessa mutta onneksi on
olemassa unelmien sateenkaaria=)))
Kaunis runo Margitta, havahdutti minut näin muistelemaan=))
Niin se meni.
Luonto kauneudessaan kurittaa ja rakastaa.
Ihminen ,,,no jaa.
Kuitenkin rakastaa.
Vaikka ei aina arvostakkaan.
Kiitos vielä.
Osaat lukea runoni taijan ihanasti.