Suunniteltu Media-maksu, joka peritään kaikilta ei liene perustuslain mukainen. Asettamalla ihmiset eriarvoiseen asemaan ei oikein kuulosta tervepohjaiselta ratkaisulta.
Kuitenkin Yle on toimintana säilytettävä, sillä se kuulunee kieltämättä Suomen kansallisarvoon. Mutta sen rahoituksen on tultava myös Suomelta, eli joko suoraan budjetista tai erillisenä maksuna perien. Nykyinen tv-maksu täyttää kaikilta osiltaan lain vaatimat näkökohdat, joten miksi sitä pitäisi muuttaa.
Eräät ihmiset kuvittelevat, että kohdistamalla maksu koskemaan kaikkia talouksia saataisiin "pummit kuriin" on naurettavuudessaankin epärealistinen. Tälläinen "50€ alennusporkkana" vuosimaksusta lienee todella purrut vähemmän ajattelevaan ihmismassaan.
Ikävä kyllä itse keskustelusta on unohtunut asian ydin, eli paljonko ohjelmaa, ja missä muodossa, Ylen halutaan tuottavan. Määrä ja laatu ratkaisevat tulevat kustannukset. Mikäli ohjelmia ja lähetyksiä supistetaan saattaisi jopa vuotuiset Media-maksutkin laskea vaikka 50€ vuodessa.
Kuitenkin Yle on toimintana säilytettävä, sillä se kuulunee kieltämättä Suomen kansallisarvoon. Mutta sen rahoituksen on tultava myös Suomelta, eli joko suoraan budjetista tai erillisenä maksuna perien. Nykyinen tv-maksu täyttää kaikilta osiltaan lain vaatimat näkökohdat, joten miksi sitä pitäisi muuttaa.
Eräät ihmiset kuvittelevat, että kohdistamalla maksu koskemaan kaikkia talouksia saataisiin "pummit kuriin" on naurettavuudessaankin epärealistinen. Tälläinen "50€ alennusporkkana" vuosimaksusta lienee todella purrut vähemmän ajattelevaan ihmismassaan.
Ikävä kyllä itse keskustelusta on unohtunut asian ydin, eli paljonko ohjelmaa, ja missä muodossa, Ylen halutaan tuottavan. Määrä ja laatu ratkaisevat tulevat kustannukset. Mikäli ohjelmia ja lähetyksiä supistetaan saattaisi jopa vuotuiset Media-maksutkin laskea vaikka 50€ vuodessa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
A-luokkaan kuuluu vain pikku ripaus kansastamme, B-luokkaan eniten ja C-luokkaan ei kukaan halua kuulua.
A-luokan ihmiselle 175 ekee ei näy tiliotteessa, kun se on niin pieni muutos. B-luokan ihmiselle se on jo paljon, kun samalla rahalla syö muutaman päivän ja C-luokan ihmisellä ei ole sellaista summaa tilillä ja jos olis se nostettas pois.
Joten eriarvoisuuden nimissä maksa tuntuu eniten tässä B-luokassa, elikkä tavis. Ryhmään kuuluu n. keskituloiset ihmiset, joilla on varaa maksaa mediamaksi, kutta osalla 175 ekee muuhun kun viinaa/röökiin/kivaan on periaatteiden vastaista. Se osa B-luokasta, joka uneksii pääsevänsä A-luokkaan kitisee, jotta parempaa liksaa ei huomattas, mutta maksaa aina kaikki maksun kiltisti
Makus pitäs muuttaa näin:
C-luokka ei edes tiedä mitään digitvstä, joten ne vapautetaan, kun postikaan ei tidä osoitetta. B-luokka, joka tekaa kaikki isot rahat maassamme pitää vapauttaa maksusta, ihan periaatteen takia ja sitten A-luokkan ihmiset ei huomaa vaikka mediamaksu olisi 500 e, luulevat vain taksimatkaksi. Näin homma pitää hoitaa.
mn/c>wc, niin tehtävä on mahdoton (Jos ämmän percee on suurempi kuin wc....)
Suomessa ei ole virallisiaeikä virattomia kasteja, mutta jos Ylen/c>suurempi kuin wc niin tehtävä on mahdoton.
http://www.dw-world.de/dw/article/0,,3530526,00.html
Tämä jako A B ja C luokkiin on turha ja liian byrokraattinen. Saman asian hoitaa progressiivinen verotus ja valtion budjetista rahoitettava TV-maksu, sikäli kun emme ole menossa tasaverotukseen.
suomestä hävittää. Me sadat tuhannet yksityisen sektorin edustajat emme sitä tarvitse ja julkinen sektori kiusaa meitä esim veroilla, määräyksillä ja (media) maksuilla.
Nykyisin lupamaksut kerätään Valtion televisio- ja radiorahastoon, josta ne tilitetään Ylelle. Rahaston toiminta määritellän perustuslain 87 §:ssä. Jos mediamaksulaki toteutetaan, se merkitsee tämän rahaston käyttötarkoituksen muuttamista, jolloin asia vaatii perustuslain muuttamista. Joka tapauksessa päätös eduskunnassa vaatisi kahden kolmasosan enemmistön. Rahastostahan tulisi siis verojen perintälaitos.
Tietenkin budjettirahoitus olisi kaikkein oikeudenmukaisin menettely. En ymmärrä miten monet kohtuullisen järkevänoloisetkin kansanedustajat ovat hurmaantuneet mediamaksusta ja vastustavat budjettirahoitusta.
Ovathan nyt kaikki budjettirahoituksen kannattajat muistaneet jo käydä allekirjoittamassa adressin http://www.mwegerano.com/adressi ?
keskittyä vaan televisioon ja jättää muut mediat niin tv maksukin ois kohtuullinen ja vois olla ohjelmat hvyiä kun keksittyis vaan niiden tuottamiseen jos kerran ei ole kaupallinen media jos kerran kaikille sitä pakkosyötetään medianmaksun muodossa. ja tämän päiväisen uutisen mukaan wallin ehdottaa jokatapauksessa korotuksia 2010 ja 2011 ettei pakoteeta yleä leikkaamaan toimintaansa mut niinhän kaikki muutkin jutuvat jos menekkiä ei ole??leikataan toiminta vaan siihen pakollisten palvelujen tasolle niin pärjätään pienillä maksuilla ihan hyvin ja kaupaliset toimii kuten ennenkin ja ne katoo ketkä maksaa.
Hallitus nostaa tv-maksua vuosina 2010 ja 2011. Myöhemmistä korotuksista ei päätetä vielä mutta selväähän se on että korotetaan joka vuosi. Hallituksen kusipäisyys on siis rajaton. Toistaalta yhtä kusipäistä touhua on maksaa tuota maksua. Jos kukaan ei maksa, joutuu hallitus miettimään ylen rahoitusta maksukorttien kautta jolloin vain ne maksaa jotka haluaa sitä sontaa katsella.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009083010162040_uu.shtml
Mikä alennus. Media maksustahan on puhuttu jo että ennakoitua maksua pitäisi korottaa huomioiden tulevaisuuden vaativat tarpeet sekä kehitykset. Muutenkin nykyistä tv-lupaa ollaan taas korottamassa vuoden alusta jos mediamaksu ei mene läpi. Elikkä ihan samaa luokkaa mediamaksu tulee melkein olemaan. Elikkä epäilisin että mediamaksu tulee maksamaan 200 euroa jokaista taloutta kohti.
Ihan jännityksellä saa seurata, että onko Suomi todellakin diktatuuri maa ja täällä todellakin pakotetaan ihmiset. Se jää nähtäväksi 1-2 kuukauden sisään kun mediamaksu on käsitelty hallituksessa. Jos menee läpi ni se voi varmaankin olla käytössä vuoden alusta lähtien.
Itse ainakin vahvasti uskon että tämä menee läpi koska jostakinhan tuleva alv alennus ruoastakin pitää kattaa niin osittain se katetaan pakollisella mediamaksu verolla niin valtio saa varmaa katetta vuotuiseen tuloon.
Nyt kun lama on päällä niin köyhempi väestö on joutunut tiukille ja sehän tietää kasvuennusteessa taantumaa. Tämä voitetaan kun pakotetaan veroilla valtion budjettia paremmaksi.
Miksi mediamaksussa on laillisesti väärää että sitä ei voi vaatia. Käsiteltävä mediamaksu on palvelu/tuote joten se vaatii käyttöä jotta sitä voitaisiin periä. Samoin kuten ihmisiltä jotka saavat rahaa tai jotain niin siitä joutuu maksamaan veroa. Elikkä tässä pätee sama kuin nykyisessä tv-lupamaksussa. Jos ei käytä niin ei tarvitse maksaa. Jos tämä menee läpi niin se rikkoo laissa olevaa ihmisoikeutta. Mediamaksu on silloin väärä nimike. Nimike pitäisi silloin olla ihmisvero joka peritään siitä, että ollaan synnytty tänne. Mutta entäs ne jotka matkailevat Suomessa niin pitääkö niiltäkin periä ihmisvero muutenhan täällä asuvat ovat eri asemassa kun turistit. Joten mediamaksu on tuhoontuomittu maksu. Se tapahtuessaan luo mellakan ja sisäisen pysähdystilan Suomeen varmasti koska se rikkoo monta Suomessa tehtyä lakia jotka on ihmisten turvaksi tehty. Mutta mitäpä nykyiseltä hallitukselta voisi odottaakaan kun on saanut talouden jo aivan sotkuun, että menee vuosikymmeniä tämän selvittämiseksi.
potkitaan päähän. Suomessa on miljoona yksinasuvaa, jotka maksavat tuplamaksun.
Miksi toiset maksavat 175 euroa ja toiset 87,50 euroa ??
YLE voisi tiputtaa pari kanavaa pois televisiosta, samoin lakkauttaa monta radiokanavaa. Ei näitä nyt niin paljoa tarvitse. Lisäksi ottivat kanavillensa täysin turhaan kalliita HBO sarjapaskaa.
Heidän tulee säilyttää vain tärkeimmät toiminnot, uutisoinnit ja suomalaisten ohjelmistojen näyttäminen.
Lisäksi, kuten moni muukin on sanonut monissa paikoissa, olen sitä mieltä, että jos yritys on menossa konkkaan, niin ei kansalaisten tehtävä ole sitä pelastaa maksamalla pakkomaksuja sille.
Ja aivan pöyristyttävää oli lukea, että nyt on puhuttu, että sitä maksua tulisi vielä nostaa entisestään. Täysin käsittämätöntä, mistään ei haluta supistaa, vaan halutaan jopa laajentaa korottamalla pakkomaksua, vaikka konkurssi uhkaa.
Jos mediamaksu ja jopa sen korottaminen menee laissa läpi, niin on kyllä valittu aivan väärät päättäjät virkoihinsa.
Sen suuruus pitäisi perustua talouden tulojen suuruuteen.
Jos rahat Ylelle kerättäisiin tavalliseen tapaan veroina, määräytyisi maksurasitus automaattisesti tulojen määrän mukaisesti. Lisäksi vain osa Ylen rahoituksesta tulisi tavallisten ihmisten maksettavaksi, koska suurin osa valtion verotuloista tulee muualta kuin palkansaajien maksamista valtionveroista.
Nyt alkaa olla viimeiset hetket käsillä. Kannattaa ainakin allekirjoittaa adressi http://www.mwegerano.com/adressi , ja jos tuntee jonkun kansanedustajan, niin kannattaa ottaa yhteyttä ja puhua järkeä päähän.