Mitä minä sanoilla...

Mutta rakkaus. Saako se olla itseselvyys?

Rakkauttaki pitää ruokkia...kyllä ..vaikka sillä

"hupsulla" ja tuskin se toisen koskettaminenkaan
olisi pahasta...vaikka poskesta...:))))))...

Sanoilla VOI loukata toista, mutta jos on kauan yhdessä
tuntee jo toisen..mutta hellyys on ajaton!


runosi oli ihana

Hyvin olet tavoittanut ihmisten välisen yhteyden ja jaetun hetken läheisyyden. Hymyillä kuin lapsi; hetkittäin jokaiselle meistä tarjoutuu tilaisuus sellaiseen hymyyn.. joskus elämäkin hymyilee meille. :)

Titenkin Rakastan sinua, näethän se
punassa poskillani ja aamulla silmistäni,
kun sinua katson ja kömpelöstä kattauksestani,
kun minä mies aamukahvit tuon sänkyysi.

Ymmärrät varmaan kuinka lapsenmielinen
tulee miehestä Rakkaudesta, miten ennen
näkymättömät asiat on kokonaan, niin kuin
korvalehtesi luomi, joka nyt korusi on.

Annan anteeksi poukkoileva ja hassutteleva
minäni, se on vain Rakkautta, tuntuu vain
hyvältä omistautua sinulle ja tehdä omalaatuisia
ratkaisuja kuin tulla sinulle lisää esiin.

Ei, älä sano sen olevan omistamisen halua ja
pääsi kääntämistä pois muista, Rakastamista
se on, tässä kovassa maailmassa sinun
kanssa pehmeänä oloa, vain sinun vuoksesi..

kömpelöä, mutta totta..

http://www.youtube.com/watch?v=Duv3Q_DjUMg&feature=related

Kiitos Runostasi.

Kun Rakkaudessa säilyy lapsen mieli
ja pienokaisen lämmin sydän, sielu
kuiskaa, niin kuin oma lapsi korvaan,
jotain, mutta koko sydämellään, sen aidompaa ei Rakkaus
voi olla.

Eikä tuntuvampaa.

Lämmin, inhimillinen ja sympaattinen Rakkausrunosi.

Toi hymyn ja hyvän mielen.

Tekstissäsi oli herkkyyttä ja tunnetta,
iloisen positiivisessa muodossa.

Erittäin hyvä Runosi.

Nautintoa Sinulle päivääsi.