tiilikatto

se vasta on taidolla tehtävä. Nyt olemme korjanneet pienkerrostalon kattoa pari viikkoa. Eipä tarvitse virheet olla kovin ihmeelliset kun työtä riittää. Suurin syy tosta hommasta lankeaa suunnittelijalle. Toisix suurin syy katon tekijälle. Erilliset parvekekattolipat ovat täysin lahonneet. Suunnittelija, jos olisi tehnyt katot niin, että on pääkatto ja parvekekatot olisivat erikseen, niin ei olisi mitään ongelmaa. Nyt ongelma on se, että tiili jako ei ole täysin osunut kohdalleen parvekelippojen osalta. Lyijytykset on joko tekemättä tai tehty huonosti. 5 kattolippaa näyttää lahonneen sen seurauksena. Jos suunnittelija olisi piirtänyt parvekekatot alkavaksi pääkaton ohtalaudan alta, ei mitään ongelmaa olisi olemassa. Nyt korjaus maksaa tuhansia euroja. Tapauksen seurauksena ajatus siitä ,että tiilikatto ei pidä vettä, voimistuu edelleen. Valitettavasti. Olen yhä edelleen sitä mieltä, että konesaumakatto on ainut oikea pinnoite, katolle kuin katolle.
1308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin se nykyään menee.
Ennen kun kaikki oli hyvin ja kukatkin oli kauniimpia, työjärjestys oli hieman erilainen. Timpuriporukka naulasi katon siis emokaton kuosiinsa ja lippojen tullessa eteen jättivät työvaraa lipan sivuihin.
No, sitten oli tiilien vuoro. Latominen lähti päädystä ja lipan tullessa eteen näki ilman insinöörin auto-cad ohjelmaa mihin tiilen poimu määräsi lipan reunan. ja siitä eteenpäin.
Timpurointi kulki käsi kädessä tiilten kanssa.
Se mitä Jorkku nyt korjauttaa on selvä käden jälki nykyajan "suuresta rakentamisesta."
Organisointi tapahtuu kaukana kohteesta ja katon tekijät on oma yksikkö joka, tulee omalla ajallaan.
Timpurit on keränneet naulareppunsa ja ovat jo muissa kohteissa.
Entäs rakennuksen tarkastusvastuu. He saattoivat luottaa työporukan tekemisen moraaliin ja jälki oli hyväksyttävissä ilman katolla könyämistä. Nykyään se tarkastaja onkin kusessa kun pitäisi palkkansa eteen juosta jokaisen työvaiheen välissä ja dokumentoida palkkansa eteen.
Arkkitehdin "kauneus" käsite ja käytäntö on monesti eripurassa.
Iso katto on oma kokonaisuus. Lipan tehtävä on suojata ovea parvaketta yms. Siis voidaan ovi ja sen päällä oleva lippa katsoa omaksi kokonaisuudeksi. Ja toiset tekee - toiset korjaa
Mutta ei hätää, tansseissa homma monesti käy näin. Toinen tekee pehmitystyötä koko illan ja kuitenkin se toinen korjaa potin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jorkku kirjoitti:

se vasta on taidolla tehtävä. Nyt olemme korjanneet pienkerrostalon kattoa pari viikkoa. Eipä tarvitse virheet olla kovin ihmeelliset kun työtä riittää. Suurin syy tosta hommasta lankeaa suunnittelijalle. Toisix suurin syy katon tekijälle. Erilliset parvekekattolipat ovat täysin lahonneet. Suunnittelija, jos olisi tehnyt katot niin, että on pääkatto ja parvekekatot olisivat erikseen, niin ei olisi mitään ongelmaa. Nyt ongelma on se, että tiili jako ei ole täysin osunut kohdalleen parvekelippojen osalta. Lyijytykset on joko tekemättä tai tehty huonosti. 5 kattolippaa näyttää lahonneen sen seurauksena. Jos suunnittelija olisi piirtänyt parvekekatot alkavaksi pääkaton ohtalaudan alta, ei mitään ongelmaa olisi olemassa. Nyt korjaus maksaa tuhansia euroja. Tapauksen seurauksena ajatus siitä ,että tiilikatto ei pidä vettä, voimistuu edelleen. Valitettavasti. Olen yhä edelleen sitä mieltä, että konesaumakatto on ainut oikea pinnoite, katolle kuin katolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu