BEEBEE sivustosta

Mikä tämä BeeBee sivusto oikein on, YP:t on vasemmistolaisia homo/homoja ihailijoita, siellä kun asiallisesti kirjoittaa mielipiteensä niin bannataan pihalle, homma pelaa kuin Neuvostoliiton kolhoosissa, jos mielipide ei ole niiden mukainen (homoystävällinen) on NS toisin ajattelija. Tuntuu että on muutaman nörtin ja homsun kiva pikku bisnes.
16623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Näyttää keskenään siellä toisiaan kehuvan, eipä näytä sivut paljon kiinnostavan ulkopuolisia

Äänestä
  • Eipä noita scrollaavia bb chatteja taida muita olla, joten vaihtoehdot vähissä.

    Minut on sitten kai varmaan vahingossa bannattu sieltä kanssa, koska yht'äkkiä loppui viestien perille meno ko. keskustelussa. En nimittäin taatusti ole kirjoittanut mitään sellaista joka edes sen sivuston ylläpitäjiä loukkaisi (tai edes ärsyttäisi).

    Tai sitten se chatti ei toimi kunnolla !?!

    Äänestä

  • Sama linja siellä oli viime vuonnakin. Kannattaa pysyä kaukana sen sivuston chatistä. Sisäänpäin kääntynyt yhteisö johon ei eriävillä mielipiteillä kun heillä, ole mitään asiaa taikka tulee bannit tai keskustelusi poistetaan.

    Äänestä

  • vain jumissa tai jotain? kirjoitti:

    Eipä noita scrollaavia bb chatteja taida muita olla, joten vaihtoehdot vähissä.

    Minut on sitten kai varmaan vahingossa bannattu sieltä kanssa, koska yht'äkkiä loppui viestien perille meno ko. keskustelussa. En nimittäin taatusti ole kirjoittanut mitään sellaista joka edes sen sivuston ylläpitäjiä loukkaisi (tai edes ärsyttäisi).

    Tai sitten se chatti ei toimi kunnolla !?!

    Ilmeisesti sanoit niiden suosikki homosta jotain ikävään sävyyn, se riittää

    Äänestä

Sitävarten pistettii pystyyn bbfc.fi

Äänestä

Puhutko Subin BB--palstasta? Vai onko kysymys jostain mistä en tiedä?
Plazallakin on omat sivustonsa ja ihan kivoja keskustelijoita sielläkin, onko vielä muita? Noihin molempiin olen kirjautunut, enkä ole homovastainen/kielteinen ihminen. Sinun mukaasi , itse olet joten hyvä kun pysyt sieltä poissa:DDD

Äänestä
  • Aloittaja tarkoitti beebee palstaa ei subin omaa subjectia joka on keskustelupalsta ei chatti. Sieltä beebeestä tosiaan kandee pysyä poissa.

    Äänestä

  • paskaa beebee chattia kirjoitti:

    Aloittaja tarkoitti beebee palstaa ei subin omaa subjectia joka on keskustelupalsta ei chatti. Sieltä beebeestä tosiaan kandee pysyä poissa.

    Joo, eli BeeBee.fi on tietääkseni ainoa BigBrother aihetta käsittelevä chatti. Nämä muuta palstat, kuten suomi24, ovat keskustelupalstoja joissa viestien esitystapa on täysin erilainen.

    BeeBee chatin ongelma on se, että siellä ei sallita vapaata keskustelua (erilaisia mielipiteitä) aiheesta kuin aiheesta BB:hen liittyen. Eli täytyy ymmärtää viestiä chatin hengenmukaisesti ja ylläpitäjien suosikkeja ja aihepiirejä kunnioittaen.

    BeeBee.fi onkin kuihtunut lähes olemattomiin, sillä siellä parhaimmillaankin vain kolme-neljä ylläpitäjää chattailee keskenään. Jos joku rekisteröitymätön kirjoittaa ihan asiallisesti väliin, haukutaan hänet samantien bb_apinaksi...!?!

    Äänestä

  • joihin pitää mukautua kirjoitti:

    Joo viime vuonna siellä kävin pari kertaa ja sain kirjoituskiellon kun vahingossa puolustin heidän vihaamaa Cherylliä. Siellä ei saa missään tapauksessa olla erimieltä kun rekatut on tai bannataan tai viesti poistetaan. Tänä vuonna en ole käynytkään, mutta eiköhän sama meno ole siellä edelleen. BBapina oli ainakin viime vuonna jo rekkaamattomien nimimerkissä kaikilla. Antaa tosi houkuttelevan vaikutelman jo tuollainen nimittely siellä käydä. Niitä äänestyksiä myös fiksasivat mieleisekseen ja jos heidän suosikkinsa miinus äänet olivat liian suuret nollasivat sellaisen äänet ja aloittivat äänestyksen uudelleen eli heidän äänestyksiin ei kannata luottaa lainkaan.

    Äänestä

  • Kokonaan pois kirjoitti:

    Niin mites mainostajat suhtatuu, kun sivuilla kävijät bannataan pois , eipä mainosrahoille ole paljon vastinetta, jos siellä keskustelee muutama YP keskenään

    Äänestä

  • suhtautuu ? kirjoitti:

    Niin mites mainostajat suhtatuu, kun sivuilla kävijät bannataan pois , eipä mainosrahoille ole paljon vastinetta, jos siellä keskustelee muutama YP keskenään

    Niin ketkä mainostajat? Tuskin siellä mitään mainostajia on, ei ainakaan viime vuonna ollut.

    Äänestä

Joku YP nimimerkki, älähtää heti jos arvostelee homo asukasta, nostaa homot yliihmiseksi muiden yläpuolelelle, niitä ei hänen mielestään saa arvostella, vaikka homo olisi täys idiootti

Äänestä

fiksumpia, kauniimpia ja mielenkiintoisempia kuin tylsät hetskut, sori.

Äänestä
  • On niin helvetin mielenkiintoisia, ämmiä koko porukka, Raksun kuvat katsoin ja voin sanoa vain että hyi helvetti

    Äänestä

ette ole ainoita

Äänestä
  • Sieltä bannataan aika herkästi. Kuka sinne edes viitsii mennä kun ei saa mielipiteitään sanoa ilman bannaamista. Sisäpiiri siittoinen koko sivusto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

YP on vasemmistolaisia kirjoitti:

Mikä tämä BeeBee sivusto oikein on, YP:t on vasemmistolaisia homo/homoja ihailijoita, siellä kun asiallisesti kirjoittaa mielipiteensä niin bannataan pihalle, homma pelaa kuin Neuvostoliiton kolhoosissa, jos mielipide ei ole niiden mukainen (homoystävällinen) on NS toisin ajattelija. Tuntuu että on muutaman nörtin ja homsun kiva pikku bisnes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu