meidän perheellä on todella verinen historia. Niin vanhemmat, siskot veljet ja kaikki keskenään. Sanasodat ovat niin painokelvotonta tekstiä ettei sitä voi tänne kirjoittaa.
Sanoin tästä kaikesta itseni täysin irti kolme vuotta sitten. Nyt vuoden aikana minuun yritetään jatkuvasti ottaa yhteyttä, lähetellään viestejä mieheni kautta. (oman puhelinnumeroni vaihdoin jo aikaa sitten salaiseksi) minut on sukulaisille äitini toimesta haukuttu jo niin pitkään kun edes muistan.
Minä en suorastaan jaksa enää! Olen IHAN loppu! Nyt varsinkin haluan oman rauhan omaan elämääni kun alamme miehen kanssa perhettä perustamaan. Mitä ihmettä voin tehdä että minut jätetään rauhaan?
Olen sentään jo 34 vuotias, ja en enää yksinkertaisesti jaksa taas kerran sopimaan välejä ja myöntää taas miljoonannen kerran että jep., minähän se taas paska ihminen olin. Vaikka syitä löytyy molemmista osapuolista. Tiedän miten se taas tulisi menemään loppupeleissä, puoli vuotta ja ilmiriidat taas pystyssä.... uudestaan, uudestaan ja uudestaan. kerta toisensa jälkeen.
Haluan todellakin täysin lopullisen pesäeron vanhempiini ja muuhun perheeseen, mun puolesta saavat jatkaa sitä keskenään tappelua, minä en enää jaksa osallistua. Minun elämäni, minun elämänvalinnat jne jne. Kaikki riidat ovat aina lähteneet siitä että heillä on sanomista ja arvostelemista minun elämästäni. Ja minä ole sanonut ettei omat valintani tai tekemiseni heille kuulu. Voin niistä kyllä toki kertoa, mutta minä en en tee omia valintoja heidän mielipiteensä pohjalta.
Haluan eroon, irti, pois! Mä en yksinkertaisesti enää jaksa tapella! en jaksa enää sopia en jaksa taas enää miljoonannen kerran aloittaa alusta. Syytön en ole minäkään. Mutta en vaan enää jaksa! Ittensäkkö tässä pitäs tappaa että pääsee rauhaan?
Mitä ihmettä mä voin tehdä että mut jätetään omaan rauhaan mätänemään?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo, ehkä paras keino on lähestymiskielto, tai ainakin sillä uhkaaminen. Marssit käräjäoikeuden kansliaan, täytät lomakkeen, niin siitä se lähtee.