Vanhempien kullanmurut liikkeellä pyörillä, reppu selkään ja sinne pommeja ja ja sipsejä.
Kohteena sadevesiviemärit ja postilaatikot.
Tiedän koska näin, että sadevesiviemäriin näitä Norsunlaukauksia laitettiin, kun sanoin, ettei noin saa tehdä sanottiin vain että miksei.
Ei mennyt kauaa aikaa, kun norsunlaukaus oli minun postilaatikossa, vituttaa se oli jo kolmas kerta.
Jospa vään.......nakl--loa09__kkdad.
En tiedä tunnistaako vanhemmat poikansa ja hänen kaverinsa, olen kuullut, että kyseiset pojat ovat jatkuvasti jossakin pahanteossa, mutta vanhemmat vain puolustavat heidän tekojaan.
Ehdotan, että Venetsialaisiin myydyistä pommeista ja tulitteista aletaan perimään haittaveroa, joilla korvataan niiden aiheuttamat vahingot.
Kokkolan kaupungin pitäisi maksaa yksityisille vahingot, koska kaupunki on pääjärjestäjänä Venetsialaisten väärään suuntaan levittäjänä.
Veneet-siat
13
645
Vastaukset
- ei ole?
Paukutteluissa ei mitään järkeä.
Vanhemmat korvaavat kasvatuksen rahalla.
"Toivottavasti" lama jatkuu ja menee niin syvälle. että rahaa ei riittä paukutteluun.
Alkoholiveroakin voisi nostaa roimasti, juopotteluun menee se aika jonka voisi käyttää lasten kasvatukseen.- typeryyttä
Järjestäjillä ja vanhemmilla on vastuu???
Laki ja vastuunkantajat.
Jo yli 100 vuoden perinteiden pohjalta kasvanut koko kansan karnevaali. Pimenevä ilta, meri ja kilometreittäin tulta, kokkoja ja ilotulituksia, juhlintaa ja ohjelmaa jokaiselle. Ohjelmistossa mm. valtakunnallisia ja paikallisia tähtiartisteja, hauskoja ja näyttäviä ohjelmanumeroita, oheisohjelmaa koko perheelle.
Koko Venetsialais-viikonlopun ajan useita eri kulttuuri- ja urheiluelämyksiä joka puolella kaupunkia niin ettei jokaiseen edes ennätä. Valitse omasi ja osallistu perinteikkääseen juhlamenoon Kokkolan Venetsialaisissa.
~ Koko perheen karnevaali ~
Monelle ihmisille Venetsialaiset ovat pahaa painajaista. - kansainväliset
typeryyttä kirjoitti:
Järjestäjillä ja vanhemmilla on vastuu???
Laki ja vastuunkantajat.
Jo yli 100 vuoden perinteiden pohjalta kasvanut koko kansan karnevaali. Pimenevä ilta, meri ja kilometreittäin tulta, kokkoja ja ilotulituksia, juhlintaa ja ohjelmaa jokaiselle. Ohjelmistossa mm. valtakunnallisia ja paikallisia tähtiartisteja, hauskoja ja näyttäviä ohjelmanumeroita, oheisohjelmaa koko perheelle.
Koko Venetsialais-viikonlopun ajan useita eri kulttuuri- ja urheiluelämyksiä joka puolella kaupunkia niin ettei jokaiseen edes ennätä. Valitse omasi ja osallistu perinteikkääseen juhlamenoon Kokkolan Venetsialaisissa.
~ Koko perheen karnevaali ~
Monelle ihmisille Venetsialaiset ovat pahaa painajaista.artistit ja tähtiesiintyjät, itse en ainakaan nähnyt yhtään? Onko tuo paikallinen Lasse poliisi takki päällä joku huippuartisti, minusta se näytti tosi typerältä puujalkavitseineen.
Miten niin koko kansan karnevaali, kun useimmat suomalaiset eivät ole ikinä kuulleetkaan koko Venetsialaisista.
Yritetäänkö tässä nyt paisutella tätä juhlaa vähän liiaksi ja muutenkin koko juhla taisi olla fiasko.
Siinä olet oikeassa, että ainakin minulle se oli painaisunta ja heräsin monta kertaa yön aikana paukutteluun sekä typerien kakaroiden turhauttavaan kaasutteluun ja renkaiden vingutukseen. - postilaatikossa
typeryyttä kirjoitti:
Järjestäjillä ja vanhemmilla on vastuu???
Laki ja vastuunkantajat.
Jo yli 100 vuoden perinteiden pohjalta kasvanut koko kansan karnevaali. Pimenevä ilta, meri ja kilometreittäin tulta, kokkoja ja ilotulituksia, juhlintaa ja ohjelmaa jokaiselle. Ohjelmistossa mm. valtakunnallisia ja paikallisia tähtiartisteja, hauskoja ja näyttäviä ohjelmanumeroita, oheisohjelmaa koko perheelle.
Koko Venetsialais-viikonlopun ajan useita eri kulttuuri- ja urheiluelämyksiä joka puolella kaupunkia niin ettei jokaiseen edes ennätä. Valitse omasi ja osallistu perinteikkääseen juhlamenoon Kokkolan Venetsialaisissa.
~ Koko perheen karnevaali ~
Monelle ihmisille Venetsialaiset ovat pahaa painajaista.Aamulehden jakajat voisivat varmaan antaa mielenkiintoista tietoa postilaatikoiden pommittamisista.
Ja voi paska tuota sotkua mikä kaikesta rääsästä jää jäljelle.
Eletään lamassa ja sotkussa, joka saadaan rahalla aikaiseksi. - siltä että
postilaatikossa kirjoitti:
Aamulehden jakajat voisivat varmaan antaa mielenkiintoista tietoa postilaatikoiden pommittamisista.
Ja voi paska tuota sotkua mikä kaikesta rääsästä jää jäljelle.
Eletään lamassa ja sotkussa, joka saadaan rahalla aikaiseksi.venetsialaiset ovatkin narisijoitten ja valittajien oma juhla?
- ilotulituksen
siltä että kirjoitti:
venetsialaiset ovatkin narisijoitten ja valittajien oma juhla?
aikaan keskusta oli tulvillaan kansaa. Se ainakin näytti saavan kansan suosion.
Eipä näkemäni mukaan häiriöt/väkimäärä ollut suurta. Itse olen sitä mieltä, taajama-alueelle paukuttelu luvan varaiseksi, vain kaupunki järjestää keskustassa tulitukset!!! - ???
ilotulituksen kirjoitti:
aikaan keskusta oli tulvillaan kansaa. Se ainakin näytti saavan kansan suosion.
Eipä näkemäni mukaan häiriöt/väkimäärä ollut suurta. Itse olen sitä mieltä, taajama-alueelle paukuttelu luvan varaiseksi, vain kaupunki järjestää keskustassa tulitukset!!!Vaikka lupa poliisilaitokselta pommien ja rakettien ostoon, niinkuin tavallisissa ase ostoissakin.
- pahikset
ilotulituksen kirjoitti:
aikaan keskusta oli tulvillaan kansaa. Se ainakin näytti saavan kansan suosion.
Eipä näkemäni mukaan häiriöt/väkimäärä ollut suurta. Itse olen sitä mieltä, taajama-alueelle paukuttelu luvan varaiseksi, vain kaupunki järjestää keskustassa tulitukset!!!Siis taajama alueella ei ole luvallista paukutella, muualla kuin niille osoitetuissa paikoissa.
JOO laki ja säännöt ovat selviä, mutta niitä rikotaan, vanhemmat eivät viitsi opettaa lapsilleen yhteiskunnassa vallitsevia sääntöjä.
No kyllä ne lapset aikanaan oppivat, niinpä kun lapsena saa mellastaa miten sattuu, niin iän myötä pahanteot vain suurenevat, tulevia "rikollisia" kasvatetaan siten, ettei niille opeteta oikeilla menetelmillä mitä saa tehdä ja mitä ei.
Taas meidän kullanmuruja moititaan, he ovat niin niin kilttejä, mutta naapurin kakarat joskus viettelee pahantekoon. - pudonnut lähelle puuta?
pahikset kirjoitti:
Siis taajama alueella ei ole luvallista paukutella, muualla kuin niille osoitetuissa paikoissa.
JOO laki ja säännöt ovat selviä, mutta niitä rikotaan, vanhemmat eivät viitsi opettaa lapsilleen yhteiskunnassa vallitsevia sääntöjä.
No kyllä ne lapset aikanaan oppivat, niinpä kun lapsena saa mellastaa miten sattuu, niin iän myötä pahanteot vain suurenevat, tulevia "rikollisia" kasvatetaan siten, ettei niille opeteta oikeilla menetelmillä mitä saa tehdä ja mitä ei.
Taas meidän kullanmuruja moititaan, he ovat niin niin kilttejä, mutta naapurin kakarat joskus viettelee pahantekoon.Tämäkin tapaus on nähty.
Erään talon pihalla on suuri puupino, joka on katettu pressuilla, asukkaat olivat poissa Venetsialaisten aikaan.
Kolme poikaa, jotka olivat pyörillä liikkeellä kävivät heittämässä pressujen päälle tulitteita, vahingot olisivat saattaneet johtaa koko omakotitalon palamiseen, koska talo oli vain muutaman metrin päässä puupinosta.
Vanhemmat ette taida tietää mitä lapsenne tekevät, voitte joutua korvaamaan suuriakin vahinkoja, jotka syntyvät "puutteellisesta" huolenpidosta.
Ehdotan, että "kunnolliset" lapset ilmoittavat ilkivallasta aina kun tietävät, sillä saatetaan ennalta ehkäistä suuretkin vahingot ja lisääntyvää "rikollisuutta". - valvojat
pudonnut lähelle puuta? kirjoitti:
Tämäkin tapaus on nähty.
Erään talon pihalla on suuri puupino, joka on katettu pressuilla, asukkaat olivat poissa Venetsialaisten aikaan.
Kolme poikaa, jotka olivat pyörillä liikkeellä kävivät heittämässä pressujen päälle tulitteita, vahingot olisivat saattaneet johtaa koko omakotitalon palamiseen, koska talo oli vain muutaman metrin päässä puupinosta.
Vanhemmat ette taida tietää mitä lapsenne tekevät, voitte joutua korvaamaan suuriakin vahinkoja, jotka syntyvät "puutteellisesta" huolenpidosta.
Ehdotan, että "kunnolliset" lapset ilmoittavat ilkivallasta aina kun tietävät, sillä saatetaan ennalta ehkäistä suuretkin vahingot ja lisääntyvää "rikollisuutta".En ymmärrä mitä sankarillista on posautella vanhusten postilaatikoita ja repiä heidän porkkanamaalta porkkanoita ja heittää niitä sitten tievarsille.
Onneksi useita on jo saatu kiinni valvontakameroiden ja ilmoitusten perusteella.
Minäkin taidan hankkia valvontakameran, jotta ilkivallan tekijöiden vanhemmat saadaan vastuuseen.omenoita
- aivollinen
oletko ääliö????
- Ampu tulloo
Oletko vajakki kun availet n. 5 vuotta vanhoja keskusteluja.
- nuha..
niinpä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee4001607- 1051308
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1171245Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1711208- 44997
- 63906
Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32836Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s91834Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0830Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni183746