Mulltoa sähkövessasta. Kerkiääkö kertynyt neste haihtua, vai alkaako se valumaan lattialle. Kuinka usein vaatii tyhjennyksen, kerkiääkö jäte kompostoitua? Tietenkin tyhjennysväli riippu köyttökerroista. Meitä on vain kaksi käyttäjää.
Tiedustelen
6
4078
Vastaukset
- mulltoan omistaja
En suosittele. 3 vuoden kokemuksella voin sanoa, että ongelmia on enemmän kuin hyötyä. On ollut ongelmia nesteen haihtumisessa, maahantuoja väitti syyksi virheellistä asennusta, muutoksien jälkeenkään ei meinannut toimia. Nyt sitten meni tuuletinmoottori, joka vaihdettiin ja sen jälkeen puoli vuotta toiminut, eikä ole nesteenkään kanssa ollut ongelmaa. Ongelma saattoi siis jo alussa olla tuulettimessa tehdasvika! Nytkään en luota laitteen toimivuuteen, voi pamahtaa koska vaan. Epäluotettava ja epävarma, en suosittele.
- Ekohuijaus
Mulltoa 45 ei todellakaan haihduttanut nestettä niinkuin mainostettiin. Asennus oli ohjeiden mukainen. Mies kävi ulkona ja itse käytin ämpäriä pottana sen jälkeen, kun muutaman kerran Mulltoasta liemet valui lattialle. Tietysti piti vahtia, ettei pöntön sisältö myöskään kuivu liikaa, koska silloin sekoitin jäi jumiin, ja joutui kaivelemaan sekoittimen irti siitä niistä kokkareista. Siinähän se taitaa usein hajotakin. Muistaakseni takuu ei koske sekoitinta, mutta en ole varma. Lattian rajassa olevan luukun tyhjentäminen oli sellaista hommaa, että... no, se siitä. Ei ole enää Mulltoaa.
- Q23e
Ei toimi. Levittää hajua ja vaikea tyhjentää. Susi.
- Anonyymi
Ei ongelmia! Kahdella ihmisellä lähes ympäri vuotisessa mökkikäytössä.
Pitää vain osata lukee käyttöohjeet ja asentaa oikein.
Ostettiin toinen säiliö tyhjennystä varten. Helppo pukata puhdas säiliö paikalleen ja tyhjentää ja siivota käytetty seuraavaa kertaa varten. Vinkkinä valmistajalle, että varasäiliö vois kuulua jo kauppaan!!! - Anonyymi
Pysty sonta terassilta. Toimii hyvin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820