millaista on olla yksinhuoltaja lapsen
huoltajuus
juikkiyttrfv
1137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Muistan, että ennen vanhempieni eroa isä tuli usein humalassa kotiin, joskus vihaisena ja toisinaan hyväntuulisena, äiti itki paljon ja joskus olimme naapurissa yötä, silloin tiesin että äitiäkin pelotti, vaikkei hän koskaan mitään sanonut.
Muuten elämä oli kai ihan tavallista. Leikittiin kavereiden kanssa pihalla, tv:stä katsottiin Pikku Kakkosta ja jouluisin Samu Sirkkaa.
Eron jälkeen äiti meni siivoojaksi, kun ei ammattitaidottomana muunlaista työtä saanut ja jolloin olimme veljeni kanssa päiväkodissa, naapurin tädin hoivissa, tai isovanhemmilla. Nykyisin yksinhuoltajalla ja aikuisopiskelijalla on todella hyvät mahkut kehittää itseään ja ammattitaitoaan, kun vertaa aikaan entiseen, eli mahdollisuuksien puutteesta ei tänä päivänä voi syyttää kotona lorvimista. Mutsilla jäi kauppaopisto raskauden takia kesken muutamia kuukausia, mutta ei silloin ollut mahdollisuutta sitä suorittaa loppuun enää jälkeenpäin. Ompelijan ammattitutkinnon hän suoritti jonkun teollisuusompelulaitoksen piikkiin, mutta palasti takaisin valtion siivoojaksi, koska siivoojan työ oli mielekkäämpää kuin hameen sivusauman vetäminen 8 tuntia päivässä.
Kotitöihin jouduttiin osallistumaan paljon enemmän kuin kaverit, koska heillä kotiäiti teki kotityöt ja meillä taas äiti teki pitkää päivää kahdessa eri duunissa, mutta ei se oppi ja työ meitä ole huonommaksi tehnyt, päinvastoin. 70-luvulla ei vaatteilla tai kodinelektroniikalla koreiltu samalla tavalla kuin nykyään, joten emme olleet sen huonommassa jamassa kuin muutkaan, ja kesälomamatkailu oli siihen aikaan harvinaista ydinperheilläkin. Tai ainakin meidän lähiössä. Jälkeenpäin muistellen, elämä oli aika kivaa nuorisotaloineen ja urkkakenttineen, hiihto-ja luisteluretkineen. Kavereita oli paljon ja aina tapahtui.
Isän luona kävimme fillaroiden tai dösällä silloin kun sattui olemaan sellainen fiilis, eikä tapaamissopimuksista ollut tietoakaan. Isän luona oltiin niin kauan kuin huvitti, eikä aina kerrottu äidille jos faija oli ihan lärvät ja tuskin edes muisti että oltiin oltu sen luona. Koskaan isä ei sanonut pahaa sanaa äidistä, ja se asia on päällimmäisenä mielessä meillä molemmilla vieläkin, vaikka faijalle on jo virret veisattu.
Äidillä oli muutama miesystävä vuosien varrella, mutta ei ne koskaan asuneet meillä. Jotenkin nyt tuntuu siltä, että se on ollut fiksu ajatus äidiltämme. Me saimme kasvaa kotonamme ilman turhia ulkopuolisia paineita.
Siihen aikaan puhuttiin paljon vapaasta kasvatuksesta ja avain-lapsista. Meille vapaakasvatus merkitsi sitä, että saatiin melko vapaasti mennä ja tulla, kunhan teimme sovitut asiat ja työt. Mm. läksyt, kotityöt ja kesälomalla hiukan ansiotöitä. Kotiaresti oli vakiokäytäntö, mikäli sovitut rajat joustivat äidin mielestä liian paljon. Avainlapsuus kasvattaa kaupunkilais-lasta siinä kuin maatilan sisarusparveakin ottamaan vastuun toisistaan ja tekemisistään vanhempien ollessa töissä. Nykyään puhutaan kännykkälapsuudesta. Joten aina tutkijat löytävät jotain mistä puhua.
Joo ja olen yh, kuten veljenikin. Veljeni ex läksi aidan taakse vihreemmille nurmille ja minun ex vaan kyllästyi perhe-elämään ja on edelleen sinkkuna. Molempien exät on yh-n kasvattamia. Toinen yh-äidin ja toinen yh-isän. Ei ole omena kauas puusta pudonnut. Veljen kanssa meillä on ollut aina hyvä ja luottamuksellinen suhde, vaikka seuraava kymppi alkaa jo viitosella.