apuaa

apua! Miten saan 1v4kk ikäisen pojan vierotettua päiväunitissistä. Muuten poika ei juurikaan enää tissiä syö, mutta päiväunile vaatii tissin aina. Ongelmana tässä on se, että pian on hoitoon lähdön aika, ja pelkään, ettei ne siellä saa lasta nukkumaan, kun ei tissiä kuulu =(

Lapsi juo kyllä lehmänmaitoa nokka mukista, mutta päikkäreillä ei huoli nokkamukia. Jos ei saa tissiä, niin alkaa vaan itkeä, eikä nuku ollenkaan. Jännittää jo nyt toi hoitoonlähtö.

huoh, olisi kait pitänyt vierottaa jo aikaisemmin


Mummi on pari kertaa saanut pojan nukutettua vaunuihin niin, että on ensin antanut nokamukista maitoa. Omaan sänkyyn ei kuitenkaan ilman tissiä nukahda.

Apua kaivataan!!
3206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

päiväkodin huoleksi. He saavat lapsen nukkumaan aivan hyvin ilman tissiä, kun sinä et ole paikalla. Ei lapsi edes huomaa, että heiltä voisi sellaista pyytää. Kuten huoaat, on mummokin saanut lapsen nukutettua ilman tissiä. Niin saa ne hoitajatkin ja vielä suuremmalla ammattitaidolla (heillä kun on kokemusta nimenomaan toisten lapsista, joiden elämänrytmi rikkoutuu ensimmäistä kertaa hoitoon tullessa). Eiväthän hekään lapsen omaan sänkyyn nukuta, vaan hoitopaikkaan.

Äänestä

annat hänen muutaman kerran itkeä ja raivota itsensä uneen. Tarjoat sen nokkamukin tissin sijaan, etkä ota tissiä lohdutukseksi esiin. Kamalaltahan se tuntuu, kun lapsi itkee ja ahdistuu, mutta muutaman kerran harjoittelun jälkeen itkut jäävät ja lapsi tottuu nokkamukiin kotonakin.

Ja tosiaan hoidossa lapsi ei osaa moista kaivata lainkaan, kun ympäristö ja ihmiset ovat täysin eri.

Äänestä
  • joo, niin vähän jo ajattelinkin, että eiköhän se tissi siellä hoidossa sitten unohdu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


päiväunitissi kirjoitti:

apua! Miten saan 1v4kk ikäisen pojan vierotettua päiväunitissistä. Muuten poika ei juurikaan enää tissiä syö, mutta päiväunile vaatii tissin aina. Ongelmana tässä on se, että pian on hoitoon lähdön aika, ja pelkään, ettei ne siellä saa lasta nukkumaan, kun ei tissiä kuulu =(

Lapsi juo kyllä lehmänmaitoa nokka mukista, mutta päikkäreillä ei huoli nokkamukia. Jos ei saa tissiä, niin alkaa vaan itkeä, eikä nuku ollenkaan. Jännittää jo nyt toi hoitoonlähtö.

huoh, olisi kait pitänyt vierottaa jo aikaisemmin


Mummi on pari kertaa saanut pojan nukutettua vaunuihin niin, että on ensin antanut nokamukista maitoa. Omaan sänkyyn ei kuitenkaan ilman tissiä nukahda.

Apua kaivataan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu