Lukioristeilyt

kokemuksianne sekä nuoret että vanhemmat. Omaa teiniäni en jostain syystä haluaisi päästää menemään. Eihän tuollaisella risteilyllä ole mitään muuta tekemistä kuin kitata alkoholia. Jostain ne nuoret sitä kuitenkin saavat. Turha puhuakaan että sinne mentäisiin pitämään hauskaa selvinpäin. Kyllä siellä Tukhomassa omakin teinini on käynyt vanhempiensa kanssa joten ei mitään uutta. Mitä te siltä risteilyltä ihan oikeasti haette? Kyllä niitä ystävyyssuhteita pystyy solmimaan ilmankin risteilyä. Haluaisin edes pari mielipidettä. Kalkkis-äiti
102783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos on abiristeily ni lapses on jo aikaihminen. Anna sen mennä. Herra jumala mikä nainen!

Äänestä
  • Justiinsa aloitti lukion eli on juuri täyttänyt 16. Tottakai täysi-ikäisen päästäisin. Ketjun aloittaja

    Äänestä

ja sekoilaaan. Se tulee ensinnä mieleen. Mitämuuta nuoret nykyisin tekee kun ryyppää vapaa ajat ja juhlat. Itse en laskisi ellen olisi itse valvojana mukana, säästyisi ainakin oma lapsi sekoilulta.

Oli se nuori minkä ikäinen tahansa, aina sitä alkoholia jostain saa, se on tosi.

Äänestä
  • ja tiedät, voiko päästää vai ei. 16-vuotias ei kuitenkaan ole enää ihan lapsi.

    Kuitenkin, meni risteilylle tai ei, jokaiselle nuorelle tulee tilanteita ja tilaisuuksia, joissa nuoren itse on osattavat asettaa rajat itselleen.

    Ja tuli vielä mieleen nykyiset laivayhtiöiden ikärajat, ei kai ne nykyään enää nuoria otakaan ilman valvojia?

    Äänestä

ja sen mukaan miettiä, että kannattaako päästää vai ei. Meilläkin oli viime vuonna tuo "ykkösten risteily" ja valtaosalle se tosiaan tarkoitti armotonta ryyppäämistä. Mutta esimerkiksi minä ja kaverini mentiin ihan vaan sen takia että saataisiin nähdä Tukholmaa, eikä juotu ollenkaan. :)

Äänestä
  • ja hieman pelkään että mopo karkaa käsistä jos valtaosa juo. Sinulle nostan oikeasti hattua ja olen sitä mieltä että jos pystyit kaverisi kanssa olemaan juomatta silloin kun suuri osa muusta porukasta joi niin voit oikeasti olla tosi ylpeä itsestäsi samoinkuin kaverisi ja teidän molempien vanhemmat. VAU. Ketjun aloittaja

    Äänestä

Ajatelin antaa tänne nyt itse lukiolaisen mielipiteen. Itse olen abi ja esimerkiksi Wanhojen risteilyllä ollut. Kyllä siellä sitä porukkaa oli joka kittasi sitä viinaa koko risteilyn ajan, mutta kyllä sinne voi mennä pitämään hauskaa ystävien kanssa ihan selvin päin. Eikä se nyt ole maailman loppu, jos ottaa yhden tai kaksi kaljaa tulematta mihinkään humalaan. Kyllä niitä kaverisuhteita pystyy pitämään yllä ilman sitä risteilyä, mutta on eri asia haluaako tehdä kavereiden kanssa jotain vähän "erikoisempaa".
Luultavasti sinä kuitenkin tiedät parhaiten onko oma teinisi niitä viinasieppoja, jotka ovat koko risteilyn päissään vai ei.

Äänestä
  • Itse nuorena voin sanoa, että varmasti nuortasi tympii jos et päästä häntä mukaan ja varmasti toiset kehuvat ja kertovat risteilystä sen jälkeen, kuinka siellä oli hauskaa jne.

    Äänestä

  • kakkapöxy kirjoitti:

    Itse nuorena voin sanoa, että varmasti nuortasi tympii jos et päästä häntä mukaan ja varmasti toiset kehuvat ja kertovat risteilystä sen jälkeen, kuinka siellä oli hauskaa jne.

    Teinini on nyt pääsemässä vain ja ainoastaan isänsä luvalla. Elämältä en voi tyttöäni suojella mutta todella toivon ettei tämä laiva ole se paikka jossa hän vetää ensimmäiset "räkäkänninsä". Itselläni kun oli 30 vuotta sitten tuonikäisenä kevytmoottoripyörä niin se suojeli juomiselta viikonloppuisin enkä muutenkaan tuntenut tarvetta juomiseen. Olen edelleen sitä mieltä että laivayhtiöt voisivat lopettaa kyseiset "nuorisoristeilyt". Tämänkin risteilyn 30-vuotiaat "valvojat" ovat värvättyjä henkilöitä joille maksetaan ilmeisesti matka ja ruoka ja juomat. Kakkapöxylle voisin vain todeta että kyseisen lukion oppilaista ihan vain murto-osa pääsee. Teinini onnistui sahaamaan isäänsä tyylikkäästi silmään niin sanotusti.

    Äänestä

  • kertokaahan kirjoitti:

    Päästä nyt nuoresi vana menemään koska sehän kuuluu nuorten elämään...Itse olisin varmasti lähes itsemurhan partaalla kun en pääsisi ja kaverit kertoisivat reissun jälkeen mitä hauskaa sattui...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kertokaahan kirjoitti:

kokemuksianne sekä nuoret että vanhemmat. Omaa teiniäni en jostain syystä haluaisi päästää menemään. Eihän tuollaisella risteilyllä ole mitään muuta tekemistä kuin kitata alkoholia. Jostain ne nuoret sitä kuitenkin saavat. Turha puhuakaan että sinne mentäisiin pitämään hauskaa selvinpäin. Kyllä siellä Tukhomassa omakin teinini on käynyt vanhempiensa kanssa joten ei mitään uutta. Mitä te siltä risteilyltä ihan oikeasti haette? Kyllä niitä ystävyyssuhteita pystyy solmimaan ilmankin risteilyä. Haluaisin edes pari mielipidettä. Kalkkis-äiti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu