Samsung LE40M86BCX

Ostin vajaat pari vuotta sitten tuommosen töllön.
Laite ei ole toiminut ikinä kunnolla.Uudesta lähtien se on ollut aivan järjettömän hidas kanavaa vaihtaessa ja heitellyt silloin tällöin "ei signaalia " ilmoituksen.Ohjelmaoppaassa lukee pääsääntöisesti että ei tietoja.Kerran se rävähti itsekseen päälle keskellä yötä!!
Viime keväänä siihen alkoi tulla kuvaan toisinaan sinne tänne epäselviä ruutuja.Ilmeisesti pikselivika?
Nyt kuva sittten pimeni lopullisesti,ruudussa näkyy enää värillisiä pystyjuovia.Ääni kuuluu.

Onko näiden nykytöllöjen käyttöikä tosiaankin pari vuotta!?
Putkiteeveiden aikaan ne kestivät parikymmentäkin vuotta ilman ensimmäistäkään vikaa.
No tiedän ainakin että oli viimeinen korealainen ostos mitä hankin.Heitän tuon parvekkeelta alas ja haen Sonyn.
Onhan ne Kiatkin samalla tasolla nyt mitä Toyota oli 70-luvulla.
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Töllötin kirjoitti:

Ostin vajaat pari vuotta sitten tuommosen töllön.
Laite ei ole toiminut ikinä kunnolla.Uudesta lähtien se on ollut aivan järjettömän hidas kanavaa vaihtaessa ja heitellyt silloin tällöin "ei signaalia " ilmoituksen.Ohjelmaoppaassa lukee pääsääntöisesti että ei tietoja.Kerran se rävähti itsekseen päälle keskellä yötä!!
Viime keväänä siihen alkoi tulla kuvaan toisinaan sinne tänne epäselviä ruutuja.Ilmeisesti pikselivika?
Nyt kuva sittten pimeni lopullisesti,ruudussa näkyy enää värillisiä pystyjuovia.Ääni kuuluu.

Onko näiden nykytöllöjen käyttöikä tosiaankin pari vuotta!?
Putkiteeveiden aikaan ne kestivät parikymmentäkin vuotta ilman ensimmäistäkään vikaa.
No tiedän ainakin että oli viimeinen korealainen ostos mitä hankin.Heitän tuon parvekkeelta alas ja haen Sonyn.
Onhan ne Kiatkin samalla tasolla nyt mitä Toyota oli 70-luvulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu